Uusi ilmaisu

Suomen taiteen tarina -näyttely. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Suomen taiteen tarina -näyttely. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

1900-luvun alkua kuvastaa uuden yhteiskuntajärjestyksen tarve. Suurlakko 1905 käynnisti muutoksen kohti parlamentarismia. Aatteellinen järjestäytyminen näkyi poliittisten puolueiden perustamisena.

Taiteessa haettiin kokonaan uutta ilmaisua. Euroopassa vaikuttivat yhtä aikaa ekspressionistit, impressionistit, fauvistit ja kubistit. Taiteilijat alkoivat ryhmittyä keskenään samanhenkisten kanssa.

Myös Suomessa syntyi taiteilijaryhmiä kuten jälki-impressionistinen, valoisaan värimaalaukseen keskittyvä Septem ja tummemman ilmaisun Marraskuun ryhmä. Vapautumista tapahtui niin muodon, värien kuin pinnan käsittelyssä.

Paul Gauguin: Maisema, sika ja hevonen (Hiva Oa), 1903

Paul Gauguin: Maisema, sika ja hevonen (Hiva Oa), 1903. Ateneumin taidemuseo, kok. Antell. Kuva: Kansallisgalleria / Antti Kuivalainen

Paul Gauguin: Maisema, sika ja hevonen (Hiva Oa), 1903. Ateneumin taidemuseo, kok. Antell. Kuva: Kansallisgalleria / Antti Kuivalainen

Paul Gauguin kuuluu ranskalaisen jälki-impressionismin tärkeimpiin taiteilijoihin. Syntetistisen, pintaa korostavan maalaustavan kehittäjänä Gauguin oli moniin symbolisteihin vaikuttanut edelläkävijä. Länsimaiseen elämäntapaan turhautunut taiteilija muutti Tahitille vuonna 1891. Sen jälkeen hän matkusti Eurooppaan enää pariin otteeseen. Tahitilta Gauguin siirtyi 1901 Marquesas-saariryhmään kuuluvalle Hiva Oalle ja asui saarella kuolemaansa asti. Teos korostaa Gauguinin tahitilaisteosten tapaan luontokokemuksen kokonaisvaltaisuutta ja ihmisen ja luonnon yhteyttä. Vasemman reunan ihmisasumus sulautuu täysin koristeellisesti kuvattuun maisemaan.
Kuuntele ääniopas

Helene Schjerfbeck: Omakuva, 1912

Helene Schjerfbeck: Omakuva, 1912. Ateneumin taidemuseo, kok. Kaunisto. © Kuvasto. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Helene Schjerfbeck: Omakuva, 1912. Ateneumin taidemuseo, kok. Kaunisto. © Kuvasto. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Schjerfbeck maalasi ja piirsi kaikkiaan nelisenkymmentä omakuvaa. Tämä teos oli esillä Ateneumin syysnäyttelyssä 1914, taiteilijan asuttua jo pitkään Hyvinkäällä, pääkaupungin taidepiirien ulkopuolella. Maalaus herätti heti huomiota. Näyttelyarvosteluissa todettiin, että vaikka Omakuva saattoi vaikuttaa jopa pelottavalta, tasaiset väripinnat ja outo värien käyttö violetteine täplineen ja värillisine varjoineen paljastivat ”synnynnäisen väriniekan, jommoisia meillä on niin harvoja, että ne voisi sormella luetella”. Schjerfbeckin todettiin siirtyneen ”yhdellä iskulla taiteilijoittemme kunniakkaimpien rinnalle”.

Tyko Sallinen: Mirri mustassa puvussa, 1911

Tyko Sallinen: Mirri mustassa puvussa, 1911. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Jukka Romu

Tyko Sallinen: Mirri mustassa puvussa, 1911. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Jukka Romu

Nainen kuvassa on Helmi Vartiainen, Sallisen puoliso. Suhde oli myrskyisä, ja Sallisen ristiriitainen asenne Helmiin eli ”Mirriin” välittyy useista hänen muotokuvistaan. Ne kuohuttivat ajan taideyleisöä, ja niitä pidettiin rujoina, karkeina ja jopa eläimellisinä. Valokuvan näköisyyteen Sallinen ei pyrkinytkään, vaan saattoi korostaa erityisesti Helmin joitain vartalon osia; tässä pystynenää ja aistillista suuta. Salllinen oli tärkeä suomalainen ekspressionisti ja kokeilija, taiteen kapinallinenkin. Muiden muassa fauvistien taiteen innoittamana hän kehitteli omaa verevää ilmaisuaan ja 1910-luvun alussa maalaustekniikkaa, jossa oli paksu kipsinen ja huokoinen pohjustus ja rapautuneen näköinen maalipinta.

Tyko Sallinen: Isoäiti, 1916-1917

Tyko Sallinen: Isoäiti, 1916–1917. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Tyko Sallinen: Isoäiti, 1916–1917. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Pyhä Anna kolmantena on kristillisen taiteen kuvatyyppi, jossa esitetään Jeesus-lapsi, tämän äiti Neitsyt Maria ja Marian äiti Pyhä Anna. Tunnelma on vakava ja murheellinen, ja se ennakoi Jeesuksen ristinkuolemaa. Sallisen hartaassa ja maallistetussa suomalaisversiossa isoäidin mallina on ollut taiteilijan oma äiti. Maalauksen valmistuminen kytkeytyy taiteilijoiden perustaman Marraskuun ryhmän alkuaikoihin. Yhteisiä näyttelyitä ryhmä alkoi pitää 1916, myös tässä Ateneum-rakennuksessa. Sallisen ja monen muunkin taiteilijan paletti täyttyi harmaan, sinisen ja ruskean sävyistä, ja yhtenä innoittajana oli kansainvälinen kubismi. Aihepiiri oli kuitenkin usein arkisen suomalaista: maisemaa ja kansaa.

Magnus Enckell: Heräävä fauni, 1914

Magnus Enckell: Heräävä fauni, 1914. Ateneumin taidemuseo, kok. Hoving. Kuva: Kansallisgalleria / Janne Tuominen

Magnus Enckell: Heräävä fauni, 1914. Ateneumin taidemuseo, kok. Hoving. Kuva: Kansallisgalleria / Janne Tuominen

Heräävä fauni on Eckellin myöhäisemmän värikauden teos. Panjumalalle sukua oleva taruolento heräilee raukeana lämpimässä auringonvalossa. Taustamaiseman vesiaihe liittää aiheen Narkissosmyyttiin. Enckellin Pariisissa näkemä Venäläisen baletin esittämä Faunin iltapäivä oli yksi kimmoke kuvan maalaamiseen. Ihmishahmo eksoottisessa luontomaisemassa oli ajan taiteessa usein esiintyvä aihe, joka symboloi haavetta ihmisen ja luonnon yhteyteen. Nykyään tätä teosta ja muutakin Enckellin tuotantoa voidaan lukea myös avoimen homoeroottisena, mutta aiemmin tulkinta kiedottiin hämäriin kiertoilmauksiin. Enckell oli uusimpressionistisen, puhtaan paletin värejä suosivan Septem-taiteilijaryhmän keskeinen jäsen.
Katso lyhytelokuva

HUOM! Kansallisgallerian asema velvoittaa Ateneumin taidemuseota lainaamaan teoksiaan muihin museoihin Suomessa ja ulkomailla, ja mm. tästä syystä kokoelmien esillepano museosaleissa vaihtelee

 

< Klassikot | Takaisin teemoihin | Kaupunki >

Lisätietoa teoksista ja taiteilijoista Kansallisgallerian Taidekokoelmat-verkkopalvelusta.