Muoto ja väri

Suomen taiteen tarina -näyttely. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Suomen taiteen tarina -näyttely. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa vallitsi jälleenrakennuksen aika. Taiteilijat nostivat maata jaloilleen tekemällä tilausteoksia: seinämaalauksia ja monumentteja. Maata johti 1956 presidentiksi valittu Urho Kaleva Kekkonen, ja asukkaita oli nelisen miljoonaa. Coca-Cola, rock-musiikki ja televisio tulivat osaksi ihmisten arkipäivää. Suomalainen arkkitehtuuri ja muotoilu nousivat maailmanmaineeseen.

Taiteessa tapahtui suuri muutos, kun modernismi teki todellisen läpimurtonsa. Konkretisteilla sanottava pelkistyi muodoiksi ja väreiksi. Sam Vanni halusi saada värit sointumaan suoraan toisiaan vastaan: ”Kokeilen niin kauan, kunnes ne sanovat BZZZ.” Toisaalla taas seikkailtiin surrealismin jälkimainingeissa tai maalattiin maailmaa sellaisena kuin se näyttäytyi.

Anitra Lucander: Sommitelma, 1956

Anitra Lucander: Sommitelma, 1956. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Anitra Lucander: Sommitelma, 1956. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Anitra Lucander oli yksi maamme varhaisista abstraktin taiteen edelläkävijöistä: hän omaksui ei-esittävän ilmaisun jo 1950-luvulla. Taiteelliseen kehitykseen vaikutti paitsi opiskelu Vapaan taidekoulun kansainvälisessä ja innostavassa ilmapiirissä, myös matkat muun muassa Ranskaan ja Intiaan. Sommitelma edustaa kubismin pohjalle rakentunutta sekä siitä kehittynyttä ja vapaampaa lyyristä abstraktismia. Vaikka visuaalisena lähtökohtana lienee ollut kaupunkimaisema, on teos kuitenkin ennen kaikkea väri- ja muotosommitelma. Teos on esimerkki tekijänsä hienostuneesta värien käytöstä. Se ostettiin museon kokoelmiin Suomen Taideakatemian kolmivuotisnäyttelystä vuonna 1956.

Serge Poliakoff: Kompositio, 1950–1959

Serge Poliakoff: Kompositio, 1950–1959. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Janne Mäkinen

Serge Poliakoff: Kompositio, 1950–1959. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Janne Mäkinen

Vuonna 1961 Ateneumissa pidettiin kansainvälisen nykytaiteen ARS-näyttely, joka sai myöhemmin jatkoa aina muutaman vuoden välein. Näyttelystä ostettiin museon kokoelmiin myös tämä maalaus. Se on energinen värin, elävän muodon ja tilan keskinäisiä suhteita punnitseva sommitelma. Serge Poliakoff oli venäläissyntyinen modernistinen maalari, joka vaikutti Pariisissa. Hän oli monen abstraktikon esikuva. Taidokkaana koloristina tunnetun Poliakoffin teoksia oli mukana jo 1952 Taidehallissa ranskalaisen nykytaiteen Klar form -näyttelyssä.

Otto Mäkilä: Torni, 1950

Otto Mäkilä: Torni, 1950. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Otto Mäkilä: Torni, 1950. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Otto Mäkilä oli turkulaisen modernismin, niin kutsutun Turun koulun, keskeisimpiä taiteilijoita. Hän opiskeli Turun piirustuskoulussa ja myöhemmin Pariisissa. Mäkilä oli suomalaisen surrealismin edelläkävijä, joka luopui jo varhain ulkoisen todellisuuden kuvaamisesta. Omien sisäisten näkyjen tulkitseminen ja ihmisyyden pohdinta ovat hänen taiteensa ydintä. Mäkilä aisti herkästi myös ympäröivän maailman tuntoja ja virtauksia. Sodan myötä Mäkilän luonnonläheinen surrealismi ja sisäiset näyt muuttuivat yhä illuusiottomammiksi erillisyyden kuvauksiksi. Torni-maalaus heijastaa taiteilijan pessimististä käsitystä: ihminen ei pääse maailmansa ulkopuolelle, vaan on väistämättä suljettuna kuoreensa – yksinäisen huoneensa vanki.
Katso lyhytelokuva

Lars-Gunnar Nordström: Punainen sommitelma, 1954

Lars-Gunnar Nordström: Punainen sommitelma, 1954. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Lars-Gunnar Nordström: Punainen sommitelma, 1954. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Nordströmistä tuli abstraktin, ei-esittävän taiteen edelläkävijä maassamme 1950-luvun taitteessa. Hän jätti pois kaikki viittaukset näkyvään maailmaan ja loi oman tunnistettavan kuvakielensä. Konstruktivistiselle maalaustavalle ovat ominaisia selkeästi toisistaan erotetut väripinnat, joista on mahdoton erottaa vivahteita tai yksittäisiä siveltimenvetoja. Punaisessa sommitelmassa tarkkarajaiset, ohuet linjat erottavat värikentät toisistaan. Värikentistä hahmottuu muotoja, joiden suhteita jäsentävät vastakohtaparit positiivinen ja negatiivinen, avoin ja suljettu, kupera ja kovera. Myös värit ovat Nordströmin teoksessa iskevän kontrastisia, ja ”väistyvien” ja ”lähenevien” värikenttien myötä maalauksen muodot saavat syvyysulottuvuuden.

HUOM! Kansallisgallerian asema velvoittaa Ateneumin taidemuseota lainaamaan teoksiaan muihin museoihin Suomessa ja ulkomailla, ja mm. tästä syystä kokoelmien esillepano museosaleissa vaihtelee.

 

< Taiteilijat | Takaisin teemoihin | Lupa kokeilla >

Lisätietoa teoksista ja taiteilijoista Kansallisgallerian Taidekokoelmat-verkkopalvelusta.