Maailmankuulu Modigliani tunnetaan erityisesti sensuellista naiskuvauksestaan

Italialaisen taiteilijan Amedeo Modiglianin (1884-1920) retrospektiivinen näyttely nähdään Ateneumissa 28. lokakuuta 2016 alkaen. Vain 35-vuotiaana kuuluisuutensa kynnyksellä kuollut taiteilija on nykyään yksi modernin taiteen kiinnostavimmista taiteilijoista. Taiteilijan boheemiin lähipiiriin Pariisissa kuuluivat mm. Pablo Picasso ja Anna Ahmatova. Kokonaisuus on toistaiseksi laajin Pohjoismaissa esillä ollut Modigliani-näyttely. Näyttelyn ovat tuottaneet La Réunion des Musées Nationaux (RMN) / Grand Palais sekä Lille Métropole Musée d’art moderne, d’art contemporain et d’art brut. Näyttely on esillä Lillessä ja Budapestissa ennen Helsinkiä.

Näyttely tarjoaa mahdollisuuden tutustua Modiglianin monimuotoiseen työhön ja elämään Montparnassella, joka oli Pariisin taiteilijaelämän keskus 1900-luvun alkupuolella. Taiteilija tunnetaan erityisesti eleganteista naiskuvistaan, jotka ovat vaikuttaneet niin kuvataide- kuin muotimaailmaan. Modiglianin tyyli on tunnistettava: taiteilijan muotokuvissa toistuvat mantelinmuotoiset silmät sekä pitkät, kaarevat kaulat ja kädet. Näyttelyssä on esillä maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa.

Karismaattisen Modiglianin elämäpiiriin kuului taidemaalareita, kuvanveistäjiä, kirjailijoita, runoilijoita ja säveltäjiä. Myös taiteilijan naisystävillä – runoilija Anna Ahmatovalla, taidekriitikko Beatrice Hastingsillä ja taideopiskelija Jeanne Hébuternellä – oli vaikutuksensa Modiglianin taiteeseen ja elämään. Näyttelyssä on mukana myös Modiglianin taiteilijaystävien, kuten Pablo Picasson ja Constantin Brâncușin, teoksia.

Modiglianin rajusta elämäntyylistä on kirjoitettu paljon. Taiteilijan runsaassa tuotannossa näkyy kuitenkin ulkoeurooppalaisen ja muinaisten aikakausien taiteen tuntemus. Kunnianhimoinen Modigliani halusi luoda veistoksillaan ja maalauksillaan uudenlaista kauneutta, joka yhdistäisi eri aikakausien ja mantereiden taiteen. Kuollessaan taiteilija oli lähes rahaton: elinaikanaan taiteilija piti vain yhden, kohun saatteleman yksityisnäyttelyn. Vuonna 2015 Modiglianin alastonmaalaus myytiin ennätykselliseen 170 miljoonan dollarin hintaan.

Näyttely on tällä hetkellä esillä LaM-museossa Lillessä, Ranskassa 5. kesäkuuta asti. Näyttelyssä on vieraillut kolmen kuukauden aikana 20. toukokuuta mennessä jo 140 000 kävijää ja kävijät ovat joutuneet toisinaan jonottamaan päästäkseen näyttelyyn. Ennen Helsinkiä näyttely nähdään Unkarin kansallisgalleriassa Budapestissa 28.6.-2.10.

Aukioloajat
Ti, pe klo 10–18 | Ke, to klo 10–20 | La, su klo 10–17 | Ma suljettu

Sisäänpääsymaksut
9.5.–27.10.2016:
Normaali pääsymaksu 13 € | Alennettu pääsymaksu 11 € | Alle 18-vuotiaat maksutta | S-Etukortilla 12 €

28.10.–5.2.2017: Normaali pääsymaksu 15 € | Alennettu pääsymaksu 13 € | Alle 18-vuotiaat maksutta | S-Etukortilla 14 €