Näyttelytekstit – Väriä ja valoa – impressionismin perintö

Kierroksen kulku

Nämä sali- ja teostekstit alkavat museon kolmannen kerroksen, salista 3.1. Kierros etenee myötäpäivään ja päättyy saliin 3.12.

Väriä & valoa – impressionismin perintö

Impressionismi on 1870-luvulla Ranskassa vaikuttanut taidesuuntaus, jossa määrääväksi tekijäksi tulivat nopeat havainnot ja vaikutelmat, impressiot. Väriä & valoa, impressionismin perintö -näyttelyn yksi keskeinen lähtökohta on kysymys siitä, miksi impressionismin vaikutukset alkoivat näkyä suomalaisessa taiteessa vasta 1900-luvun kahtena alkuvuosikymmenenä. Näyttely kytkeytyy myös Ateneumin taidemuseon historiaan ja kertoo viime vuosisadan alun vaikutusketjuista ja taiteen virtauksista.

Suomeen impressionismi rantautui uusimpressionismina sen edustajan Alfred William Finchin välittämänä. Finch järjesti yhdessä Magnus Enckellin kanssa Ateneumissa alkuvuonna 1904 merkittävän belgialaisen ja ranskalaisen taiteen näyttelyn, johon osa teoksista saatiin ranskalaisen taidekauppiaan Paul Durand-Ruelin kautta. Tämä näyttely toimi lähtölaukauksena muutoksessa kohti uutta värien kukoistusta maalaustaiteessamme.

Taidekaupalla oli oleellinen osa impressionismin maailmanvalloituksessa. Se toi taidemuodon vähitellen taidepiirien ulkopuolelle ja vaikutti osaltaan tämän väreihin, maalausprosessiin ja optisiin ilmiöihin perustuvan maalaustavan nousuun aikamme rakastetuimmaksi taiteen muodoksi.

Väri-ilottelu löysi tiensä suomalaisten taiteilijoiden kankaille vähitellen. Suomen taiteen historiassa onkin kiinnostava, noin kymmenen vuoden ajanjakso vuosina 1906–1916, jolloin lähes jokainen taiteilija uudisti palettinsa värit kirkkaammiksi. Päästyään vauhtiin tämä muutos johti myös uusiin aihepiireihin. Kun aiemmin teoksissa oli kuvattu ahkeraa maaseudun työntekoa tai erämaaluonnon ainutlaatuisuutta, nyt keskiöön nousivat keskiluokkaisen elämän mukavuudet. Monet uudet aiheet, kuten kaupunkien puistot ja aukiot, ihmisiä kuhisevat torit, katunäkymät sekä auringonotto, alastomuus ja kimmeltävät merenrannat, kiinnostivat taiteilijoita.

Taiteen tutkimus on jatkuva, uutta tietoa tuottava prosessi, joka on myös Ateneumin taidemuseon näyttelytoiminnan perusta. Väriä & valoa -näyttelyllä olemme halunneet tuoda esiin erilaisia vuorovaikutuksen muotoja, ystävyyksiä ja yhteiskunnallisia tilanteita, jotka ovat muokanneet suomalaisen taiteen virtauksia ja kehityskulkuja modernin ajan taitekohdassa.

Professori emerita Anthea Callen on ollut näyttelyhankkeessa mukana alusta asti kansainvälisenä asiantuntijana.

Näyttelyn kuraattorit

Anna-Maria von Bonsdorff

Intendentti, Ateneumin taidemuseo

Marja Sakari

Museonjohtaja, Ateneumin taidemuseo

1810-1840

Pierre-Henri de Valenciennes (1750–1819), maisema maalari ja Pariisin École des Beaux-Artsin professori, sisällyttää ulkoilmassa tehtävän öljyväriluonnostelun pakolliseksi osaksi maisemamaalauksen opintoja.

Puristettavat öljyvärituubit tulevat markkinoille 1840-luvun alussa ja tekevät luonnossa maalaamisesta helpompaa. Näillä taustatekijöillä tulee olemaan merkittävä vaikutus impressionismin syntyyn 1870-luvun alussa.

