Natalia Goncharova -näyttelyn seinätekstit

Natalia Goncharova -näyttelyn seinätekstit saavutettavassa muodossa, erityisesti näkövammaisille museovieraille. Nautinnollisia hetkiä taiteen parissa! Näyttely on esillä Ateneumissa 27.2.–17.5.2020

Natalia Goncharova

Sali 20

Natalia Goncharova (1881–1962, suomalainen kirjoitusasu Gontšarova) on yksi Venäjän varhaisen avantgarden johtohahmoja. Hän oli merkittävä kuvataiteen, muodin ja baletin uudistaja, joka ei antanut sukupuoliroolien tai taiteidenvälisten raja-aitojen kahlita itseään. Venäjällä Goncharova tunnustettiin jo varhain, kun hän piti valtavan yksityisnäyttelyn Moskovassa vuonna 1913. Maailmansodan sytyttyä hän muutti ensin Sveitsiin ja sitten Pariisiin, missä hän nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Sergei Djagilevin Venäläisen baletin lavastajana ja puvustajana.

Goncharovan laaja ja välillä ristiriitaiseltakin vaikuttava tuotanto ilmensi läntisestä modernismista ja venäläisestä kansantaiteesta otettuja vaikutteita. Goncharova haastoi ja ylitti vakiintuneet ilmaisutavat ja pyrki tietoisesti esittämään läntisen taiteen ylivaltaa kyseenalaistavan ”itäisen” vaihtoehdon. Maalaustaiteessa hänet tunnetaan erityisesti maaseudun elämää kuvaavasta uusprimitivismistä, uskonnollisista monumentaalimaalauksista, mekanisoituvaa maailmaa jäsentävästä kubofuturismista sekä rayonismista, jonka ilmaisu lähenee abstraktia taidetta.

Näyttelyssä on esillä yli 110 teosta ja siinä keskitytään 1900-luvun alkuun ja 1920-luvulle, jolloin Goncharova inspiroi yhtä lailla Venäjän kuin Länsi-Euroopan kokeellisia taiteilijoita.

Suurin osa teoksista nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa. Näyttelyn ovat järjestäneet Ateneumin taidemuseo ja Lontoon Tate Modern yhteistyössä Firenzen Palazzo Strozzi -säätiön kanssa. Näyttelyn kuraattoreina ovat intendentti Timo Huusko Ateneumista sekä näyttelypäällikkö Matthew Gale ja kansainvälisen taiteen kuraattori Natalia Sidlina Tate Modernista.

Timo Huusko
intendentti
Ateneumin taidemuseo

Sali 20

Uusprimitivismi

Natalia Goncharova kiinnostui Venäjän kansantaiteesta ja talonpoikaiselämästä jo varhain. Maalauksissa olevat ihmiset toistavat samoja liikesarjoja, joita oli käytetty perinteisissä askareissa jo vuosisatojen ajan. Goncharovan maalaustapaa on luonnehdittu uusprimitivismiksi siinä mielessä, että se ilmensi uutta kiinnostusta primitiivisinä eli alkukantaisina pidettyihin taidemuotoihin. Varhaistuotannossaan hän ihailikin Paul Gauguinia, mutta tästä poiketen hän kuvasi oman maansa eikä kaukaisen Polynesian väestöä.

Sali 21

Maaseutu ja kansantaide

Natalia Goncharova kasvoi perheensä maaseutukartanossa Tulan provinssissa Moskovan kaakkoispuolella. Hän otti vaikutteita Venäjän perinteisestä taidekäsityöstä koko uransa ajan. Hän keräsi esimerkiksi ikoneita, kansalle suunnattuja painokuvia eli lubokeja ja maalauksin koristeltuja tarjottimia.

Goncharovan vanhemmat olivat köyhtyvää aatelistoa edustavia tekstiilitehtailijoita. Kaikki tekstiilien tuotantoon liittyvät vaiheet tulivat sitä kautta taiteilijalle tutuiksi – aina lampaan keritsemisestä kankaan valmistukseen ja sen painatuskoristeluun saakka.

Sali 22

Natalia Goncharova ja Mikhail Larionov

Mikhail Larionov (1881–1964) oli Goncharovan elämänkumppani aina vuodesta 1900 saakka. Hän oli itsekin yksi Venäjän avantgarden merkittävistä uudistajista. Larionov toteutti monia näyttelyitä, jotka tekivät Goncharovan taidetta tunnetuksi, erityisesti vuosina 1909–1913.

