Terhi Amberla sytyttää maalaukset eloon

Terhi Amberla on saamassa valmiiksi suurtyön: 13 lyhytelokuvaa Ateneumin rakastetuista klassikkomaalauksista. Hänen elokuvissaan maalaukset heräävät uudella tavalla henkiin, kun kamera sukeltaa teokseen ja löytää pienimmätkin yksityiskohdat, siveltimenvedot ja krakeloituneen maalipinnan.

Kuka?

Terhi Amberla, 54

Ammatti: ohjaaja, tuottaja
Koti: Helsingissä ja Uudessakaupungissa
Harrastukset: musiikki, tanssi, taide ja design, valokuvaus, visuaalinen maailma, metsässä ja meren äärellä tuumailu, käsillä tekeminen, hyvä ruoka ja juoma, juhlien järjestäminen, vanhojen talojen, tavaroiden ja miljöiden suojelu ja korjaaminen

Kolme kulttuurisuosikkia

1) Turun vanha keskusta ja Aurajoen rannan kulttuurimiljöö
2) Wim Wenders: Berliinin taivaan alla -elokuva
3) Keith Jarrett: The Köln Concert -levy sekä Stevie Wonderin koko tuotanto

Terhi Amberla on ohjannut 13 lyhytelokuvaa Ateneumin klassikoista, muun muassa Alexander Lauréuksen maalauksesta Tulipalo yöllä talonpoikaistalossa (1809).

Tuli rätisee ja paukkuu, lehmät ammuvat paniikissa ja kirkonkello soittaa hätäkutsua. Maalaistalon olkikatto on tulessa, eläimet säntäilevät pakoon ja ihmiset joutuvat vain katsomaan voimattomina tulen tuhoavaa voimaa.

Alexander Lauréuksen Tulipalo yöllä talonpoikaistalossa (1809) on romantiikan ajan taideteos, yksi Suomen taideyhdistyksen ja samalla Ateneumin kokoelman vanhimmista hankinnoista. Jos ei ennen ole pannut merkille tätä pienehköä, punertavansävyistä maalausta Suomen taiteen tarina -näyttelyn maisemakäytävällä, tämän elokuvan nähtyään sen totisesti muistaa.

Terhi Amberlan lyhytelokuvaa katsoessaan melkein tuntee tulen kuumuuden ja haistaa palaneen käryn. Yksityiskohdat, kuten kuunvalossa kylpevä kirkko ja ihmisten hätääntyneet eleet, eivät helposti näy itse maalauksesta, mutta elokuvaan kamera on poiminut tärkeät detaljit huolella valikoiden.

Rikas äänimaisema täydentää elämyksen. Kertojanääntä säestävät harkitut tehosteäänet: tulen ritinä, eläinten mölähdykset ja palon voimasta romahtelevan talon äänet tekevät lyhytelokuvasta vavahduttavan kokemuksen.

Näinkin voi vierailla museossa: etsimällä videon Youtubesta ja laittamalla kuulokkeet korvilleen.

Katso lyhytelokuva Alexander Lauréuksen teoksesta Tulipalo yöllä talonpoikaistalossa (1809).

Ei puhuvia päitä

Elokuvien konsepti on oma, ja sen ovat luoneet ohjaaja Terhi Amberla ja Kansallisgallerian kuvaaja Hannu Pakarinen. Elokuvat on toteutettu Ateneumin toimeksiannosta. Tarina kerrotaan kokonaan teoksen kautta. Lyhytelokuva ei sisällä dokumenttipätkiä tai muuta oheismateriaalia, ei edes taiteilijan valokuvaa.

Teos puhuu.

Kuvataiteesta tehdään paljon ohjelmia, joissa joku kertoo, miksi teos on niin hieno ja tärkeä. Tätä tekijät halusivat välttää.

”Olisi toki ollut yksinkertaisempaa pyytää puhumaan kulturelli taideasiantuntija, mutta me halusimme tehdä elämyksellisiä elokuvia. Siksi uudistimme taide-elokuvien ja -dokumenttien konventiota tekemällä elokuvat niin, että itse teokset ovat pääosassa ja kertovat oman tarinansa”, Terhi Amberla sanoo.

Amberlan ohjaamissa elokuvissa taitava kuvaaja tutkii teosta kameran avulla hyväillen, korostaen yksityiskohtia ja niissä viipyillen, antaen tilaa katsojan omalle aistimukselle. Teokseen voi syventyä aivan kuin seisoisi pitkään ja rauhassa sen edessä museossa.

”Rakastan lähikuvia yli kaiken. Kamera näkee vielä enemmän kuin ihmissilmä”, Terhi Amberla sanoo.

