Toisen asteen opiskelijat näkivät ensimmäisinä uudistuneen Ateneumin ja Ajan kysymys -näyttelyn

Avajaisissa nuoret tutustuivat näyttelyn lisäksi museoammattilaisten työhön.

Ateneumin taidemuseo on avautunut tänään perjantaina 14. huhtikuuta yleisölle noin vuoden remonttitauon jälkeen.

Yhtä aikaa museon kanssa avautui Ateneumin uusi kokoelmanäyttely Ajan kysymys.

Aivan ensimmäisinä, jo torstaina 13. huhtikuuta näyttelyn ja uudistuneen Ateneumin taidemuseon näkivät toisen asteen opiskelijat. Kutsu avajaisiin lähti useisiin helsinkiläisiin lukioihin ja ammattiopistoihin. Nuoria ja heidän opettajiaan sekä aikuisopiskelijoita saapui museoon yli 1 100.

Avajaisissa nuoret tutustuivat näyttelyn lisäksi museoammattilaisten työhön.

Ohjelmassa oli Ateneumin henkilökunnan lyhyitä haastatteluja, joissa he avasivat kuulijoille oman työnsä arkea ja juhlaa sekä polkuja, jotka ovat tuoneet nykyiseen työhön. Ajatus oli kertoa nuorille siitä, ettei polku oman jutun pariin ole aina suora. Polkuja työelämään voi olla monenlaisia.

”Nuoret viettivät pitkään aikaa näyttelyssä. Teosten äärellä käytiin monia keskusteluja”, kertoo avajaisjärjestelyistä vastannut Ateneumin yleisötyön tuottaja Mari Jalkanen. ”Nuoret ottivat myös kuvia kiinnostusta herättäneistä teoksista ja teosteksteistä.”

Kävijät löysivät ja ottivat sankoin joukoin käyttöön museon uuden, toiminnallisen Studio-tilan. Studiossa museovieraat voivat piirtää, levätä, lukea ja oleilla sekä syventyä yhteen taideteokseen, joka vaihtuu säännöllisin väliajoin.

”Kokoelmanäyttelyn teemat Luonnon aika, Kansan kuvat, Taiteen vallassa ja Moderni aika ovat tärkeitä tulevaisuutemme kannalta. Muun muassa tästä syystä oli selvää, että juuri nuoret ovat kunniavieraitamme ja että juuri heille haluamme avata ovemme ensimmäisenä”, Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari sanoo.

Ateneum Bistrossa levyjä avajaisissa soittivat Helsingin kaupungin nuorisopalvelun DJ Academyn  DJ:t Diron ja TNA. 

Jutun kuvat: Kansallisgalleria / Aleks Talve