Larionov oli kotoisin Tiraspolista Lounais-Venäjältä (nykyisin Moldovassa). Vieraillessaan siellä ja muualla Etelä-Venäjällä Goncharova tutustui etnisesti moniulotteiseen ja historialtaan rikkaaseen Venäjään. Se lisäsi hänen kiinnostustaan Venäjän ”itäisen” olemuksen korostamiseen.

Sali 23

Moskova ja länsimainen taide

Moskova oli 1900-luvun alussa yksi parhaita paikkoja perehtyä Euroopan modernin taiteen uusimpiin saavutuksiin. Kaksi teollisuusmiestä, Ivan Morozov ja Sergei Shchukin, keräsivät tahoillaan suuret kokoelmat Paul Cézannen, Paul Gauguinin, Henri Matissen, Pablo Picasson ja André Derainin teoksia. He keräsivät myös venäläisiä ikoneita ja taidekäsityötä, joiden piirteissä oli monia yhtäläisyyksiä moderniin taiteeseen. Goncharova alkoi arvostaa Venäjän vanhaa kulttuuriperintöä jopa siinä määrin, että hän saattoi vuonna 1913 todeta: ”Länsi on näyttänyt minulle yhden asian: kaikki mikä siinä on olennaista, tulee idästä”.

Sali 24

Sota

Goncharova ja Larionov matkustivat Sergei Djagilevin kutsumina Pariisiin huhtikuussa 1914. Elokuussa syttynyt maailmansota pakotti heidät kuitenkin palaamaan Moskovaan, ja Larionov lähetettiin sotimaan etulinjaan, missä hän haavoittui. Goncharovan litografiasarja Sodan mystiset kuvat julkaistiin syksyllä 1914. Taiteilija yhdistää siinä aikansa mekaanisen sodankäynnin pyhien kirjojen ennustuksiin ja kuvaa sotaa sekä patrioottisessa että tuhoa ja maailmanloppua enteilevässä valossa.

Sali 25

Elonkorjuu-sarja

Elonkorjuu-sarja suunniteltiin alkujaan yhdeksänosaiseksi, mutta kaksi teoksista on sittemmin kadonnut. On arveltu, että Goncharovan maaseutujuuret selittäisivät hänen kiinnostuksensa näynomaisiin aiheisiin, kuten raamatullisiin kärsimyksen ja maailmanlopun kuvauksiin. Elonkorjuu-sarja onkin kuvaus maailmanlopusta, mutta siihen liittyy myös kauneutta ja loistokkuutta. Osa kuvaa Ilmestyskirjan tapahtumia ja toiset teokset yhdistyvät käsitykseen Kristuksesta maailman valtiaana. Riikinkukko ja Feeniks-lintu ovat puolestaan sielun ylösnousemuksen vertauskuvia.

Sali 26 (käytävä)

Valoteos

Tarja Ervasti
1957–, suomalainen
Aiheita Kultaisesta kukosta (Le Coq d’or), 2020

Venäläinen baletti, Les Ballets Russes, sai alkunsa, kun Sergei Djagilev kokosi ryhmän venäläisiä taiteilijoita vierailumatkalle Pariisiin vuonna 1909. Venäläinen baletti toimi vuosina 1911– 1929 Pariisissa ja Monacossa – muualla Euroopassa se teki kiertueita. Monet 1900-luvun alkupuolen tärkeimmistä koreografeista, säveltäjistä ja kuvataiteilijoista toimivat ryhmässä. Teosten aiheet olivat myyttisiä ja eksoottisia ja lavastukset kuin dekoratiivisia tauluja. Venäläisestä baletista tuli vuosisadan alun tärkein klassisen baletin uudistaja ja vaikuttaja.

Sergei Djagilev osallistui tuottajana balettiryhmänsä työhön sen kaikissa vaiheissa. Hän korosti kuitenkin, että teatterissa hänen työnsä oli ennen muuta valojen käytön valvonta ja johtaminen. Varhaiset sähkövalaistusjärjestelmät soveltuivat lähinnä yleisvalon luomiseen, mutta Djagilev onnistui luomaan rytmittävää ja tunnelmallista valaistusta tekemällä tarkasti viimeisteltyjä ja ohjattuja valotilanteita. Valaistuksessa hyödynnettiin voimakkaita värejä, joiden yhdistelmät hehkuttivat lavastusten värejä.

