Näyttelytekstit – Moderni nainen

Moderni nainen

10.2.–27.3.2022

Moderni nainen avaa uudenlaisen näkymän 1900-luvun modernismiin naisten tekemän taiteen kautta. Naisilla on ollut Suomessa keskeinen rooli modernin elämän kuvaajina. He olivat modernismin eri tyylisuuntien, tekniikoiden ja ilmaisumuotojen ennakkoluulottomia kehittäjiä ja kokeilijoita. Naiset opiskelivat ja työskentelivät kansainvälisesti ja tekivät pitkän uran itsenäisinä ammattitaiteilijoina. Monet heistä toimivat taiteen tekemisen ohella muissakin rooleissa ja työskentelivät opettajina, käsityöläisinä ja kriitikkoina.

Nämä naiset eivät antaneet pienentää itseään eivätkä toisiaan – heitä yhdisti vankkumaton usko omiin kykyihinsä. Suomalaiset naistaiteilijat olivatkin hyvin koulutettuja. Sukupuoli ei ole Suomessa ollut este taiteilijan ammatin harjoittamiselle, ja myös naiset hakeutuivat jatko-opintoihin eurooppalaisiin taideakatemioihin ja taiteilijoiden ateljeisiin. Taiteilijan tie ei silti ollut naiselle vaivaton. Monet heistä joutuivat luovimaan yksityiselämän ja ammatillisten tavoitteiden välillä, ja vain harvat avioituivat ja perustivat perheen. Taiteilijanaisten keskinäiset verkostot ja ystävyyssuhteet olivatkin monelle elintärkeitä ja uran luomisen edellytys.

Taiteilijanaisten katse porautui nykyhetkeen ja taidehistorian kaanoniin, myös sen ikuiseen aiheeseen eli alastomaan naisvartaloon. Ajan kuvana teoksiin ilmestyi 1920-luvulla ns. ’uusi nainen’, joka määräsi itse kehostaan ja elämästään ja liikkui yhteiskunnassa omaehtoisesti. Katse kääntyi myös sisäänpäin. Lähes kaikki näyttelyn naistaiteilijat tekivät omakuvia, joissa he tarkastelivat itseään sekä sukupuolensa edustajina, että ammatissa toimivina riippumattomina taiteilijoina. Henkilökohtainen ja yksityinen nivoutui yleiseen. Heille kaikille oli yhteistä rajojen rikkominen ja kyky tarttua ajan ilmiöihin, tarkastella ja käyttää niitä työskentelynsä välineenä.

Näyttelyn teokset on valittu Kansallisgallerian kokoelmasta muutamia yksityislainoja lukuun ottamatta. Kiitän lämpimästi Elga Sesemannin perikuntaa sekä Tuomo Seppoa yhteistyöstä tämän näyttelyn toteutuksessa.

Moderni nainen -näyttelyn suppeampi versio on osa Ateneumin taidemuseon vientinäyttelytoimintaa ja kiertänyt maailmalla vuodesta 2017. Se tulee olemaan esillä Turun taidemuseossa 10.6.–28.8.2022.

Anu Utriainen, erikoistutkija, Ateneumin taidemuseo, Moderni nainen -näyttelyn kuraattori

Laila Pullinen

1933 Terijoki | Zelenogorsk, nyk. Venäjä – 2015 Helsinki

Laila Pullisella oli merkittävä rooli kuvanveiston muotokielen uudistajana 1950–60-lukujen vaihteessa. Pullisen informalistisissa, epäsymmetrisissä veistoksissa materiaalikokeilut yhdistyvät abstraktiin ilmaisuun ja antiikista periytyviin tarinoihin. Veistosten intensiteetti rakentuu vastakohdista, eri materiaalien ja niiden ominaisuuksien jännitteistä. Pullisen uudistushenki ulottui muodon vapauttamisesta kuvanveiston tekniikoihin, ja hän kehitti Outokumpu Oy:n kanssa erityisen kuparilevyjen räjäytysmenetelmän. Pullinen toimi aktiivisesti alan luottamustehtävissä ja sai professorin arvonimen 1995.