”Elokuvien taustalla on valtava määrä työtä, ja lopputulos on taitavan tiimin yhteistyön tulos”, sanoo ohjaaja Terhi Amberla.

Klassikot uusin silmin

Joku olisi voinut kokea sen ylivoimaisena haasteena: miten tehdä tuttuakin tutummat suomalaisen taiteen klassikkoteokset uudella tavalla kiinnostaviksi? Ei se työryhmällekään ollut pelkästään helppoa.

”En ole koskaan pitänyt Eero Järnefeltin Kaskesta (1893), mutta elokuvasta tuli hieno! Ja Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot (1886) oli tuttuudessaan meille kaikille vähän vaikea pala, mutta avain teoksen tulkintaan löytyikin taiteilijan sielunmaisemasta: hän rakasti rauhaa ja hiljaisuutta, vaikka maalasi suuriin lintutauluihinsa dramatiikkaa”, Terhi Amberla kertoo.

Yksityiskohta Lemminkäisen äiti -elokuvasta.

Työryhmän yhteiseksi suosikiksi muodostui Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti (1897), joka leikittelee vaikuttavasti kuoleman, jopa kauhun tunnelmilla.

Nyt vuoden alussa valmiina on yhdeksän elokuvaa ja kesken vielä neljä. Maaliskuussa 2018 kaikki on valmista: jokaisesta teoksesta on versio kolmella kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Yhteensä siis 39 noin seitsemän–kahdeksan minuutin mittaista elokuvaa.

Sarjaan kuuluvat elokuvat myös näistä klassikoista: Werner Holmbergin Maantie Hämeessä (1860), Albert Edelfeltin Pariisin Luxembourgin puistossa (1887), Helene Schjerfbeckin Toipilas (1888), Hugo Simbergin Iltaa kohti (1913) ja Ellen Thesleffin Omakuva (1894–1895).

Kevään mittaan valmistuvat elokuvat myös Robert Wilhelm Ekmanin teoksesta Pentti Lyytinen lukee runojaan savolaisessa pirtissä (1848) ja Erik Johan Löfgrenin Erik XIV ja Kaarina Maununtytär (1864).

”Kuvamateriaali Magnus Enckellin Heräävästä faunista (1914) on jo olemassa, vaikka elokuva on vielä leikkauspöydällä. Minua kutkuttaa ajatus, että tämän päivän nuoret pääsevät katsomaan Youtuben kautta tätä teosta, jonka syntyaikana homoseksuaalisuus oli visusti verhottua ja kiellettyä”, Amberla pohtii.

Ohjaajan mielestä onkin ollut jännittävää havaita, miten ajankohtaisia klassikkomaalaukset edelleen ovat ja miten ne kommentoivat myös tätä aikaa.

”Esimerkiksi Kaski tuo mieleen sosiaalisen epätasa-arvoisuuden, joka edelleen puhuttaa. Lauréuksen maalauksessa koko maailma on tulessa. Simbergin Iltaa kohti puhuu vanhuuden ja kuoleman kohtaamisesta tavalla, joka puhuttelee eri aikakausina.”

Teosvalinnoista vastaa museonjohtaja Susanna Pettersson, mutta yhden maalauksen sai valita ohjaaja Terhi Amberla. Tämä ”director’s cut” on hänen lempitaiteilijansa Otto Mäkilän surrealistinen teos Torni (1950). Siinäkin Amberla näkee ajankohtaisen teeman.

”Teoksessa ihminen – ehkä taiteilija itse – on rakentanut kuoren, jonka taakse hän piiloutuu. Ehkä nykyihmisen suojakuori on julkisista päivityksistä ja selfieistä rakentuva profiili, jonka taakse todellinen minä kätkeytyy.”

Otto Mäkilän maalaus Torni (1950) oli ohjaajan oma valinta yhden lyhytelokuvan aiheeksi. Muut työt on valinnut museonjohtaja Susanna Pettersson.

Tekstille käsikirjoitus, kuvalle ei

Vaikka lyhytelokuvissa ei esiinny asiantuntijoita todistamassa teoksen merkittävyyttä, projektin olennainen osa on vankka taidehistoriallinen asiantuntemus. Ateneumin erikoistutkija Anja Olavisen käsikirjoituksissa näkyy huolellinen taustatyö: teksti kertoo omaa tarinaansa ja antaa teokselle kontekstin. Tiedot taiteilijan elämänkaaresta auttavat hahmottamaan teoksen merkityksiä.

Elokuvien suomen- ja ruotsinkielisenä äänenä kuullaan näyttelijä Jonna Järnefeltiä.

Hänen lukemansa teksti on syntynyt Anja Olavisen, Terhi Amberlan ja elokuvien tuottajan, Susanna Petterssonin yhteistyönä. Jokainen sana on punnittu, ja tekstillä ei täytetä elokuvan ääniraitaa.

