Nantti Vonrikti: Taistelevat Ankat

Ankallisgallerian aarteita. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Ankallisgallerian aarteita. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Nantti Vonrikti, ankkalinnalainen
Taistelevat Ankat
Ankallisgalleria

Luontokuvauksilla on ankkalinnalaisessa taiteessa pitkät perinteet. Jo kaupungin perustaja Julle Ankanpää viehättyi Ankkalinnaketta ympäröivän erämaan suloista ja sepitti ylistyslyriikkaa rämeikölle, johon hän oli pian perustava kukoistavan kaupungin. Harvalla kaupungilla onkaan yhtä monivivahteinen luonto: kuumuutta hohkaavaa autiomaata, merta, metrisiä nietoksia ja taivasta kurkottavia, jyrkkäreunaisia vuoria. Ankkojen teutarointia pohjoismaisessa kangasmetsässä ei voi siis pitää outona.

Nantti Vonriktin teos Taistelevat Ankat tuo klassisen kolmiodraaman luonnon helmaan. Serkukset Aku Ankka ja Hannu Hanhi ovat jo vuosikymmeniä kilvoitelleet saman neitokaisen suosiosta ja kahakka jatkuu yhä. Vonrikti suosi useissa lintuaiheisissa teoksissaan toimintaa ja jännitystä, eikä Taistelevat Ankat -maalauksestakaan puutu dramatiikka. Voimakkain siveltimenvedoin Vonrikti vangitsee uhmakkaan hetken ennen käsirysyä.

Taistelevissa Ankoissa on nähty vuosien mittaan symboliikkaa hyvän ja pahan taistelusta. Tavallisen, epäonnisen kansalaisen ja tuurihaukan loputon kamppailu kannustaa sisukkaasti yrittämään, vaikka olosuhteet olisivatkin joskus onnettomat.

Tilaa Ateneumin blogit

Lisää alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja saat Ateneumin kuukausittaisen Kuukauden vieraan ja Museonjohtajan blogin suoraan sähköpostiisi.

Aukioloajat

ti, pe 10–18
ke, to 10–20
la, su 10–17
ma suljettu

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT

Pääsymaksut

Normaali pääsymaksu 15 €
Alennettu pääsymaksu 13 €
Alle 18-vuotiaat maksutta
S-Etukortilla 14 €

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

Alennukset ja maksutavat
Yhteystiedot

Kaivokatu 2, 00100 Helsinki ainfo@ateneum.fi 0294 500 401

Saavutettavuus

Liikkumisesteetön sisäänkäynti museoon Ateneuminkujalta.

Lue lisää saavutettavuudesta
Opasvaraukset

(ma-pe 9-15) 0294 500 500

Opastustiedustelu
Museokauppa

Ateneumin museokauppa sijaitsee sisäpihalla ja palvelee museon aukioloaikoina.
Kaupan puhelinnumero 0294 500 434.

Kansallisgallerian verkkokauppa
ATENEUM BISTRO

Ateneum Bistro tarjoaa klassista suomalaista bistroruokaa modernilla twistillä. Lounasta on tarjolla tiistaista perjantaihin klo 11-14. Lisäksi tarjolla on kahvilatuotteita.

Lisää Ateneum Bistrosta