Ateneumin suomalaisen taiteen klassikkokokoelma on avattu jälleen yleisölle. Suomen taiteen tarina -näyttelyssä nähdään kaikki suomalaisille rakkaat teokset. Klassikoiden kunniaksi Ateneum järjestää Taiteilijatakki-kilpailun, jossa neljä kansainvälisesti menestynyttä suomalaissuunnittelijaa suunnittelee taiteilijatakkiin uniikin kuosin taidekokoelman inspiroimana. Mukana ovat graffititaiteilija Egs, designer Harri Koskinen, kuvataiteilija Anna Tuori ja vaatesuunnittelija Sophie Sälekari. Taiteilijatakin pohjana toimii Samuji-brändin valkoinen Iman-takki.
Ateneum on Suomen vanhin ja kokoelmaltaan laajin taidemuseo. Suomen taiteen tarinassa suomalaisille rakkaat klassikkoteokset on koottu vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. Esillä olevien 322 teoksen joukossa on runsaasti maalauksia ja veistoksia, jotka eivät ole olleet aikaisemmin esillä.
Kilpailun suunnittelijat ovat inspiroituneet Ateneumin kokoelmista ja he luovat valitsemistaan teoksista tai teemasta omat tulkintansa. Jokainen kilpailija suunnittelee takkiin oman kuosinsa. Taiteilijatakit ovat uniikkeja taideteoksia.
Taiteilijatakki tuo mieleen menneiden aikojen romantisoidun taiteilijaelämän: taiteilijoiden muotokuvissa heidät on usein kuvattu työnsä äärellä taiteilijatakki päällään. Suomen taiteen tarina -näyttelyn muotokuvissa taiteilijatakit ovat muun muassa Hugo Simbergillä, Oscar Parviaisella ja Ernst Mether-Borgströmillä.
Ateneumin markkinointipäällikkö Jonna Hurskainen uskoo taiteilijatakkien kiinnostavan uusia yleisöjä.
”Ateneum on aina ollut ennen kaikkea taiteiden talo ja sitä haluamme olla tulevaisuudessakin. Kilpailu yhdistää uudella tavalla kuvataiteet ja taideteolliset aineet, joita Ateneumissa opiskeltiin aikanaan talon toimiessa taidekouluna. Haluamme taidetakin myötä esitellä klassikot uudessa valossa.”
Suunnittelijoiden luomat uniikit taiteilijatakit ovat esillä Ateneumissa toukokuun lopussa, jolloin yleisö voi äänestää omaa suosikkitakkiaan kilpailun verkkosivuilla. Eniten ääniä saanut taiteilijatakki arvotaan kaikkien äänestäneiden kesken. Yleisöäänestyksen voittaja, Ateneumin Taiteilijatakki, julkistetaan kesäkuun puolessa välissä.
Taiteilijatakki-kilpailun vaiheita ja taiteilijoiden luomistyötä voi seurata kilpailun verkkosivuilla osoitteessa ateneum.fi/taiteilijatakki.
Taiteilijatakki-kilpailun suunnittelussa ovat olleet mukana ARMI Creatives sekä Superson.
Taiteilijatakki-kilpailun suunnittelijat
Graffititaiteilija Egs (s. 1974)
Egs on Suomen kansainvälisesti tunnetuin graffititaiteilija. Egsin teoksiin voi törmätä eri puolilla maailmaa junissa, tunneleissa, katujen varsilla ja hylätyissä rakennuksissa. Viime vuosina hänen teoksiaan on ollut esillä myös museoissa ja gallerioissa. Kansallisgalleria on hankkinut kokoelmiinsa yhden Egsin teoksen.
Designer Harri Koskinen (s. 1970)
Harri Koskinen on designer, joka on saanut lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia palkintoja. Koskinen on suunnitellut monipuolisesti esimerkiksi huonekaluja, astioita, lasiesineitä, valaisimia, kelloja ja tekstiilejä. Koskisen tunnetuimpiin töihin kuuluvat Block-lamppu sekä Iittalalle suunnitellut astiat ja esineet. Oman muotoilutoimiston Friends of Industryn projektien lisäksi Harri toimii Iittalan muotoilujohtajana.
Vaatesuunnittelija Sophie Sälekari (s. 1991)
Sophie Sälekari on naistenvaate- ja tekstiilisuunnittelija, jonka mallistot ovat saaneet tunnustusta ympäri maailmaa useissa muotialan kilpailuissa, kuten Festival d’Hyères 2015, Remix 2015, H&M Design Award 2014 sekä Designers’ Nest 2012. Hänen töitään on esiintynyt mm. Women’s Wear Dailyn, CR Fashion Bookin sekä Ellen sivuilla ja syyskuussa 2015 Vogue Italia nimesi Sophien yhdeksi uuden ajan suunnittelijoista. Hänen työssään on luonnehdittu olevan persoonallista ymmärrystä värien, printtien ja erilaisten tekstiilien rohkeassa, mutta elegantissa käytössä. Tällä hetkellä Sälekari työskentelee tekstiilisuunnittelijana Alexander McQueenillä Lontoossa ja jatkaa yhteistyötä suomalaisten asiakkaiden kanssa.
Kuvataiteilija Anna Tuori (s. 1976)
Anna Tuorin teoksissa turvallinen muuttuu vieraaksi ja outo kotoisaksi. Tuori voitti Vuoden nuori taiteilija -palkinnon vuonna 2011 ja hän sai William Thuring -nimikkopalkinnon vuonna 2015. Tuorin teoksia on nähty Suomessa ja ulkomailla muun muassa Sydneyn biennaalissa ja Sara Hildénin taidemuseossa.