”Koko äänimaailma – tehosteet ja musiikki – on vähintään yhtä tärkeä kuin puhe. Jokaisessa elokuvassa on pari keskeistä ääntä, jotka tukevat kuvan ja tekstin kerrontaa. Elokuvilla on myös oma säveltäjä, jonka luoma musiikki on tärkeä osa kokonaisuutta”, ohjaaja pohtii.

Kuva on silti kaikkein keskeisin. Työryhmän metodi on ollut jokaisen teoksen kanssa sama: ensin kuvataan päivä tai kaksi, jolloin ohjaaja ja kuvaaja työskentelevät kahdestaan. Elokuvan ja teoksen maailmasta keskustellaan paljon, mietitään visuaalista lähtökohtaa sekä myös kuvauspaikkaa, joka on välillä muukin kuin museo.

”Kuvauksessa käytetään muun muassa aivan tietynlaista erikoislinssiä, jonka avulla terävyysaluetta voidaan säätää halutuksi. Olennaista on, että tavanomaiseen kuvakerrontaan verrattuna käytetään pitkiä otoksia, jolloin kamera voi viipyillä yksityiskohdissa. Katsojalle halutaan antaa aikaa”, Terhi Amberla sanoo.

Kun valtava useiden tuntien ja satojen kuvien kuvamateriaali on koossa, alkaa valikointi ja tarinan luominen, vaikka kunkin teoksen visuaalinen ilme on alkanut muotoutua jo kuvauksen aikana. Jokainen elokuva on omanlaisensa myös tunnelmaltaan ja kestoltaan.

”Kuvia katsotaan uudestaan ja uudestaan, jotta syntyy haluttu tarina. Varsinaisessa leikkausvaiheessa selaan videoita ja teen valintoja yhdessä leikkaajan kanssa”, Amberla kuvailee prosessia.

Värimäärittelyillä luodaan kuviin lopullinen haluttu tunnelma. Sen jälkeen alkaa monivaiheinen äänimaailman rakentaminen. Valmis kuva katsotaan yhdessä, ja valitaan tunnelmalle tärkeät äänet ja musiikki.

Teos on valmis vasta sitten, kun kaikki on kohdallaan: äänet, musiikki, teksti, kuvat, värit, rytmi ja grafiikka.

”Katsoja voi sitten uppoutua siihen maailmaan, joka me luodaan.”

Ateneumin portaikko on tärkeässä roolissa elokuvien alussa – tosin ilman eristenauhaa, joka museon ollessa kiinni varoittaa siivoojien työskentelyn olevan kesken.

Aivan oma ääni

Terhi Amberlan, Hannu Pakarisen ja Susanna Petterssonin yhteistyö alkoi jo vuosia sitten. He tekivät 2000-luvun alussa Petterssonin väitöskirjan yhteyteen Intohimona taide -nimisen elokuvien sarjan taiteen keräilijöistä. Metodi on yhä kehittynyt vuosien mittaan, ja ilmaisuvoimainen elokuvien sarja on pitkälle hioutuneen yhteistyön tulos.

Taitava työryhmä on onnistunut luomaan uuden, konventioita rikkovan tyylin, joka on palkittu sekä Suomessa että maailmalla luovuudesta ja rohkeudesta.

”Tiimimme on omanlaisensa soitin”, ohjaaja sanoo. Lopputuloksen kannalta on ratkaisevaa, että elokuvia tekemässä on äärimmäisen osaava ja lahjakas tiimi.

Ohjaaja Terhi Amberla haki ja pääsi aikoinaan Yleisradion ammattiopiston kuvaussihteerikoulutukseen ja jäi taloon lähes 25 vuodeksi. Töitä hän on tehnyt pääosin ruotsinkielisessä televisiossa hyvin monenlaisissa tuotannoissa ensin kuvaussihteerinä ja tuotantopäällikkönä – ja sitten muun muassa tuottajana, toimittajana, tiiminvetäjänä ja uuden kehittäjänä.

”Asioiden järjestyksessä pitäminen ja varsinkin isojen tuotantojen suunnittelu ja koordinointi on huikean hauskaa, mutta vielä hienompaa on ollut päästä tekemään omia projekteja, oman näköistä sisältöä. Olen kuitenkin sielultani tarinankertoja ja kokonaisvaltaisten elämysten luoja”, Terhi Amberla sanoo.

Siksi siirtyminen omien ohjelmien tekemiseen ja ohjaamiseen onkin ollut hänelle luontevaa, sillä siten Amberla on päässyt aidosti käyttämään kaikkea osaamistaan hänellä kun on myös taidehistorioitsijan, somistajan ja kutojan koulutukset.