Nikolai Rimsky-Korsakovin säveltämä Kultainen kukko (Le Coq d’or) esitettiin vuonna 1914 Pariisissa oopperabalettina, johon Mihail Fokin teki koreografian ja Natalia Goncharova lavastuksen ja puvustuksen. Valoteokseen on tuotu aiheita Goncharovan suunnittelemasta kolmannen näytöksen lavastusmaalauksesta Djagilevin valaistuksen hengessä.

Sali 27

Vuoden 1913 näyttely

Goncharova sai vuonna 1913 valtavan, noin 800 teoksen yksityisnäyttelyn Moskovaan Mihailovan taidesalonkiin. Näyttely oli huomatuin ja kunnianhimoisin esiintyminen, mitä kenelläkään Venäjän avantgarde-taiteilijalla oli siihen mennessä ollut. Näyttelyä mainostettiin futuristien kasvomaalausperfomanssilla, sen yhteyteen järjestettiin väittelyitä ja se aiheutti skandaaleja, mutta Goncharova sai myös tilauksia. Näyttelyn luettelossa hänen taiteensa moninaisuutta luonnehdittiin termillä ”kaikkismi” (vsechestvo). Tässä tilassa on esillä muutamia tuon näyttelyn maalauksista.

Sali 28

Kubo-futurismi ja rayonismi

Vuosina 1912–1913 Goncharova kiinnostui teollistuvan nykyajan ilmiöistä. Hän halusi kuvata uuden ajan dynaamista rytmiä ja kubismin kaltaista sirpaleista todellisuutta. Goncharova tosin tähdensi, että liikkeen periaate oli sama koneella ja ihmisellä, eikä siten tehnyt pesäeroa aikaisempaan työskentelytapaansa.

Mikhail Larionov vastasi Italian futurismiin julkaisemalla manifesteja rayonismista. Termillä rayonismi viitataan säteisiin, joiden sinkoilua ilmakehä on täynnä. Goncharovan innostus perustui lisäksi tietämykseen radioaaltojen ja röntgensäteiden olemassaolosta.

Sali 29

Taide ja uskonto

Hartaudenharjoitukseen tarkoitettujen uskonnollisten maalausten eli ikonien tekemisen perinne on ollut Venäjän taiteen kehittymisessä keskeisessä asemassa. Goncharova maalasi omia sovelluksiaan uskonnollisesta kuvastosta. Hän piti selvänä, että nykytaiteilijan oli mahdollista luoda silta ikonien kuvastoon ja niiden pelkistettyyn muotokieleen ja päästä samalla henkiseen yhteyteen syvempien kansallisten arvojen kanssa.

Ikonimaalaus oli kuitenkin sallittua vain miehille. Viranomaiset takavarikoivatkin Goncharovan uskonnollisia maalauksia näyttelyistä pariin otteeseen.

Sali 30

Goncharova Pariisissa

Goncharova ja Larionov lähtivät Venäjältä kesäkuussa 1915 eivätkä enää palanneet sinne takaisin vuoden 1917 lokakuun vallankumousta seuranneiden tapahtumien takia. Vuodesta 1919 lähtien Goncharova asui Pariisissa samassa asunnossa kuolemaansa saakka.

Pariisissa taiteilija teki tilaustöitä Venäläiseen balettiin, mutta hän sai myös tilauksia, jotka liittyivät muotipukujen, kangasmallien ja sisustustöiden suunnitteluun. Erityisesti häntä viehätti espanjalainen kulttuuri. Yhdysvalloista saaduista tilauksista on hienona esimerkkinä näyttelyä varten kunnostettu isokokoinen sermi, jonka Goncharova toteutti Chicago Arts Clubille.

Sali 31

Muoti ja Ballets Russes

Goncharovan pukeutuminen oli Moskovassa niin mieleenpainuvaa, että hän vaikutti lähipiirinsä vaatetusmakuun. Muotisuunnittelija Nadezhda Lamanova tilasikin häneltä pukuja sekä painettuja kankaita ja kirjontatöiden malleja. Pariisissa hän sai tilauksia Marie Cuttolin Myrbor-muotitalolta. Goncharovan värit ja koristeelliset kukka-aiheet olivat muistumia Venäjän maaseudulta. Ne toistuivat myös Sergei Djagilevin johtaman Venäläisen baletin (Ballets Russes) puvuissa ja lavasteissa. Baletissa Goncharova työskenteli yhdessä venäläisten säveltäjien ja koreografien kanssa.

Tervetuloa!