Teksti: Suna Vuori | Kuvat: Ville Malja
Marjatta Tapiola: Jumaloin taidetta jo lapsena, mutta pidin sitä mahdottomana tavoittaa. Kotona Sysmässä tiedettiin, että osaan piirtää ihmisistä näköisiä kuvia. Sitä vain ei pidetty minään. Koska vanhempani halusivat osoittaa minulle, että lahjani eivät riitä, he lähettivät minut Helsinkiin pyrkimään Taideakatemiaan – ja minä läpäisin kaikki karsinnat. Se oli fantastista!
Aino Tillonen: Kotonani on aina kannustettu siihen, että jos on jossain hyvä, sitä kohti kannattaa mennä. Olen piirtänyt pienestä pitäen, käynyt Helsingin kuvataidelukion sekä opiskellut vuoden Turun taideakatemiassa, ennen kuin aloitin opinnot Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Oli yksi elämäni onnellisimmista hetkistä, kun sain tiedon, että pääsen sinne!
MT Opiskeleminen oli minustakin ihanaa! Ensin pari vuotta vain piirrettiin, ja sitten oli juhlaa, kun päästiin maalaamaankin. Puolustan ikuisesti elävän mallin piirtämistä, koska se opettaa näkemään muodon, valon ja varjon. Mutta ehkä nykymaailma ei enää tarvitse mitään niin hidasta kuin meillä oli…
AT Opiskelen itse maalauksen laitoksella, ja meillä opiskelupohjautuu aika paljon studiovisiitteihin. Silloin valitsemani opettaja tulee pienelle työhuoneelleni koulussa keskustelemaan vaikka tunniksi siitä, mitä olen tehnyt ja mihin suuntaan voisin ehkä jatkaa.
MT Opiskeluajan pitäisi olla sellainen, jolloin saa paneutua tekemiseen vailla huolia ja vasta sitten kiinnostua siitä, mitä oma ilmaisu voisi olla ja mitä aikoo tehdä koulun jälkeen. On myönnettävä, että lintsasin itse taidehistorian tunneilta, materiaaliopin tunneilta ja kaikesta, mikä alkoi aamulla kahdeksalta…
AT Opinnoissa voi nykyään tehdä aika paljon valintoja ja samalla pallotella sen kanssa, painottaako opinnoissaan teoriaa vai käytäntöä. Siihen myös kannustetaan.
MT Mutta ovatko trendikäs kekseliäisyys ja puuhakkuus voittaneet vaikeuden ja ponnistelun?
AT Aika lailla sitä joutuu nytkin ponnistelemaan, vaikka ei joka päivä maalaakaan mallia.
MT Itse pitkästyn, jos minun pitää lukea leikkifilosofisia selityksiä kuvista, jotka eivät lainkaan pärjää niille selityksille. Tai vievät tekstiltä pohjan pois.
AT Moni meilläkin pohtii tuota. Näyttelyssä tekstejä lukiessa huomaa joskus miettivänsä, kumpi onkaan olennaisempaa, teksti vai teokset. Oliko sinun opiskeluaikanasi tiettyjä tyylejä maalata?
MT Oli yksi opettaja, joka teki oppilaista oman kätensä jälkeläisiä, mutta hän ei onneksi opettanut minua. Minun opettajani oli Göran Augustsson, konstruktivisti. Olen iloinen siitä, että oma tapani maalata sai niin erilaisen opettajan. Taiteen opettaminen on hirveän vaikeaa. Se vaatii herkkää lähestymistä, kunnioitusta puolin ja toisin. Opettajina pitäisi olla mahdollisimman hyviä taiteilijoita. Ja teillähän on loistava materiaaliopin opettaja!
AT Kyllä, minulla alkaakin Malla Tallgrenin kurssi ihan kohta. Suhtautuminen maalaukseen on kyllä muuttunut viime aikoina paljon, en esimerkiksi itse käytä maaleja.
MT Olen katsonut kuviasi Instagramissa, sinulla pysyy neula kädessä. Mutta kokeile sitä sivellintäkin.
AT Kokeilen kyllä. Olen tosiaan tehnyt paljon tekstiiliteoksia, ja viimeksi olen tehnyt juttuja betonilla.
MT Hauskaa, että sinulla on laaja skaala! Minä en taida olla edes kokeilunhaluinen. Unelmani oli nuorenakin vain sivellin ja öljyvärit, ja se on pysynyt.


AT Nykyaikana voi valita monenlaisia tapoja olla taiteilija. Uskon, että esimerkiksi tällaisessa maailmantilanteessa voi tehdä taidetta, jolla on oikeasti jotain merkitystä.
MT Uskotko todella? Olin 27, kun minulla oli kaksi lasta, olin eronnut, ja sitten kehitettiin neutronipommit, jotka tappoivat ihmisiä, mutta jättivät rakennukset pystyyn. Mietin silloin, että voinko tehdä maalauksen, joka vaikuttaisi johonkin. Ainoa mihin pystyin, oli se, että pakotin nuoremman tyttäreni rötköttämään sylissäni ja maalasin peilin kautta hirveän synkän kuvan naisesta, joka kantaa kuollutta lasta…
AT Nyt on kieltämättä myös sellainen ilmapiiri, että pitäisi hirveästi tehdä ja verkostoitua ja olla kaikkialla jo opiskeluaikana. On valtava määriä ärsykkeitä, ja niistä pitäisi osata itse koota mielekkäitä kokonaisuuksia. Mietin myös, tarvitseeko edes löytää mitään omaa tyyliä.
MT Haluan toivottaa sinulle iloa ja rohkeutta, pelottomuutta ja sitkeyttä. Hyvää elämää. Taiteilijan ammatti on turvaton, eikä se ole helppo.
AT Olisiko helppo sitten se paras?
MT No niin, sanopa muuta. Mitä ahdistuneempana aamulla herää, sitä skarpimmin työskentelee.
AT Jos herää huonoon päivään, on tosi hyvä ratkaisu mennä työhuoneelle. Joskus menen koululle vain pyörimään, käyn katsomassa mitä muut tekevät ja juttelen heidän kanssaan. Usein siinä ratkeavat oman työnkin ongelmat.
MT Tässä mielessä taidekoulu onkin maailman tärkein: saa kavereilta kommentteja ja voi keskustella. Oma opiskeluaikani ja -paikkani, koko Ateneumin rakennus, oli minulle puhdasta pyhyyttä. Vieläkin rakastan astua niitä rappuja!
Tutustu Ateneum-lehden artikkeleihin:

- Julkaistu: 28.3.2023
Selkeämpi ja vihreämpi Ateneum

- Julkaistu: 21.3.2023
5 X Uusi Ateneum

- Julkaistu: 23.3.2023
Yksi näyttely, neljä teemaa

- Julkaistu: 26.4.2023