Kaarina Kaikkonen: Valon paino, 2016. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen
Kaarina Kaikkonen: Valon paino, 2016. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Kaarina Kaikkosen kaksi tilausteosta Ateneumissa 5.2. alkaen

Kuvanveistäjä Kaarina Kaikkonen on toteuttanut Ateneumin taidemuseon sisäpihalle ja Keskuskadun puoleiseen puistikkoon kaksi tilausteosta, jotka ovat esillä 5. helmikuuta 2016 alkaen. Tilallisista installaatioistaan tunnettu Kaikkonen aloittaa Ateneumin uuden teossarjan, jossa nykytaiteilijat toteuttavat teoksia museon sisäpihalle. Suomen tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin kuuluvan Kaikkosen teokset ovat herättäneet ihastusta niin Suomessa kuin eri puolilla maailmaa. Teokset ovat nähtävillä ilman museon sisäänpääsymaksua.

Kaarina Kaikkonen: Valon paino, 2016. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen
Kaarina Kaikkonen: Valon paino, 2016. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Kaikkosen uudet teokset Valon paino (Falling Light) ja Kasvun henki (Blooming Spirit) käsittelevät elämän kannalta aivan keskeistä aihetta eli valoa. Valolla on vahvoja symbolimerkityksiä kautta taiteen historian. Se voidaan liittää paitsi uskontoon ja vuodenaikojen luonnolliseen kiertokulkuun, myös ihmismielen ylä- ja alamäkiin.

Museon sisäpihalla sijaitseva Valon paino ja ulkona Keskuskadun puoleisessa puistikossa sijaitseva Kasvun henki ovat itsenäisiä teoksia, joilla on yhteys toisiinsa. Ulkona oleva teos kurkottaa kohti kevättä, sisäpihalla olevassa installaatiossa on puolestaan häivähdys pimeyttä.

Teosten materiaalina ovat käytetyt paidat, joita Kaikkonen on kerännyt vapaaehtoisilta lahjoittajilta. Lahjoitetuilla paidoilla on oma erityinen kiertokulkunsa, sillä ne syntyvät uudestaan installaatioiden muuttaessa muotoaan. Myös Ateneumin teosten paidat ovat eläneet aikaisemman elämän muun muassa Didrichsenin taidemuseon puistossa vuonna 2015 olleessa teoksessa. Kaikkoselle käytetyt paidat ovat erityisen tärkeä materiaali, sillä jokaisen paidan sisällä on ollut sydän.

Ateneumin museonjohtaja Susanna Pettersson painottaa nykytaiteen ja -kulttuurin suhdetta taiteemme historiaan.

”Ateneum on ollut aina monipuolinen taiteiden talo, joka on yhdistänyt taiteen tekemisen nykyhetken historian eri kerrostumiin. Olemme todella iloisia siitä, että Kaarina Kaikkonen otti tilan upeasti haltuunsa. Kaikkosen teokset kertovat nykykuvanveistosta. Samaan aikaan esillä oleva ranskalainen kuvanveistäjämestari Auguste Rodin muistuttaa puolestaan maailmantaiteen klassikoista. On hienoa katsoa molempia yhtä aikaa”, Pettersson sanoo.

Kaarina Kaikkonen kertoo työstään lauantaina 19. maaliskuuta osana Ateneumin tapahtumaviikonloppua 18.–19.3.2016. Tarkka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Kaarina Kaikkonen: Kasvun henki, 2016. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen
Kaarina Kaikkonen: Kasvun henki, 2016. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

5. helmikuuta 2016 Ateneumissa avautuu myös maailman kenties tunnetuimman kuvanveistäjän Auguste Rodinin (1840-1917) veistoksia esittävä näyttely. Pariisissa vaikuttanut Rodin toi kuvanveistoon ilmeikkyyttä ja draamaa pintaa rikkovalla ja ruumiillisuutta korostavalla käsittelytavallaan. Rodin-näyttely on esillä 8. toukokuuta 2016 saakka.

Kuvanveistäjä Kaarina Kaikkosen (s. 1952) teosten materiaaleina toimivat käytetyt vaatteet. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat muun muassa miesten pikkutakeista koostettu Tie, joka toteutettiin Helsingin tuomiokirkon portaille kesällä 2000 sekä Elämänpolkuja – Life Paths, joka toteutettiin Helsingin Vanhan kirkkopuiston lähelle kesällä 2011. Viime vuosina Kaikkonen on toteuttanut installaatioita ympäri maailmaa mm. Chilessä, Iso-Britanniassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.

Aukioloajat
Ti, pe klo 10–18
Ke, to klo 10–20
La, su klo 10–17
Ma suljettu

Sisäänpääsymaksut
Kaarina Kaikkosen teokset ovat nähtävillä ilman museon sisäänpääsymaksua.

5.–17.2.2016
Normaali pääsymaksu 10 € / Alennettu pääsymaksu 8 € / Alle 18-vuotiaat maksutta / S-Etukortilla 9 €

18.2.–8.5.2016
Normaali pääsymaksu 15 € / Alennettu pääsymaksu 13 € / Alle 18-vuotiaat maksutta / S-Etukortilla 14 €

9.5.–27.10.2016
Normaali pääsymaksu 13 € / Alennettu pääsymaksu 11 € / Alle 18-vuotiaat maksutta / S-Etukortilla 12 €