Ilja Repin: Natalia Nordmannin ja Ilja Repinin kaksoismuotokuva, 1903. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria
Ilja Repin: Natalia Nordmannin ja Ilja Repinin kaksoismuotokuva, 1903. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria

Opas Repin-näyttelyyn

Repin

Ateneumin taidemuseo 19.3.–29.8.2021 

Näyttelyn kuraattorilta

Ilja Repin (1844–1930) on yksi parhaiten tunnetuista venäläisistä taiteilijoista Suomessa. Hän asui viimeiset vuotensa Suomen puolella Terijoen Kuokkalassa, ja monet hänen mestariteoksistaan, kuten Volgan lautturit, ovat kuvista ja mielikuvista tuttuja. Repinin koko uraa esittelevää taidenäyttelyä ei ole kuitenkaan Suomessa tällä vuosituhannella ollut. Siihen tarpeeseen vastaa tämä Ateneumin näyttely, joka etenee väljästi Repinin elämänvaiheita seuraten. 

Repinin elämä ajoittui Venäjän historian suurten murrosten kaudelle. Siihen mahtui kansan vapautuminen maaorjuudesta vuonna 1861 sekä Venäjän taiteellisen älymystön, ns. intelligentsian synty, mutta myöskin keisarin yksinvallan mahti ja sen mureneminen sekä siirtyminen kommunistiseen neuvostojen valtaan vuonna 1918. Repinin taiteelle nämä muutokset olivat erityisen merkitseviä. Hänen realistisen taiteensa pääpaino oli ihmisten ja kansakunnan ominaispiirteiden kuvaamisessa. Hänestä tuli loistava muotokuvaaja ja erinomainen venäläisyyden tulkitsija.  

Näyttelyssä on esillä runsaat 130 teosta yli kuudenkymmenen vuoden ajalta. Suuri osa teoksista nähdään ensimmäistä kertaa Helsingissä. Näyttelyn toteuttavat Ateneumin taidemuseo ja Petit Palais, Musée des Beaux-Arts de la Ville de Paris / Paris Musées yhteistyössä Tretjakovin gallerian ja Venäläisen taiteen museon kanssa. 

Timo Huusko 
Intendentti 
Ateneumin taidemuseo 

Ilja Repin: Sadko vedenalaisessa valtakunnassa (1876). Venäläisen taiteen museo. © Venäläisen taiteen museo, Pietari

Opinnot ja aika Pariisissa 

Sali 3.1
Jenny ja Antti Wihurin rahasto 

Repin pääsi Pietarin keisarilliseen taideakatemiaan vuonna 1864. Hänen opiskeluaikanaan Venäjällä käytiin kiivasta väittelyä siitä, kumpi oli parempi maalaustapa: akateeminen vai realistinen. Repin kannatti jälkimmäistä. Venäjän kansan ja venäläisen elämän piti olla taiteen tärkein kiinnostuksen kohde. Volgan lautturit (1870–1873) oli teos, johon myös arvovaltainen kriitikko Vladimir Stasov kiintyi.  

Repin sai stipendin ulkomaille ja vietti Ranskassa kolme vuotta. Siellä hän kiinnostui esimerkiksi Édouard Manet’n tavasta maalata. Pariisissa valmistunut Sadko vedenalaisessa valtakunnassa (1876) toi Repinille akateemikon arvon. 

Teosesittelyt salissa 3.1

Omakuva, 1887  

Kuvassa Ilja Repin on 43-vuotias ja kansainvälisestikin menestynyt taiteilija. Psykologinen tarkkuus yltää Repinillä myös hänen omakuviinsa, joita hän teki pitkän uransa aikana useita. 

Valmistautuminen tutkintoon, 1864  

Vain 20-vuotias Ilja Repin maalasi kuvaan lähes oman ikäisensä veljekset Aleksandr ja Aleksei Ševtsovin, joille kummallekaan lukeminen ei juuri nyt näytä maittavan. He olivat Repinin tulevan vaimon Vera Ševtsovan veljiä. Aleksandr oli taideakatemian arkkitehtiluokan opettajakokelas ja Aleksei lukiolainen, joka myöhemmin suuntautui sotilasuralle.  

Taiteilijan veljen Vasili Repinin muotokuva, 1867     

Repinin veli Vasili Repin (1853–1918) oli muusikko, joka valmistui Pietarin konservatoriosta. Siellä hän opiskeli Nikolai Rimski-Korsakovin johdolla. Vasili soitti Mariinski-teatterin orkesterissa ja sävelsi myös omia teoksia. Muotokuva on maalattu kesällä 1867 Tšugujevissa.  

Vera Ševtsovan muotokuva, 1869  

Vera Ševtsova (1854–1918) oli arkkitehti-akateemikko Aleksei Ševtsovin tytär ja Repinin vaimo vuosina 1872–1884. Veralle ja Iljalle syntyi neljä lasta: Vera Iljinitšna Repina (1872–1948), Nadežda Iljinitšna Repina (1874–1931), Juri Iljitš Repin (1877–1954) ja Tatjana Repina (1880–1957).  

Volgan lautturit, 1870–1873  

Yksitoista burlakkia, jotka olivat maattomia maatyöläisiä, vetää lihasvoimalla laivaa ylävirtaan helteisellä Volgalla. He edustavat Venäjän kansan etnistä moninaisuutta. Tositilanteessa näitä miehiä oli monin verroin enemmän, mutta Repin keskittyy teoksessa kuvaamaan jokaisen työläisen yksilönä, ponnistamassa raskaassa työssä. Repin oli seurannut lauttureiden työtä matkoillaan ja tehnyt paljon luonnoksia. Suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitš Romanov näki niitä ja tilasi Repiniltä aiheesta suurikokoisen maalauksen. Valmistuttuaan se oli ulkomaillakin esillä edustamassa venäläistä realismia ja Vaeltajat-taiteilijayhdistyksen taidetta. Repin sai tästä läpimurtoteoksestaan useita palkintoja. Aikalaisvaikuttajat, kuten arvostettu taidekriitikko Vladimir Stasov, kiinnittivät enemmän huomiota teoksen sosiaalisesti analyyttiseen sisältöön kuin sen taiteellisiin ansioihin. 

Vladimir Stasovin muotokuva, 1873  

Repin tapasi Vladimir Stasovin vuonna 1869. Stasov (1824–1906) oli hyvin arvovaltainen musiikki- ja taidekriitikko, joka kannusti taiteilijoita käyttämään venäläisiä aiheita. Hänen mukaansa vain kaupungin ja maaseudun arkisen elämän, omintakeisen venäläisen maiseman ja luonteenomaisten venäläisten talonpoikien tai kauppiaiden kuvaaminen oli arvokasta ja Venäjän taidetta edistävää. Repinissä Stasov näki etsimänsä lahjakkuuden viimeistään siitä lähtien, kun Volgan lautturit (1870–1873) valmistui. Jatkossa Stasov edisti Repinin uraa ja halusi nähdä tämän Venäjälle tärkeiden yhteiskunnallisten ja moraalisten arvojen kuvaajana. Vuonna 1883 Repin matkusti yhdessä Stasovin kanssa Keski- ja Länsi-Eurooppaan, missä he tutustuivat eri museoihin. Myöhemmin vuonna 1893 heille tuli taiteellisia erimielisyyksiä, koska Repin arvosti taiteen oikeutta arkisen todellisuuden ylittämiseen ja esteettisten ihanteiden ilmentämiseen. He ystävystyivät kuitenkin uudelleen vuonna 1900. Stasov vieraili Repinin luona tämän ateljeekodissa vielä vuonna 1904.  

Kirjailija Ivan Turgenevin muotokuva, 1874  

Repin matkusti vuonna 1873 Pariisiin Pietarin taideakatemialta saamansa apurahan turvin. Hän opiskeli siellä kolme vuotta. Yksi Pariisiin asettuneista venäläisen kulttuurin merkkihenkilöistä oli kirjailija Ivan Turgenev (1818–1883). Turgenevin välityksellä Repin tapasi esimerkiksi ranskalaisen kirjailija Émile Zolan. Repinin taiteesta jo varhain kiinnostunut moskovalainen mesenaatti Pavel Tretjakov tilasi taiteilijalta Turgenevin muotokuvan. Se oli tarkoitettu hänen galleriansa kuuluisien venäläisten merkkimiesten muotokuvasarjan osaksi. Turgenev suuntautui mielipiteiltään länteen. Hänen mielestään venäläinen taide saattoi menestyä vain ranskalaiset ihanteet omaksumalla, mikä tarkoitti tässä yhteydessä sitä, että teknistä osaamista pidettiin syvällistä aiheenvalintaa tärkeämpänä. Repinin maalaama valmis muotokuva ei tyydyttänyt sen paremmin maalaria kuin malliakaan. Taiteilija olisi pitänyt enemmän ensimmäisestä versiosta, joka hänen täytyi kuitenkin hylätä.  

Onkijatyttö, Veules, 1874  

Repin matkusti kesällä 1874 Normandiaan Veulesin kylään. Siellä hän maalasi ulkoilmassa arkisia aiheita realismille ominaiseen tapaan. Repin piti tuota aikaa omalle kehitykselleen kolmantena tärkeänä etappina. Ensimmäinen oli ollut työskentely kirkkomaalarina kotikaupungissa Tšugujevissa ja toinen maalausmatkat Volgalle kesinä 1870 ja 1872. Veulesissa hän koki, että taiteessa ei ollut aina välttämätöntä sitoutua ideologisiin päämääriin. Onkijatyttö, Veules on yksi tuon kesän onnistuneimpia tuloksia.  

