Tarujen Kansat

Tarujen kansat - Myytit ja taiteellinen mielikuvitus. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Myytit ja taiteellinen mielikuvitus

Ihmisten pitkä yhteiselo luonnon parissa on synnyttänyt Suomessa ja Norjassa myös runsaan ja elävän kansanrunouden. Kansansadut ja -tarinat ovat täynnä mielikuvituksellisia olentoja ja seikkailuja, joissa päähenkilöt kokevat tai näkevät muodonmuutoksia. Eloton luonto saattaa muuttua eläväksi tai ihmiset eläimiksi ja päinvastoin. Monet taiteilijat kuvittivat näitä tarinoita ja ryydittivät niitä omilla hahmoillaan. Ihanteeksi tuli taiteilija, joka kykeni lapsen tavoin eläytymään luontoon, joka saattoi unimaailman tavoin olla yhtä aikaa sekä houkuttava että pelottava.

Tunnetuimmat ja omaleimaisimmat kansanperinteestä ammentaneet taiteilijat olivat Hugo Simberg ja Theodor Kittelsen. Simbergin pikkupirut ja muut hahmot saattavat saada inhimillisiä ja jopa myötätuntoa herättäviä piirteitä, mutta Kittelsenin taiteessa oliot ovat aina pelottavia, kuten ruttoa esittävä Pesta-eukko.

< Ihmisen haavoittuvuus | TeematKansalliset mytologiat >

Takaisin näyttelysivulle

Tiedotteet

Apu ja Ateneum aloittavat yhteistyön ja nostavat teemaksi yksinäisyyden

  Suomen suurin viikoittain ilmestyvä ajankohtaismedia Apu ja suomalaisen taiteen koti Ateneum aloittavat laajan yhteistyön. Yhteistyö Ateneumin kanssa alkaa virtuaalisella taidekierroksella, jossa Ateneumin klassikoita katsotaan yksinäisyyden kautta. Tänä vuonna Apu taistelee yksinäisyyttä vastaan. Avun tavoitteena on, että jatkossa nykyistä harvempi tuntisi itsensä yksinäiseksi. Siksi…

Lue lisää