Siirry sivulla:
Outi Heiskanen
Ateneumin taidemuseo
8.10.2021–9.1.2022
Akateemikko Outi Heiskanen (s. 1937 Mikkelissä) on yksi Suomen menestyneimmistä ja tunnetuimmista taiteilijoista. Hän on taidegraafikkona virtuoosi, mutta myös sääntöjä kyseenalaistava ja rajoja rikkova kokeilija.
Heiskasen kuva-aiheet eivät pysy staattisesti kehyksissään. Ne voivat yhtä hyvin asettua installaatioiksi, lepattaa ilmassa, muuntua pelikorteiksi tai sulautua toisiinsa uusina ja yllättävinä yhdistelminä, kompiiseina.
Esiintymistä rakastavalla taiteilijalla oli keskeinen rooli 1970-luvulla syntyneessä Record Singers -ryhmässä, joka oli
suomalaisen performanssitaiteen pioneereja. Myös maa- ja ympäristötaiteen saralla hän oli ystävineen ensimmäisiä.
Outi Heiskasen tärkein oppi-isä oli Mestari K. eli graafikko Pentti Kaskipuro, mutta myös hänen oma vaikutuksensa
lukuisiin kollegoihin ja oppilaisiin on ollut valtava.
Näyttely havainnollistaa miten monia uusia polkuja Outi Heiskanen on avannut taiteen kentällä. Esillä on grafiikkaa, piirustuksia, maalauksia ja installaatioita sekä performanssien taltiointeja yli 50 vuoden ajalta. Tuotteliaan taiteilijaelämän kaarta valottaa myös runsas valikoima valokuvia ja elävää kuvaa.
Näyttelyn on kuratoinut Outi Heiskasen taiteen tuntija ja pitkäaikainen ystävä FT Tuula Karjalainen yhdessä Ateneumin intendentin Sointu Fritzen kanssa. Näyttelyn salitekstit pohjautuvat Tuula Karjalaisen tuoreeseen elämäkertakirjaan Outi Heiskanen, taiteilija kuin shamaani (Siltala-kustantamo 2021).
Kuvien synty
Taiteilijana Outi Heiskanen ei ole ollut julistaja. Hän ei ole etsinyt inspiraatiota tai motivaatiota itsensä ulkopuolelta, mutta sisäpuolelta sitäkin enemmän.
Kuvien synty on ollut Outille hyvin henkilökohtainen kokemus, mystinen tapahtuma – jotain, mitä hän on usein ihmetellyt itsekin. Hän on tuntenut kuvien olleen olemassa jo kauan hänen sisällään ennen kuviksi ryhtymistään. Ne ovat alkukuvien kaltaisia, kuvia maailmasta, jonka aistimme jo ennen syntymäämme.
Outin taide on myös hyvin kehollista, ja hän on puhunutkin usein kuvien synnyttämisestä: Kuvan syntyminen, sen kulkeminen lävitseni on aina suuri kokemus, orgasmiin verrattava. Usein siihen liittyy rakkauskokemus tai valtava myötätunto.
Naisen elämää
Naisen elämän tutkiminen on Outin taiteen keskeisiä aihepiirejä. Hän on pohtinut avioliittoa instituutiona, omaansa erityisesti, sen perimmäistä tarkoitusta ja oikeutusta. Hän on myös kuvitellut vaihtoehtoisia perhemuotoja, perinteistä avioliittoa helpompia. Hänen luomassaan korttipakassakin on monenlaisia perheitä ja sosiaalisia maailmoja. Siinä on hänen mukaansa epämääräisiä perheitä, niin epäonnistuneita ja hajonneita avioliittoja kuin voi olla. Mutta kun peliä vain pelataan, niin joku uusperhe on taas sikiämässä.
Trauma
Raiskaus on ollut pysyvä trauma Outin elämässä. Hän on kertonut usein ja eri vuosikymmeninä, kuinka raiskaaja oli pilannut hänet. Hän on muistellut traumaattista tapahtumaa:
Ennen kuin olin maannut kenenkään miehen kanssa jouduin raa´alla tavalla raiskatuksi. Tämä tapahtuma jätti minuun pysyvän neitsyyden, niin että vaikka minusta tuli myöhemmin lasten äiti ja avionrikkoja, olin tullut kykenemättömäksi menettämään viattomuuteni ja siirryin lapsuudesta suoraan mummouteen joutumatta ja pääsemättä kokemaan aikuisuutta.
risuviiva
Jo nuorena aloittelevana taiteilijana Outi tajusi elävän viivan – risuviivan – kauneuden. Se on orgaaninen, samanlainen kuin verisuonet, lehtiruoko ja tietenkin risu. Risut ovat olleet hänen rakkain materiaalinsa.
