Taide muistuttaa: emme ole yksin

Teksti: Suna Vuori | Kuvat: Ville Malja

Arppa (Aaro Airola)

Muusikko

Edelliskesänä kiersimme bändin kanssa festivaaleja, joilla desibelit olivat enimmäkseen aika kovat. Välillä käytiin soittamassa Haapavesi Folkissa, ja siellä kuulin akustisen keikan, josta tuli todella erityinen fiilis. Petri Hakala soitti mandoliinia ja Markku Lepistö kaksirivistä haitaria, ja se oli jotenkin valtavan liikuttavaa. Puolalainen polska ei ole itselleni ihan tavanomainen kiinnostuksen kohde. Se tuli eteen yhtäkkiä, ja tuntui hurjan hyvältä päästä isoista volyymeista akustisen soinnin äärelle.

Omat idolini ovat enimmäkseen alakulttuuriin kuuluvia tai sieltä ponnistavia. Itselläni on ollut vahva skeittari-identiteetti, ja minua inspiroi siihen liittyvä DIY-henki, omaehtoisesti löydetyt ja tuotetut asiat. Tehdessäni ja esittäessäni musiikkia en yritä tarjoilla kuulijoille mitään tiettyjä tunteita vaan teen asioita, jotka tuntuvat itsestäni hyviltä.

Taiteen äärellä ymmärtää, miten samankaltaisia me lopulta olemme, vaikka helposti kuvittelemme muiden olevan erilaisia. Kun lukee kirjaa ja oivaltaa, että joku on pohtinut ihan samaa asiaa vuonna 1550 kuin minä mietin nyt, se on jotenkin lohdullista.

Sixten Korkman

Ekonomisti

Lapsuuskodissani soitettiin Sibelius-levyjä niin, että seinät tärisivät. Ihmettelin sitä, mutta tie klassiseen musiikkiin avautui. Työläiskirjailijat, kuten Harry Martinson ja Väinö Linna, muokkasivat arvojani.

Kuvataiteessa itseäni ovat koskettaneet hyvin monet teokset, esimerkiksi Ateneumin kokoelmiin kuuluva Hugo Simbergin maalaus Iltaa kohti, joka puhuttelee minua myös isoisänä, sekä Madridin Prado-museossa näkemäni Francisco de Goyan piirrokset sodan kauheuksista.

Taide on usein ollut tapa, jolla yhteiskunta on käyttänyt talouden ylijäämää joko kaikkien tai pienen eliitin iloksi. Taiteen merkitys on kuitenkin muualla, ja se liittyy elämisen merkityksellisyyteen. Kirjallisuus on muuttanut maailmaa enemmän kuin tiede tai filosofia.

Kulttuuri on viime kädessä taloutta tärkeämpää, koska talous on välineellistä mutta kulttuuri itseisarvoista. Taidekokemukset kehittävät kuitenkin myös mielikuvitusta sekä kykyämme ajatella, miltä asiat näyttävät toisen ihmisen näkökulmasta. Ne voivat laajentaa ymmärryksemme rajoja ja edistää demokratialle suotuisia arvoja, samoin kuin terveyttä ja onnellisuutta. Siksi niillä pitäisi olla asemansa jokaisen suomalaisen elämässä.

Sara Salmani

Monimuotoisuusasiantuntija

Taide voi toimia niin eskapismina kuin arjen voimaannuttajanakin. Parhaat teokset antavat tilaa mielikuvitukselle, mutta resonoivat myös katsojan todellisuuden kanssa. Saan itse voimaa elokuvista, jotka rikkovat stereotypioita tai sallivat minun ajatella asioita aivan eri näkökulmasta kuin yleensä.

Taiteella voi tässä ajassa olla suuri merkitys dialogin edistämisessä. Sen avulla voimme avartaa mieltämme ja löytää asioita, jotka yhdistävät meitä epävakaasta maailmantilanteesta huolimatta.

Vähemmistöön kuuluvana toivoisin, että taidemuseoissa nähtäisiin enemmän teoksia eritaustaisilta tekijöiltä. Se laajentaisi käsitystämme suomalaisuudesta sekä siitä, kuka voi olla taiteilija ja kuka saa ammatissaan arvostusta. Jos museot haluavat uusia yleisöjä, kannattaisi selvittää, miksi jotkut ihmisryhmät eivät ole koskaan käyneet niissä. Sen jälkeen voidaan pohtia keinoja, joilla museosta tehtäisiin houkuttelevampi mahdollisimman laajalle yleisölle.