Ellen Thesleff

1869 Helsinki – 1954 Helsinki

Ellen Thesleff oli kosmopoliitti ja itsevarma taiteen uudistaja, joka hallitsi sekä maalaamisen että taidegrafiikan eri tekniikat. Firenze oli hänelle toinen koti, mutta kesät hän vietti ateljeehuvilassaan Casa Biancassa Ruovedellä. Thesleff siirtyi yhtenä ensimmäisistä suomalaisista taiteilijoista symbolismin tummasta, niukasta paletista värikylläiseen ekspressionismiin, jota hän sovelsi myös puupiirroksissaan. Uran loppuvaiheessa ilmaisu alkoi lähestyä abstraktiota ja väriasteikko himmeni. Tärkeä teema Thesleffin koko tuotannossa värin, valon ja liikkeen ohella oli luonto ja luonnonelämysten kuvaaminen.

Sigrid af Forselles

1860 Lammi – 1935 Firenze, Italia

Sigrid af Forselles oli yksi Suomen ensimmäisistä naiskuvanveistäjistä. Hän asui suuren osan elämästään Ranskassa ja Italiassa, koska ei naisena voinut Suomessa opiskella ja elättää itseään kuvanveistäjän ammatissa. Af Forselles pääsi sukupuolestaan huolimatta piirtämään elävää mallia ollessaan Auguste Rodinin oppilaana ja ateljeeapulaisena Pariisissa. Hän poikkesi muista naisveistäjistä tarttumalla monumentaaliaiheisiin. Esoteriasta kiinnostuneen veistäjän päätyö oli reliefisarja Ihmissielun kehitys, jonka yksi osa on Kansallisgallerian kokoelmassa, neljä muuta Kallion kirkossa Helsingissä.

Hilda Flodin

1877 Helsinki – 1958 Helsinki

Hilda Flodinin aloittaessa taideopinnot kuvanveistoa pidettiin miehisenä taiteenlajina eikä naisia hyväksytty taidekouluihin kuvanveisto-oppilaiksi. Flodin kiinnostui kuitenkin veistämisestä ja hakeutui perusopintojen jälkeen Auguste Rodinin ateljeeseen yksityisoppilaaksi. Tämä oli Flodinille epäsovinnainen ja vapaa elämänvaihe, jota voi tarkastella esimerkkinä modernin ”uuden naisen” elämäntavasta.

Veistäjänä Flodinin ura jäi lyhyeksi, mutta häntä voi pitää yhtenä suomalaisen kuvanveiston ja metalligrafiikan uranuurtajista. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Pohjola-talon julkisivun vuolukivinaamiot Helsingissä.

Helene Schjerfbeck

1862 Helsinki – 1946 Saltsjöbaden, Ruotsi

Helene Schjerfbeckin merkitys modernismin ajan suomalaiselle kuvataiteelle on kiistaton. Ilmaisuaan monesti uudistaneen Schjerfbeckin teosten aiheissa ja maalaustyylissä tapahtui muutos kohti pelkistetympää ja tyylittelevämpää modernismia Hyvinkäälle muuton jälkeen 1902. Schjerfbeck seurasi aikalaistaidetta lehtien ja kirjojen välityksellä ja oli kiinnostunut vaatteista ja muodista. Yhdeksi keskeiseksi teemaksi tuli ajan uusi ilmiö – itsenäinen, emansipoitunut ”uusi nainen”. Erityisen huomionarvoinen on Schjerfbeckin omakuvien sarja, jonka aikajänne kattaa taiteilijan koko 70-vuotisen uran.

