Ateneumin kokoelmat esillä Suomi 100 -vuonna valtakunnallisesti ja kansainvälisesti

Ateneumin taidemuseolla on Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistossa kaksi hanketta, jotka  juhlistavat Suomen satavuotista itsenäisyyttä ja luovat katseen Suomen taiteen eri vaiheisiin. Näyttely Suomen taiteen tarina – Ateneumin kiertävä kokoelma nähdään Rovaniemen, Oulun ja Kuopion taidemuseoissa. Klassikot kiertueella 2017 vie kaksi rakastettua teosta, Eero Järnefeltin Kasken ja Helene Schjerfbeckin Toipilaan 11 museoon kautta maan. Ateneumin teokset eivät ole aikaisemmin kiertäneet Suomea tässä laajuudessa. Lisäksi Ateneumin tuottamia näyttelyitä nähdään vuonna 2017 seitsemässä eri maassa. 

Vuonna 2017 tuotamme näyttelyitä sekä valtakunnallisella että kansainvälisellä tasolla. Haluamme varmistaa, että Suomen itsenäisyyden juhlavuonna kokoelmiemme teokset, jotka ovat maamme kansallisomaisuutta, ovat mahdollisimman monen ulottuvilla. Toimintamme ulottuu kasvavassa määrin myös ulkomaille”, kertoo museonjohtaja Susanna Pettersson.

Suomen taiteen tarina – Ateneumin kiertävä kokoelma Rovaniemelle, Ouluun ja Kuopioon

Näyttely kattaa Suomen taiteen tarinan suuriruhtinaskunnan ajalta 1960-luvulle asti. Se kertoo taide-elämässä tapahtuvista muutoksista historian saatossa Suomessa ja ulkomailla. Näyttely noudattelee Ateneumissa esillä olevan Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyn teemoja ja esillepanoa. Taiteilijoita ovat muun muassa Wäinö Aaltonen, Fanny Churberg, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Essi Renvall, Tyko Sallinen ja Ellen Thesleff. Näyttely on esillä Rovaniemen taidemuseossa 6.1.–23.4.2017, Oulun taidemuseossa 13.5.–17.9.2017 ja Kuopion taidemuseossa 6.10.2017–4.3.2018. Näyttelyn kuraattori on amanuenssi Anu Utriainen.

Klassikot kiertueella 2017 -teokset kiertävät Maarianhaminasta Inariin

Ateneumin rakastetuimpiin kuuluvat klassikot – Helene Schjerfbeckin Toipilas (1888) ja Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset/Kaski (1893) – lähtevät kiertueelle yhteentoista taidemuseoon. 14. helmikuuta 2017 alkaen Toipilas nähdään Ahvenanmaan taidemuseossa Maarianhaminassa, Tampereen taidemuseossa, K. H. Renlundin museossa Kokkolassa, Kemin taidemuseossa, Saamelaismuseo Siidassa Inarissa ja Rauman taidemuseossa. Kaski nähdään Turun taidemuseossa, Hämeenlinnan taidemuseossa, Lappeenrannan taidemuseossa, Joensuun taidemuseossa ja Jyväskylän taidemuseossa. Teokset kiertävät museot mainitussa järjestyksessä ja ne ovat nähtävillä noin kuukauden ajan.

Lue lisää: Klassikot kiertueella 2017

Ateneumin tuottamia näyttelyitä seitsemässä maassa vuoden 2017 aikana

Ateneum tuottamien kansainvälisten vientinäyttelyiden määrä on ensi vuonna suurin museon historiassa. Tove Janssonin näyttely on parhaillaan esillä Tukholman Millesgården-museossa 22. tammikuuta 2017 asti, josta se jatkaa Göteborgiin, Kööpenhaminaan ja Lontooseen.

Ateneumissa keväällä 2016 nähty Japanomania pohjoismaisessa taiteessa 1875–1918 -näyttely oli esillä Nasjonalmuseetissa Oslossa ja se avautuu Statens Museum for Kunstissa Kööpenhaminassa 19. tammikuuta 2017. Ateneumissa lokakuussa 2016 päättynyt näyttely Alice Neel – modernin elämän maalari on parhaillaan esillä Gemeentemuseum den Haagissa Alankomaissa, josta se jatkaa Arlesiin, Ranskaan sekä Hampuriin, Saksaan. Loput Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmiston vientinäyttelyistä julkistetaan alkuvuodesta 2017.

suomifinland100-tunnus_sininen_rgb