Musta nainen, 1876   

Repin maalasi Mustan naisen Pariisissa, ja kerrotaan että sen innoittajana oli Repinin ihailema espanjalainen akateemisen salonkitaiteen edustaja Mariano Fortuny (1838–1874). Voi miettiä, esittääkö tämä rikkaan yksityiskohtaisesti toteutettu maalaus nimettömäksi jätetyn mallinsa eksotisoivan orientalismin hengessä vai arvokkaana yksilönä. Repin esitteli teoksen 1876 Pariisin Salongissa. Venäjällä teos ei ollut tunnettu ennen vuotta 1939, jolloin se toimitettiin Venäläisen taiteen museoon.  

Sadko vedenalaisessa valtakunnassa, 1876  

Sadko on vanhan venäläisen runoelman myyttinen sankari, novgorodilainen kauppias ja kanteleensoittaja. Tarina innoitti monia taiteilijoita. Repinin maalaus toistaa säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakovin vuonna 1898 Moskovassa kantaesitetyn Sadko-oopperan henkeä. Säveltäjä itse oli laatimassa librettoa. Sadko jättää vaimonsa kotiin, lähtee matkoilleen ja lopulta palaa takaisin varakkaana miehenä. Matkalla kuitenkin tapahtuu: hän muun muassa joutuu merenalaiseen valtakuntaan sen kuninkaan vangiksi. Hänen pitää valita puoliso eri kansalaisuuksia edustavista neidoista, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia. Sadko valitsee maalauksessa hieman taustalla olevan vaatimattomamman naisen, venäläisen Chernavan, joka valinta tuo Sadkolle vapauden. Tarinan lopuksi Sadko herää kotoaan vaimonsa vierestä.  

Repin maalasi teosta Pariisissa, jossa hän tutustui muun muassa impressionistien vapaampaan ilmaisuun. Hän tutki vedenalaisen maailman kuvausta merimuseossa. Valmiiseen maalaukseen Repinin kerrotaan kuitenkin olleen pettynyt. Tyylillisesti Sadko vedenalaisessa valtakunnassa edustaa aikansa salonkitaidetta, joka Repinin taiteessa oli kuitenkin vain välivaihe. Teos on maalattu perintöruhtinas Aleksandr Aleksandrovitšin (myöh. Aleksanteri III) tilauksesta, ja siitä myönnettiin Repinille Venäjällä 1876 akateemikon arvo. 

Ilja Repin: Volgan lautturit (1870–1873). Venäläisen taiteen museo. © Venäläisen taiteen museo, Pietari

Repin piirtäjänä  

Sali 3.2 

Repin oli erittäin tuottelias piirtäjä. Välillä hän koki jopa velvollisuudekseen dokumentoida näkemäänsä. Piirustus sinällään ei ollut Repinin uran alussa itsenäinen taiteenlajinsa. Monesti teoksissa korostuukin enemmän vaikkapa henkilöhahmojen pään ilmeikäs muotoilu kuin mallin piirteet kokonaisuudessaan.  

1870-luvun lopulta lähtien Repin alkoi tehdä piirustuksia, joissa hahmot sulautuivat yhtenäisen viivatekniikan avulla ympäristöönsä. Joissain, kuten Jeesuksen elämää kuvaavissa, piirustuksissa viivankäyttö oli katkonaista ja loi sillä tavalla elävyyttä aiheen kokonaisuuteen.  

Varhainen kansankuvaus 

Sali 3.3 

Rehelliseen kansankuvaukseen pyrkineet taiteilijat perustivat Peredvizhnikit eli ”Vaeltajat” -nimisen taiteilijayhdistyksen. Se järjesti vuodesta 1871 alkaen taideakatemiasta riippumattomia näyttelyitä. Ryhmän osittaisena tarkoituksena oli kiinnittää huomio epäkohtiin ja edistää yhteiskunnallisia ja poliittisia uudistuksia.  

Repin liittyi Vaeltajiin vasta vuonna 1878. Ensin hän oli halunnut saada virallisen ja perusteellisen koulutuksen taiteilijana. Tutkinnolla hän pääsi osaksi säätyläistöä ja sai laajemmat kansalaisvapaudet. Nyt Repin alkoi kuvata myös kansan puolittaista taikauskoa, mielivaltaista kohtelua, kirkon rappiota ja köyhien nöyryyttä. 

Teosesittelyt salissa 3.3

Savva Mamontovin muotokuva, 1880  

Repin tutustui vuonna 1873 Pariisissa Savva Mamontoviin (1841–1918), joka oli moskovalainen teollisuusmies ja huomattava taidemesenaatti. Mamontovilla oli Moskovan lähellä Abramtsevossa maaseutukartano tiluksineen. Sinne, Mamontovin sanoin ”alkuperäisen ja turmeltumattoman aineiston pariin”, kokoontui monia taiteilijoita ja älymystön edustajia, joita yhdistivät venäläisen kansallisen heräämisen ajatukset. Repin vietti siellä kesiään ainakin vuosina 1878–1879 ja 1881–1882. Mamontovin kiinnostus Venäjän historiaan johti esimerkiksi siihen, että Repin kuuli Abramtsevossa ensimmäisen kerran tarinan 1600-luvun zaporogikasakoiden lähettämästä pilkkakirjeestä Turkin sulttaanille ja teki siellä ensimmäisen luonnoksensa sittemmin kuuluisaan maalaukseensa. 

Mies, jolla on paha silmä, 1877  

Maalaus on yksi varhaisista teoksista, joissa Repin pyrki antamaan luonteenomaisen kuvauksen venäläisen kansanihmisen olemuksesta. Hän maalasi sen kotiseudullaan Tšugujevissa, paikassa jossa ”…unohdetun kansan suuri enemmistö elää meitä paljon vilpittömämmin…”, kuten Repin totesi kirjeessään Vladimir Stasoville. Maalauksen nimi viittaa kuvatun mallin maailmankuvaa luonnehtivan kansanuskon ja ortodoksisuuden sekoittumiseen sekä häntä ympäröivän yhteisön uskomukseen siitä, että pahan silmän haltija voi halutessaan aiheuttaa harmia vihollisilleen.  

Arkkidiakoni, 1877  

Arkkidiakoni on maalattu Repinin synnyinseudulla Tšugujevissa. Se kuvaa paikallista arkkidiakonia Ivan Ulanovia, joka oli paikkakunnalla tunnettu rehevästä elämänasenteestaan. Moskovalainen keräilija Pavel Tretjakov oli kiinnostunut teoksen ostamisesta. Keskustellessaan maalauksesta Tretjakovin kanssa Repin totesi, että maalaus ei oikeastaan esitä yksilöä, vaan kyseessä on eräänlainen tiivistys slaavilaisesta uskonnollisen yhteisön johtajasta, joka ei ole yhtään hengellinen vaan kokonaan lihaa ja verta ja edustaa viimeistä kaikua pakana-ajan uskonnollisista menoista. 

Pyhiinvaeltajat, harjoitelma maalaukseen ”Ristisaatto Kurskin kuvernementissa”, 1878 

Pyhiinvaeltajat on varhainen harjoitelma teokseen Ristisaatto Kurskin kuvernementissa (1881–1883). Hahmot voi nähdä valmiin maalauksen vasemmassa alareunassa. Repin kuvasi harjoitelmassaan myötätuntoisesti kaksi köyhää pyhiinvaeltajaa, jotka olivat uskossaan nöyriä, mutta ehkä myös surullisia takapajuisen asemansa ja vähäisen tietomääränsä takia. Repin oli samana vuonna hyväksytty Peredvižnikkien kiertävän taiteilijayhdistyksen jäseneksi. Ryhmän tavoitteena oli lisätä tietoisuutta venäläisen kansan olemuksesta, sen köyhyydestä, mutta toisaalta myös sen elämänmuodon omintakeisesta kauneudesta, ja levittää sitä kautta yhteiskunnallista ja moraalista vastuuta kansaa kohtaan. 

Ilja Repin: Taiteilija Nikolai (Mikola) Murashkon muotokuva (1882). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Taiteilijamuotokuvia 

Sali 3.4  

Myös muotokuvataide uudistui Vaeltajat-ryhmän menestyksen myötä. Kansan lisäksi – eli sen lisäksi mikä edusti tyypillistä – taiteilijoiden tuli kuvata myös yksilöitä, edelläkävijöitä, eli niitä, jotka olivat Venäjän moraalisia, taiteellisia ja älyllisiä viitoittajia.  

Repin maalasi muotokuvia taiteen eri alojen edustajista. Aihe oli erityisen rakas, koska hän oli itse päässyt osaksi aikansa älymystöä, venäläisittäin intelligentsiaa, juuri taiteellisen työskentelynsä ja akatemia-aikana solmittujen ystävyyssuhteidensa ansiosta. Repin tavoitti erinomaisesti malliensa näköisyyden, mutta sen lisäksi hän kykeni välittämään uskottavan ja intiimin kuvauksen siitä, millaisia he sisimmässään olivat. 

Teosesittelyt salissa 3.4

Nikolai (Mikola) Murashkon muotokuva, 1882

Nikolai (Mikola) Murashko (1844–1909) oli ukrainalaissyntyinen taiteilija ja yksi Repinin läheisimpiä opiskeluajan taiteilijatovereita. On sanottu, että Murashko oli poliittisesti valveutuneempi kuin Repin. Hän esimerkiksi vei Repinin katsomaan Aleksanteri II murhaa yrittäneen Dmitri Karakozovin hirttäjäisiä vuonna 1866. Murashko oli maalarinuransa lisäksi ennen kaikkea taideopettaja ja perusti Kiovaan ensimmäisen taidekoulun vuonna 1875. Myös Repin vieraili koululla ja lahjoitti sinne muutamia taideteoksia.

Pianisti Anton Rubinšteinin muotokuva, 1881 

Anton Rubinštein (1829–1894) oli venäläinen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari, josta Repin teki kaikkiaan kolme muotokuvaa. Säveltäjänä häntä pidetään venäläisen musiikin eurooppalaishenkisenä edustajana. Hän esiintyi menestyksekkäästi myös ulkomailla ja perusti Pietariin konservatorion. 

