Henkilö katsoo kameraan ja hymyilee, taustalla suuri määrä grafiikan teoksia seinällä näyttelytilassa.
”Olen ollut Outin yksi sadasta parhaasta ystävästä, ja olemme kulkeneet yhdessä ison osan elämästämme”, Tuula Karjalainen kertoo.

Tuula Karjalainen: ”Kuljin shamaanin rinnalla 40 vuotta”

Tuula Karjalainen on tehnyt valtavan työn valtavasta aiheesta: Outi Heiskasen elämäkertateos ja retrospektiivinen näyttely ovat syväanalyysi taiteilijasta, joka on elänyt vimmaisesti ja uudistanut taidetta rohkeasti. Työhön hänellä on ainutlaatuinen perspektiivi ja asiantuntemus – 40 vuoden ystävyys, johon mahtuu niin yhteinen talonkorjausprojekti kuin Tiibetin-vaellus, joka oli viedä hengen molemmilta.

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Kirjoittamasi elämäkerta Outi Heiskanen – Taiteilija kuin shamaani on juuri ilmestynyt, ja Ateneumin kolmanteen kerrokseen on avautunut sinun ja intendentti Sointu Fritzen kuratoima retrospektiivinen näyttely Heiskasen monipuoliselta ja pitkältä uralta. Miltä nyt tuntuu?

”Olen tehnyt tätä työtä kolmisen vuotta, ja kun lopulta pysähdyn, tulee varmaan tyhjä olo. Ensimmäisen kerran näyttelyideaa heiteltiin jo 1990-luvulta, ja kymmenisen vuotta sitten Outi itse pyysi, että kokoaisin näyttelyn hänen töistään. Nyt aika oli kypsä. Vaikka Outi ei itse enää vakavan muistisairauden vuoksi voinut osallistua tähän projektiin, hänen elämäntyönsä on nyt esillä sen ansaitsemalla tavalla.”

Nainen istuu pöydän äärellä, katsoo kameraan, taustalla suurikokoinen toisinto mustavalkoisesta grafiikan teoksesta.
Tänä syksynä ilmestynyt elämäkertateos ja Ateneumissa avautunut näyttely ovat Tuula Karjalaisen suurtyö ja kunnianosoitus Outi Heiskaselle.
Millainen Outi Heiskasen kanssa on ollut?

”Se on ollut lähes elämänmittainen matka. Tutustuimme 40 vuotta sitten, kun kiinnitin huomiota hänen töihinsä: näin Lampaanpää-grafiikan (oikealta nimeltään Hattu) lehdessä, ja se oli suorastaan sähköistävä, mullistava kokemus. Pian päädyimme sattumalta huonetovereiksi taideseminaarissa, ja syvä ystävyytemme alkoi niistä valvotuista öistä ja pitkistä keskusteluista. Outilla on omien sanojensa mukaan sata parasta ystävää, ja minä olen yksi heistä.

Olemme eläneet yhdessä monet vaiheet: olen ollut mukana Outin performansseissa, olemme jakaneet kummankin elämän monet käänteet ja matkustelleet siellä ja täällä. Ostimme Juupajoelta talon, jota remontoimme kymmenen vuotta, mutta josta piti luopua Outin sairastuttua. En taidemuseon johtajana voinut yleensä ystävystyä taiteilijoiden kanssa, mutta Outi oli poikkeus: hän oli niin suvereeni omalla alallaan.

Suuri matka Tiibetiin vuonna 2000 oli todella rankka reissu, ja oli suorastaan ihme, että pääsimme sieltä hengissä takaisin. Outilla oli koko elämänsä ajan ollut haaveena kiertää ’vaikka kontaten’ buddhalaisten pyhä Kailas-vuori, jota hän kutsui maailmankaikkeuden keskukseksi ja hengitysaukoksi; hän puhui siitä lähes päivittäin. Lopulta läksimme matkaan, me kaksi huonokuntoista, korkeanpaikankammoista ja jo aika iäkästä. Siellä vuoriston ohuessa ilmassa yli viiden ja puolen tuhannen metrin korkeudessa, hyytävässä kylmyydessä, tarvoimme eteenpäin välillä itkien ja välillä kiroillen. Vuoren huipulla oli järvi, jonka jääkylmässä vedessä pesimme syöpäläiset ja muut matkan rähjääntymiset pois.

Rohkeita olemme molemmat, mutta Outi on vielä rohkeampi. Räiskyvä Outi ei koskaan ajattele samalla tavalla kuin muut. Vaikka en minäkään aina häntä jaksanut, on ollut etuoikeus seurata hänen tempauksiaan.”

Tiibet oli ollut Outi Heiskasen elämän kiintopiste kymmenien vuosien ajan, ja ystävysten matka sinne vuonna 2000 oli valtavan tärkeä – ja sanoinkuvaamattoman raskas.
Miten arvioit Outi Heiskasen merkitystä taiteilijana?