Sigrid Schauman

1877 Tšugujev, nyk. Ukraina – 1979 Helsinki

Sigrid Schauman kuuluu 1900-luvun vaihteessa uransa aloittaneeseen sukupolveen. Hän kiinnostui jo varhain värin ja valon kuvaamisesta. Schauman oli tyttärensä yksinhuoltaja ja teki taiteilijan työn ohella pitkän uran taidekriitikkona: hän julkaisi yli 1500 kirjoitusta ja maalasi vain kesäisin. Uusi värimaalauksen kausi alkoi päivätyöstä eläköitymisen jälkeen 1949 matkoilla Ranskassa ja Italiassa. Schaumanin tuotannossa on tältä kaudelta sarja alastonmaalauksia. Schauman oli 1956 mukana perustamassa Prisma-ryhmää, jonka taiteilijoita yhdisti kiinnostus kansainväliseen modernismiin ja kirkkaiden, voimakkaiden värien käyttöön.

Eila Hiltunen

1922 Sortavala, nyk. Venäjä – 2003 Helsinki

Modernistinen veistotaide sai uuden suunnan Eila Hiltusen hitsattujen metalliveistosten myötä. Sibelius-monumentin (1967) tekijänä tunnettu Hiltunen debytoi 1951 ja saavutti pian mainetta kubistisilla veistoksillaan, joiden materiaali oli marmoria, puuta tai metallia. Kimmoke metallin hitsaamiseen tuli opintomatkalla Yhdysvalloissa vuosikymmenen lopulla. Terästeosten lisäksi Hiltunen teki pienoisveistoksia, joihin hän lisäsi koruja, kiviä ja lasinpaloja. Näiden fantasiapäiden ylenmääräinen koristelu on kuin vastakohta modernismin virtaviivaisuudelle, viittaus johonkin liioiteltuun ja torjuttuun.

Helmi Kuusi

1913 South Range, Michigan, USA – 2000 Helsinki

Kuvataiteilija Helmi Kuusi kuuluu 1930-luvulla uransa aloittaneiden graafikkonaisten sukupolveen. Hän oli taidemaalari, piirtäjä ja etenkin grafiikan syväpainotekniikoiden taitaja. Teosten aiheita ovat usein äiti-lapsi -teema, interiöörit, henkilökuvat ja maisemat. Kuusi toimi aktiivisesti lottana jatkosodassa 1941–1944. Näinä vuosina hän kuvasi sodan runtelemaa maisemaa tussipiirustuksissa, joita käytti myöhempien grafiikan teostensa lähtökohtana. Kuusen Viipurisarja on harvinaisuus suomalaisessa taidehistoriassa; se todistaa sodan kauhuista ja sen kaiken kuluttavasta voimasta.

Gunvor Grönvik

1912 Turku – 1955 Helsinki

Gunvor Grönvik aloitti taiteilijanuransa Turussa 1930-luvulla. Teosten aiheet löytyivät lähipiiristä ja kotikaupunki Helsingin katunäkymistä. Grönvik tuli tunnetuksi ekspressionistiseen tyyliin maalatuista urbaaneista maisemista, jotka avautuivat hänen asuntonsa ikkunasta Mannerheimintielle. Kuten monille muillekin aikalaisille, olivat taiteilijanaisten keskinäiset verkostot ja ystävyys Grönvikille merkittävä tuki ja edellytys ammattiuran luomiselle. Hän kärsi kuitenkin elämässään voimakkaista yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteista ja päätti elämänsä hukuttautumalla 1955.

Essi Renvall

1911 Oulu – 1979 Helsinki

Modernismin ja modernisaation myötä veistotaiteen opinnot ja ammatti avautuivat myös naisille. Essi Renvall teki ensimmäisenä naiskuvanveistäjänä menestyksekkään uran 1940-luvulta alkaen. Hän oli psykologisesti tarkkojen muotokuvien tekijä ja muovaili rintakuvat useista kulttuurialan vaikuttajista, kirjailijoista ja taiteilijoista. Renvall oli kiinnostunut pronssin patinoinnista ja alkoi jo varhain työstää teosten pintaa värein ja koristeaihein. Mittava tilaustyö oli muotokuvasarja 30:stä WSOY:n kirjailijasta. Renvallin monumentaaliteoksista tunnetuin on Rauhanpatsas (1968) Helsingin Eteläsatamassa.