Kirjailija Aleksei Pisemskin muotokuva, 1880 

Aleksei Feofilaktovitš Pisemski (1821–1881) oli kirjailija ja dramaturgi ja merkittävä venäläisen realismin edustaja. Vielä 1850-luvun lopulla häntä pidettiin Turgenjevin ja Dostojevskin vertaisena lahjakkuutena. Hän toi ensimmäisten joukossa venäläisille näyttämölle ja kirjallisuuteen tavallisten ihmisten arkea. Pisemskin ura hiipui loppua kohden, ja hän menehtyi muotokuvan valmistumista seuraavana vuonna.  

Taiteilija Pavel Tšistjakovin muotokuva, 1878  

Pavel Tšistjakov (1832–1919) oli taidemaalari, joka asui pitkään Italiassa ennen kuin ryhtyi vuonna 1872 Pietarin taideakatemian opettajaksi. Häntä pidettiin yhtenä akatemian parhaista opettajista. Repin ehti olla hänen oppilaanaan hetken, kuten myös suomalainen Eero Järnefelt. 

Säveltäjä Modest Musorgskin muotokuva, 1881  

Modest Musorgski (1839–1881) oli venäläinen säveltäjä ja Repinin hyvä ystävä. Repin ikuisti hänet aamutakissa taiturilliseen ja rehelliseen muotokuvaan. Se on tehty maaliskuussa 1881 Pietarissa, Nikolain sotilassairaalassa. Maalaus valmistui neljässä sessiossa vain muutama päivä ennen säveltäjämestarin kuolemaa. Vaikka Musorgski oli väsynyt ja alkoholisoitunut, on hänen katseessaan vielä voimaa. Repin käytti muotokuvasta saamansa rahat säveltäjän muistomerkin hankkimiseen.  

Näyttelijätär Polina Strepetova Elisabetina, 1881  

Venäläinen näyttelijä Polina Strepetova (1850–1903) oli tunnettu traagisista, tunteikkaista rooleistaan. Hän esiintyi ensin maaseututeattereissa ja vuodesta 1881 lähtien Pietarin Aleksandran teatterissa. Lizavetan rooli Aleksei Pisemskin näytelmässä Katkera kohtalo oli näyttelijän bravuuri jopa kolmella vuosikymmenellä.  

Säveltäjä Aleksandr Glazunovin muotokuva, 1887   

Pietarilaissyntyinen säveltäjä ja kapellimestari Aleksandr Glazunov (1865–1936) toimi Pietarin konservatoriossa ensin professorina ja myöhemmin rehtorina. Hän emigroitui vuonna 1928 ja kuoli 1936 Pariisissa.  

Pianisti Sophie Menterin muotokuva, 1887  

Saksalainen pianisti ja säveltäjä Sophie Menter (1846–1918) oli Franz Lisztin lempioppilas ja tunnettu energisestä, ilmeikkäästä soittotavastaan. Vuonna 1883 hän aloitti työn pianotaiteen prosessorina Pietarin konservatoriossa, mutta jätti viran 1886 jatkaakseen konsertoimista.  

Ilja Repin: Henkilö- ja käsiharjoitelma (ajoittamaton). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Myöhempää piirustustaidetta 

Sali 3.5 

Repinin piirustukset olivat hahmotelmia ja luonnoksia maalauksia varten, mutta monet myös itsenäisiä teoksia. Hän alkoi myös yhdistellä erilaisia tekniikoita. Akvarellien lisäksi hän käytti esimerkiksi musta- ja punaliitua, seepiaa ja tussia. Mallia ympäröivä tausta välitti osaltaan teoksen tunnelmaa. 1890-luvulta lähtien piirustus onkin ollut Venäjällä itsenäinen taiteenlaji.  

Ateneumin taidemuseolla on huomattavan suuri Repinin piirustusten kokoelma. Pääosa niistä saatiin vuonna 1930, kun silloinen museonjohtaja Torsten Stjernschantz kävi Repinin luona ja hankki häneltä 72 teosta. 

teoskuva: Ilja Repin Pyryharakka (Taiteilijan tyttären Vera Repinan muotokuva) (1884)
Ilja Repin: Pyryharakka (Taiteilijan tyttären Vera Repinan muotokuva) (1884). Tretjakovin galleria. © Tretjakovin galleria, Moskova

Perhe 

Sali 3.6  

Repin meni vuonna 1872 naimisiin Vera Ševtsovan (1855–1918) kanssa. Heille syntyi neljä lasta, Vera (1872–1948), Nadežda (Nadja, 1874–1931), Juri (1877–1954) ja Tatjana (1880–1957). Tatjanan syntyessä lasten äiti oli 25-vuotias.  

Perhe muutti Moskovasta Pietariin vuonna 1882, jolloin Repin oli jo hyvin menestynyt taiteilija. Avioliitto alkoi kuitenkin rakoilla, ei vähiten Repinin jatkuvien ihastuksien takia, ja puolisot muuttivat erilleen vuonna 1884. Repin osti vaimolleen Veralle toisen asunnon, ja tämä muutti sinne Juri ja Tatjana mukanaan. Vera ja Nadja jäivät Repinille. Myöhemmin pariskunnalla oli vielä muutama kesä yhteiseloa Zdravnevossa, josta Repin hankki maatilan vuonna 1892. 

Teosesittelyt salissa 3.6

Puiston sillalla (Taiteilijan vaimo Vera Repina Abramtsevossa), 1879  

Maalauksessa on kuvattuna Repinin puoliso Vera Abramtsevon puistossa. Abramtsevo oli taidemesenaatti Savva Mamontovin maaseutuasunto Moskovan lähellä. Repin vietti siellä useita kesiä ja nautti paikan miellyttävästä luonnosta ja kulttuuri-ilmapiiristä sekä lähellä olevasta kylästä, jonka asukkaat ”lapsista ukkoihin ja akkoihin” olivat hänelle mielellään malleina. Repinin puolisosta Verasta on sanottu, että hän oli mielellään mukana seurapiirielämässä ja viihtyi hyvin Abramtsevossa, mutta hän ei jakanut Repinin loputonta kiinnostusta inhimillisen kulttuurin eri ulottuvuuksiin, eikä varsinkaan kestänyt tämän jatkuvaa uskottomuutta.  

Omakuva, 1894

Maalauksen Repin on lähes 50-vuotias. Omakuva syntyi Napolissa, joka oli yksi etappi hänen syksyllä 1893 alkaneella Euroopan-matkallaan. Hän matkusti yhdessä poikansa Jurin kanssa, joka oli muuten elänyt äitinsä luona. Repin oli tuolloin maineensa huipulla. Suuri yksityisnäyttely Pietarissa ja Moskovassa oli tehnyt hänestä juhlitun taiteilijan, ja hän oli saanut Keisarillisen Taideakatemian täysjäsenen arvon. Matkansa jälkeen Repin ryhtyi johtamaan Keisarillisen taideakatemian maalaustaiteen osastoa Pietarissa. Suhteet Vera-vaimoonkin paranivat väliaikaisesti.

Lepo (Taiteilijan vaimon Vera Repinan muotokuva), 1882

Repin tutustui tulevaan puolisoonsa Vera Ševtsovaan taideopiskelijana. Veran isä oli Repinin vuokranantaja. Naimisiin mennessään Vera oli 17-vuotias. Veralla oli hyvä pohjakoulutus, muodollisesti parempi kuin Repinillä itsellään, ja hän oli pidetty Repinin kollegoiden ja tukijoiden keskuudessa.  Kuitenkin avioliitto muuttui vähitellen onnettomaksi. Moskovan vuosina 1877–1882 Repin pani alulle kolme eri lasta perheen palvelijoiden kanssa, ja vuonna 1882 tapahtuneen Pietariin muuton jälkeen aviopuolisot muuttivat erilleen 1884. Vuonna 1887 he erosivat.

Ilja Repin: Tsaarin tytär Sofia Aleksejevna Novodevitšin luostarissa streltsien teloituksen ja koko palveluskunnan kidutuksen aikana vuonna 1698 (1879). Tretjakovin galleria, Moskova. Kuva © State Tretyakov Gallery, Moscow.

Yhteiskuntakritiikkiä

Sali 3.8 

Repin seurasi kiinnostuneena aikansa yhteiskunnallista liikehdintää, joka pyrki lisäämään kansalaisten oikeuksia ja vähentämään keisarin yksinvaltaa. Muutamassa maalauksessa hän käytti aiheenaan Venäjän menneisyyttä, mutta pääsääntöisesti hän kuvasi suoraan oman aikansa tapahtumia. Hän oli vapaamielinen uudistusten kannattaja, mutta tsaari Aleksanteri II:n murha vuonna 1881 etäännytti hänet radikalismista.  

Repinin maalauksissa kuvattu kapinallisten ja asioiden tilaan tyytyvän kansanosan välinen tunnetilojen jännite on käsin kosketeltavaa. Aiheet ovat myös monitulkintaisia siinä mielessä, että monesti on vaikea sanoa, keiden puolelle taiteilija on itse asettunut. 

Teosesittelyt salissa 3.8

Vuosittainen muistotilaisuus Kommunardien muurin luona Père-Lachaisen hautausmaalla Pariisissa, 1883  

Repin oli vuonna 1883 Vladimir Stasovin kanssa matkalla Länsi-Euroopassa. Pariisissa he näkivät Père-Lachaisen hautausmaalla jokavuotisen mielenosoituskokouksen, joka oli omistettu Pariisin kommuunin muistolle. Kuvassa näkyvää muuria vasten teloitettiin 147 Pariisin kommuunin johtajaa kommuunin häviön jälkeen vuonna 1871. Tilaisuuden aikana surukulkueen osanottajat laskivat seppeleensä Kommunardien muurille monituhantisen väkijoukon edessä. Juhlapuhujat nostivat tunnelmaa innostavilla puheillaan. ”…ilma täyttyi huudoista Vive la Revolutio[n] sociale!! Vive la Kommune [sic] ja väkijoukko tempautui kiihkeästi mukaan”, Repin muisteli tapahtunutta. Näky väkijoukosta sai Repinin liikutuksen valtaan, ja hän ikuisti näkemänsä luonnoskirjaan. Kolmen seuraavan päivän aikana Repin teki siitä öljyväreillä maalatun toisinnon. 