1812

Helsingistä tulee Suomen suuriruhtinas kunnan pääkaupunki, josta alkaa kehittyä huomattava hallinnon, tieteen ja kulttuurin keskus.

1846

Suomen Taideyhdistys perustetaan. Sen tehtävänä on luoda perusta maan taide-elämälle. Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu aloittaa 1848 toimintansa Helsingissä. Taiteilijoiden opintomatkat suuntautuvat 1860-luvulle asti enimmäkseen Saksaan ja Italiaan.

1862-1863

Claude Monet (1840–1926), Alfred Sisley (1839–1899), Frédéric Bazille (1841–1870) ja Pierre Auguste Renoir (1841–1919) tutustuvat toisiinsa ja ryhtyvät tekemään kesäisiä maalausretkiä Barbizoniin, Fontainebleaun metsään.

Heidän ihailemansa Édouard Manet’n (1832–1883) Aamiainen ruohikolla aiheuttaa skandaalin vuoden 1863 ”Reputettujen salongissa” (Salon des Refuses). Charles Baudelairen (1821–1867) manifesti Le Peintre de la vie moderne (”Modernin elämän maalari”) julkaistaan Le Figarossa.

1870-1871

Ranskan-Preussin sota vaikuttaa monin tavoin myös taiteilijoihin. Impressionistien piirin lahjakkaimpiin maalareihin kuulunut Frédéric Bazille kaatuu sodassa. Monet ja Camille Pissarro pakenevat Pariisin sekasortoa Lontooseen. He tutustuvat taidekauppias Paul Durand-Rueliin, joka alkaa ostaa ja myydä ensin Monet’n ja Pissarron sekä 1872 alkaen myös Manet’n ja Sisleynmaalauksia.

1870-luvun alussa Pariisista on tullut myös suomalaisille taiteilijoille tärkein taiteen keskus, jonne matkustetaan opiskelemaan ja työskentelemään. Suomeenkin kantautuu tietoja uudesta, radikaalista taidesuuntauksesta. Mm. taiteilija Berndt Lindholm raportoi 1870 Helsingfors Dagbladissa ”valööripuolueesta”, jonka taiteessa aihe ja yksityiskohdat ovat menettäneet merkityksensä.

1873-1874

Pariisissa perustetaan taiteilijoiden ’Sociéte Anonyme’, jonka keskeisiä jäseniä ovat mm. Manet, Pissarro, Monet, Renoir, Sisley ja Berthe Morisot. Ensimmäinen impressionistinen näyttely järjestetään Pariisissa 1874.

Esillä on Monet’n maalaus Impressio, auringonnousu (1872), jonka mukaan taiteilijaryhmä ja uusi taidesuuntaus saavat nimensä. Näyttely herättää pahennusta, mutta impressionismi saa paljon myös kansainvälistä julkisuutta. Ryhmä järjestää tämän jälkeen vielä seitsemän impressionistien näyttelyä aina vuoteen 1886 asti.

1880-luku

Impressionismi on jo tunnettu ilmiö suomalaisissa ja pohjoismaisissa taiteilijapiireissä. Uusi väritaide herättää kuitenkin edelleen hämmennystä ja vastarintaa useimmissa suomalaisissa taiteilijoissa. Albert Edelfelt esittelee vuonna 1887 maalauksiaan pariisilaisessa Galerie Petit’ssa, jossa on samanaikaisesti esillä myös impressionistien teoksia.

1883

Les XX -taiteilijaryhmä perustetaan Brysselissä. Perustajajäseniin kuuluvat mm. Alfred William Finch ja Théo van Rysselberghe. Ryhmä järjestää kymmenen vuoden ajan näyttelyitä, joihin kutsutaan mukaan kansainvälisiä taiteilijoita, kuten mm. Pissarro, Monet, Georges Seurat, Paul Gauguin, Paul Cézanne ja Vincent van Gogh.