Elga Sesemann

1922 Viipuri, nyk. Venäjä – 2007 Helsinki

Elga Sesemann maalasi 1940-luvulla paksulla siveltimellä ja palettiveitsellä muotokuvia, interiöörejä, melankolisia mielenmaisemia ja sodanjälkeisen Helsingin urbaaneja näkymiä. Hän rakennutti taiteilijamiehensä Seppo Näätäsen kanssa Ruovedelle erämaa-ateljeen, jossa asui 1950–1964. Sesemannin tuotannossa tämä vaihe näkyy monina erilaisina kokeiluina, joihin innoittivat ympäröivä luonto, filosofia ja kirjallisuus. Sesemannin teoksissa on lähes aina jokin esittävä elementti, mutta Ruoveden vuosina tyyli liukui kohti abstraktiota ja sai surrealistisia vivahteita.

Lea Ignatius

1913 Helsinki – 1990 Lohja

Lea Ignatius oli tehnyt pitkän uran taidemaalarina ja kuvittajana, kun hän debytoi taidegraafikkona 1972. Monet värivedokset ovat abstrahoituja, ei-esittäviä sommitelmia ja luontotutkielmia. Teokset on toteutettu Stanley W. Hayterin kehittämällä värigrafiikan menetelmällä, jossa yhdistyvät monet syvä- ja kohopainotekniikat. Menetelmä perustuu viskositeettiin – erilaiset värit hylkivät toisiaan ja voidaan sekoittumatta vedostaa yhdellä vedostuskerralla, yhdellä laatalla. Myöhemmin Ignatius siirtyi kuvaamaan hiljaisia maisemia, joihin hän keskittyi koko 1980-luvun.

Laila Pullinen

1933 Terijoki | Zelenogorsk, nyk. Venäjä – 2015 Helsinki

Laila Pullisella oli merkittävä rooli kuvanveiston muotokielen uudistajana 1950–60-lukujen vaihteessa. Pullisen informalistisissa, epäsymmetrisissä veistoksissa materiaalikokeilut yhdistyvät abstraktiin ilmaisuun ja antiikista periytyviin tarinoihin. Veistosten intensiteetti rakentuu vastakohdista, eri materiaalien ja niiden ominaisuuksien jännitteistä. Pullisen uudistushenki ulottui muodon vapauttamisesta kuvanveiston tekniikoihin, ja hän kehitti Outokumpu Oy:n kanssa erityisen kuparilevyjen räjäytysmenetelmän. Pullinen toimi aktiivisesti alan luottamustehtävissä ja sai professorin arvonimen 1995.

Eila Hiltunen

1922 Sortavala, nyk. Venäjä – 2003 Helsinki

Modernistinen veistotaide sai uuden suunnan Eila Hiltusen hitsattujen metalliveistosten myötä. Sibelius-monumentin (1967) tekijänä tunnettu Hiltunen debytoi 1951 ja saavutti pian mainetta kubistisilla veistoksillaan, joiden materiaali oli marmoria, puuta tai metallia. Kimmoke metallin hitsaamiseen tuli opintomatkalla Yhdysvalloissa vuosikymmenen lopulla. Terästeosten lisäksi Hiltunen teki pienoisveistoksia, joihin hän lisäsi koruja, kiviä ja lasinpaloja. Näiden fantasiapäiden ylenmääräinen koristelu on kuin vastakohta modernismin virtaviivaisuudelle, viittaus johonkin liioiteltuun ja torjuttuun.