”Graafikkona hän on ylivertainen; teknisesti äärettömän taitava ja sisällöllisesti omaa luokkaansa. Hän rikkoi rajoja ja uudisti grafiikan tekemisen tapoja. Hän toi värejä perinteiseen mustavalkoiseen ilmaisuun ja mursi kompiisi-menetelmällään* perinteiset säännöt, haastoi auktoriteetit ja vapautui niistä.

Hänen vimmansa tehdä taidetta on ollut megalomaaninen – hän teki sitä koko ajan paitsi, jos pelasi pasianssia. Grafiikan rinnalla tärkeitä ovat kolmiulotteiset installaatiot, piirrokset ja elokuvat. Grafiikan tekeminen on yksinäistä puuhaa, mutta performanssit antoivat hänelle mahdollisuuden tehdä taidetta yhdessä rakastamiensa ihmisten kanssa. Outia ei voi taiteilijana ajatella ilman performansseja. Hänen suuri voimansa on ollut, että hän ei ole koskaan hävennyt mitään.

Outi Heiskanen viihtyi julkisuudessa ja rakasti mediaa, joka otti hänen boheemista käytöksestään kaiken irti. Tuo kaikki häly on toisinaan sumentanut hänen kuvaansa taiteilijana. Koska Outi myös pelleili ja leikitteli julkisuudella, se heitti varjoa hänen taiteensa ylle. Toivon, että tämä retrospektiivi nostaa nyt hänen taiteensa sille paikalle, jolle se kuuluu.”

* Kompiisi = Outi Heiskasen käyttämä taidegrafiikan tekniikka, jossa hän vedostaa useita grafiikan laattoja yhdeksi kokonaisuudeksi.

Kaksi henkilöä katsoo seinää, jossa on kymmeniä pienikokoisia grafiikan teoksia.
Häpeänurkka (1967–1987) on yksi Ateneumin laajan näyttelyn näyttävistä kokonaisuuksista. Kuvassa näyttelyn kuraattorit Sointu Fritze ja Tuula Karjalainen.
Miten neuvoisit katsomaan Outi Heiskasen näyttelyä?

”Kannattaa katsoa sitä avoimin mielin. Työt voivat edelleen herättää hämmennystä, sillä Outi Heiskanen ei kerta kaikkiaan suostu eikä mahdu mihinkään rajoihin. Kannattaa myös syventyä rauhassa – näyttelyssä on yli 300 työtä: grafiikkaa, installaatioita, muistikirjoja, esineitä, videoita ja valokuvia. Ripustus ei ole kronologinen, sillä aikajärjestys ei merkinnyt Outille mitään.

Neuvoisin myös, että ottakaa tunteet mukaan tullessanne näyttelyyn. Outi tutkii monissa töissä naiseutta, äitiyttä, rakkautta, avioliittoa, lapsia – hyvin henkilökohtaisia ja syvälle meneviä teemoja. Teosten vaikutus syntyy jokaisessa katsojassa uudelleen.”

Nainen katsoo kumartuneena veistosta, joka esittää makaavaa ihmishahmoa..
Kesäyö (1986) herättää usein katsojassa vahvoja tunteita. Toiset kokevat sen vapauttavana, toiset ahdistavana”, Tuula Karjalainen kertoo.

KUKA?

Tuula Karjalainen

  • Työ: kirjoittanut elämäkerran Outi Heiskanen – Taiteilija kuin shamaani (Siltala 2021) ja kuratoinut taiteilijan retrospektiivisen näyttelyn Ateneumissa yhdessä intendentti Sointu Fritzen kanssa. Aiemmin johtanut mm. Valtion taidemuseon keskusarkistoa, Helsingin kaupungin taidemuseota ja Kiasmaa. Kirjoittanut myös palkitun Tove Janssonin elämäkerran Tee työtä ja rakasta (2013).
  • Koti: Helsingissä
  • Perhe: paljon lapsia ja lapsenlapsia
  • Harrastukset: ja niitähän riittää!

Kolme suosikkia

Outi Heiskasen töistä valitsen kolme henkilökohtaisinta:

  1. Hattu (1974), jota kutsun lampaanpääksi. Eihän se ole lammas, mutta sellaisena sen näin, ja se oli minulle ensikosketus Outi Heiskaseen. Katso kuva teoksesta
  2. Merikäärme (1978). Ostin tämän työn itselleni, kun näin se Outin Katajanokan kodissa. Katso kuva teoksesta
  3. Ohikiitävä neitsyys (1984) – ensin tuli grafiikka (vasemmalla), sitten installaatio (oikealla).

sinua voisi kiinnostaa myös