Vuosikymmenten ajan hän rakenteli niistä majoja missä milloinkin hän eli. Näyttelyidensä yhteydessä hän innosti ihmisiä myös itse rakentamaan omia majoja. Näin tapahtui Helsingin kaupungin taidemuseo Meilahden näyttelyissä Siirrettävä Tuonela (1983) ja Talot (1996). Risumajat olivat myös grafiikan teosten aiheina.
Ihminen ja eläin
Läpi koko tuotantonsa Outi on tutkinut ja piirtänyt eläimiä, ihmisiä sekä eläinten ja ihmisten sekamuotoja: rouva majavaa, aasinaista, kissavauvaa ja monia muita. Hänen varhainen läheinen ja luonnollinen suhteensa eläimiin on säilynyt ja saanut uusia muotoja. Vuonna 1977 hän kirjoitti päiväkirjassaan: Koska eläin on kaikkein humanistisin asia mikä meillä on, käytän sitä linkkinä näissä töissäni, eläin mytologisena hahmona, sekaeläin metamorfoosi, ihmisten ja eläinten läheiset suhteet.
Graafikko ja esiintyjä
Outin tärkein ilmaisukeino on ollut grafiikka, mutta hän on rakastanut myös esiintymistä ja yhdessä tekemistä. Hän on kuvannut taidegrafiikan ja performanssien suhdetta näin:
Graafikko on musta kumarainen hahmo, joka puuhailee piirtimiensä ja syövytyshappojensa kanssa. Grafiikan tekeminen on käpertynyttä hommaa. Record Singersien touhu on minulle välttämätön vastapaino. Kuitenkin grafiikan tekeminen on elämää, sillä se on äärimmäisin ja intiimein aste minun luomistyössäni, pisimmälle viety tuote.
Perhe ja ystävät
Outin teoksissa kohtaamme hänen perheensä ja laajan ystäväpiirinsä. Hän on löytänyt aiheensa mielensä kerrostumista ja arkipäivästä, kaikesta näkemästään. Omaan piilotajuntaansa Outilla on ollut suora linja.
Kuvat ovat hänelle:
…niin henkilökohtaisia ja tuntuu, ettei niitä voi näyttää muille. Kaikki on lähtenyt subjektiivisista kokemuksista ja ihmissuhteista, mutta kipeimmät asiat on etäännytettävä. Outin kuvat kiertävät elämän perusasioita: surua, rakkautta, iloa, kuolemaa ja pelkoa sekä kaipuuta, syntymää, raskautta. Ne ovat meille kaikille yhteisiä ja samalla jakamattoman yksityisiä.
Tiibet
Outi on matkustanut laajalti Aasiassa. Hän on ollut erityisesti kiinnostunut Tiibetistä, sen kulttuurista, uskonnosta ja ihmisistä. Hänen suuri kymmeniä vuosia kestänyt haaveensa oli kiertää buddhalaisten pyhä Kailas-vuori, vaikka kontaten, kuten hän halunsa voiman ilmaisi. Lopulta vuonna 2000 kierto onnistui yhdessä hänen ystävänsä Tuula Karjalaisen kanssa.
Kailas-vuori oli Outin mukaan:
…maailmankaikkeuden keskus ja sen synnytysaukko. Sen hermosto ja verenkierto imee soiton sisäänsä, muuttuu musiikiksi ja väreiksi, jossa aika ottaa hatun päästään ja kumartaa. Tervetuloa.
Värit
Outi on rakastanut värejä, eniten tyypillisiä tiibetiläisiä. Vuosikymmenien ajan hän yritti saada värit mukaan grafiikkaansa, mutta se ei ollut aina teknisesti helppoa. Hän on kirjoittanut väreistä, ja nuo kokemukset olivat kuin kauneimpia rakkausrunoja tai lauluja.
Olipa taas tuo ihmehetki, kun istuin ja annoin värien tulla ja ne tuli. Ensin sininen niin kun sillä on tapana. Sen sisältä kirkas vihree joka vaaleni kellanvihreeks, jonka läpi näky vastaväri punainen pilkkuna tai ratkeamina. Se alkoi kai hengittää mutta sen jälkeen rauhoittui ja taivassini täytti koko pään, sinistä koko näköpiiri rajoilta resuinen, niin kuin rätti. Kirkasta puhdasta taivaallista sineä. (1995)
Korttipeli
Outin lapsuuden tärkeimpiä kokemuksia oli, kun hän näki isänsä ja tämän miesvieraat pelaamassa korttia. Uteliaana pikkutyttönä hän oli iltayöstä hiipinyt salaa ulos ja kiivennyt tikapuita pitkin vierashuoneen ikkunan taakse. Näky oli häikäisevä ja outo. Isä ja sedät leikkivät kuviollisilla paperinpaloilla.