Propagandistin pidätys, 1880–1889, 1892  

Repin sai idean maalaukseensa vuonna 1878. Sen syntyyn vaikutti oletettavasti suuri oikeudenkäynti, jossa asetettiin syytteeseen 193 vallankumouksellista narodnikkia Pietarissa vuosina 1877–1878. Repin kuvasi propagandalehtisiä levittäneen sankarinsa voimakkaana ja uhmakkaana. Kuvatessaan hänet keskelle teosta kirkkaan punaisessa paidassa Repin samalla rikastutti teosta vallankumousvärin symboliikalla. Tapausta todistavien välinpitämättömyys viitannee siihen, että talonpoikainen kansa, jonka aseman parantamiseen porvaristaustaisten ylioppilasidealistien pyrkimykset tähtäsivät, ei aina tahtonut tulla valistetuksi, vaan mieluummin ilmiantoi narodnikit poliisille. 

Kieltäytyminen ripistä, 1879–1885  

Repin ryhtyi maalaamaan tätä teosta saatuaan vaikutteita runoilija Nikolai Minskin (oikea nimi Vilenkin) runosta Viimeinen rippi, jonka Vladimir Stasov esitteli Repinille ja joka julkaistiin vuonna 1879 vallankumouksellisten kielletyssä lehdessä Narodnaja volja (Kansan tahto). Kyseessä oli sama vallankumouksellisten ryhmä, jonka eräs puolalainen jäsen murhasi keisari Aleksanteri II:n pommiattentaatilla vuonna 1884. Maalaus tunnettiin alun perin nimellä Ennen rippiä, ja vasta vuodesta 1936 sen on sanottu kuvaavan ripistä kieltäytymistä. Kuolemantuomitun ilmeestä tai olemuksesta ei voikaan päätellä, aikooko hän kieltäytyä ripistä vai ryhtyykö sittenkin keskustelemaan papin kanssa. 

Tsaarin tytär Sofia Aleksejevna Novodevitšin luostarissa streltsien teloituksen ja koko palveluskunnan kidutuksen aikana vuonna 1698, 1879  

Sofia Aleksejevna Romanova (1657–1704) oli Venäjän tsaari Aleksein tytär. Hän oli aikansa naiseksi harvinaisen kiinnostunut politiikasta, kaappasi vallan vedoten veljensä ja velipuolensa nuoruuteen sekä hallitsi lujin ottein vuosina 1682–1689. Velipuoli Pietari Suuri syrjäytti hänet 1689 ja määräsi Novodevitšin luostariin. Pietari Suuri lähti yhdeksäksi vuodeksi ulkomaille, minä aikana Sofia vehkeili häntä vastaan ja yritti käyttää hyväkseen streltsien (Iivana Julman sotilasyksikkö) kapinaa. Kuultuaan streltsien vannoneen uskollisuutta Sofialle Pietari mestautti heistä lähes 200 ja sulki Sofian luostarikammioon.  

Sofia on kuvattu korostuneen sisuuntuneeksi ja peräksi antamattomaksi. Hänen ikkunansa edessä roikkuu kuolleena yksi hänen kannattajansa. Repin on kuvannut Sofian uuden elämän kynnyksellä, menossa pakotettuna luostariin, jossa odottaa nunnanlupaus ja entisestäänkin eristetympi elämä. Hän kuoli myöhemmin samassa luostarissa. 

teoskuva: Ilja Repin Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille (1880–1891)
Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille (1880–1891). Venäläisen taiteen museo. © Venäläisen taiteen museo, Pietari

Venäläisyyden kirjo 

Sali 3.9 

Repin oli pohjattoman kiinnostunut kaikista häntä ympäröivistä asioista, mikä teki hänestä verrattoman aikansa kuvaajan. Ystäviensä, kuten kirjailija Leo Tolstoin, kanssa hän keskusteli venäläisyyttä leimanneista tekijöistä: esimerkiksi kirkon, kansan ja hallitsijoiden välisestä suhteesta. 

Repinin tunnetuista teoksista maalaus Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille (1880–1891) sai jakamattoman suosion, kun taas Ristisaatto Kurskin kuvernementissa (1881–1883) herätti myös närkästystä. Kriitikko Vladimir Stasovin mukaan maalauksen katsoja näki edessään ”venäläisyyden kaikessa loistossaan ja jokapäiväisessä kurjuudessaan”. 

Teosesittelyt salissa 3.9

Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, 1880–1891  

Maalaus esittää Venäjää vuonna 1676. Piiritetyt kasakat, zaporogit, ovat kirjoittamassa uhmakasta ja pilkallista vastausta Turkin sulttaani Mehmed IV:n vaatimuskirjeeseen, jossa tämä vaatii zaporogeja antautumaan alaisuuteensa. Zaporogit ovat rehvakkaita, mutta näyttävät luottavan veljellisesti toisiinsa ja myös kohtaloonsa. Teos on sommiteltu täyteen värikkäitä persoonia, monenlaista naurua, liikettä ja energiaa.  

Kuvauksen historiallinen todenmukaisuus on epävarma, mutta Repin uskoi omaan tulkintaansa. Hän teki maalausta pitkään ja palasi aiheeseen uudestaan ja uudestaan useissa luonnoksissa ja versioissa. Tämän etnografis-historiallisen teoksen isänmaallinen aihe ja siitä puuttuva poliittinen kritiikki sai pääasiassa ihastuneen vastaanoton: niin liberaalit kuin konservatiivitkin ihailivat teosta, sen draamaa ja eloisaa maalaustapaa. Keisari Aleksanteri III osti teoksen ja maksoi siitä 35 000 ruplaa, joka oli korkein Venäjällä elävän taiteilijan teoksesta maksettu summa. 

Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, 1881-1883

Ristisaatto-aihe kiinnosti Repiniä vuosia. Hän alkoi työskennellä aiheen parissa 1877 Tšugujevissa ja innottui lisää nähdessään ristisaattoja 1881 Kurskissa ja sen ympäristössä. Tämä maalaus oli esillä ensimmäistä kertaa Peredvižnikkien 11. näyttelyssä 1883.  

Iso ihmisjoukko on liikkeessä. Uskonnollisen kulkueen laaja ihmiskirjo edustaa monia yhteiskuntaluokkia. Aurinko heijastelee kultapintaisista esineistä, niin talonpoikien kantamasta Jumalanäidin ikonin pyhäinkuvakaapista kuin aristokraattisen naisen pitelemästä ikonista.  

Läheltä katsoen teoksesta löytyy purevaa sosiaalikritiikkiä. Vauraampia henkilöitä on maalattu osin karrikoidusti, kun köyhempi kansa on kuvattu arvokkuudella. Luokkaerot ja roolit erottuvat selkeästi. Pappi edustaa kirkon ja poliisivaltion valtaa. Konservatiivinen lehdistö koki teoksen suoran ja kansan sosiaalista levottomuutta ilmentävän realismin uhkaavana ja piti teosta vääristyneenä kuvana venäläisestä elämästä. Oli kuitenkin myös niitä, jotka pitivät teosta todenmukaisena, elämänläheisenä ja rohkeana.  

”Vetšornitsi” (Illatsut), 1881   

Repin aloitti teoksen maalaamisen jo 1877 synnyinpaikkakunnallaan Tšugujevissa, joka sijaitsee Harkovan lähellä, nykyisen Ukrainan alueella. Ollaan täpötäydessä tuvassa, jossa nuoret tanssivat railakkaasti ripaskaa. Teos on yksi Repinin rehevistä kansankuvauksista, joissa hän tavoitteli autenttisuutta. 

Odottamaton kotiinpaluu, 1884–1888  

Odottamaton kotiinpaluu on yksi Repinin tunnetuimpia teoksia. Se kuvaa poliittisten mielipiteidensä vuoksi vangittua perheenpäätä palaamassa kotiinsa vankeuden jälkeen. Vastaanottajien ilmeistä ja elekielestä voi kuitenkin päätellä, että jälleennäkeminen ei suju riemukkaissa tunnelmissa. Ainoa ilahtunut näyttää olevan oikealla istuva poika. Teoksessa Repin osoitti muuttunutta suhtautumistaan Venäjän uudistusmielisten narodnikkien politiikkaa kohtaan. Narodnikit olivat tahtoneet parantaa köyhien talonpoikien oloja ja vaatineet lisää maata talonpojille. Repin suhtautui heidän pyrkimyksiinsä aluksi myönteisesti, mutta liikkeestä irtautuneiden terroristien murhattua keisari Aleksanteri II vuonna 1881 hän ei voinut enää hyväksyä sen äärimuotoja. Maalaukseen kuvattu palaava mies edustaa näitä ihanteita, mutta hänen perheensä ja palvelusväkensä eivät näytä enää olevan sitä mieltä, että kaikki heidän kokemansa uhraukset olisivat olleet niiden arvoisia. Monille Repinin teoksille ominainen hahmojen tunnetilojen välinen jännite tuntuu tässä maalauksessa erityisen voimakkaalta. 

Odottamaton kotiinpaluu, 1883–1898  

Tämä on harjoitelma vuonna 1884 valmistuneeseen samannimiseen teokseen, jonka päähenkilönä on vankeudesta palaava mies. Harjoitelmassaan Repin käytti kuitenkin malllinaan naista, oletettua polittisesti aktiivista ylioppilasta, joka on päässyt palaamaan kotiinsa vankeudesta. Repin ei itse asiassa ollut ensimmäinen naisaktivistia kuvannut venäläinen taiteilija, vaan oli luultavasti saanut aiheen Nikolai Jaroshenkon maalauksista. Monet talonpoikaisen kansan olojen parantamista vaatineista ylioppilaista olivat naisia, ja itse asiassa naisylioppilasta tarkoittava venäjänkielinen termi kursistka sai kielteisen sivumerkityksen ja saattoi tietyissä yhteyksissä viitata myös aktivistiin ja jopa terroristiin.  

