Ateneumin ystävät ry on Suomen vanhin ja suurin museonystäväyhdistys, joka perustettiin vuonna 1919 Ateneumin taidemuseon tukemiseksi. Yhdistyksen satavuotisjuhlan kunniaksi Ateneumissa nähdään 15.8.–6.10.2019 näyttely Sata vuotta ystävyyttä, joka esittelee ystäväyhdistyksen lahjoittamia ja rahoittamia taidehankintoja. Ateneumin ystävillä on käynnissä myös juhlakeräys ja vuoden 2019 päätteeksi Ateneumin kokoelmaan lahjoitetaan Marcus Collinin teos Mustapukuinen nainen (1918).
Sata vuotta ystävyyttä esittelee lahjoitusten historiaa
”Ateneumin ystävät ry on Ateneumille tärkeä voimavara. Yhdistyksen jäsenet toimivat välittäjinä museon ja erilaisten yleisöjen välillä. Satavuotisen historiansa aikana Ateneumin ystävät ovat myös konkreettisesti monin tavoin auttaneet ja tukeneet museota. Juhlavuoden keräyskohde on ainutlaatuinen ja toivottu lisä kokoelmaamme”, kertoo museonjohtaja Marja Sakari.
Elokuussa 2019 avautuva Sata vuotta ystävyyttä -näyttely esittelee pitkästä aikaa Ateneumin ystävien lahjoituskokoelman taideteoksia. Näyttelyyn valituilla teoksilla on tärkeä merkitys sekä Ateneumin kokoelmissa että Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmissa, joihin kuuluvat ulkomaiset teokset ennen 1800-lukua. Näyttely avaa kokoelman rakentumista sekä taiteen hankkimisen tapoja ja lähteitä eri näkökulmista. Lisäksi näyttely kertoo taideteosten taustoista ja vaiheista.
Yhden salin näyttelyssä nähdään teemallisia teospareja: uskonnollisia aiheita (Jusepe de Ribera ja Anitra Lucander), valon kuvaamista (Alexander Lauréus ja Sulho Sipilä) sekä naisten muotokuvia (Hugo Simberg ja Marcus Collin). Näyttelyn kuratoi Ateneumin amanuenssi Hanne Selkokari. Samaan aikaan Ateneumin kolmannessa kerroksessa on esillä näyttely Hiljainen kauneus – Pohjoismaiden ja Itä-Aasian yhteys (14.6.–6.10.2019).
Juhlakeräyksellä hankitaan Marcus Collinin teos Ateneumin kokoelmaan
Uusimpana teoksena Ateneumin ystävien kokoelmaan lahjoitetaan juhlavuoden päätteeksi Marcus Collinin teos Mustapukuinen nainen (1918). Ateneumin ystävien kokoelma on osa Ateneumin taidekokoelmaa. Teos on nähtävillä Ateneumin lipunmyyntisalissa ja se konservoidaan ja kehystetään lahjoituksen yhteydessä. Teoksen hankintaan voi osallistua kuka tahansa lahjoittamalla juhlakeräykseen Ateneumin ystävien verkkosivuilla tai paikan päällä Ateneumissa. Juhlavuosi huipentuu teoksen lahjoitukseen ja Ateneumin ystävien 100-vuotisjuhlaan Ateneumissa keskiviikkona 20. marraskuuta 2019.
”Ateneumin ystäviin kuuluu lähes 2 000 jäsentä. Yhdistyksen toiminta ja yhteistyö Ateneumin kanssa on monipuolista ja aktiivista. Jäsenyys tarjoaa paljon etuja ja ihanan Ateneumin ympärille rakentuvan yhteisön. Juhlavuoden pääteema on Ystävyys on ilo”, toteaa Ateneumin ystävien puheenjohtaja Johanna Piisi.
Juhlavuoden aikana Ateneumin ystävät ry järjestää runsaasti ohjelmaa niin jäsenistölle kuin muullekin yleisölle. Ateneum-salissa järjestettävä avoin Ystävien lahjoitukset -luentosarja (torstaisin 4.4., 25.4. ja 2.5.) syventyy Ateneumin ystävien kokoelman teoksiin ja taiteilijoihin. Ateneumin ystäväksi voi liittyä kuka tahansa Ateneumin neuvonnassa tai Kansallisgallerian verkkokaupassa.
Ateneumin ystävät ry on lahjoittanut sadan vuoden aikana yli 130 teosta ja luonnosta
Vuonna 1919 Ateneumin taidemuseo oli 30-vuotias ja rahanarvon alenemisen seurauksena vähävarainen. Joukko helsinkiläisiä kulttuurivaikuttajia huolestui ja päätyi perustamaan kiertokirjeen avulla ystäväyhdistyksen, jonka tehtävänä oli tukea Ateneumin taidekasvatuksellisia edellytyksiä hankkimalla ja lahjoittamalla museon kokoelmaan taidehistoriallisesti merkittäviä teoksia. Jo perustamisvuonna yhdistys lahjoitti Ateneumille ensimmäisen teoksen ja vuosisadan aikana lahjoituskokoelmaan kertyi yli 130 taideteosta: 24 maalausta ja kaksi veistosta, sekä viisi Helene Schjerfbeckin luonnoskirjaa ja sata luonnosta.
Kuva: Anitra Lucander: Kuninkaitten kumarrus, 1955. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, Ateneumin ystävien kokoelma. Kuva: Kansallisgalleria