Hän kirjoitti tästä lapsuuden näystään:
Näin vain miesten antavan toisilleen
pieniä ihmisenkuvia ja pilkullisia lappuja.
Niin kuin lapselle nukke ja käpylehmä
ovat leikissä eläviä, olivat nuo pienet paperinuket
miesten käsissä eläviä.
Olin huikaistunut siitä keksinnöstä, että sen sijaan
että olisivat itse puhuneet, antoivat noitten pikkukuvien
puhua pelaajien puolesta ja toisilleen.
Outi Heiskanen ja Janne Laine
Kuvataiteilija Janne Laine oli Outin luottovedostaja. Hän on todennut, että vuosien yhteisen työskentelyn myötä he huomasivat teoksissaan paljon samankaltaisuutta, vaikka olivatkin ilmaisultaan kaukana toisistaan. Laine kasvoi ”vähitellen osaksi Outin Pensastuulikansaa”:
Teimme ensimmäiset Rajamailla-sarjan yhteiset työmme ja olimme todella innoissamme. Olimme kumpikin luoneet jotakin, jota emme olisi saaneet aikaan yksin. Hiljaiset maisemani olivat saaneet ensimmäiset asukkinsa, ja Outin Pensastuulikansa sai vihdoin maata jalkojensa alle.
Outin ja Janne Laineen yhteistyö oli hedelmällistä, ja sen tuloksena syntyi lukuisia yhteisiä teoksia ja näyttelyitä.
Immi Piilo
Runsas vaikkakin hauska sosiaalinen elämä väsytti Outia. Silloin hän tarvitsi sivupersoonia, oheisouteja. Oikea fyysinen Outi saisi levätä, tehdä taidetta tai vaikka pelata korttia, kun sivupersoona vain hummailisi kaupungin yössä tai antaisi haastatteluja. Outi on hallinnut sivupersoonansa ja rakastanut niitä. Hän on käyttänyt niitä tarvitessaan rikastuttamaan, suojaamaan ja elävöittämään todellista outiheiskaselämäänsä.
Taiteen kannalta tärkein sivupersoona on ollut Immi Piilo. Hänelle on ollut sallittu taiteessa aivan kaikki. Immin teokset ovat täynnä vahvoja värejä, joita on yhdistetty estottomasti ja tyystin piittaamatta estetiikan laeista tai värikartasta. Immi on saanut läiskiä värejä ilokseen ja maalata mitä huvitti. Häntä eivät akateemiset normit tai säännöt ole kahlinneet, kun hän niin sanotun hyvän maun vastaisesti on pursottanut kultaväriä suoraan tuubista viimesilauksiksi teoksiinsa.
Tyhjyys
Tyhjyys on ollut Outille pyhää. Hän on siteerannut usein keskiajan mystikon, rakastamansa mestari Eckhartin sanoja, että tyhjyys on jumalaakin suurempi.
1980-luvun päiväkirjassaan hän pohtii:
Tässä ei ole mitään, missään ei ole mitään,
tyhjyys on ehdoton ja kaikkialla…
Hauras aistinvarainen olemassaolon seitti
ajan ja paikan ulottuvuuksien risteyksessä.
Tyhjyyden luominen on ollut tärkeimpiä installaatioiden tekemisen motivaatioita:
Tyhjän rakentaminen on vaatimatonta tarkkailua,
hajahuomioita, verkko, jolla nyhtäistään tyhjästä ihmisolentoja,
heimo, kansan rituaalit, pelisäännöt, murhe, orpo olo,
joutilaisuus, puuhailu, olla tietoisena turhuudesta
ja hurmioituneena elämisen nykivästä orgasmista.
Olen miettinyt voiko tyhjyyttä rakentaa.
Elämänvaiheet
1937
Syntyi Mikkelissä 26. syyskuuta kolmilapsisen perheen ainoana tyttärenä. Isä oli eläinlääkäri, ja perhe muutti usein.
1956
Pääsi ylioppilaaksi Salossa. Aloitti opintonsa Taideteollisessa oppilaitoksessa Ateneum-rakennuksessa.
1959
Valmistui kuvaamataidonopettajaksi ja avioitui opiskelutoverinsa Toivo ”Topi” Heiskasen kanssa. Toimi kuvaamataidonopettajana Oulussa, Jyväskylässä ja Helsingissä vuoteen 1974 asti.
1961–1964
Tyttäret Metti (1961) ja Karoliina (1964) syntyivät.