Keisari Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa, 1886  

Keisarillinen hoviasiainministeriö tilasi kesällä 1884 maalauksen, joka oli tarkoitus sijoittaa Kremlin suureen palatsiin. Aiheeksi oli valittu Moskovassa Petrovskin palatsin pihalle järjestetty tilaisuus, jossa keisari pitää puheen talonpoikaisille pitäjänvanhimmille. Aleksanteri III:n ja paikallisen itsehallinnon edustajien tapaaminen kuului osana kruunajaisjuhlallisuuksiin toukokuussa 1883. Maalauksen tehtävänä oli havainnollistaa monikansallisuuden ideaa, kansan yhteenkuuluvuutta ja alamaisiaan kuuntelevan hallitsijan huolenpitoa. Maalauksen kehyksellä oli erityinen merkitys, ja siihen on kuvattu Venäjän keisarikunnan alue. Koristeaiheina on käytetty vallan tunnuskuvia, 25 kuvernementin ja hallinnollisen alueen vaakunoita sekä valtakunnan eri osien arkeologisia muinaismuistoja jäljitteleviä elementtejä. Sinänsä tarkoin määritellystä ja tekijää sitovasta aiheesta Repin loi kuitenkin monivivahteisen tutkielman eri tunnetiloista, joita karismaattisen keisarin läsnäolo pitäjänvanhemmissa synnytti. 

Kaksintaistelu, 1897  

Repinin tiedetään saaneen tietoa kaksintaisteluista kirjailija Aleksandr Žirkevitšiltä. Hänen tunnetuin aiheeseen liittyvä maalauksensa on vuodelta 1899, ja se esittää Jevgeni Oneginin ja Vladimir Lenskyn välistä kaksintaistelua, jota Puškin kuvasi teoksessaan Jevgeni Onegin. Aiheena kaksintaistelu oli suosittu tuon ajan kirjallisuudessa, koska sillä pystyttiin ilmaisemaan voimakkaita tunnetiloja – yhtä lailla patoutunutta jännitystä kuin mielenkuohuntaa. Samalla oli mahdollista osoittaa kritiikkiä koko kaksintaistelujen turhuutta kohtaan. Maalauksessa lääkäri astelee kohti kuolevaa osapuolta, joka anelee vielä anteeksiantoa loukatuksi tulleelta vastustajaltaan. Tämä on kuitenkin kääntänyt välinpitämättömänä selkänsä tapahtumalle. 

Kirjailija Leo Tolstoin muotokuva, 1887

Tolstoi oli Venäjän kirjailijoista Repinille läheisin. Ensimmäisen kerran he tapasivat Moskovassa 1880 ja sittemmin esimerkiksi Tolstoin tiluksilla Jasnaja Poljanassa 1887 ja 1891. Repin arvosti Tolstoin julistamaa elämänohjetta, jossa korostui lähimmäisenrakkaus ja jota kirkon, hallitsijan tai yhteiskunnan asettamat normit eivät saaneet horjuttaa. Tolstoin käsitykset taiteesta eivät kuitenkaan miellyttäneet Repiniä, koska Repin katsoi, että taiteen ei kuulunut olla vain aatteiden julistusta, vaan sen piti ilmentää myös luonnossa piilevien harmonisten muotojen ja sävyjen tasapainoa.

Ilja Repin: Kirurgi J. W. Pavlov leikkaussalissa (1888). Tretjakovin galleria, Moskova. Kuva © State Tretyakov Gallery, Moscow.

Älymystön ja ylimystön muotokuvia 

Sali 3.10 

Repin maalasi ainakin yli 300 muotokuvaa. Taiteilijoiden lisäksi hän kiinnostui muista kulttuuri- ja yhteiskuntaelämän merkkihenkilöistä. Tilauksia hän sai jo varhain. Esimerkiksi Pavel Tretjakov tilasi häneltä muotokuvia tarkoituksenaan koota taideteosgalleria venäläisistä suurmiehistä. Repin nimettiin vuonna 1888 Venäjän kirjailijoiden seuran jäseneksi, ja vuonna 1891 hän piti suuren yksityisnäyttelyn Pietarissa, jonka myötä hän nousi maineensa huipulle. Repin kuvasi paljon myös naispuolisia kulttuurielämän voimahamoja. Yksi heistä oli Jelizaveta Zvantseva, jonka muotokuvan Repin lahjoitti Ateneumille. 

Teosesittelyt salissa 3.10

Näyttelijätär Eleonora Dusen muotokuva, 1891    

Italialainen Eleonora Duse (1858–1924) oli kolmannen polven maineikas näyttelijätär, Sarah Bernhardtin aikalainen ja myös maineeltaan tämän veroinen. Hän matkusti esiintymässä ympäri maailmaa jo lapsesta lähtien. Vuosina 1891 ja 1908 hän oli Venäjän-kiertueella, ja tämä muotokuva on piirretty näyttelijättären Pietarin-vierailun aikana 1891.   

Asianajaja Vladimir Gerhardin muotokuva, 1893 

Vladimir Gerhard oli asianajaja, joka ilmeisestikin tilasi tämän muotokuvan Repiniltä. Sittemmin maalaus kuului Pietarin asianajajayhdistykselle. Muotokuvassa Gerhard on esitetty epämuodollisena, sivupöytään nojaamassa. Kiinteä katse ja eteen työntyvä vartalo kertovat kuitenkin kuvattavan omanarvontunnosta. Repin käytti muotokuvissaan välillä tässäkin toistuvaa tiilenpunaisen ja tummanharmaan tai lähes mustan rinnastamista. Väriyhdistelmä toistuu myös Ateneumin taidemuseolle kuuluvassa Jelizaveta Zvantsevan muotokuvassa.  

Taiteilija Jelizaveta Zvantsevan muotokuva, 1889  

Jelizaveta Zvantseva (1861–1921) oli venäläinen taidemaalari ja Repinin oppilas. Hän perusti taidekoulun ensin Moskovaan ja sitten Pietariin. Muotokuva on maalattu keväällä 1889 Pietarissa. Repinin tiedetään olleen pitkään ihastunut Zvantsevaan, joka ei kuitenkaan suhtautunut täysin antaumuksella Repinin osoittamiin tunteisiin. Zvantsevan taidekoulu oli opetusmenetelmiltään hyvin edistyksellinen, ja sen oppilaita olivat esimerkiksi Valentin Serov, Leon Bakst, Kuzma Pedrov-Vodkin ja Marc Chagall. 

Kreivitär Louise Mercy d´Argenteaun muotokuva, 1890 

Kreivitär Louise Mercy d´Argenteau (1837–1890) oli belgialainen pianisti, joka järjesti venäläisten muusikkojen konsertteja Belgiassa. Hän oli César Cuin läheinen ystävä ja asui viimeiset elinvuotensa pysyvästi Venäjällä. Vakavasti sairaan kreivittären muotokuva on maalattu César Cuin tilauksesta vähän ennen pianotaiteilijan menehtymistä syöpään Pietarissa. Lehdet ylistivät muotokuvan näköisyyttä ja koskettavuutta. 

Tatjana Mamontovan muotokuva, 1882   

Tatjana Mamontovan isä oli Savva Mamontovin veli, kustantaja ja moskovalaisen painotalon ja kirjatalon omistaja Anatoli Mamontov. Tatjana meni naimisiin 1889 filologi G. A. Ratsinskin kanssa. Repin on kirjoittanut teoksen taakse omistuksen sanoin ”Taiteilijoiden pyyteettömälle ystävälle…”. Muista taiteilijoista ainakin Viktor Vasnetsovin tiedetään maalanneen hänen muotokuvansa. 

Taiteilija Aleksei Bogoljubovin muotokuva, 1882  

Aleksei Bogoljubov (1824–1896) oli yksi Venäjän merkittävimmistä 1800-luvun puolivälin jälkeisistä maisemamaalareista. Repin tutustui häneen Pariisissa, missä Bogoljubov toimi vuodesta 1873 lähtien eräänlaisena Venäjän taideasioiden kulttuurilähettiläänä. Hänen tehtävänään oli raportoida venäläisten stipendiaattien edistymisestä ja auttaa muun muassa keisariperhettä hankkimaan teoksia Pariisin salongista. Bogoljubov piti torstaisin taiteellista salonkia, johon myös Repin osallistui Pariisin vuosinaan. 

Paronitar Varvara Uexküll von Gyldenbandtin muotokuva, 1889 

Paronitar Varvara Uexküll von Gyldenbandt  (1850–1928) debytoi Pariisissa 1880-luvulla kirjoittamalla novelleja ja kertomuksia. Venäjällä hän julkaisi niitä nimellä V. Rouslane. Hän emännöi 1890-luvulla Pietarissa kuuluisaa kirjallisuus- ja taidesalonkia, jossa myös Repin kävi usein. Ajatuksiltaan liberaali paronitar keräsi rahaa nälänhädän uhreille, sai vapautettua kirjailija Maksim Gorkin vankilasta kolmesti ja oli muutoinkin yhteiskunnallisesti aktiivinen. Repin kuvaa hänet itsevarmaksi, muotitietoiseksi ja elegantiksi.  

Kreivitär Natalia Golovinan muotokuva, 1896 

Natalia Golovina on kuvattu profiilissa seurapiirimuotokuvan tapaan. Hän oli kreivi Nikolai Golovinin puoliso. Kuvauksessa korostuu kreivittären arvokas ryhti ja hienostuneet kasvonpiirteet asemaa osoittavan vaatetuksen ja korujen ohella. 