1886

Kahdeksas impressionistinen näyttely, jossa Seurat aiheuttaa kohun teoksellaan Sunnuntai-iltapäivä La Grande Jatten saarella – 1884 (1884–1886). Uusimpressionismi alkaa Seurat’n ja Paul Signacin kehittämästä, väriteorioihin pohjautuvasta väritäplämaalauksesta. Uusimpressionistit hylkäävät impressionistien spontaanin hetken kuvaamisen ja teosten maalaamisen ulkoilmassa.

1888

Ateneumin taidemuseo avautuu yleisölle.

Charles Henry julkaisee teoksensa Cercle chromatique ja Rapporteur esthétique. Ne korostavat värien emotionaalisia vaikutuksia katsojiin ja saavat paljon kannatusta uusimpressionistien keskuudessa.

1897

Englantilais-belgialainen uusimpressionisti ja 1890-luvulla keraamikkona uraa luonut Alfred William Finch muuttaa Suomeen Louis Sparren kutsumana. Hän toimii aluksi Iris-tehtaan johtajana Porvoossa, mutta palaa vähitellen myös maalaamisen pariin. Laajalti verkostoituneen Finchin keskeisimmäksi rooliksi suomalaisessa taidemaailmassa muodostuu toimiminen yhdyssiteenä kotimaisen ja kansainvälisen taidekentän välillä.

1901-1912

Itäisen Suomenlahden Suursaaresta muotoutuu uudenlaisen värimaalauksen kesäinen keskus. Magnus Enckell maalaa siellä lähes vuosittain, ja kesiä saarella viettävät hänen ohellaan myös A.W. Finch, Verner Thomé ja Werner Åström. Muita saarella vierailijoita ovat mm. arkkitehti ja taidekriitikko Sigurd Frosterus ja Ateneumin intendentti Torsten Stjernschantz.

1902

A.W. Finch julkaisee edistyksellisessä Euterpelehdessä artikkelin ”Georges Seurat och den neo-impressionistiska tekniken”. Taiteen ja kulttuurin uusimpia virtauksia esittelevän lehden piiri koostuu ”koulutusaristokraateista, joilla on demokraattinen asenne ja radikaaleja sympatioita”. Siihen kuuluvat muun muassa Frosterus, Gustaf Strengell sekä Magnus Enckell.

1904

Ateneumissa on esillä ranskalais-belgialainen impressionistien ja uusimpressionistien näyttely Durand Ruelin galleriasta näyttelyyn saadaan Edgar Degas’n, Claude Monet’n, Camille Pissarron, Pierre Puvis de Chavannesin, Auguste Renoir’n ja Alfred Sisleyn maalauksia. Muut näyttelyn taiteilijat ovat Finchin ohella hänen Brysselin aikaisia kontaktejaan. Näyttely on lähtölaukaus prosessille, joka kulminoituu 1910-luvun värikylläisessä suomalaisessa kuvataiteessa.

Ateneumin kokoelmiin hankitaan näyttelystä ainoastaan yksi teos, Puvis de Chavannesin pastellimaalaus Naismalli (”Étude de femme”, ajoittamaton, esillä salissa 3.11).

1905

Impressionismin perintö saa haastajan modernista väritaiteesta, kun Les Fauves (”villipedot”) -ryhmän taiteilijat – johtotähtinään mm. Henri Matisse ja André Derain – hätkähdyttävät Pariisin syyssalongissa. Fauvisteille on ominaista spontaani sivellintekniikka, realismista etääntyvä ja vahva värinkäyttö sekä abstraktia hipova ilmaisu.

1906

Ellen Thesleff on ensimmäisiä värinkäyttönsä uudistaneita suomalaisia taiteilijoita. Wassily Kandinskyn 12 teosta on esillä Ateneumissa Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä.

