Tuomo Sepon kokoelma on poikkeuksellinen kokonaisuus – näyttely avautuu 28.2.

Kajaanilainen ranskan ja englannin kielen lehtori Tuomo Seppo (s. 1937) on omistanut koko elämänsä suomalaisen taiteen keräilylle. Seppo on päättänyt lahjoittaa kokoelmansa liki 2 000 teosta Kansallisgalleriaan kuuluvalle Ateneumin taidemuseolle. Ateneumin kolmannessa kerroksessa ei ole koskaan nähty yhtä suurta määrää teoksia: näyttely esittelee jopa 436 teosta 46 eri taiteilijalta. Samaan aikaan Tuomo Sepon kokoelman kanssa kolmannen kerroksessa nähdään graafikko Tuulikki Pietilän näyttely. Ensimmäiset Sepon hankinnat kokoelmaansa olivat juuri Tuulikki Pietilän vedoksia.

Näyttely on hieno läpileikkaus 1900-luvun suomalaiseen taiteeseen aina 2010-luvulle asti: esillä on maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, piirustuksia ja luonnoksia. Mukana on teoksia näyttävistä maalauksista hienovaraisiin grafiikanlehtiin. Lisäksi nähtävillä on Hannu Pakarisen lyhytelokuva, joka avaa ikkunan keräilijän maailmaan ja hänen kotiinsa.

”Tuomo Sepon kokoelma on tehnyt pitkän matkan Kajaanin kodista Ateneumin näyttelysaleihin. Olemme halunneet säilyttää mahdollisimman herkän yhteyden keräilijän ja teosten välillä”, museonjohtaja Susanna Pettersson sanoo.

”Tuomo Sepolla on myös keskeinen rooli näyttelyn tekijänä. Hänen äänensä kuuluu tavalla, joka on Ateneumin näyttelyhistoriassa melko poikkeuksellista”, hän jatkaa.

Ina Colliander, Reino Hietanen, Pentti Kaskipuro, Tapani Raittila, Nina Terno ja Ellen Thesleff muodostavat Tuomo Sepon kokoelman selkärangan. Kokoelman taiteilijoita ovat myös Ahtela, Niilo Hyttinen, Väinö Kamppuri, Anitra Lucander, Elga Sesemann, Kain Tapper, Rafael Wardi, Carl Wargh, Veikko Vionoja sekä moni muu Sepolle merkityksellinen tekijä.

”Minulta kysytään usein, mistä olen saanut tämän elämän pituisen kiinnostuksen kuvataiteisiin. En osaa siihen antaa selkeää vastausta. Olen aina halunnut kauneutta ympärilleni: kukkia, kauniita esineitä ja taidetta. Säästöni ovat aina menneet taiteeseen. Olen oppinut säästeliään elämäntavan”, kertoo Tuomo Seppo elämäntyöstään.

Näyttely avaa intohimoisen taidekeräilijän ajattelutapaa. Punaisena lankana on keräilijän oma ääni: näyttely kertoo Tuomo Sepon sanoin hänen elämänmittaisesta keräilystään ja esittelee hänen suosikkitaiteilijoitaan. Samalla näyttely juhlistaa taiteen keräilijöiden merkitystä taidehistorian tallentajina.

Kokoelman teokset ovat kohtaamisia taiteilijan kanssa: Seppo on halunnut tutustua itselleen läheisiin taiteen tekijöihin ja seurata heidän uraansa pitkäjänteisesti. Seppo on kiinnostunut teoksiin liittyvistä pienistä sattumanvaraisuuksista rikkeettömyyden tai täydellisen lopputuloksen sijaan.

Näyttelyn kuraattori on intendentti Anna-Maria von Bonsdorff. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja Valo muuttaa kaiken – Tuomo Sepon kokoelma, jonka artikkeleista vastaavat museonjohtaja Susanna Pettersson ja intendentti Timo Huusko.

Näyttelyyn liittyviä tapahtumia
Pääsy museolipun hinnalla tai museokortilla.

Ti 28.2. klo 16–18
Keskustelutilaisuus: Tuomo Seppo ja Susanna Pettersson
Ateneum-sali. Keräilijä Tuomo Seppo ja museonjohtaja Susanna Pettersson keskustelevat keräilystä ja taiteesta näyttelyn ensimmäisenä aukiolopäivänä. Suomeksi.

Ti 28.2. klo 13, ke 1.3. klo 11 ja 13, la 25.3. klo 15.30 sekä su 26.3. klo 11 ja 13
Tuomo Sepon henkilökohtainen opastus näyttelyyn
Valo muuttaa kaiken – Tuomo Sepon kokoelma -näyttely, 3. kerros. Suomeksi.

 

Aukioloajat
Ti, pe klo 10–18 | Ke, to klo 10–20 | La, su klo 10–17 | Ma suljettu

Sisäänpääsymaksut
Normaali pääsymaksu 15 € | Alennettu pääsymaksu 13 € | Alle 18-vuotiaat maksutta | S-Etukortilla 14 €

Twitter: @AteneumMuseum | Facebook: AteneumArtMuseum | Instagram: ateneummuseum