Ateneumin taidemuseo on kiinnostunut julkisissa kokoelmissa ja yksityisessä omistuksessa olevista kuvataiteilija Elga Sesemannin (1922−2007) teoksista.
Viipurissa syntynyt Sesemann opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa ja Vapaassa taidekoulussa Helsingissä 1940-luvulla ja debytoi Nuorten näyttelyssä vuonna 1943. Opiskeluvuosien jälkeen Sesemann muutti Ruovedelle, mihin hän rakennutti ateljeekodin taiteilijapuolisonsa Seppo Näätäsen (1920−1964) kanssa. Pariskunta asui ja työskenteli Ruovedellä Näätäsen kuolemaan asti. Viimeiset vuotensa Sesemann asui Helsingissä.
Elga Sesemann oli 1940-luvun merkittäviä ekspressionisteja. Paksuilla värikerroksilla ja usein palettiveitsellä maalattujen teosten aiheena olivat sodanjälkeistä melankoliaa heijastavat kaupunkikuvat, asetelmat ja interiöörit sekä psykologisesti latautuneet omakuvat.
Muutto Helsingistä tiettömän korpimetsän keskelle oli harkittu ja radikaali elämänmuutos, jolla oli syvällinen vaikutus Sesemannin taiteelliselle työskentelylle. Ruoveden vaihe näkyy taiteilijan tuotannossa monina erilaisina kokeiluina, joiden innoittajana on ollut ympäröivän luonnon lisäksi filosofia ja kirjallisuus.
Kohti abstraktiota liukuvien maisemien lisäksi 1960-luvulta eteenpäin teosten aiheita ovat surrealistissävytteiset, unenomaiset asetelmat ja muistikuvat, geometriset sommitelmat ja pariskunnan viimeiseksi jääneen yhteisen Intian-matkan jälkeen myös hengelliset ja uskonnolliset aiheet.
Ateneumin taidemuseo valmistelee näyttelyä Elga Sesemannin tuotannosta. Teoskartoitus näyttelyä varten on päättynyt.
Näyttelyn kuraattori on erikoistutkija Anu Utriainen.