1908

Pariisin syyssalongin yhteydessä nähdään syksyllä 1908 Suomen taiteen erillisnäyttely, jonka komissaarina toimii Magnus Enckell. Esillä on lähes kaksisataa teosta 20 suomalaiselta taiteilijalta. Vaikka näyttely ei saakaan täystyrmäystä lehdistössä, siihen kohdistuva kritiikki koetaan Suomessa murskaavaksi. Tämä johtaa osaltaan uudenlaisen värinkäsittelyn yleistymiseen suomalaisessa maalaustaiteessa vuoden 1908 jälkeen.

1909

Edvard Munchin näyttely Ateneumissa. Pekka Halonen kirjoittaa Akseli Gallen-Kallelalle 24.2.1909 Munchin ”uudenmukaisten voimakkaiden värien, joita hän on nyt ruvennut käyttämään olevan ristiriidassa synkkämielisten aiheiden kanssa”.

Ateneumin taidemuseoon ostetaan Antellin valtuuskunnan rahoilla ranskalaisen Henri -Edmond Crossin uusimpressionistinen öljymaalaus Malli (”Le modèle”, 1900–1909, esillä salissa 3.11).

1912

Uudenlaisen väritaiteen murros huipentuu, kun Septem-ryhmä perustetaan. Ryhmän ensimmäinen näyttely järjestetään Ateneumissa. Mukana näyttelyssä ovat Magnus Enckell, Alfred William Finch, Mikko Oinonen, Yrjö Ollila, Juho Rissanen, Ellen Thesleff ja Verner Thomé. Septem-ryhmä järjestää vuosittaisia näyttelyitä hiukan vaihtuvilla kokoonpanoilla vuoteen 1917 asti.

1917

Taidekeskustelun painopiste on Suomessakin siirtynyt jo puheeseen ekspressionismista, kubismista ja futurismista.

Ateneumin taidemuseo saa kokoelmiinsa kaksi merkittävää uusimpressionistista öljymaalausta. Sigurd Frosterus hankkii Pariisista Théo van Rysselberghen teoksen Maisema Provencesta(”Paysage Provençale”, 1917, esillä salissa 3.6) ja Paul Signacin teoksen Antibes (esillä salissa 3.9).

Viimeinen Septem-ryhmän näyttely. Frosterus julkaisee teoksensa Regnbågsfärgernas segertåg (Sateenkaarivärien voittokulku).

Suomi itsenäistyy 6.12.1917

Camille Pissarro

Punaisia kattoja, kylän laidalla, talvi

1877

Impressionismin isäksi kutsutun Camille Pissarron Punaisia kattoja on keskeinen teos ajalta, jona Pissarro teki yhteistyötä Paul Cézannen kanssa. Pissarro oli tutustuttanut Cézannen ulkoilmamaalaukseen. Heillä oli tapana maalata yhdessä Pariisin koillispuolella Pontoisen kylässä, jossa Pissarro asui vuosina 1872–1884. Renoir ja Monet olivat tehneet yhteistyötä porvarillisessa Argenteuilin esikaupungissa, mutta maaseudulla sijaitseva Pontoise oli välttynyt keskiluokkaistumiselta ja tarjosi anarkososialistiselle Pissarrolle hänen lempiaiheitaan, maalaiselämää ja työntekoa.

Taidemaalarin työ on pohjimmiltaan materiaalin työstämistä, mikä vertautuu talonpoikien aherrukseen maatiloillaan. Lukuisia kertoja ulkoilmassa maalaten Pissarro työsti Punaisia kattoja -teokseen paksuja värikerroksia korostamaan ja elävöittämään kuvapintaa. Lehdettömien hedelmäpuiden läpi nähty tiiviisti maalattu etuala ja talot kohoavat ylöspäin ja sulautuvat taustalla näkyvän Côte des Boeufs (Côte Saint-Denis) -kukkulan väreihin. Rinteessä olevien peltokaistaleiden diagonaalit toistavat ja vahvistavat kattojen viistoja linjoja ja typistävät litteää kuvatilaa entisestään.

