Siirry sivulla:
Näyttely
Hannu Väisänen on työstänyt teossarjaa Schillmark-variaatiot viimeisten kolmen vuoden ajan. Teosten juuret juontavat kuitenkin Väisäsen lapsuuteen yli viidenkymmenen vuoden taa: silloin taiteilija kohtasi Mansikkatytön ensimmäistä kertaa Oulusta Helsinkiin suuntautuneen tanhumatkan yhteydessä. Schillmarkin teokset ja niiden kustavilainen valo tulivat Väisäselle tutuiksi myös myöhemmin hänen opiskellessaan Suomen Taideakatemian koulussa, joka tuolloin sijaitsi Ateneumissa.
Nils Schillmarkin (1745–1804) teokset kiehtovat Hannu Väisästä monesta syystä. Teokset ovat esimerkkejä ruotsalais-suomalaisen kuvataiteen kehityksestä ja niistä kansainvälisistä virtauksista, jotka tuona aikana päätyivät etäiseen Pohjolaan. Väisänen on kiinnostunut myös Mansikkatytön, Ulrika Charlotta Armfeltin (1771–1835), kaikkea muuta kuin rusoposkisesta henkilöhistoriasta. Tutkiessaan Schillmarkin ja Armfeltin taustoja hän on päätynyt muun muassa 1700-luvun torpanrakentamisen, 1800-luvun alun avioliittokäsityksen, konterfeijari-sanan etymologian sekä tuohisen mansikkakorin punomistekniikan äärelle.
Hannu Väisäsen variaatioilla on yhteys musiikkiin: myös monet klassisen musiikin säveltäjät kuten Bach, Mozart, Haydn ja Beethoven ovat tehneet omia variaatioitaan näennäisen yksinkertaisista teemoista. Väisäsen maalausten lähtökohtana on musiikista opittu muuntelu: teosten alaotsikoina voisivat olla tempomerkinnät, esimerkiksi ”eloisasti”, ”raskaasti”, ”laveasti” ja laulaen”.
Maalausten lisäksi näyttelyn yhteydessä esitellään 18 taiteilijan kirjoittamaa proosakatkelmaa. Niissä Väisänen kuvailee tuntemuksiaan Schillmarkin teosten edessä ja kuvittelee, millaisia olivat Armfeltin elämän onnekkaat ja epäonniset käännekohdat. Katkelmat tutkivat proosatekstin mahdollisuuksia kertoen asioita, joita maalaamalla ei ole voitu esittää.
Myös Nils Schillmarkin Mansikkatyttö (1782) ja Malja-asetelma (1795–1797) ovat esillä näyttelyssä.
Proosakatkelmat
”Kun ensimmäisen kerran seisoin edessäsi, Mansikkatyttö, minulla oli ylläni läpimärkä poikien kansallispuku ja villakankaasta tehdyn liivin tuoksu toi mieleeni sateessa seisseen lampaan. Elettiin kuusikymmentäluvun alkua. Olin suostunut tanhumatkalle Helsinkiin ainoastaan, koska kauhistuttavan tanhun korvauksena olisi vierailu taidemuseossa. Linnanmäen lavalla satoi vettä. Olin tullut muiden tanhuajien mukana bussilla Oulusta, jonne kohta palaisin tehtyäni pikaisen kierroksen taiteen parissa.
Mutta siinä minä yhtäkkiä seisoin, sinun edessäsi, enkä pystynyt liikahtamaan. Kutsumus! Olin kuullut tuon sanan moneen kertaan lapsuudessani, mutta aina liitettynä hartauden harjoitukseen. Sisimpäni kysyi: voisiko tässä olla kutsumukseni? Olin aina ollut herkkä tuohen laikuille, ja kun se nyt yhdistyi rahvaan puvun raitoihin ja merkilliseen hymyyn, minä olin valmis taiteilijan valaan. Kuulin nimeäni huudettavan, mutta en pystynyt enkä halunnut liikkua. Minun oikea paikkani oli siinä, sinun edessäsi, Mansikkatyttö.”
Hannu Väisänen
Kuuntele proosakatkelmat kirjailijan itsensä lukemina. Katkelmat ovat kuultavissa myös paikan päällä näyttelyssä. Videolla on suomenkielinen tekstitys.
Mikä Fokus-sali?
Fokus-sali esittelee tiiviitä nostoja Ateneumin kokoelmien taiteilijoista tai teemoista. Fokus-sali sijaitsee museon toisessa kerroksessa Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyn yhteydessä.
