”Kuka Kupka?” kysyy Ateneumin mainoskampanja keväällä 2019. Saman kysymyksen joutui oletettavasti esittämään myös Guggenheim-museo toisen taiteilijan kohdalla, nimittäin tuodessaan ruotsalaisen Hilma af Klintin näyttelyn New Yorkiin. Näyttelyiden päättyessä toukokuussa 2019 tuskin kummassakaan kaupungissa joudutaan enää toistamaan tätä kysymystä.
Suurelle yleisölle tuntemattoman tsekkiläisen taiteilijan, František Kupkan näyttely on herättänyt suurta kiinnostusta ennen Ateneumia Grand Palais’ssa Pariisissa ja Kansallisgalleriassa Prahassa. Samaan aikaan myös Hilma af Klintin, toisen vähemmän tunnetun abstraktin taiteen pioneerin näyttely New Yorkin Guggenheim-museossa tekee kävijäennätyksiä. Voimme todella iloita siitä, että museot houkuttelevat ja innostavat kävijöitä myös esittämällä tuntemattomia ja ennen näkemättömiä taiteilijoita ja heidän teoksiaan. Teoksissa täytyy olla jotain sellaista voimaa, mikä kiinnostaa tällä hetkellä.
Henkistynyttä taidetta
Miksi kaksi varhaisen abstraktin taiteen pioneeria kiinnostavat laajoja yleisöjä juuri nyt vuonna 2019? Molemmat taiteilijat, sekä Hilma af Klint että František Kupka, kulkivat omia polkujaan ja olivat syvästi kiinnostuneita ajan hengellisestä liikehdinnästä, lähinnä teosofiasta ja itämaisista uskonnoista. 1800- ja 1900-luvun vaihteessa tieteellä ja uskonnolla oli hetken aikaa sama päämäärä löytää näkyvän maailman taustalla olevat lainalaisuudet.
Teosofisen seuran yksi perustajajäsenistä, venäläinen Helena Blavatsky opetti, että teosofia ei ollut uskonto vaan ikuisen totuuden kanssa synonyymi järjestelmä. Teosofian piiriin luettiin yhtä hyvin maailman suuret uskonnot kuin filosofia ja tiede. Teosofia kiinnosti niin taiteilijoita kuin intellektuelleja vuosisadan vaihteessa. Tunnetuimpia teosofiasta kiinnostuneita taiteilijoita olivat Wassily Kandinsky, Piet Mondrian ja Kazimir Malevitš, jotka kaikki päätyivät abstraktiin ilmaisuun 1910-luvulla.
František Kupka oli kuitenkin ensimmäinen taiteilija, joka esitti täysin abstrakteja maalauksia julkisesti yleisölle. Tämä tapahtui Pariisin Syyssalongissa vuonna 1912, kun hän laittoi näytteille kaksi musiikista inspiroitunutta maalaustaan, Amorfa, kaksivärinen fuuga ja Amorfa, Lämmin kromatiikka. Jälkimmäinen on esillä myös Ateneumissa.
Kupka oli musiikin ja teosofian ohella kiinnostunut myös aikakauden tieteellisistä saavutuksista. Hän seurasi Sorbonnen yliopistossa biologian luentoja ja laboratoriotyöskentelyä. Mikro- ja makrokosmos kiinnostivat taiteilijaa. Kupkan tiedetään omistaneen mikroskoopin ja hän vieraili säännöllisesti Pariisin observatoriossa.
Yhtä hyvin tiede kuin teosofiakin uskoivat, että näkyvän maailman takana on toinen todellisuuden järjestys ja yhtenäinen järjestelmä. Teosofian mukaan maailma oli jotakin muuta kuin pelkästään silmille näkyvää materiaalisuutta. Buddhalaisen näkemyksen tavoin uskottiin, että ihmiset olivat tietämättömyytensä vuoksi kykenemättömiä ymmärtämään todellisuutta. Sen mukaan kärsimys johtuu siitä, että asiat nähdään väärästä perspektiivistä.
Tutkiessaan maailman ja elämän näkymättömiä ulottuvuuksia, taiteilijat uskoivat tavoittavansa teosofien esittämän todellisuuden. He myös halusivat kuvata visuaalisesti tuota todellisuutta ja päätyivät tällä tiellä abstraktiin, ei-esittävään ilmaisuun. Ajateltiin, että figuratiivinen taide kykeni vain ulkokohtaisesti kuvaamaan henkisyyttä, kun taas abstrakti taide saattoi suoraan manifestoida näkymätöntä todellisuutta.
Uusi visuaalinen kieli uudelle aikakaudelle
Sekä Hilma af Klint että František Kupka päätyivät abstraktiin ilmaisuun etsiessään visuaalista kieltä uudelle aikakaudelle. 1900-luvun alussa oltiin suurten muutosten ja tieteellisen vallankumouksen äärellä.
Samalla tavoin olemme me tällä hetkellä uudenlaisten haasteiden ja suurten muutosten edessä. František Kupkan yhtä hyvin kuin Hilma af Klintin teokset antavat uskoa henkisiin arvoihin, materiaalisen ylittävään. Ehkäpä taide, jota on tehty radikaalien muutosten hetkellä, tarjoaa meille myös lohtua ja eväitä kohdata uudenlainen maailma.
Taide voi välittää niitä tuntemuksia ja sitä optimismia, joka liittyi uuden, henkisemmän aikakauden odotukseen. Historiasta kuitenkin tiedämme, että tuo optimismi taittui pian maailmanpolitiikan tuhoisimpiin tapahtumiin. Toivottavasti onnistumme nyt paremmin 1900-luvun alussa tehdyn taiteen viitoittamalla tiellä.
Marja Sakari, museonjohtaja
Kuvat František Kupkan näyttelystä: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen