Rohkea muotokuvamaalari Alice Neel oli vuosikymmeniä edellä aikaansa

Alice Neel (1900-1984) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä amerikkalaisista taidemaalareista. Hänen psykologisesti latautuneet muotokuvansa kertovat intiimejä ja epäsovinnaisia tarinoita yhtä lailla elämästä syrjäytyneistä, alakulttuurien edustajista, New Yorkin kulttuurivaikuttajista kuin myös taiteilijan omasta perheestä. Alice Neel eli poikkeuksellisen kiinnostavan elämän yksinhuoltajana ja feministinä aikana, jolloin taidekenttä oli miehinen. Ateneumin tuottama näyttely on vasta toinen Neelin laaja esittely Euroopassa.

Noin 70 maalausta käsittävän retrospektiivisen näyttelyn kuraattori on johtava Alice Neel -asiantuntija Jeremy Lewison, joka toimii myös Neelin perikunnan neuvonantajana. Aikaisemmin Lewison on työskennellyt Lontoon Tate-museon kokoelmaintendenttinä. Lewisonin kuratoimista näyttelyistä tunnetuimpiin kuuluu Tukholman Moderna Museetissa vuosina 2011-2012 nähty Turner, Monet, Twombly.

“Ateneum tekee merkittävän valinnan esittäessään sekä taidemaailman että yhteiskunnan marginaalissa eläneen, ajankohtaisen taiteilijan näyttelyn. Alice Neelin taide ja elämä kiinnostavat minua loputtomasti: olen iloinen, että kiinnostus Neelin taiteeseen on kasvanut viime vuosina. Neelissä ainutlaatuista ovat hänen kiinnostuksensa ihmisyyteen, hänen kykynsä vangita mallin luonne ja hänen työnsä amerikkalaisen yhteiskunnan sosiaalisen ja poliittisen muutoksen keskellä”, kertoo Jeremy Lewison.

Vähemmistöjä, alastonmaalauksia, Andy Warholin supertähtiä ja tavallisia newyorkilaisia

Näyttely etenee kronologisesti vuodesta 1926 päättyen taiteilijan kuolinvuoteen 1984. Alice Neelin vaiherikas elämä näkyy osassa hänen maalauksistaan. Neelin kumppanit vaihtuivat, ensimmäinen tytär kuoli nuorena, hän joutui toisesta tyttärestään eroon loppuiäkseen ja kasvatti kaksi poikaansa yksinhuoltajana. Ainoassa muotokuvassa itsestään Neel esiintyy alastomana ja jokseenkin ajan runtelemana ollessaan 80-vuotias.

“Neel oli edelläkävijä jo 1930-luvulta alkaen. Hänen rehelliset alastonmaalauksensa miehistä ja naisista poikkeavat muiden aikalaisten teoksista – edes miehet eivät maalanneet yhtä rohkeasti. Hänen myöhempien vuosien teoksistaan suosikkeihini kuuluu maalaus Jackie Curtis & Ritta Redd (1970), jossa esiintyvä Curtis oli yksi Andy Warholin supertähdistä. Curtis mainitaan myös Lou Reedin kuuluisassa    Walk on the Wild Side -kappaleessa”, kertoo Lewison.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan runsaasti kuvitettu katalogi, joka tarjoaa kansainvälisine artikkeleineen moniulotteisen näkökulman Alice Neelin uraan. Jeremy Lewisonin ja Anu Utriaisen toimittama teos on ensimmäinen suomen kielellä Neelistä julkaistu kirja. Teos on saatavana myös englanniksi.

Teoksia näyttelyyn ovat lainanneet lukuisat museot ja yksityishenkilöt: muun muassa amerikkalaiset Museum of Modern Art, Whitney Museum of American Art ja Metropolitan Museum of Art, Tate Lontoosta sekä Moderna Museet Tukholmasta. Ateneumin tuottaman näyttelyn esittävät Helsingin jälkeen Gemeentemuseum den Haag, Fondation Vincent van Gogh Arles ja Hampurin Deichtorhallen.

Näyttelyyn liittyviä tapahtumia

Näyttelyn yhteydessä järjestetään paljon oheisohjelmaa erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistojen Helsinki Pride -teemaviikolla 27.6.-3.6.

La 11.6. klo 13, ke 31.8. klo 18 ja ke 21.9. klo 18: Elokuva Alice Neel, Ateneum-sali
Ohjaus Andrew Neel, 2007. Kesto 82 min, Arthouse Films. Palkittu elokuva sisältää paljon arkistoaineistoa sekä Neelin läheisten, mallien ja taidemaailman vaikuttajien haastatteluja. Elokuvaohjaaja Andrew Neel on taiteilijan pojanpoika. Elokuva on englanninkielinen, ei tekstejä.

Ke 29.6.2016 klo 17: Queer-opastus Alice Neel -näyttelyyn

Ke 29.6.2016 klo 18: Keskustelutilaisuus – Sukupuolen moninaisuus taiteissa, Ateneum-sali
Alice Neel kuvasi maalauksissaan myös hlbtq-ihmisiä. Näkyykö sukupuolen moninaisuus suomalaisessa nykytaiteessa ja jos näkyy, niin miten? Entä millaisia normeja, olettamuksia tai tabuja sukupuolen representaatioihin liittyy eri taiteenlajeissa? Yhteistyössä: Transforces, Seta ry/Transtukipiste, HeSeta ry ja Helsinki Pride.

To 30.6. klo 18: Alice Neel in queer eyes – guided tour in english

La 24.9. klo 10-16: Alice Neel ja taiteen muotokuvat -seminaari
Seminaarin keskiössä ovat taitavan ihmiskuvaajan Alice Neelin maalaukset sekä taiteen muoto- ja omakuvat yleisesti. Puhujina mm. Neel-asiantuntija Jeremy Lewison ja FT Marja Lahelma.

Aukioloajat
Ti, pe klo 10–18 | Ke, to klo 10–20 | La, su klo 10–17 | Ma suljettu

Sisäänpääsymaksut
9.5.–27.10.2016:
Normaali pääsymaksu 13 € | Alennettu pääsymaksu 11 € | Alle 18-vuotiaat maksutta | S-Etukortilla 12 €