Susanna Pettersson: Kulttuuriosaamista hallituksiin


Hollantilainen kollegani Axel Rüger on Van Gogh Museumin johtaja Amsterdamissa. Hän antoi vuosi sitten brittiläiselle sanomalehti Guardianille haastattelun, jonka varsinainen aihe oli museon rahoituspohja ja yleiset kehitysnäkymät. Samassa haastattelussa hän nosti kuitenkin esiin ajatuksen, johon huomaan palaavani toistuvasti. Rüger nimittäin kysyi, miksi yritysten hallituksista puuttuu kulttuuriosaaminen.

Museot, teatterit ja oopperat ovat usein säätiöpohjaisia toimijoita, joiden toiminnasta ja taloudesta päättää tehtävään nimetty hallitus. Näissä hallituksissa istuu hyväksi havaitun käytännön mukaisesti osaajia eri toimialoilta: esimerkiksi ekonomisteja, juristeja ja liikemiehiä. Yhdysvalloissa hallituspaikat täyttyvät myös lahjoittajista. Ideana on tuoda yritysosaamista kulttuuritoimialan käyttöön.

Ihanteellisessa maailmassa tämä toimii hienosti. Ja vielä ihanteellisemmassa maailmassa homma voisi pelata vielä tätäkin paremmin. Yritysmaailman edustajat kartuttaisivat kulttuuriteollisuutta koskevaa osaamistaan ja osaisivat argumentoida sen laajamittaisten yhteiskunnallisten vaikutusten puolesta. Näinhän sen pitäisi toimia!

Rüger oli kuitenkin kriittinen. Hän kysyi, kuinka on mahdollista, että siinä missä kuka tahansa toimitusjohtaja koetaan päteväksi hyppäämään kulttuuriorganisaation hallitukseen, (hollantilaisille) kulttuuriosaajille ei ole kysyntää yritysten hallituksissa.

Syytä olisi. Hollantilaiset museot ovat maan matkailuelinkeinon kannalta keskeisessä asemassa. Taidemaalari Vincent van Goghin maalausten näkeminen on monelle turistille suurin syy matkata Amsterdamiin. Vermeer van Delftin maailmankuulu teos Tyttö ja helmikorvakoru (noin 1665) Haagin Mauritshuisissa imuroi kaikki kulttuuripyhiinvaeltajat. Laajamittainen turismi rakentuu aina sisältöjen varaan ja niissä museot ovat mestareita. Tätä toimialatuntemusta pitäisi siis osata hyödyntää.

Kehitelläänpä ajatusta eteenpäin. Millaista osaamista on esimerkiksi Suomessa? Museoita maassamme on yli tuhat. Näistä ammattimaisesti hoidettuja, ympäri vuoden avoinna olevia kohteita on runsaat 300. Ooppera, suuret orkesterit, teatterit, museot ja vaikka maan suurimmat festarit ovat fiksujen ihmisten käsissä. Voisiko tästä joukosta poimia aivoja yritysten hallitustyöskentelyyn? Varmasti voisi, mutta se ei ole ainakaan maan tapa.

Museoammattilaisten pöydillä pyörii laaja skaala asioita, jotka kiinnittyvät ihmisten jokapäiväiseen elämään. Museot ovat lujasti kiinni kaupunkikulttuurissa, matkailussa, oppilaitosyhteistyössä ja vanhuspalveluissa. Museoissa tehdään tutkimusta ja kysytään kysymyksiä, joiden avulla opimme ymmärtämään ympäröivää maailmaamme hieman paremmin.

Museot tuottavat tapahtumia ja saavat suuret ihmisjoukot liikkeelle. Esimerkiksi Kansallisgallerian museoissa (Ateneum, Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo) on tänä vuonna käynyt jo yli puoli miljoonaa kävijää.

Toiminta ulottuu myös kulttuuriviennin alueelle. Ateneumin taidemuseon vientinäyttelytoiminta kohdistuu juuri nyt Pohjoismaiden lisäksi Isoon-Britanniaan, Japaniin, Hollantiin, Ranskaan, Saksaan ja Yhdysvaltoihin.

Ennen kaikkea museoissa rakennetaan kulttuuriperintöä ja tehdään päätöksiä tulevaisuuden sukupolvien hyväksi. Mikä on merkityksellistä ja miksi? Millaisia jälkiä meidän tulee varmuudella tallentaa tästä ajasta, jotta tulevaisuudessa voidaan ymmärtää menneitä vuosikymmeniä ja -satoja?

Näkökulmasta riippuen puhumme siis elinkeino-osaamisesta, opetuksesta, hyvinvoinnista, tutkimuksesta, palvelubisneksestä tai viennistä. Puhumme kulttuurin laaja-alaisesta ymmärtämisestä ja valintojen tekemisestä. Tähän palettiin kiinnittyy melkoinen määrä asiantuntijuutta ja perinteiset toimialat ylittävää notkeutta. Tulee mieleen hieno englanninkielinen ilmaisu low hanging fruits. Valmiina poimittaviksi.

Sama ilmiö eli asiantuntijuuden vajaakäyttö on tunnistettu myös toisaalla. Yleisradio teki Professoriliiton kanssa selvityksen professoreiden hallituspaikoista. Sen mukaan maamme huipuista vain viidennes istuu yritysten hallituksissa. Humanistiset ja yhteiskuntatieteet vetivät ylivoimaiset madonluvut, mitä tuli liike-elämäyhteyksiin.

Pakko kysyä: mikä estää toimimasta? Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri painotti aivan oikein sitä, että Suomen pärjääminen tarvitsee yhteistyötä. Kyse on koko Suomen kehittämisestä. Ja siihen hommaan tarvitsemme kaikkia.

Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Susanna Pettersson, museonjohtaja