Lahjoitettu 1998

Helene Schjerfbeck: Einar Reuter III, 1919-20. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, Ateneumin ystävien kokoelma. Kuva: Kansallisgalleria / Janne Mäkinen

Helene Schjerfbeck: Einar Reuter III, 1919-20. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, Ateneumin ystävien kokoelma. Kuva: Kansallisgalleria / Janne Mäkinen

Vuonna 1998 Ateneumin Ystävät -yhdistys oli toisen kerran tukemassa Helene Schjerfbeckin maalauksen ostoa, tällä kertaa 175.000 markalla. Kysymyksessä on Einar Reuterin muotokuva vuosilta 1919-20. – Einar Reuter oli metsänhoitaja, kirjailija ja taidemaalari, joka käytti taiteilijanimeä H. Ahtela. Hän ihaili suuresti Helene Schjerfbeckiä ja vieraili ensi kerran tämän luona Hyvinkäällä keväällä 1915. Kirjeessään Ada Thilénille Schjerfbeck kuvailee tätä käyntiä näin: ”Den andra händelsen var ett brev som annonserade Herr E. Reuters ankomst om fredagen och i går steg han in. Presenterade sig som målare, konstintresserad och ägare av fyra mina tavlor, för resten forstmästare i Torneå. Han var en enkel sympatisk man och mycket inne i modern konst … såg världen med målarögon.” Paria päivää myöhemmin hän kertoo kirjeessä Maria Wiikille Reuterin toisesta käynnistä: ”Har du märkt, att det finnes människor som lämna en förtvivlad själens tomhet efter sig, och andra saknadens tomhet, detta var ingendera. Man kände sig rikare när han gått och det var något som fyllde ens lif med nytt eller var det det bästa af ens minnen som steg upp igen?” Heistä tuli elinikäiset ystävät, Helene Schjerfbeckistä ja Einar Reuterista. He kävivät kirjeenvaihtoa, Reuter auttoi taiteilijatarta monin tavoin ja kirjoitti hänestä 1910-luvun lopulta alkaen useita julkaisuja. Schjerfbeck maalasi Einar Reuterista tiettävästi kolme muotokuvaa, yhden edustavan tummasävyisen, yhden vaalean luonnosmaisen Reuterista purjehtijana ja sitten tämän pienen, helmeilevän kauniin maalauksen kasvoista, maalauksen jonka Reuterin tytär Marita Karvonen muistaa nähneensä kotinsa seinällä. Malli on tässä noin 40-vuotias ja vaikka teos on vapaasti maalattu, se on silti näköinen. Tämä teos ei ollut mukana suuressa Schjerfbeck-näyttelyssä, vaan on ilmeisesti löytynyt vasta näyttelyn jälkeen. – Helene Schjerfbeck mietiskelee yleensä muotokuvan mallia ja maalaamista hienolla tavalla näin: ”Modellers själ – vad skulle jag kunna säga om den. De sitta där, några ge något, som finnes omkring dem, strålar ut från dem, som gör allt mjukt och som man vill måla. Man vet också ibland, vad de tänka, men där är hos människan mycket mer än hon tänker, sådant hon inte vet om. Vad vet man om en själ, i morgon – tills dammarna brista och man vet.” (Leena Peltola, Ateneumin ystävien 80-vuotisjuhlaesitelmä, 1999)