Lahjoitettu 1991

Helene Schjerfbeck: Omakuva, 1884-1885. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, Ateneumin ystävien kokoelma. Kuva: Kansallisgalleria / Henri Tuomi

Helene Schjerfbeck: Omakuva, 1884-1885. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, Ateneumin ystävien kokoelma. Kuva: Kansallisgalleria / Henri Tuomi

Kun Ateneum-rakennuksen peruskorjaus alkoi valmistua 1990-luvun alussa, päätettiin avajaisten suuren merkkipäivän kunniaksi muistaa museota aivan erityisellä tavalla. Tähän tarkoitukseen löytyi erään yksityisen omistama Helene Schjerfbeckin varhainen omakuva vuosilta 1884-85, jota museo ei olisi voinut yksin hankkia. Varsinkin Ateneumin Ystävien silloisen puheenjohtajan, professori C.E. Carlsonin ansiosta, mutta myös monien yksityisten ystävien tuella saatiin kootuksi yli 600 000 mk, mikä summa lahjakirjan muodossa toukokuussa 1991 luovutettiin juhlallisessa tilaisuudessa vasta avatulle museolle. Tämä maalaus täydentää mielenkiintoisella tavalla museossa ennestään olevia taiteilijan kypsyyskauden komeaa omakuvaa vuodelta 1915 sekä myöhäiskauden koskettavaa omakuvaa vuodelta 1944. Helene Schjerfbeck on tässä vielä nuoruutensa kukoistuksessa, 23-vuotias. Hän on vastikään palannut Pariisista ja maalaus on ilmeisesti syntynyt Schjerfbeckin ja Maria Wiikin yhteisessä ateljeessa Kruununhaassa. Saman ajan valokuviin verrattaessa maalaus on myös varsin näköinen. Helena Westermarck on teoksessaan ”Levnadsminnen” kuvannut kouluaikaista ystäväänsä näin: ”Hon hade ett par stora, något utstående runda, ljusblåa ögon i ett ljushyat rödlett ansikte med en mycket hög och starkt välvd panna, över vilken ett förtjusande blont hår krusade sig. Hennes gestalt förrådde ohälsa sedan barndomen, men denna bräckliga gestalt förde sig med så mycket behag och värdighet, att man glömde, att den var märkt av sjukdomen. I sitt arbete visade hon sig vara klassens längst hunna och mest begåvade elev.” Maalaus on vuodesta 1917 alkaen osallistunut lukuisiin Schjerfbeck-näyttelyihin sekä kotimaassa että ulkomailla. Maalaus rikastuttaa merkittävällä tavalla Ateneumin kokoelmia muistuttaen museossa kävijöitä Helene Schjerfbeckin varhaiskauden verevästä ja silti hienostuneesta realismista.