1966–1973
Taideteollisessa oppilaitoksessa elinikäisen oppi-isänsä Mestari K:n eli Pentti Kaskipuron oppilaana. Opiskeli myös Suomen Taideakatemian koulussa, josta hänet erotettiin (1969).
1968
Ensimmäinen Kaukoidän matka Intiaan, Afganistaniin ja Pakistaniin.
1972
Hyväksyttiin Suomen taidegraafikkojen liiton jäseneksi.
1973
Outi Heiskasen, Mirja Airaksen, Hannu Väisäsen ja Pekka Nevalaisen muodostama Record Singers -ryhmä ja siihen kytkeytyvä Bellinin Akatemia syntyivät.
1974
Ensimmäinen yksityisnäyttely Taidegraafikot-galleriassa Helsingissä.
1976
Valtion taidepalkinto.
1977
Matka Intiaan ja Pakistaniin professori Asko Parpolan tutkimusryhmän kanssa. Amos Andersonin taidemuseossa näyttely Mesopotamiasta Singaporeen yhdessä Tero Kiiskisen ja Jukka O. Miettisen kanssa.
1978
Grafiikan palkinto Graphica Creativa -näyttelyssä Jyväskylässä.
1979
Suomen Olivettin grafiikkakilpailun pääpalkinto teoksesta Ihailtu kaunotar. Elokuva Korttitalo Tarja Strandénin kanssa.
1983
Siirrettävä Tuonela -näyttely Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa. Outi Heiskasen ja Record Singersin ohella mukana olivat myös Martti Aiha, Riikka Haahti, Anne Kauppi, Jan Olof Mallander ja Sakari Viika.
1984
Pro Finlandia -mitali sekä Pro Graphica -palkinto Jyväskylän Graphica Creativassa.
1986
Bradfordin taidegrafiikan biennaalissa Iso-Britanniassa palkinto kompiisista Mila-Repa II. Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija, näyttely Helsingin Taidehallissa.
1988
Ensimmäinen matka Tiibetiin.
1989–2000-luvun alku
Asui osan vuodesta Gotlannissa miesystävänsä Anders Lundin kanssa.
1992–1995
Kuvataideakatemian grafiikan linjan professorina 1992–1994, jonka jälkeen rehtorina vuoteen 1995 asti.
1994
Kuvausmatka Sikkimiin, jossa syntyi Tarja Strandénin ohjaama dokumenttielokuva Kutsu Kaukoitään. Kokosi näyttelyn Hugo Simberg ja Outi Heiskanen Gallénin vieraina Gallen-Kallelan Museoon Espooseen.
1995
Kaukaa hyttystä muistuttavat eläimet Sara Hildénin taidemuseossa Juhani Harrin kanssa.
1996
Prinssi Eugenin mitali tunnustuksena ansioituneelle pohjoismaiselle taiteilijalle. Talot-näyttely Helsingin kaupungin taidemuseossa.
1997–1998
Monumentaaliteos Näyttämö Lappeenrannan Teknilliseen korkeakouluun. Helsingin yliopiston myöntämä filosofian kunniatohtorin arvonimi. Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto. Opetus- ja kulttuuriministeriön jakama Suomi-palkinto tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta.
2000
Matkusti ystävänsä Tuula Karjalaisen kanssa Tiibetiin, jossa unelma Kailas-vuoren kiertämisestä toteutui. Taidekeskus Retretissä näyttely Pensastuulen kylä.
2002
Salon taidemuseossa näyttely Koti-ikävä.
2004
Tasavallan presidentti Tarja Halosen myöntämä akateemikon arvonimi. ”Taiteilijasisarusten” Outi Heiskasen, Lena Cronqvistin ja Irina Zatulovskajan yhteisnäyttely Pietarissa, Moskovassa, Novgorodissa ja Ferapontovossa sekä Prins Eugens Waldemarsuddessa Tukholmassa (2005).
2005
Retrospektiivinen näyttely Sara Hildénin taidemuseossa.
2010
Ensimmäinen esiintyminen ITE-taiteilija Immi Piilon nimellä Galleria Ortonissa Helsingissä. Osti lapsuudenkotinsa Lounais-Suomesta Vehmaalta ja perusti sinne vuoteen 2018 asti toimineen Oheistaidekodin.
2011
Oheistaidekodin ensimmäinen näyttely oli Pentti Kaskipuron muistoksi koottu Mestari K. ja oppilaat. Suomen Leijonan komentajamerkki.
2012
75-vuotisjuhlanäyttely Alkumeri Didrichsenin taidemuseossa yhdessä Janne Laineen kanssa.
2013
Retrospektiivinen näyttely Matkaseurue Wäinö Aaltosen museossa Turussa.
2015
Vuoden 2015 lopusta lähtien Outi Heiskanen on asunut hoivakodissa