Ateneum laajentaa tänä keväänä näyttelytoimintansa Yhdysvaltoihin. Moderni nainen -työnimellä kulkeva näyttely avataan huhtikuussa New Yorkissa. Aloimme suunnitella näyttelyä keväällä 2016. Nyt, Trumpin aikakaudella, aiheemme tuntuu aivan eri tavalla tärkeältä ja samalla hyvin poliittiselta.
Yksi näyttelymme keskeisistä kysymyksistä liittyy siihen, kuinka juuri Suomessa naisilla oli mahdollista valita verrattain epävakaa ammatti – mutta turvallisesti, yhteiskunnan kannattelemana. Amanuenssi Anu Utriaisen kanssa yhdessä tekemässämme näyttelyssä esitämme valikoiman 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten vahvoja taiteilijoita: Helene Schjerfbeckin, Ellen Thesleffin, Sigrid Schaumanin ja Elga Sesemannin.
Näyttely kertoo tinkimättömästä ilmaisusta ja suorasta tekemisen otteesta – ja sen suhteesta omaan aikaansa ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Se kertoo taiteilijanuran rakentumisesta ja teosten vastaanottamisesta. Mutta se kertoo myös itsellisistä, ilmaisuvoimaisista naisista, jotka uudistuivat kerta toisensa jälkeen. Taiteilijoista, jotka elivät, liikkuivat ja ajattelivat kuten halusivat ja loivat samalla roolimallin tuleville sukupolville.
*
Isoäitini Helvi Hokkanen-Pettersson (1909–2016) oli hyvä esimerkki tällaisesta oman aikansa rämäpäästä, joka teki juuri niin kuin tahtoi. Hän oli päättänyt valita elämän taiteen kanssa ja jättää menemättä naimisiin. 1930-luvun Helsinki, Ateneum ja opintomatkat Berliiniin ja Pariisiin tarjosivat kaiken mitä elämältä saattoi haluta. Taiteilijaystäviin ja opiskelukavereihin kuuluivat muun muassa Essi Renvall, Heidi Blomstedt ja Tuulikki Pietilä.
Kun suunnitelmat sitten muuttuivat, mieheksi valikoitui itseä kymmenen vuotta nuorempi maisteri ja hääkuvassa poseerasi perheen lisäksi vuohi. Maisemat olivat samat kuin Thesleffin sisaruksilla Muroleessa.
Isoäidin elämässä oman itsellisen taiteilijanuran rakentaminen väistyi muiden asioiden taustalle. Taide ei kuitenkaan jäänyt, mutta rooli muuttui näyttelyihin osallistuvasta taiteilijasta päätoimiseksi piirustuksenopettajaksi. Keskustelut kuvataiteesta, arkkitehtuurista, antiikista ja designista jatkuivat kuitenkin aina pitkän elämän loppuun asti.
*
Olisiko isoäitini voinut rakentaa uransa näiden ajatusten varaan, ellei Suomessa olisi ollut tuossa vaiheessa eli 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä hyvin toimivaa koulujärjestelmää? Ellei Suomessa olisi annettu naisille äänioikeutta ensimmäisenä Euroopassa vuonna 1906? Tai ellei ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 olisi valittu 19 naista kansanedustajiksi? Tuskinpa.
Ensimmäiset kansakoulut oli perustettu 1850-luvulla. Myös taidekoulutus oli saatettu alkuun heti, kun se oli muuten mahdollista. Sen alkuvaiheet kiinnittyivät vuonna 1846 perustetun Suomen Taideyhdistyksen ylläpitämään piirustuskouluun, joka oli avoin niin pojille kuin tytöillekin. Maahan syntyivät ensimmäiset taiteilijasukupolvet, johon kuuluivat maisemamaalausten mestari Werner Holmbergin rinnalla esimerkiksi taidemaalarit Fanny Churberg ja Victoria Åberg sekä kuvanveistäjänä tunnettu Alina Forsman.
Vuosisadan loppua kohden taiteilijoiden määrä lisääntyi. Taiteilijat matkustivat, opiskelivat, osallistuivat vuosinäyttelyihin ja esiintyivät salongeissa. He osallistuivat debatteihin, lukivat kritiikkejä, mutta myös kirjoittivat niitä. He niin ikään opettivat ja vaikuttivat taiteilijajärjestöissä ja ostolautakunnissa, jotka puolestaan vastasivat esimerkiksi Ateneumin ja Turun taidemuseon kokoelmien kartuttamisesta.
Naistaiteilijat toimivat jo varhain kaikissa muissa mainituissa tehtävissä lukuun ottamatta järjestöjä ja ostolautakuntia. Mutta heidän teoksiaan ostettiin kokoelmiin yhtä lailla kuin miestenkin – ei yhtä paljon, mutta ostettiin kuitenkin. Ateneumin ensimmäinen naisamanuenssi Aune Lindström aloitti hänkin tehtävässään 1928. Taide kannatteli ja sillä saattoi ansaita toimeentulon.
*
No. On ehkä paikallaan kysyä, miksi kuukausikaupalla työn alla olleen näyttelyn sisältö mietityttää juuri nyt uudesta näkökulmasta. Siksi, että uutiset tuovat aamiaispöytäämme kauhukertomuksia, joiden ei pitäisi olla mahdollisia tässä ajassa. Uutisia, jotka kyseenalaistavat arvot, joiden varaan demokraattisen, tasa-arvoisen ja ihmisiä yhdenvertaisesti kunnioittavan maailman tulisi rakentua.
Maailma, joka on ollut avoin, näyttää olevan sulkeutumassa. Maailma, joka on juhlinut monimuotoisuutta ja uskallusta, kapenee pelottavaa vauhtia. Taide kamppailee tällaista maailmankuvaa vastaan. Se on aina tehnyt niin, ja tulee takuuvarmasti myös tekemään.
Meidän kaikkien tulee työskennellä sen eteen, että meillä on jatkossakin yhteiskunta, jossa kuka tahansa voi elää ja tehdä valintoja sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, etnisestä alkuperästä, poliittisista mielipiteistä tai uskonnosta riippumatta. Yhteiskunta, jossa taiteella on painavaa sanottavaa – ja jossa tulevien sukupolvien äidit ja isät voivat turvallisesti valita elämänpolkuja, jotka voivat näyttää myös epävarmoilta tai hulluilta. Aivan kuten oman aikansa modernit naiset tekivät.
Susanna Pettersson, museonjohtaja
Kuva ylhäällä:
Elga Sesemann: Omakuva (1945). Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria/Janne Tuominen.