Armeijan rautatieinsinööri Andrei Delvigin muotokuva, 1882  

Andrei Delvig (1813–1887) oli paroni, sotilasinsinööri, kenraaliluutnantti, senaattori ja kulkulaitosministeri. Hän oli rakennuttamassa yli kolmeakymmentä rautatietä, joista muodostui yhtenäinen rautatieverkosto. Osa Delvigin luomista yhteyksistä on vieläkin käytössä. Hän avasi myös ensimmäisiä ammattikouluja Venäjälle. 

Runoilija Afanasi Fetin muotokuva, 1882   

Afanasi Fet (1820–1892) oli runoilija, joka tuli tunnetuksi jo 1840-luvulla. Hänen syntyperänsä aiheutti hänelle ongelmia, sillä häntä pidettiin venäläisen tilanomistajan poikana, mutta 14-vuotiaana hän menetti sukunimensä ja aatelisoikeutensa, koska Fetin isä olikin oletettavasti saksalainen Johann Foeth. Fet meni sotapalvelukseen saadakseen aatelisoikeutensa takaisin. Se onnistuikin, mutta vasta vuonna 1873, minkä jälkeen häntä pidettiin taantumuksellisena, koska hän puolusti maanomistajien oikeutta. Kirjallisuuteen hän palasi 1880-luvulla. 

Säveltäjä César Cuin muotokuva, 1890 

César Cui (1835–1918) oli venäläinen, syntyperältään ranskalais-liettualainen säveltäjä ja musiikkikriitikko, joka toimi myös kenraalina ja sotilasinsinöörinä. Repin vieraili 1880-90-luvuilla usein Cuin kotona järjestetyissä musiikki-illoissa.  

Kirurgi J. W. Pavlov leikkaussalissa, 1888

Kuuluisaa kirurgia työssään kuvaava maalaus on osoitus Repinin halusta kuvata tieteen edistymistä nykyaikaisella Venäjällä. Siinä mielessä se on jokseenkin harvinainen maalaus hänen tuotannossaan. Se on kuitenkin myös maalauksellinen tutkielma, pyrkimys kuvata valkoista valkoisella, mitä Repin harjoitutti myös opiskelijoillaan. Repin tähdensi teoksen tilanneelle Pavel Tretjakoville, että vaikka aihetta ei käsitelty korostetun draamallisesti, maalaus ei ollut harjoitelma, vaan ”elävästä todellisuudesta” otettu kuva.

Ilja Repin: Mielenosoitus lokakuun 17. päivänä vuonna 1905 (1907–1911). Venäläisen taiteen museo, Pietari. Kuva © State Russian Museum, St. Petersburg.

Uuden vuosisadan haasteet 

Sali 3.11 

Kun 1800-luku läheni loppuaan, Repin oli useammankin käännekohdan edessä. Uudet taiteelliset suuntaukset, kuten Mir iskusstva -liikkeen uusromanttinen ajattelu, alkoivat murentaa hänen edelläkävijän asemaansa realistina. Oikean käden lihasvoiman surkastuminen aiheutti omat ongelmansa. Keisarivallan heikentyminen johti lopulta kahteen vallankumoukseen vuonna 1917.  

Repin vastasi näihin haasteisiin jatkamalla ympäröivien tapahtumien kuvausta. Hän muutti ilmaisuaan kuitenkin spontaanimpaan suuntaan ja maalasi väliin impressionistisin valovoimaisin levein vedoin ja väliin paksuilla värikerroksilla tunnekylläistä tehoa tavoitellen. 

Teosesittelyt salissa 3.11

Kirjailija Leonid Andrejevin muotokuva, 1904  

Andrejev (1871–1919) oli venäläinen kirjailija, joka asui 1900-luvun alussa lähellä Kuokkalaa. Hän kävi usein Repinin ateljeekodin keskiviikkovastaanotoilla. Repin myös kuvitti vuosina 1907–1908 Andrejevin kertomuksen Seitsemän hirtetyn tarina. Andrejevin ulkonäkö muistutti toisesta Repinille läheisestä kirjailijasta Vsevolod Garšinista. Repinin mukaan molempien tuotanto ”jatkoi korkean humaanisuuden traditiota, joka on ollut ominaisia venäläiselle taiteelle [Aleksandr] Fedotovin ja Gogolin aikoina”.  

Taiteilija Dmitri Kardovskin muotokuva, 1908 

Dmitri Kardovski (1866–1943) oli Repinin oppilas Pietarin taideakatemiassa. Hänestä itsestään tuli saman akatemian professori vuonna 1907. Sitä ennen hän oli asunut Münchenissä vuosina 1896–1900. Hän teki paljon kuvituksia venäläisiin kirjaklassikoihin. Neuvostoajalla hän toimi ystävänsä Isaak Brodskin kutsumana Pietarin taideakatemian, eli silloisen Leningradin naalaustaiteen, kuvanveiston ja arkkitehtuurin instituutin opettajana. Vuosi Kardovskin kuoleman jälkeen oppilaitoksen nimi muutettiin 1944 Repin-instituutiksi.

Auringossa (Taiteilijan tyttären Nadežda (Nadja) Repinan muotokuva), 1900  

Repinin tyttären Nadežda Iljinitšna Repinan (1874–1931) muotokuva on maalattu kesällä 1900 Zdravnevossa. Hän oli käynyt sairaanhoitajakurssin Pietarissa ja työskenteli alueen sairaaloissa. Vuonna 1910 hän kuitenkin sairastui hermosairauteen ja muutti asumaan Repinin luo Kuokkalaan, Penatyihin.  

Gogol polttamassa viimeistä käsikirjoitustaan, 1909  

Kuvassa venäläinen kirjailija Nikolai Gogol (1809–1852) polttaa itseensä pettyneenä elämänsä viimeisinä päivinä Kuolleiden sielujen toisen osan käsikirjoituksen. Pettymys omaan työhön oli usein läsnä myös Repinin ajatuksissa. Hän muokkasi monia teoksiaan useaan kertaan, ja hänen tiedetään polttaneen yhden, vuosia työstämänsä maalauksen viilleltyään sen ensin riekaleiksi (ensi versio maalauksesta Mene pois, Saatana). 

Maalaus valmistui Nikolai Gogolin syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi. Repin kirjoitti tuolloin myös kirjailijan elämäntyölle omistetun artikkelin. Laajasti sivistynyt Repin tunsi Gogolin tuotannon hyvin ja oli myös maalannut useita tämän kirjojen henkilöitä. Aikalaiset jopa toisinaan kutsuivat Repiniä ”värien Gogoliksi”. Monissa Repinin maalauksissa nähdään ratkaiseva, jännittävä hetki ennen loppuratkaisua. Kuvattavat ovat usein hänen maalauksissaan voimavarojensa äärellä, jännittyneessä tilassa. On kuin Repin olisi yllättänyt heidän käänteentekevällä hetkellä.  

Aleksandr Kerenskin muotokuva, 1918  

Helmikuussa 1917 Venäjän keisari luopui vallasta ja maahan tuli lyhytaikainen demokratia. Pääministeriksi nimitettiin Aleksandr Fjodorovitš Kerenski, joka oli siviiliammatiltaan asianajaja. Repin otti helmikuun vallankumouksen innostuneesti vastaan: ”Mikä onni elämässä kohtasikaan meitä. Kaikkea ei vielä voi uskoa todeksi… Suuri, kaikkivaltias Jumala! Voi tätä onnea!…” Repiniä kiinnosti Kerenskin olemus, ja hän halusi ikuistaa tämän kankaalle, mikä tapahtuikin Talvipalatsissa Kerenskin työhuoneessa, entisessä Nikolai II:n kirjastossa. Istunnon tuloksena syntyi luonnos, jonka pohjalta Repin maalasi kaksi muotokuvaa. Vuonna 1926 vanha mestari lahjoitti niistä toisen Penatyyn saapuneelle neuvostotaiteilijoiden valtuuskunnalle, joka oli tullut käännyttämään häntä muuttamaan Neuvosto-Venäjälle.  

Mielenosoitus lokakuun 17. päivänä vuonna 1905, 1907–1911  

Repin sai teoksen aiheen Nikolai II:n yleislakon päivänä 17.10.1905 julkaisemasta manifestista. Julkistuksessa luvattiin antaa kansalle ”järkkymättömät kansalaisvapauden perustukset”, mikä johti siirtymiseen perustuslailliseen monarkiaan sekä kansanedustuslaitoksen eli duuman perustamiseen. Mielenosoittajien joukossa näkyy mm. kriitikko Vladimir Stasov. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi sensuuri päätti kieltää maalauksen näyttämisen. Repinin omien sanojen mukaan tеоs esittää edistysmielisen venäläisen yhteiskunnan vapausliikkeen riemukulkuetta lokakuussa vuonna 1905, ja siinä on kuvattu luonnollisessa koossa pääasiallisesti opiskelijoita, kurssilaistyttöjä, professoreita ja työläisiä kantamassa riemuissaan liehuvia punalippuja ja laulamassa vallankumouslauluja. Etualalla näkyy mielenosoittajien harteilleen nostama vasta armahdettu poliittinen vanki ja monituhatpäinen väkijoukko, joka etenee pitkin suurkaupungin toria kollektiivisen riemun hurmoksessa. 

Suuriruhtinas Konstantin Konstantinovitšin muotokuva, 1891   

Suuriruhtinas Konstantin Konstantinovitš (1858–1915) kuului Romanovien keisarisukuun. Vaaditun sotilaskasvatuksen sijasta häntä kiinnostivat kuitenkin enemmän kirjalliset harrastukset ja musiikki. Hän kirjoitti runoja ja näytelmiä ja käänsi venäjäksi esimerkiksi Hamletin sekä Goethea ja Schilleriä. Hän oli myös Pjotr Tšaikovskin läheinen ystävä. Hän perusti monia kirjallisia seuroja, ja kiitokseksi tarmokkaista ponnisteluistaan keisari Aleksanteri III nimitti hänet Venäjän tiedeakatemian puheenjohtajaksi. Hänellä oli läheiset suhteet myös Nikolai II:een. 

