Marja Sakarin blogi: Kopiointia, lainaamista vai omimista?

 

Koronavirus on hallinnut uutisiamme maaliskuun puolivälistä lähtien. Oli iloinen – ja turruttavasta uutisvirrasta herättävä – yllätys nähdä kesäkuisessa uutislähetyksessä tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen yllä von Wrightin veljesten maalauksiin perustuvan malliston kukkamekko. Makia Clothingin mekon kuosi perustuu Magnus von Wrightin pieneen yksityiskokoelmaan kuuluvaan maalaukseen ”Kukkia” vuodelta 1843. Vaikka onkin yleensä epäkorrektia kommentoida naispoliitikkojen vaatetusta tai ulkoista olemusta, tässä tilanteessa vaate tuntui olevan tietoinen viesti. Pukeutumalla Makian mekkoon, Hanna Kosonen viestitti sekä tuestaan nuorille designyrittäjille että omaa tehtäväänsä kulttuuriministerinä.

Ateneumin Fokus-salin näyttely Inspiraationa veljekset von Wright (2.6.–30.8.2020) liittyy kesän ajan esillä olevaan näyttelyymme Inspiraatio – nykytaide & klassikot (18.6.–20.9.2020). Jälkimmäinen näyttely pyrkii tarkastelemaan laajemmin taiteen jatkumoa, niitä kaanoneita ja ikonisia teoksia, jotka edelleen vaikuttavat taiteessa ja visuaalisessa alitajunnassamme.

Ilman innoitusta, inspiraatiota, ei olisi taidetta. Taiteilijat ovat kautta aikojen inspiroituneet edellisten polvien saavutuksista. Aiemman taiteen ja sen tekniikoiden tuntemuksen välityksellä identifioidutaan edelleenkin taiteilijaksi. Siksi yksi perusta aiemmalle taiteen opetukselle oli kopioiminen.

Helene Schjerfbeck: Infantinna Maria Teresia, kopio Velázquezin mukaan, 1894. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Helene Schjerfbeck: Infantinna Maria Teresia, kopio Velázquezin mukaan, 1894. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Suhde kopiointiin on vuosisatojen kuluessa muuttunut. Vielä 1800-luvun lopulla Suomen Taideyhdistys tilasi ajan merkittäviltä taiteilijoilta, muun muassa Magnus Enckelliltä, Helene Schjerfbeckiltä ja Venny Soldan-Brofeldtilta kopioita eurooppalaisista mestariteoksista. Nämä kopiot liitettiin osaksi taideyhdistyksen kokoelmaa Ateneumiin. Seuraavalle vuosisadalle tultaessa kopioita ei enää arvostettu ja osa niistä sijoitettiin kouluihin tai ne katosivat varastojen uumeniin. Inspiraatio-näyttelyyn olemme asettaneet näytteille näitä teoksia, joissa voi nähdä taiteilijan paneutumisen originaaliteokseen. Kopiointi oli myös merkittävä osa taiteilijan taidon kehitystä.

Inspiroituminen on siis myös lainaamista ja kopioimista. Joissakin tilanteissa sitä kutsutaan myös appropriaatioksi eli omimiseksi. Missä kulkee raja positiivisen lainaamisen ja negatiivisen appropriaation välillä? Viime aikoina vähemmistökulttuureihin kohdistunut appropriaatio on herättänyt laaja-alaista ja oikeutettua keskustelua. Tällöin kyseessä on epäasianmukainen kansakunnan tapojen, käytäntöjen ja käsitysten hyväksikäyttö taiteessa. Keskustelu on tuonut esiin tämänkaltaisen omimisen piilotettua tai avointa rasismia.

Appropriaatio on ongelmallinen käsite taiteessa, mutta se on tuonut myös esille piilotettuja kolonialisoivia rakenteita taiteen sisällä. Omimista on hyödynnetty taiteessa kautta aikojen, mutta keskeiseksi keinoksi se nousi postmodernissa taiteessa. Haluttiin herättää kysymyksiä taiteen originaalisuudesta ja autenttisuudesta sekä individuaalisesta tekijämyytistä, jotka on yleisesti liitetty modernistiseen taidekäsitykseen.

Inspiraatio-näyttely herättää omalta osaltaan kysymyksiä alkuperäisen ja kopion, lainaamisen ja taideteosten appropriaation välisestä laajasta vyyhdestä. Olisiko niin, että lainaaminen on sallittua silloin, kun kohteeseen suhtaudutaan kunnioittavasti ja myötäkarvaan?

Ehkä ei kuitenkaan. Taidehistoria on täynnä esimerkkejä, joissa taiteilija on nimenomaan kritisoinut tai muuttanut kokonaan alkuperäisteoksen merkityksen. Ajatelkaamme vaikkapa modernin ajan merkkiteosta, Edouard Manet’n Olympiaa (1863), jonka esikuvina ovat Giorgionen ja Tizianin lepäävät Venukset. Teos shokeerasi aikalaisia avoimella seksuaalisuudellaan.

Entä sitten maailman ehkä eniten lainattu teos Mona Lisa. Kenties kuuluisin versio teoksesta on Marcel Duchampilta vuodelta 1919. Hän lisäsi Mona Lisan kuvalle viikset ja pujoparran sekä härskin allekirjoituksen L.H.O.O.Q. (hänen alapäätään kuumottaa). Liekö tarkoitus ollut myös kommentoida Mona Lisan varkaustapausta 1910-luvulla ja Italian vaatimuksia teoksen palauttamiseksi. Mona Lisan allekirjoituksen voisi löyhästi liittää myös roomalaisten tapaan merkitä omaisuutensa kirjainyhdistelmällä S.P.Q.R., senatus populusque romanus, Rooman senaatti ja sen kansa.

Tom Hunter: Nainen lukee häätömääräystä, sarjasta Tuntemattomia (1997). Tom Hunterin luvalla.

Aiempia mestareita kohtaan tunnetun ihailun ja kunnioituksen ohella Inspiraatio-näyttelyn taiteilijat tuovat esiin maailman epäkohtia tai käsitystemme konventioita. Mat Collishaw’n vanitas-kuvat texasilaisten vankien viimeisistä aterioista tuovat esiin kuolemanrangaistuksen epäinhimillisyyden (Viimeinen ateria kuolemansellissä Texasissa -sarja, 2011). Tom Hunterin teoksessa yksinhuoltajaäiti Lontoon Hackney’stä lukee Vermeerin laatukuvista omaksutussa valossa häätökirjettä asunnostaan.

***

Juuri nyt, raskaan koronakevään jälkeen, tarvitsemme inspiraatiota. Inspiraatio vie uusiin ratkaisuihin, uudenlaisen ajattelun äärelle, vaikka se saattaakin perustua aiemmin esitettyyn. Mika Waltarin Sinuhen sanoin, tai oikeammin Raamatun Saarnaajan kirjan 1. luvun 9. säkeen sanoin:

”Ei ole mitään uutta auringon alla.”


Marja Sakari,
museonjohtaja

Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari

Tutustu näyttelyyn Inspiraatio – nykytaide & klassikot

Lue lisää Valtion kopiokokoelman teoksista

Palaa takaisin valikkoon

Kuva ylhäällä:
Inspiraatio – nykytaide & klassikot -näyttely. Kuvassa Stephane Graffin Louvre-diptyykki (2019) sekä Jeff Koonsin Peilipallo (da Vinci Mona Lisa) (2015). Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen.

Marja Sakarin kuva:
Kansallisgalleria / Jenni Nurminen