Teksti: Anthea Callen

Wilho Sjöström

Kesäilta (1912)

Tummasävyisillä maisemilla ja työläiskuvilla menestynyt Wilho Sjöström siirtyi taiteessaan kirkkaamman paletin maalariksi vuosina 1904–1909 tekemiensä Italian ja Ranskan matkojen jälkeen. Sjöströmille, kuten monelle muullekin taiteilijalle, vapaampi sivellintekniikka ja voimakkaiden päävärien käyttö toi mukanaan uudet aihepiirit. Sjöströmin teokset kuvasivat nyt intiimiä perhe-elämää, kodin ympäristöä ja kuten tässä Kesäilta teoksessa, puutarhaa.

Puutarha-aiheet tulivat suosituksi aihepiiriksi monelle suomalaiselle taiteilijalle. Värikkäät kukat ja vihannekset soveltuivat paremmin kirkkaan paletin aiheiksi. Sjöströmin taiteilijavaimoa Tyraa kuvaavassa tunnelmallisessa teoksessa ilta-aurinko kultaa valkoisen kesäpuvun. Kesäillan kasteluhetki puutarhassa on tunnelmaltaan rauhallinen, vaikka teoksen runsaat, voimakkaat ja leveät siveltimenvedot luovat maalaukseen välittömyyttä ja rytmiä vahvoilla väreillä.

Teksti: Anna-Maria von Bonsdorff

Claude Monet

Jäiden lähtö Seinestä (1880)

Joulukuussa 1879 Monet ryhtyi Vetheulin lähistöllä työstämään sarjaa maalauksia jäätyneestä Seine­joesta. Talven ankaruudesta huolimatta hän teki työn ulkona pakkasessa. Tammikuussa Monet palasi takaisin maalaamaan jäiden lähtöä, joka on tässä kuvattu alavirtaan Lavacourtin suuntaan. Mahtavaa jokimaisemaa hallitsevat kylmän ja lämpimän vaaleat kontrastit: myöhäisiltapäivän laskeva aurinko kietoo maiseman pastellivärein maitomaiseen huntuun. Metrin levyisen teoksen maalaaminen ulkona kylmässä oli valtava urakka, ja Monet maalasi aiheen moneen kertaan.

Kuvaa halkova horisontaalinen linja jakaa sommitelman kahteen osaan korostaen taivasta ja sen herkkää heijastumista veden pinnassa, jonka rikkovat vain joessa kelluvat jäälautat. Pienetessään etäämpänä lautat tuovat kuvaan syvyysvaikutelmaa ja kertovat samalla vedenpinnan tasosta. Monet käytti samaa tehokeinoa myöhemmin myös lummelampea maalatessaan.

Teksti: Anthea Callen

Alfred William Finch

Auringonlaskun maisema (1892)

Kun brittivanhemmille Belgiassa syntynyt Finch tuli Suomeen vuonna 1897 Iris-tehtaan taiteelliseksi johtajaksi, hänet tunnettiin taidepiireissä impressionismin teoreetikkona. Hän oli yksi uusia virtauksia puolustaneen Les Vingt -ryhmän (Les XX) perustajista. Ryhmään kuului monenlaisia taiteilijoita impressionisteista symbolisteihin ja uusimpressionisteihin. Finch itse lukeutui viimeksi mainittuihin. Finch tuli kuitenkin Suomeen keraamikkona, ei taidemaalarina.

Finch tunnettiin pointillistina, ja Iris-tehtaan lopetettua toimintansa jo 1902 hän alkoi esitellä maalauksiaan Suomessakin. Finchin suhteiden ansiosta vuoden 1904 Ateneumissa järjestettyyn näyttelyyn saatiin mukaan uusimpressionisteja taidekauppias Paul Durand-Ruelin impressionistitaiteilijoiden oheen.

Finch esittäytyi Suomessa ensi kertaa maalarina tässä vuonna 1904 avatussa näyttelyssä Ateneumissa. Finchiltä oli mukana pointillistiset teokset Kilpajuoksukenttä (1888), Merimaisema (1903), Heinäsuovia (pastelli, 1890) ja Maantie, Nieuport (1888). Auringonlaskun maisema on tyypillinen uusimpressionistinen teos, jossa värit on maalattu kankaalle sekoittamattomina täplinä. Katsojan silmä muodostaa täplistä kokonaisuuden.

Teksti: Marja Sakari

Ellen Thesleff

Toskanalainen maisema (1908)

Italiasta tuli Ellen Thesleffille 1900-luvun alussa kuin toinen kotimaa, jossa hän viipyi matkavuosiensa jälkeen yhä pidempiä jaksoja. Thesleff oli siirtynyt pois tiukasta väriasketismista ja vuodesta 1905 lähtien hän käytti vapaata sivellintekniikkaa, joka yhdistyi valovoimaiseen, kirkkaaseen väriasteikkoon. Thesleffin pioneerimainen värimaalaus liittyy hänen kokonaisvaltaiseen näkemykseensä ihmisen ja luonnon yhteydestä, ”maapohjan rytmistä” kuten hän kirjoitti.

Tämä pienikokoinen mutta voimallinen teos herätti huomiota väriloisteellaan sekä poikkeuksellisella muodon hajoamisella ja rytmikkäällä sivellintekniikalla. Aikalaisten oli vaikea ymmärtää vapaasti maalatun teoksen valon ja värin hehkua. Vaikka Thesleffin teos sai aikaan myrskyisän keskustelun, päätettiin se ostaa samana vuonna vain yhden äänen enemmistöllä Suomen Taideyhdistyksen kokoelmiin.

Teksti: Anna-Maria von Bonsdorff

Paul Signac

Antibes (ajoittamaton)

Paul Signacin Antibes on todennäköisesti maalattu ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä, sillä taiteilija muutti St Tropez´sta Antibesiin vuonna 1913. Ystävänsä Georges Seurat’n kuoltua 1891 Signac kehitti vapaamman tavan käyttää väriä. Seurat´n pistemäisten täplien sijaan Signac sommitteli kuvansa voimakkaista neliömäisistä siveltimenvedoista.

Signac oli innokas purjehtija ja 1890-luvun alusta alkaen hän maalasi intohimoisesti veneitä ja satamanäkymiä. Signac on tässä luopunut Seurat’lle tyypillisestä ”maalatusta kehyksestä” ja käyttää sen sijaan perinteisempää sommittelukeinoa, jossa puu toimii repoussoir- kehyksenä. Tumma etuala kytkeytyy kuvan oikeassa laidassa olevaan männyn jäntevään hahmoon ja sen oksistoon, mikä jättää hohtavan näkymän Antibesista kaukaisuuteen.

Signac ihaili Monet’ta jo varhain ja on selvästikin omaksunut tehokeinon Monet’n Antibes-maalauksista vuodelta 1888. Signac oli sekä teoreetikko että taidemaalari, ja hänen värinkäytön historiaa ja uusimpressionismia käsittelevä teoksensa D’Eugène Delacroix au néo-impressionnisme julkaistiin ensimmäisen kerran sarjamuotoisena vuonna 1899.

Teksti: Anthea Callen

Verner Thomé

Kylpeviä poikia (1910)

Magnus Enckell ja Verner Thomé löysivät kesäparatiisinsa Suomenlahden itäosassa sijaitsevasta, nykyisin Venäjälle kuuluvasta Suursaaresta. Saaren omalaatuinen tunnelma ja luonto metsäisine kallioineen, sisäjärvineen ja hiekkarantoineen oli alkanut vetää puoleensa matkailijoita 1800-luvun lopulta alkaen. Saaressa vietetyn yhteisen kesän tuloksena syntyneet teokset, kuten Enckellin Poikia rannalla (1910) ja Thomén Kylpeviä poikia (1910), edustavat kenties kaikkein puhdasverisimmin vitalistista suuntaa Suomen taiteessa.

Thomén Kylpeviä poikia noudattelee uusimpressionismin väri- teorioita: kylmän sinivioletit varjokohdat muodostavat vahvan kontrastin kuumasta hiekasta heijastuville auringonsäteille, jotka lähes sokaisevat katsojan. Vaikutelma muistuttaa ylivalottunutta valokuvaa. Pointillistinen maalaustekniikka rikkoo rantakivien kiinteyden, ja etenkin taaempana vesirajassa olevien poikien vartalot tuntuvat miltei hajoavan ja sulautuvan veden kimallukseen.

Teksti: Marja Lahelma

Yrjö Ollila

Rantamäntyjä (1912)

Septemin taiteilijaryhmään kuuluneen Yrjö Ollilan maalauksessa kaksi alastonta miestä paistattelee päivää taivasta kohti kurottavien ryhdikkäiden mäntyjen katveessa. Teoksen tunnelmassa on dynaamista energiaa, mutta samalla vaikutelma on idyllinen ja ajaton.

Vahvojen siveltimenvetojen sekä kylmien sinisten ja lämpimien keltaisten ja oranssien värien rytmittämässä maisemassa voi aistia keskikesän auringon paahtavan lämmön. Miesten atleettisten kehojen voima rinnastuu mäntyjen jänteviin runkoihin. Heidän peittelemätön alastomuutensa alleviivaa ihmisen ja luonnon välistä harmonista ykseyttä. Aiheen kuvaus vie ajatukset luonnonmukaisuutta ja terveellisyyttä korostavaan vitalismin kulttuuriin. Vitalistinen aihe­ ja aatemaailma ilmeni taiteessa esimerkiksi ulkoilmaelämän, auringonvalon, veden ja alastomuuden – etenkin alastomien miesten – kuvastona.

Teksti: Marja Lahelma

Pierre Puvis de Chavannes

Naismalli (ajoittamaton)

Väriä & valoa -näyttelyn ranskalaisten ja belgialaisten teosten joukossa on monia, jotka kuuluvat nykyisin Kansallisgallerian kokoelmiin. Koska Ateneumin vuoden 1904 näyttely oli myyntinäyttely, Antellin valtuuskunta osti siitä muutaman teoksen Constantin Meunier’lta ja Pierre Puvis de Chavannesin pastellimaalauksen Étude de femme. Teos oli sinä vuonna tehdyistä hankinnoista kaikkein arvokkain ja maksoi 10000 markkaa. Teosta arvostettiin sen monumentaalisen selkeyden ansiosta.

Hankinnoista voi päätellä, että suomalaisessa taiteessa suurinta (osto)valtaa käyttävä toimikunta ei ollut vielä valmis värimaalauksen vallankumoukseen. Nykyisinkään Kansallisgallerian kokoelmissa ei ole yhtään impressionistista maalausta, vaikka näyttelystä olisi voinut hankkia myös Monet’n, Pissarron tai Renoir´n maalauksen miltei samaan hintaan kuin Puvis de Chavannesin sinänsä hienon teoksen.

Teksti: Marja Sakari

Pierre-Auguste Renoir

Naisia kylpemässä (ajoittamaton)

Renoir´n Naisia kylpemässä tarjoaa tilaisuuden vertailla yhtäläisyyksiä ja eroja taiteilijan varhais- ja myöhäiskauden alastomia naisia esittävien ulkoilmamaalausten välillä. Vaikka Renoir oli syvällisesti perehtynyt plein air -naturalismiin, noin vuonna 1876 valmistunut tutkielma Alaston auringonvalossa on maalattu ateljeessa. Höyhenenkevyin siveltimenvedoin Renoir kuvaa auringon läikkeessä kylpevää alastonta naisvartaloa käyttäen impressionistisen palettinsa rajatumpaa värivalikoimaa.

1880-luvun alussa Renoir ryhtyi etsimään innoitusta Ranskan ja Italian klassisesta muotokuvamaalauksesta. Hän haki voimakkaampaa viivaa, muotoa ja poseerausta, ja hänen tällä kaudella maalaamansa suurikokoiset alastonkuvat ovat ”viimeistellympiä”. 1890-luvulle tultaessa tiukka lähestymistapa kuitenkin lieventyi lyyrisemmäksi ja virtaavaksi myöhäistyyliksi, josta esimerkkinä on Naisia kylpemässä.

Vaikka nämä alastonkuvat ovat pienikokoisia, niissä on edelleen Renoir´n 1880-luvulla omaksumaa klassisoivaa monumentaalisuutta. Hänen väreissään ja sivellintyöskentelyssään  on yhä samaa suoruutta ja spontaaniutta, joka ilmeni ensimmäistä kertaa hänen ”täysimpressionistisella” kaudellaan.

Teksti: Anthea Callen

Camille Pissarro

Boulevard Montmartre iltahämärässä (1897)

Helmikuussa 1897 Pissarro vuokrasi Paul Durand-Ruelin kehotuksesta tilavan huoneen Grand Hôtel de Russiestä, joka sijaitsi Boulevard des Italiensin ja Boulevard Montmartren risteyksessä Pariisin kuulussa taiteilijakaupunginosassa. Siellä Pissarro ryhtyi maalaamaan kaupunkimaisemien sarjaansa.

Näyttävä aihe löytyi suoraan Pissarron huoneen korkeista ikkunoista, jotka avautuivat itään Boulevard Montmartren suuntaan. Teos on maalattu ikään kuin ulkoilmassa, vaikka onkin tehty turvassa kylmiltä säiltä. Pissarro kirjoitti: ”Siinä on melkein lintuperspektiivi hevoskärryihin, omnibusseihin, ihmisiin suurten puiden keskellä, isoihin taloihin, jotka on asetettava suoriksi; se on vaikeaa!”

Pissarro oli 25. huhtikuuta mennessä saanut valmiiksi 14 maalausta, ja 11. toukokuuta Durand-Ruel osti niistä 12, mukaan lukien Boulevard Montmartre iltahämärässä. Jokaisessa maalauksessa on eri vuorokaudenaika ja erilainen sää. Niistä näkyy, miten kevät saapuu vähitellen; ihmeellisen elävä Iltahämärä sijoittuu sarjan loppupuolelle. Korkeissa plataaneissa on vielä jäljellä vihreää, ja viereiseltä Boulevard des Italiensilta etualalle lankeava auringonlaskun lämmin valo toistuu ylhäällä vaaleanpunaisen ja oranssin sävyisissä pilvissä.

Teksti: Anthea Callen

Magnus Enckell

Seinen rantaa (1912)

Vähäeleisistä ja värimaailmaltaan niukoista teoksista aiemmin tunnettu Magnus Enckell ryhtyi 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla maalaamaan vapaalla sivellintekniikalla ja kirkkailla väreillä. Kaupunkimaisemat olivat tulleet muotiin impressionismin myötä, ja Enckelille Pariisi oli kaupunki, johon hän palasi aina uudelleen. Seinen rantaa -maalauksessa Enckellin värit loistavat keväisen heleinä. Katuvilinän ja vanhojen kirjojen myyjien sijaan maalauksen keskiössä on eri väreissä välkehtivä Seine-joki. Enckellin ympärille kerääntyi Septemiksi nimetty taiteilijaryhmä, jonka näyttelyiden kautta värimaalaus tuli suuremman yleisön tietouteen.

Ensimmäisen kerran ryhmä esiintyi vuonna 1912 Ateneumissa. Enckellin ja Finchin lisäksi taiteilijaryhmän ensimmäiseen näyttelyyn osallistuivat Mikko Oinonen, Yrjö Ollila, Juho Rissanen, Ellen Thesleff ja Verner Thomé.

Kirkkaan paletin ja vapaan sivellintekniikan myötä niin Enckellin kuin muidenkin Septem-ryhmäläisten taiteeseen ilmaantui myös uudenlaisia ulkoilmaan ja ruumiillisuuteen liittyviä aiheita, jotka yhdistävät näitä taiteilijoita vitalismiin eli kaikessa elollisessa piilevää elämänvoimaa korostavaan virtaukseen.

Teksti: Marja Sakari