Euroopan unionin jäsenvaltiot hakivat 2000-luvun alussa yhteistä suuntaa museokokoelmien tavoitteellisemmalle käytölle. Kaikkien jäsenvaltioiden edustuksen kattava työryhmä laati suositukset, jotka luovutettiin komissiolle vuonna 2012. Osallistuin työhön Suomen asiantuntijajäsenenä ja vastasin pitkäaikaisia kokoelmalainoja käsitelleen työryhmän puheenjohtajuudesta. Nyt aiheeseen palattiin Budapestissa pidetyssä konferenssissa.
Kaksi prosenttia. Tämä luku jäi aikanaan mieleeni, kun riippumaton asiantuntijaryhmä julkaisi eurooppalaisia kokoelmavarantoja käsittelevän raporttinsa Lending to Europe (2005). Sen mukaan vain kaksi prosenttia eurooppalaisista museokokoelmista oli aktiivisessa käytössä. Raportti loi pohjan kokoelmien liikkuvuutta edistävälle pitkäjänteiselle työlle, joka potkaistiin toden teolla käyntiin Suomen puheenjohtajuuskaudella 2006.
Kirjoitimme toimenpideohjelman Action Plan for the EU Promotion of Museum Collections’ Mobility and Loan Standards, jonka tavoitteena oli haastaa museokenttä koko Euroopan laajuisesti käyttämään kokoelmiaan. Rakensimme myös koulutusohjelman sekä sitä tukevan julkaisun Encouraging Collections Mobility – A Way Forward for Museums in Europe (2010). Yhdessä Teijamari Jyrkkiön, Monika Hagedorn-Saupen ja Astrid Weijn kanssa toimittamani kirjan tavoitteena oli toimia kokoelmien liikkuvuuden tietolähteenä museoammattilaisille.
*
Työtä teimme aikanaan ihan hurjalla innolla ja paljon. Tuloksia syntyi. Ajattelutapa alkoi muuttua ja kymmenessä vuodessa on tapahtunut ihmeen paljon.
Niinpä nyt oli todella motivoivaa (ja hauskaa!) saada puhujakutsu Budapestissa 26.–29. huhtikuuta 2018 järjestettyyn konferenssiin Active Collections, joka nosti aiheen jälleen tapetille. Unkarin kansallisgallerian järjestämän konferenssin kattoteemoina olivat kokoelmien kehittäminen, strategiat ja kokoelmien monipuolinen käyttö. Ennen kaikkea Visegrad-maiden eli Puolan, Unkarin, Slovakian ja Tšekin museoammattilaisille suunnatuissa workshopeissa pohdittiin kokoelmien arvottamista, poistopolitiikkaa ja vakuutuskäytäntöjä.
Paikalla oli kärkijoukko eurooppalaisia tutkijoita ja museoalan muutoksentekijöitä kuten museologi Peter van Mensch, Puolan ICOMin puheenjohtaja, professori Dorota Folga-Januszewska sekä museoiden digitaalista perintöä tutkiva Trilce Navarrate Hollannista. Itse puhuin kokoelmien dynaamisen käytön puolesta ja korostin tutkimusta, aineistojen jakamista ja esillepanoa koskevaa vastuuta. Se koskee nimittäin jokaista museota riippumatta koosta, museon profiilista tai maantieteellisestä sijainnista.
*
Ateneumissa kokoelmat ovat museon ydin ja kokoelmalähtöinen tutkimus on kaiken toimintamme lähtökohta. Museohistorian ja kokoelman tuntemus luovat vahvan pohjan argumentoinnille. Kokoelmatutkimus johtaa uusiin hankkeisiin, jotka näkyvät suurelle yleisölle ennen kaikkea julkaisuina ja näyttelyinä. Loistava esimerkki tällaisesta on ensi syksynä avattava näyttelymme Kohtaamisia kaupungissa, joka nostaa esiin Suomen taiteen 1900-luvun vuosikymmenet kaupungistumisen, arjen ja uusien identiteettien näkökulmista.
Jakaminen merkitsee aineistojen välittämistä eri menetelmiä käyttäen olipa kyse julkaisuista, digitaalisista aineistoista tai sosiaalisen median innovatiivisesta käytöstä. Esillepanoa koskeva vastuu merkitsee puolestaan sitä, että asetamme kokoelmien käyttöä koskevat tavoitteemme korkealle. Sillä on väliä, missä ja miten teos ja katsoja kohtaavat. Ja jos jokin ei toimi, korjaamme tilanteen.
*
Entäpä sitten se kaksi prosenttia? Peter van Mensch otti omassa puheenvuorossaan kantaa kokoelmissa olevien teosten määrään ja niiden käyttöasteeseen. Hänen mukaansa museoissa ei ole syytä olla huolissaan objekteista, jotka ovat vähemmällä käytöllä (lazy objects). Jokaisen esineen tai teoksen aika tulee kyllä ja melkein jokaisella on syynsä olla kokoelmassa. Eivätkä poistot tarjoa tähän helppoa ratkaisua.
Objektien määrän mekaanisen tuijottamisen sijaan museoissa pitäisikin van Menschin mukaan olla huolissaan itsensä liian helpolla päästävistä kuraattoreista (lazy curators). Huomio tulisi kiinnittää kokoelmien kriittiseen analyysiin ja avoimeen tulkintaan – myös tyhjien kohtien ja mustien aukkojen osalta. Samalla van Mensch peräänkuulutti ammatillista itsekriittisyyttä. Uskallusta kysyä, kyseenalaistaa ja tehdä toisin.
Susanna Pettersson, museonjohtaja
Julkaistu 30.4.2018
Kuvat: Susanna Pettersson