Reetta Hietanen

Varhaiskasvatuksen opettaja

Taiteen avulla lapsi tutustuu maailmaan ja saa yhteyden siihen kulttuuriin, jossa hän kasvaa. Taide toimii katsomiseen harjaannuttamisena sekä ihmettelyn, pohtimisen ja kysymysten esittämisen välineenä. Tämä kehittää ajattelua ja oivalluksia eli oppimista. Maailma on moninainen ja sitä voi hahmottaa lukemattomin tavoin.

Meillä Vironniemen päiväkodissa taidekasvatus on läpileikkaava pedagogia. Ajattelemme sen osaksi lapsen kasvua, jossa hän kokee erilaisia asioita ja jakaa niitä yhdessä toisten samanikäisten kanssa. Omien havaintojen tekeminen on olennaista. Voimme esimerkiksi katsella puita pihalla ja puistossa, sitten käydä taidemuseossa katsomassa erilaisten taiteilijoiden tekemiä puita, ja sen jälkeen voimme piirtää niitä itse ja keskustella niistä.

Moni käy museossa ensimmäistä kertaa päiväkotiryhmän kanssa. Meille on olennaista näyttää, että museot ovat kiinnostavia paikkoja, ja lapset saavat olla niissä omina itsenään. Lapsilla on omat tapansa tehdä havaintoja. Mentiinpä kirjastoon, teatteriin tai katsomaan näyttelyä, opetellaan myös sitä, miksi sellaisia on, mitä niistä voi löytää ja miten niissä toimitaan.

Riitta Hari

Neurotieteilijä, akateemikko

Neurotiede ei yksinään selitä taiteellista kokemusta, eivätkä pelkät aivot määrää sitä, mitä ihminen pitää kauniina tai rumana, vastenmielisenä tai kiinnostavana. Kokemusten ymmärtämisessä on otettava huomioon koko ihminen ympäristöineen. Havaitsemme taideteoksissa, kuten muussakin ympäristössämme sellaista, mikä yllättää, mistä olemme kiinnostuneita tai millä on yhteys johonkin ennestään kokemaamme.

Kun katsomme itsellemme mieluisaa taideteosta, aivojen palkkiojärjestelmään kuuluva alue otsalohkomme sisäpinnalla aktivoituu. Voimakas esteettinen elämys voi synnyttää myös vahvoja autonomisen hermoston reaktioita, kuten sydämen tykytystä, hikoilua, tunnetta ajan ja paikan katoamisesta.

Ajattelen itse taidetta ennen kaikkea mielihyvän tuottajana, uteliaisuuden herättäjänä ja provokaattorina. Erityisen voimakkaita vaikutuksia minuun ovat tehneet musiikki ja ihmisiä kuvaava valokuvataide. Joskus taideteosten tarkka tutkiskelu on mennyt niin ihon alle, että on tuntunut kuin olisi ollut tekohetkellä itsekin paikalla.

Hanna Meretoja

Kirjallisuuden professori, kirjailija

Minulle taiteen voima piilee sen kyvyssä tutkia erilaisia maailmassa olemisen tapoja ja kuvitella toisten todellisuuksia. Taide avaa uusia ajattelun, tuntemisen, toiminnan ja suhteissa olemisen mahdollisuuksia. Se voi saada meidät näkemään elämän tärkeimmät kysymykset aiempaa monimutkaisempina, viedä tietämisen rajoille sekä kohtaamaan tuntemattoman, sen mitä emme voi hallita.

Taide tarjoaa lohtua antamalla tunteen siitä, että en ole yksin. Se voi antaa muodon sellaiselle, minkä olen itse kokenut hahmottomana hämärässä. Tunsin tämän voimakkaan ruumiillisena, kun syöpädiagnoosi sysäsi minut kuoleman reunalle. Taide oli selviytymiskeinoni. Luin ja kirjoitin kuin hukkuva.

Haluaisin omalta pieneltä osaltani olla rakentamassa sellaista kysymisen tilaa, jossa voi rauhassa tutkia eksyneisyyden, hämmennyksen ja monimutkaisuuden kokemuksia, samoin kuin perustavimpia elämän ja kuoleman kysymyksiä. Niihin ei ole vastauksia, ja juuri siksi ne on kysyttävä aina uudelleen.

Luitko jo nämä?