Keisari Nikolai II:n muotokuva, 1896 

Nikolai II Aleksandrovitš (1868–1918) oli Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1894-1917 sekä viimeinen Romanov-suvun hallitsija. Tässä muotokuvassa hänet on kuvattu yksinkertaisessa sotilasunivormussa ilman vallan tunnusmerkkejä, Talvipalatsin valtaistuinsalissa. Repin muisteli myöhemmin maalaustilanteen sekavaksi, ja mallin luonteen ikuistamista vaikeaksi, kun ympärillä hyöri koko ajan paljon hoviväkeä.  

Sergei Witten muotokuva, 1903 

Maalaus on yksi Repinin harjoitelmista Venäjän hallituksen tilaamaan suurikokoiseen teokseen Valtioneuvoston satavuotisjuhlaistunto toukokuun 7. päivänä vuonna 1901 (1903). Yksi hallituksen jäsenistä oli maalauksessa kuvattu Sergei Witte, joka toimi talousasioista vastaavana ministerinä vuosina 1892–1903. Hän onnistui tekemään monia uudistuksia, jotka vaurastuttivat Venäjää, vaikka maatalous pysyikin takapajuisena. Vuoden 1905 yleislakon jälkeen Witte toimi pääministerinä ja pystyi rauhoittamaan Venäjän olot väliaikaisesti. Hänen ansiostaan lakkautettiin myös 1899 annetun helmikuun manifestin määräykset Suomessa vuonna 1905. 

Ilja Repin: ”Mikä vapaus!” (1903). Venäläisen taiteen museo, Pietari. Kuva © State Russian Museum, St. Petersburg.

Terijoen ja Suomen aika 

Sali 3.12 
Jane ja Aatos Erkon säätiö 

Repin solmi suhteen Natalia Nordmanniin ja rakennutti ateljeekodin Terijoen Kuokkalaan (nyk. Repino). Pariskunta asettui sinne pysyvästi vuonna 1903. Virkistävää elämänvaihetta kesti vuoteen 1914, jolloin Natalia kuoli.  

Bolshevikkivallankumous sulki Suomen ja Venäjän rajan huhtikuussa 1918. Repin jäi emigrantiksi Suomen puolelle ja solmi suhteet suomalaiseen taidemaailmaan. Hän lahjoitti taideteoksia Ateneumille, ja sen kunniaksi Repinille pidettiin suuret juhlat Helsingin Seurahuoneella. Taiteessaan hän kuvasi lähipiiriään, mutta hakeutui myös nostalgisesti nuoruutensa Ukrainaan sekä uskonnollisiin kokemuksiinsa. Repin kuoli 1930, ja hänen hautansa on Kuokkalassa ateljeekodin pihamaalla. 

Teosesittelyt salissa 3.12

”Mikä vapaus!”, 1903  

Repin luonnosteli maalauksensa ”Mikä vapaus!” Suomenlahden rannalla Kuokkalassa. Hänen aikalaisensa, Vladimir Stasov etunenässä, antoivat teokselle vertauskuvallisia tulkintoja: ”Mikä vapaus!” oli kuin ylistyslaulu nuorisolle ja opiskelijoille, jotka olivat valmiita suuriin mullistuksiin ja luonnonvoimien lailla eteneviin muutoksiin. Stasov olikin vakuuttunut, että tässä teoksessa Repin ”siirtyi hetkeksi pois hänelle luontaisesta realismista ja totuudellisuudesta ja astui vertauskuvien, allegorioiden ja arvoituksellisten pähkinänkuorten alueelle”. Repin itse torjui kaikki maalauksensa piilomerkitykset: ”Mikä muka vertauskuva! … siinä vain opiskelija tanssii masurkkaa kurssilaistytön kanssa, siinä kaikki!” Yhden tulkinnan mukaan maalauksessa voisi nähdä Repinin riemuitsevan sitä, kuinka Kuokkalan kodista oli tuolloin tullut hänen ja Natalia Nordmannin pysyvä asunto.  

Natalia Nordmannin ja Ilja Repinin kaksoismuotokuva, 1903  

Repinin taito ihmisen sielunliikkeiden tulkitsijana välittyy myös tästä intiimistä kaksoismuotokuvasta, jossa taiteilija on toisen puolisonsa, kirjailija Natalia Nordmannin, kanssa. He myös työskentelivät yhdessä; Repin kuvitti useita Nordmannin kirjoja. Nordmann kuoli vuonna 1914 Sveitsissä tuberkuloosiin.  

Repin asui Karjalan kannaksen Kuokkalassa (nyk. Repino), Penaty-nimisessä kodissaan vuodesta 1903 kuolemaansa 1930 asti. Repiniä houkuteltiin tuloksetta palaamaan Neuvosto-Venäjälle, kun alue liitettiin Suomeen 1918. Penatyssa toteutettiin, paljolti Natalia Nordmannin aloitteesta, uudenaikaista elämää kasvisruokavalioineen ja seisovine pöytineen. Terijoki oli suomalaisten suosima kesänviettopaikka, jossa erityisesti eri alojen taiteilijat viihtyivät. Penatyn keskiviikkoiset vastaanotot toivat paikalle venäläisiä emigrantteja ja myös Repinille tuttuja suomalaisia taiteilijoita.   

Natalia Nordmannin muotokuva, 1900  

Natalia Nordmann (1863–1914) oli romaani- ja näytelmäkirjailija (kirjailijanimeltään Severova) sekä esseisti ja kääntäjä. Hän eli avosuhteessa Repinin kanssa. He tutustuivat vuonna 1898, kun Repin opetti prinsessa Teniševan studiolla Talashkinossa, missä Nordmann oli auttamassa Teniševaa tämän hyväntekeväisyysprojekteissa. Vuonna 1899 Repin hankki Kuokkalasta Nordmannin nimiin antiikin kotijumalien mukaan nimetyn Penatyn [lat. penates] taiteilijakodin. Muotokuva on maalattu heinäkuussa 1900 Zell am Seessa Itävallassa, kun Repin ja Nordmann olivat paluumatkalla Pariisin maailmannäyttelystä. 

Rouva Rivoirin muotokuva, 1918 

Eloisasti ja välittömän tuntuisesti toteutetun maalauksen mallina on Alisa Rivoir, ranskan kielen opettaja, jonka kerrotaan antaneen myös Repinille ranskan tunteja. Gösta Serlachiuksen säätiön kokoelmiin vuonna 1968 ostettu maalaus konservoitiin sen näyttelykiertoa varten hiljattain. Teos on maalattu öljyväreillä linoleumpinnalle alla prima -tekniikalla (”märkää märälle”) eli kertamaalauksella valmiiksi.   

Omakuva, 1920

Tässä omakuvassa Repin on 76-vuotias ja keskellä yhtä elämänsä synkeintä käännekohtaa. Suomen ja Neuvosto-Venäjän rajat olivat sulkeutuneet keväällä 1918, ja Repin oli Juri-poikaansa lukuun ottamatta jäänyt eristyksiin suvustaan ja ystävistään. Eräässä kirjeessään hän valitteli sitä, että ateljeeta ei voinut lämmittää ja sitten hengähtää, jotta olisi voinut unohtaa itsensä. Eristyksissä hän tunsi itsensä orjaksi, sormet olivat jäässä ja aivot kohmeessa, mutta sydän ei siitä huolimatta ollut kiveä. Omakuva on maalattu linoleumille, mikä oli ainoa maalaustausta, joka hänellä oli silloin saatavilla.

Gopak (Zaporogien kasakkatanssi), 1926–1930  

Ukrainalaista kansantanssia esittävä Gopak oli Repinin tuotannon myöhäiskauden virstanpylväs. Viimeisen kasakkateeman saaminen päätökseen oli asia, joka askarrutti Repinin mieltä hänen elämänsä loppuun asti. Hän oli jo 82-vuotias ryhtyessään maalaamaan teosta. Repinillä oli tuolloin taloudellisia vaikeuksia. Rahat maalauskankaan ostamiseen olivat tiukalla, ja ikääntyneen mestarin oli tyydyttävä maalaamaan linoleumille. Valitsemastaan kasakka-aiheesta hän puhui vanhan kotimaansa lehtikirjeenvaihtajille ”suurena salaisuutena”. Repin oli kypsytellyt mielessään aihetta monumentaalimaalauksena, ja hän kirjoitti kauniista maisemista, jotka olivat jääneet hänen mieleensä nuoruuden vuosilta. Niiden aikana ”…eivät vaienneet laulut, kasakkain laulut, ja illan suussa totta kai gopakin tanssi ja »puolahyppy» nuotion yli…”. Kornei Tšukovskille Repin kertoi omistavansa maalauksen Modest Musorgskin muistolle. 

Golgata, 1921-1925

Nuoruudessaan Repin työskenteli ikonimaalarina. Sittemmin hän kiinnostui kristinuskoon liittyvistä aiheista 1890-luvun lopulla ja matkusti jopa Palestiinaan Uuden testamentin oletetuille tapahtumapaikoille. Vanhemmalla iällä hän liittyi takaisin ortodoksiseen kirkkoon ja palasi taiteessaan Jeesuksen kohtaloihin, niin kuin aina uudestaan retkahtava juoppo, kuten hän itse asian ilmaisi. Golgata on kuva-aiheeltaan epätavallinen tulkinta ylösnousemuksen aamusta. Maalaus päätyi helsinkiläisen taidekauppiaan välittämänä Norjaan, josta se lahjoitettiin myöhemmin Yhdysvaltoihin.

