Eino Ruutsalo teki monenlaista taidetta. Parhaiten hänet tunnetaan kokeellisista elokuvista. Ne olivat uudenlaisia, erilaisia kuin aiemmin oli tehty.
Eino Ruutsalo oli suomalainen kuvataiteilija ja elokuvantekijä. Hän syntyi sata vuotta sitten eli vuonna 1921 ja kuoli vuonna 2001. Noin 50 vuotta sitten eli 1960-luvulla hän oli innokas uusien tekniikoiden kokeilija. Hän teki monenlaisia taideteoksia ja elokuvia yhdessä toisten taiteilijoiden kanssa. He olivat esimerkiksi tanssijoita, runoilijoita ja muusikoita. Näyttelyssä voi tutustua Eino Ruutsalon monipuoliseen taiteeseen.