Susanna Pettersson: Museologinen tutkimus haastaa ja kirittää

Kesä on loistavaa aikaa lukemiselle ja uusien asioiden omaksumiselle. Omassa kirjapinossani on muun muassa ruotsalaisia dekkareita, japanilaista kulttuuria ja oman alani tutkimuskirjallisuutta. Näistä yksi käsittelee museologian historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta Pohjoismaissa.

Nordisk Museologi, The First 25 Years. The Journal of Nordic Museology 1993–2018 juhlii nimensä mukaisesti pohjoismaisen museologian ensimmäistä neljännesvuosisataa. Pohjoismaiset tutkijat kirjoittavat museoiden ja museologian merkityksestä ja artikkelikokoelma antaa hyvän kuvan siitä, kuinka pitkälle museologia on kehittynyt muutamassa kymmenessä vuodessa.

Oppiaine on nuori: museologian opetus aloitettiin vuonna 1966 Leicesterin yliopistossa Isossa-Britanniassa. Suomessa ensimmäinen vakinainen museologian professuuri perustettiin Jyväskylän yliopistoon vuonna 1999. Museoille museologia merkitsee mahdollisuutta kriittiseen reflektointiin sekä toiminnan kehittämiseen yhdessä tutkijoiden kanssa.

Museoiden tutkimus on kehittynyt huikeaa vauhtia. Kun 1980-luvun lopussa halusin tehdä pro gradu -työni Ateneumin taidemuseon kokoelmista, professorini antoi luvan, mutta muistutti samalla, ettei aiheeni edustanut ”oikeaa taidehistoriaa”. Monografia (kuolleesta) taiteilijasta tai arkkitehtuuri olisivat sen sijaan olleet parempia valintoja. Oli kuitenkin hyvä, että uskalsin livetä silloisesta kaanonista ja alkaa tutkia kokoelmia. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Muutamassa kymmenessä vuodessa myös museokentällä on tapahtunut paljon. Kuten professori Janne Vilkuna toteaa omassa artikkelissaan, museot ovat kehittyneet objektikeskeisistä organisaatioista ensin ilmiökeskeisiksi ja edelleen yhteisökeskeisiksi toimijoiksi. Tämä vahvistaa museoiden merkitystä yhteiskunnassa. Museot ovat ihmisiä varten.

*

Miltä näyttää sitten museologian asema ja sen tulevaisuus? Julkaisun perusteella voi päätellä ainakin sen, että museologia on vakiinnuttanut asemansa. Näkökulma-artikkelit useilta alan asiantuntijoilta eri Pohjoismaista muistuttavat esimerkiksi siitä, kuinka museoammattilaiset saattoivat alussa suorastaan vierastaa tutkijoita, jotka tulivat jakamaan tutkimustuloksiaan. Nyt asia nähdään toisin. Tutkimus auttaa argumentoimaan, ja se auttaa ymmärtämään, millä alueilla on kehitettävää.

Ja hyvien perusteluiden tarve on selkeä. Esimerkiksi Ny Carlsberg Glyptotekin johtaja Christine Buhl Andersen toteaa, kuinka Pohjoismaissa museot ovat itsestään selvä osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Niiden olemassaolon perusteluksi ei kuitenkaan hänen mukaansa enää riitä ”vuosisatainen historia”. Perusteluiden tulee olla relevantteja tämän päivän näkökulmasta. Eikä niitä ole vaikea nostaa esiin. Ajatellaan vaikka museoiden kykyä vastata monenlaisiin tarpeisiin kuten kaupunkien brändäykseen, matkailupalveluihin tai opetukseen.

Monet kirjoittajista painottavat museoiden roolia yhteiskunnallisina keskustelijoina. Ateneumissa olemme toteuttaneet tätä tehtävää jo useiden vuosien ajan ja se on ajankohtaista myös juuri nyt, kun SuomiAreena starttaa Porissa. Ateneumin taidemuseo on järjestämässä keskustelutilaisuutta moniäänisemmän median tarpeesta yhdessä Helsingin Diakonissalaitoksen, Moniheli ry:n ja yhdenvertaisuusvaltuutetun kanssa.

*

Omassa tekstissäni ”Museology opens opportunities: A new generation of museums” painotan muun muassa sitä, kuinka museoala tarvitsee monipuolisia osaajia. Perinteinen kouluttautuminen (tutkinto valmiiksi ja töihin) ei enää riitä, vaan jo ammatissa toimivilta edellytetään halua ja valmiutta kehittyä myös sellaisilla alueilla, jotka eivät koskaan osuneet yliopiston opetussuunnitelmaan. Talouden ja kuluttajakäyttäytymisen kehittyminen, hyvinvointiteollisuus, demografiset muutokset, tekniset innovaatiot ja kaupunkien merkitys (verrattuna valtioihin) ovat esimerkeistä vain muutamia. Vastaavasti museoiden tulisi tehdä nykyistä proaktiivisemmin yhteistyötä yliopistojen kanssa, jotta museologinen tutkimus voisi parhaalla mahdollisella tavalla hyödyttää koko toimialaa.

Myös museoiden pitää muuttua, jotta uudet museosukupolvet pääsevät töihin käsiksi ja jo tehtävissään toimivat kehittyvät ammatillisesti. Nykyisen systeemimme ongelmana on hyvin hidas kierto. Vesi seisoo.

Rakenteellisten muutosten ja uusien pelipaikkojen luomisen lisäksi on kannustettava lahjakkaita tekijöitä olemaan tiedolle ja kokemuksille ahneita. Osallistumaan konferensseihin, hakemaan kansainvälistä kokemusta ja rakentamaan verkostoja. Ja huolehtimaan siitä, että väitöskirja tulee tehtyä ajoissa! Ennen kansainvälisellä kentällä pärjättiin maisterin papereilla, mutta ei enää. Suurten museo-organisaatioiden johtajien oletetaan olevan ilman muuta väitelleitä.

*

Nelivuotinen rupeama Ateneumin taidemuseon johtajana on nyt tässä. Huone on siivottu ja avaimet luovutettu. Elokuun ensimmäisenä päivänä aloitan Nationalmuseumin ylijohtajana Tukholmassa.

Kiitän kaikkia lukijoita ja kävijöitä. Ateneumin johtajana toimiminen on ollut suuri ilo ja kunnia. Olemme saaneet yhdessä paljon aikaiseksi ja toivon, että hyvä syke kantaa myös tulevaisuudessa! Tämän blogin kirjoittaminen siirtyy seuraavaksi vs. museonjohtaja Sointu Fritzelle.

Nauttikaa kesästä ja käykää museoissa!

Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Susanna Pettersson, museonjohtaja 2014–2018

Twitter: @SusannaPetterss

Julkaistu 12.7.2018