Akseli Gallen-Kallelan muotokuva, 1920  

Repin tunsi hyvin suomalaista taidetta ja taiteilijoita, mutta ei alkuun arvostanut Gallen-Kallelan taidetta, erityisesti hänen Kalevala-aiheisia maalauksiaan ja sen symbolistista tyyliä. Myöhemmin hän muutti mielipidettään ja taiteilijat ystävystyivät. Tämä muotokuva on maalattu syyskuussa 1920 Helsingissä, Repinin Suomen Taideyhdistykselle tekemän teoslahjoituksen juhlaillallisten jälkeisenä päivänä. Taiteilija maalasi tämän energisen ja mallin ryhtiä, voimaa ja silmän pilkettä korostavan muotokuvan yhdellä istunnolla. Hän lahjoitti myös tämän teoksen Suomen Taideyhdistykselle. Hän kertoi Gallen-Kallelan kookkaan hahmon, ryhdin, silmän pilkkeen, kasakkamaisen puheenparren ja mustien viiksien innostaneen häntä ja tuoneen hänelle mieleen zaporogit. 

Vladimir Stasov, Ilja Repin ja Maksim Gorki Penaty-huvilan kuistilla elokuussa 1904. Venäläisen taiteen museo, Pietari. Kuva © State Russian Museum, St. Petersburg.

Elämänvaiheet 

1844 
Syntyy 24. heinäkuuta (5. elokuuta) Tšugujevissa Harkovan kuvernementissa, isä sotilassiirtolainen Jefim Vasiljevitš Repin ja äiti Tatjana Stepanovna, os. Botšarova. 

1854–1863 
Opiskelee piirtämistä Tšugujevin sotatopografian oppilaitoksessa. Pääsee tšugujeviläisen ikonimaalari Ivan Bunakovin oppiin. Saa tilauksia ikonien ja seinämaalausten tekemisestä kirkkoihin. 

1863 
Matkustaa Pietariin ja aloittaa opinnot Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. 

1864 
Pääsee oppilaaksi Pietarin keisarilliseen taideakatemiaan. 

1865 
Saa vapaan taiteilijan arvonimen. 

1870 
Matkustaa lomallaan Volgaa pitkin keräten materiaalia lautturiaihetta varten. Akatemian varajohtaja, suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitš tilaa Volgan lautturit -maalauksen.  

1871 
Voittaa Taideyhdistyksen ensimmäisen palkinnon Volgan lauttureista. Jeesus herättää Jairuksen tyttären kuolleista valmistuu. Vastaanottaa teoksesta kultamitalin ja oikeuden matkustaa ulkomaille kuuden vuoden apurahan turvin.  

1872 
Avioituu Vera Ševtsovan kanssa. Tytär Vera syntyy. 

1873 
Muuttaa Pariisiin. 

1874 
Osallistuu ensimmäistä kertaa Vaeltajat-taiteilijayhdistyksen (Peredvižnikit) yhteisnäyttelyyn. Tytär Nadežda syntyy Pariisissa. 

1876 
Palaa perheineen Pietariin. Saa akateemikon arvon teoksesta Sadko vedenalaisessa valtakunnassa

1877 
Poika Juri syntyy. Muuttaa perheineen Moskovaan.  

1878 
Pääsee Vaeltajat-yhdistyksen jäseneksi. Asuu Savva Mamontovin tilalla Abramtsevossa ja tekee muotokuvia tilan omistajista ja vieraista.  

1880 
Matkustaa Etelä-Venäjälle ja Ukrainaan keräämään materiaalia zaporogi-aiheista teosta varten. Tytär Tatjana syntyy.  

1881 
Maalaa Modest Musorgskin muotokuvan. Maalaa tutkielmia maalaukseen Ristisaatto Kurskin kuvernementissa

1882 
Tapaa Leo Tolstoin useaan kertaan. Muuttaa perheineen Pietariin.  

1884 
Vaeltajien 12. näyttelyssä esillä Odottamaton kotiinpaluu. Saa Keisarilliselta hoviministeriöltä tilauksen teoksesta Keisari Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa.  

1887 
Käy Tolstoin luona Jasnaja Poljanassa ja maalaa tästä muotokuvia. Eroaa vaimostaan Vera Repinasta.  

1888 
Tekee luonnoksia teokseen Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille. Piirtää zaporogi-kasakoiden jälkeläisiä Paškovskajan kylässä. 

1891 
Tutustuu kirjailija Natalia Nordmanniin (Severova). Yksityisnäyttely taideakatemiassa. 

1892 
Suppeampi versio Pietarin yksityisnäyttelystä Moskovan historiallisessa museossa. Hankkii Zdravnevon tilan Vitebskin maakunnasta. Asuu siellä vanhimpien tytärtensä kanssa. Hyväksyy tarjouksen ryhtyä taideakatemian maalausateljeen johtajaksi. Saa professorin arvonimen.  

1893 
Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille esillä Chicagon maailmannäyttelyssä, jossa se voittaa pääpalkinnon. Matkustelee Euroopassa poikansa Jurin kanssa. Otetaan taideakatemian täysjäseneksi. 

1894 
Aloittaa taideakatemian alaisen taidekorkeakoulun maalausateljeen johtajana.  

1898 
Matkustaa Odessan ja Konstantinopolin kautta Palestiinaan nähdäkseen omin silmin ”raamatullisten kansojen synnyinmaan”.  

1899 
Julkaisee Niva-lehdessä kirjeen, joka vahvistaa hänen erimielisyytensä Mir Iskusstva -taiteilijaryhmän käsitysten kanssa. Ostaa Penaty-nimisen huvilan Kuokkalasta Karjalan kannakselta Natalia Nordmannin nimiin. 

1900 
Matkustaa Natalia Nordmannin kanssa Pariisin maailmannäyttelyyn. Saa korkeimman hors concours -palkinnon Sofia Dragomirovan, César Cuin, Ivan Tolstoin ja Jevgeni Pavlovin muotokuvista.  

1903 
Ottaa käyttöönsä vyötärölle ripustettavan paletin oikeaan käteensä tulleen rasitusvamman vuoksi. Jää pysyvästi Kuokkalan Penatyyn.  

1904 
Kutsutaan kunniajäseneksi Moskovan kirjallisuus- ja taideseuraan, johon kuuluvat myös Tšehov, Vladimir Korolenko, Leonid Andrejev ja Stasov. Vastaanottaa Penatyn ensimmäiset vieraat. Keskiviikosta Penatyn vierailupäivä. 

1905 
”Verisunnuntain” (9. tammikuuta) jälkeen allekirjoittaa Vaeltajien laatiman vetoomuksen, jossa vaaditaan valtiojärjestelmän välitöntä uudistamista. Saa valtioneuvoksen arvonimen. Eroaa taidekorkeakoulun opettajanvirasta. 

1906 
Rakentaa Penatyyn lisäkerroksen, jossa kaksi työhuonetta (etelään aukeava talvea, pohjoiseen aukeava kesää varten).  

1907 
Jättää taidekorkeakoulun opettajanviran lopullisesti.  

1910 
Arvostelee terävästi uutta taidetta kirjoituksissaan.  

1911 
Kirjoittaa muistelmat Tolstoista. Pitää Penatyssa juhlat paikallisille asukkaille maaorjuuden lakkauttamisen 50-vuotispäivän kunniaksi.  

1912 
Matkustaa Helsinkiin ja vierailee Ateneumissa.  

1914 
Kutsutaan Suomen taiteilijaseuran kunniajäseneksi. Matkustaa Sveitsiin, missä Natalia Nordmann kuolee tuberkuloosiin. 

1916 
Päättää julkaista muistelmansa kirjassa Mennyt aika läheinen (täydellinen laitos 1937).  

1917 
Tervehtii ilolla Venäjän julistamista tasavallaksi. 

1918 
Venäjän ja Suomen välinen raja suljetaan ja Penaty jää Suomen puolelle.  

1919 
Taiteilijan ja hänen poikansa Jurin teoksia esillä valtion taidenäyttelyssä Taidepalatsissa (ent. Talvipalatsi) Pietarissa. 

1920 
Lahjoittaa Taideyhdistykselle 7 omaa ja 23 muiden venäläistaiteilijoiden teosta. Kutsutaan Suomen Taideyhdistyksen kunniajäseneksi. Suomen Taideyhdistys järjestää juhlaillallisen taiteilijan kunniaksi. Emigranttilehti Mir julkaisee Repinin kirjoituksia, joissa tämä arvostelee neuvostovaltaa.  

1921 
Alkaa valmistella suomalaistaiteilijoiden ryhmämuotokuvaa Suomen suurmiehiä. New Yorkin yksityisnäyttely.  

1922 
Tytär Vera muuttaa Petrogradista Kuokkalaan. Vierailee Helsingissä, missä Galerie Hörhammerin yksityisnäyttelyssä esillä muotokuvia ja raamattuaiheisia teoksia. Teoksia esillä Lontoossa.  

1923 
Näyttelyt Prahassa ja Brnossa Tšekkoslovakiassa. 

1924 
Moskovassa taiteilijan akatemiaoppilaat perustavat Ilja Repinin taiteilijayhdistyksen.  

1925 
Strindbergin taidesalongissa menestysnäyttely, joka jatkaa Tukholmaan. Yksityisnäyttelyt Prahassa ja Nizzassa. Venäläisessä museossa Leningradissa juhlanäyttely, jossa 340 teosta. 

1927 
Helsingissä Strindbergillä näyttely, jossa esillä 23 teosta, mm. GolgataMustanmeren kasakat ja Suomen suurmiehiä

1928–1929 
Näyttelyitä Prahassa, Helsingissä, Göteborgissa, Kööpenhaminassa ja Nizzassa. 

1930 
Näyttely Berliinissä, sitten Amsterdamissa ja Belgradissa. Taiteilijan perhe kokoontuu Penatyyn. Repinin terveydentila heikkenee, ja hän kuolee 5. lokakuuta. Taiteilija haudataan Penatyn puutarhaan.