Elämme herkässä valppauden maailmassa, jossa esimerkiksi kansalaisjärjestöt, taiteilijat ja eri asioiden puolesta taistelevat aktivistit seuraavat toimintaamme. Cancel- ja Woke -kulttuurit nostavat esiin asioita, joihin emme ole aiemmin kiinnittäneet huomiota tai ehkä ymmärtäneet niiden merkitystä.
Osallistuin marraskuussa kolmipäiväiseen CIMAMin (Comitée internationale des musées d’art moderne) konferenssiin Mallorcan pääkaupungissa Palmassa. Paikka, baleaariset saaret keskellä Välimerta, Afrikan, Euroopan ja Lähi-Idän risteyksessä, toimi erinomaisena symbolina maailmalle, jossa elämme. Miten voisimme elää harmoniassa ja rauhassa toistemme kanssa?
Museon rooli nyky-yhteiskunnassa
Konferenssin otsikko oli The Attentive Museum. Englanninkielinen sana attentive sisältää ajatuksen sekä kuuntelevasta että valppaasta tai tarkkaavaisesta museosta. Näitä molempia ominaisuuksia meiltä odotetaan ja näihin olemme sitoutuneet. CIMAMin 60-vuotista taivalta juhlistettiin tutkimalla, miten museot voisivat aktiivisesti toimia yhteistyössä yhteisöjen kanssa, omaksua tietoa heiltä ja kuunnella yhteiskunnan muutoksia.
Helppoa ratkaisua yksi konferenssi ei voinut antaa, mutta se tarjosi erilaisia näkökulmia muuttuvaan ja ristiriitaiseen maailmaan.
Kolmen päivän aikana puhuttiin siitä, miten museot voisivat olla kohtaamispaikkoja erilaisille kokemuksille. Paikkoja, jotka sallivat haavoittuvienkin yhteisöjen ja erilaisten institutionaalisten, poliittisten ja sosiaalisten piirien kohtaamisen. Yksi monessa puheenvuorossa esiin tullut asenne, joka voisi mahdollistaa kohtaamiset, oli vieraanvaraisuus.
Toinen ajatus oli aktiivinen kuuntelu. Kuuntelemalla ympäröivää maailmaa ja osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun, museot voivat säilyttää merkityksensä nykyisissä yhteiskunnissa erimielisyyksien ja sotien kourissa.
Toiminta konfliktien ja ristiriitojen keskellä
Tapahtumassa kuultiin alustuksia erilaisten instituutioiden edustajilta. Puheenvuoroissa käsiteltiin konflikteja sekä taidelaitosten mahdollisuuksia toimia yhteisöjä vahvistavina keitaina ristiriitojen keskellä.
Monien vaikuttavien esimerkkien joukosta mieleeni jäi vahvasti kaksi. Ensimmäinen kertoi etiopialaisesta yksityisestä museosta. Zoma-museo on rakennettu alun perin hedelmättömälle maapalstalle.[1] Nyt siinä kukoistavat sekä maa ja eläimet että taide ja kulttuuri. Toinen koskettava esimerkki oli Emily Jacirin puheenvuoro, joka käsitteli Betlehemin palestiinalaisalueella toimivaa taidekeskusta Dar Jacir’ia. Se kertoi karua tarinaa alueen tilanteesta, mutta toisaalta taiteen voimasta säilyttää mennyttä ja antaa ihmisille toivoa.[2]
Osallistuva Ateneum
Itse pohdin konferenssin jälkeen sitä, miten Ateneum voisi parhaiten kuunnella ja osallistua yhteiskunnalliseen muutokseen. Lada Nakonechnan puheenvuoro tuli lähelle Ateneumin kaltaisen organisaation toimintakenttää.[3] Voimme tarjota alustan taiteilijoille toimia suhteessa vanhempaan taiteeseen ja historiaan samalla tavalla kuin Ukrainan kansallinen taidemuseo hänen esimerkissään tarjosi. Tai voimme haastaa teoksiamme nykypäivän perspektiivistä, kuten olemme tekemässä Ajan kysymys -kokoelmanäyttelyssämme.
Yksi tapa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan on lisätä ilmaispäiviä ja huolehtia siitä, että ne tavoittavat niitä, jotka eivät tavallisesti käy museoissa. Mun Ateneum ja Kaikuu-hankkeiden kaltaisia projekteja voi kohdentaa myös monimuotoisille yhteisöille.
Neuvottelukyky on taideinstituution valttikortti
Iris Dresslerin esitys paneutui viime kesän Kasselin Dokumentan huomion vieneen konfliktin analysointiin.[4] Häntä lainaten: ”Mikäli museoiden ja taideinstituutioiden on tarkoitus olla tulevaisuudessa oikeudenmukaisempia ja tasa-arvoisempia, ne eivät voi perustaa toimintaansa ristiriitojen perumiseen tai välttämiseen”.
Taideinstituutioiden olemassaolon edellytys on kyky neuvotella konfliktien sattuessa kohdalle. On myös hyväksyttävä se, että kohtaamme sekä ymmärrystä että väärinymmärrystä, onnistumisia ja epäonnistumisia. On opittava yhtä lailla sallimaan kuin kyseenalaistamaan kritiikki.
Museot eivät voi ratkoa maailman epäoikeudenmukaisuutta tai politiikan ongelmia. Ne voivat kuitenkin toimia esimerkkinä eettisestä toiminnasta ja herättää keskustelua erilaisten kysymysten äärellä. Museot voivat toimia yhteiskunnallisen muutoksen välineinä.
[1] Meskerem Assegued Bantiwalu, Curator and General Director, Zoma Museum PLC, Addis Ababa, Ethiopia, Zoma Museum (https://www.zomamuseum.org)
[2] Emily Jacir, Founder/Director, Dar Jacir for Art and Research, Bethlehem, Palestinian Territories, Our street in the middle of our house.Transversal Methodologies and Decolonial Practices at Dar Jacir. https://darjacir.com/.
[3] Lada Nakonechna, taiteilija, Method Fund, Kiova, Ukraina Not Waiting for the Emergency. Collective practice in Ukraine that requires museums. Nakonechna oli mukana Kiasmassa R.E.R. kollektiivin kanssa Eri mieltä -näyttelyssä 2015-2016.
[4] Iris Dressler, Negotiating conflicts and connecting lines, Codirector, Württembergischer Kunstverein Stuttgart, Stuttgart, Germany