Ateneumin taiteilijat -kirjasarjassa ilmestyy uusi kirja Akseli Gallen-Kallelasta. Kirjan on kirjoittanut taidehistorioitsija, FT Marja Lahelma. Rikkaasti kuvitettu kirja asettaa Gallen-Kallelan taiteen eurooppalaiseen kontekstiin ja esittelee taiteilijan kiehtovaa elämää. Kirja julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
”Ateneumin valikoimissa ei ole ollut tätä ennen ajankohtaista kirjaa taiteilijasta. Vaikka Gallen-Kallelan taiteen on nähty ilmentävän kansallista erityislaatua, se oli lähtökohdiltaan kuitenkin kansainvälistä ja modernia. Myös kansainvälinen kiinnostus taiteilijaa kohtaan on kasvanut viime vuosina”, kertoo Ateneumin va. museonjohtaja, intendentti Sointu Fritze.
Kirjoittaja Marja Lahelma nostaa Akseli Gallen-Kallelan eurooppalaiseksi vaikuttajaksi ajan muiden taiteilijoiden, kuten Edvard Munchin, rinnalle. Lahelma kirjoittaa myös vuoden 2017 Lontoon National Galleryn näyttelystä, joka esitteli kaikki neljä versiota Gallen-Kallelan Keitele-maalauksesta. Lahelman mukaan näyttelyssä ”nousi esiin eurooppalaiseen taidehistoriaan kytkeytyvä universaali ulottuvuus”.
Marja Lahelma luennoi taiteilijasta Ateneumin Suomen taiteen tarina -luentosarjassa keskiviikkona 26.9. klo 17. Pääsy Ateneum-saliin museolipun hinnalla tai museokortilla.
Ateneumin taiteilijat -kirjasarja on aiheena myös Helsingin Kirjamessujen Esplanadi-lavalla sunnuntaina 28.10. klo 14.30–15.00. Kirjoista kertovat Marja Lahelma sekä Ateneumin taidemuseon erikoistutkija Anu Utriainen.
Akseli Gallen-Kallela tunnetaan erityisesti Kalevala-aiheistaan
Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) oli omaperäinen ja tuottelias taiteilija. Hänen elinaikanaan Suomi itsenäistyi, maa kaupungistui ja teollistui. Gallen-Kallela tunnetaan erityisesti Kalevala-aiheistaan, joissa hän kuvaa Suomen kansalliseepoksen tarujen universaaleja ulottuvuuksia. Kansainväliselle uralle tähdännyt nuori lahjakkuus vietti taiteilijaystävineen boheemin kosmopoliitin elämää.
Ateneumin taidemuseo on osa Kansallisgalleriaa, jonka kokoelmiin kuuluu yli 450 Akseli Gallen-Kallelan teosta. Taiteilijan tunnetuimpia teoksia ovat muun muassa Aino-taru (1891), Démasquée (1888), Lemminkäisen äiti (1897), Kullervon kirous (1899) sekä Poika ja varis (1884), joista kaikki ovat tällä hetkellä esillä Ateneumin Suomen taiteen tarina -näyttelyssä. Lisäksi Kansallisgallerian arkistokokoelmissa on taiteilijan valokuvia ja kirjeitä.
Ateneumin taiteilijat -kirjasarja esittää Suomen taiteen keskeisimmät klassikot uudessa valossa. Sarjassa ovat aikaisemmin ilmestyneet julkaisut Helene Schjerfbeckistä (2016) ja Hugo Simbergistä (2017). Kirjasarjan graafisesta suunnittelusta vastaa Minna Luoma.
Kirja on saatavilla 21. syyskuuta 2018 alkaen paikan päältä Ateneumin museokaupasta tai verkkokaupasta www.museoshop.fi. Kirjaa myyvät myös hyvin varustetut jälleenmyyjät kautta maan. Ateneumin taiteilijat -kirjojen hinta Ateneumissa on 25 euroa.
Mitat: 236×165 mm, 96 sivua. Pehmeäkantinen. Kirjan kustantaja ja julkaisija: Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo, Helsinki.