Alice Neel – Modernin elämän maalari
10.6.2016–2.10.2016
Ateneum tuo ensimmäistä kertaa Suomeen amerikkalaisen Alice Neelin (1900-1984) retrospektiivisen näyttelyn. Neel oli oman tiensä kulkija ja yksi 1900-luvun merkittävimpiä figuratiivisia maalareita aikana, jolloin taidekenttä oli miesten hallitsema. Hänet tunnetaan erityisesti ilmaisuvoimaisista, värikylläisistä muotokuvistaan, joissa taiteilija kuvaa malliensa persoonallisuutta kaunistelematta ja suoraan. Pitkän uransa aikana Neel maalasi erityisesti New Yorkissa. Ateneumin tuottama näyttely on vasta toinen Neelin laaja esittely Euroopassa.
Noin 70 maalausta käsittävän retrospektiivisen näyttelyn on kuratoinut johtava Alice Neel -asiantuntija Jeremy Lewison. Ateneumin tuottama näyttelyn esittävät Helsingin jälkeen Gemeentemuseum den Haag, Fondation Vincent van Gogh Arles ja Hampurin Deichtorhallen.
Alice Neelin muotokuvissa on poikkeuksellista, hätkähdyttävää voimaa. Toisinaan kuvattu kohde katsoo suoraan katsojaan ja tuntuu tulevan aivan erityisen lähelle. Ajoittain katse on kääntynyt sisäänpäin ja torjuu katsojan. Neelin psykologisesti tarkka silmä ja virtuoosimainen maalaustaito tavoittavat jotain olennaista kuvattavasta ja hänen ympäristöstään. Taiteilijan alastonmaalaukset ovat poikkeuksellisia: maalari tarkastelee kohdettaan toteavasti ilman sievistelevää tai eroottista sävyä.
Neelin maalaamiin henkilöihin kuuluvat esimerkiksi pop-taiteilija Andy Warhol vuonna 1970 ja maataiteilija Robert Smithson vuonna 1962. Hän maalasi New Yorkin kulttuurivaikuttajien ohella myös muita julkisuuden merkkihenkilöitä. Usein mallit ovat Neelin perheenjäseniä, läheisiä ystäviä tai vain sattumalta tavattuja ihmisiä. Muotokuvien kautta avautuu taiteilijan poikkeuksellisen rikas ja monitahoinen elämä.
Näyttelyyn valitut kaupunkimaisemat osoittavat Neelin tutkineen ympäristöään tarkasti ja omintakeisesti. Pennsylvaniassa syntyneen taiteilijan ensimmäinen avioliitto vei hänet Kuubaan vuonna 1926. Myöhemmin hän juurtui New Yorkiin, jossa tutuksi tulivat muun muassa taiteilijoiden ja kirjailijoiden Greenwich Village, latinojen ja puertoricolaisten Spanish Harlem sekä Upper West Side.
Neel joutui odottamaan taidemaailman tunnustusta työlleen pitkään 1970-luvun puoliväliin asti. Kriitikkojen mukaan taiteilija ei seurannut aikaansa: Neelin realistista maalaustyyliä pidettiin paluuna 1800-luvulle. Neelin ekspressiivinen taide on kuitenkin vaikuttanut voimakkaasti sekä hänen omiin aikalaisiinsa että moniin kansainvälisiin nykytaiteilijoihin.
Näyttelyyn liittyviä tapahtumia
11.6.2016 klo 14: Elokuva Alice Neel, Ateneum-sali
Ohjaus Andrew Neel, 2007. Kesto 82 min, Arthouse Films. Palkittu elokuva sisältää paljon arkistoaineistoa sekä Neelin läheisten, mallien ja taidemaailman vaikuttajien haastatteluja. Elokuvaohjaaja Andrew Neel on taiteilijan pojanpoika. Elokuva on englanninkielinen, ei tekstejä.
29.6.2016 klo 17: Queer-opastus Alice Neel -näyttelyyn
Yhteistyössä: Helsinki Pride
29.6.2016 klo 18: Keskustelutilaisuus – Sukupuolen moninaisuus taiteissa, Ateneum-sali
Alice Neel kuvasi maalauksissaan myös hlbtq-ihmisiä. Näkyykö sukupuolen moninaisuus suomalaisessa nykytaiteessa ja jos näkyy, niin miten? Entä millaisia normeja, olettamuksia tai tabuja sukupuolen representaatioihin liittyy eri taiteenlajeissa? Yhteistyössä: Transforces, Seta ry/Transtukipiste, HeSeta ry ja Helsinki Pride.
24.9.2016 klo 10-16: Alice Neel -asiantuntijaseminaari
Puhujina mm. Jeremy Lewison ja Annamari Vänskä. Lisäksi johdantoja, opastuksia ja muuta ohjelmaa.