”Ateneumin työt ovat minulle hyvin rakkaita, sillä faktan ja kuvan yhdistäminen kiehtoo loputtomasti. Olen kuvaihminen – piste”, vuonna 2015 freelanceriksi jättäytynyt Amberla sanoo.

Rakkaus historiaan on puhjennut kukkaan myös Terhi Amberlan siviilielämässä, jossa hän on toiminut majatalon emäntänä Uudessakaupungissa. Hänen vuokraa matkailijoille Kirkkokadun Hilja ja Rauha -asuntoja, joiden jokaisen huoneen hän on sisustanut eri aikakausien mukaan.

”Olen sielläkin tarinankertoja. Talolla on historiansa, ja sitä kunnioittaen olen säilyttänyt ja ylläpitänyt vanhaa.”

Värimäärittely on tärkeä osa elokuvan viimeistelyä. Terhi Amberla työn touhussa Post Control Oy:ssä.

Värimäärittely on tärkeä osa elokuvan viimeistelyä. Terhi Amberla työn touhussa Post Control Oy:ssä.

Omakuvan syövereissä

Terhi Amberlalle taiteen saavutettavuus on tärkeä arvo. Siksi se, että Ateneumin klassikoista kertovat lyhytelokuvat ovat vapaasti katsottavissa Ateneumin verkkosivuilla ja Youtube-kanavalla, on hänen mielestään upeaa.

”Joillakin on niin vahva negatiivinen ja pölyttynyt kuva museoista, että he eivät koskaan menisi sinne. Mutta teokset voivat tätä kautta tulla kaikkien luokse. Jos joku pääsee näiden elokuvien kautta uppoamaan taiteen maailmaan, olen onnellinen.”

Ja uppoamaan teoksiin totisesti pääsee. Ellen Thesleffin Omakuvasta kertova elokuva on suorastaan hypnoottinen kokemus. Symbolistinen piirros sisältää tasoja, jotka vievät ihmismielen syvyyksiin. Asetu kuvaruudun eteen, nosta kuulokkeet korvillesi, ja matka 1800-luvun lopulla Firenzessä omakuvaansa piirtäneen taiteilijan mieleen voi alkaa!

Katso lyhytelokuva Ellen Thesleffin teoksesta Omakuva (1894–95).

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen ja Hannu Pakarinen

Kuukauden vieras / maaliskuu 2018

Hannu-Pekka Björkman ja taide, tie sieluun

Taideteoksesta voi lumoutua niin, että sitä alkaa kantaa aina mukanaan. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania kuvataide on kuljettanut ympäri Eurooppaa, ja ikonit ovat vetäneet hänet Valamoon ja ortodoksisen kirkon syliin. Hänelle taide on myös hengellisen transformaation väline, säie ihmisen ja Jumalan välillä.

Kuukauden vieras / helmikuu 2018

Adel Abidin ja historian kipupisteet

Tänä vuonna Suomessa muistellaan paljon sadan vuoden takaisia tapahtumia. Mutta kenen muistoja oikeastaan kertaamme? Mistä on rakentunut se totuus, jota toistelemme? Irakilaissyntyinen, nykyisin Suomessa ja Jordaniassa asuva taiteilija Adel Abidin ravistelee käsityksiämme totuudesta ja muistoista ja kommentoi myös suomalaisten historiaa.

Kuukauden vieras / joulukuu 2017

Rikoskirjailija Harri Nykänen ja taidemuseon pimeät nurkat

Rikostoimittaja ja dekkarikirjailija Harri Nykänen palaa rikos-… ei vaan vartiointipaikalleen yli 40 vuoden tauon jälkeen. Yövartijan työ Ateneumissa oli omiaan kiihottamaan mielikuvitusta, vaikka Nykäsen ura niin todellisten kuin fiktiivisten rikollisten parissa alkoi vasta vuosia myöhemmin.

Hannu-Pekka Björkman ja taide, tie sieluun

Taideteoksesta voi lumoutua niin, että sitä alkaa kantaa aina mukanaan. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmania kuvataide on kuljettanut ympäri Eurooppaa, ja ikonit ovat vetäneet hänet Valamoon ja ortodoksisen kirkon syliin. Hänelle taide on myös hengellisen transformaation väline, säie ihmisen ja Jumalan välillä.

Tilaa Ateneumin blogit

Lisää alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja saat Ateneumin kuukausittaisen Kuukauden vieraan ja Museonjohtajan blogin suoraan sähköpostiisi.

Aukioloajat

ti, pe 10–18
ke, to 10–20
la, su 10–17
ma suljettu

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT

Pääsymaksut

Normaali pääsymaksu 15 €
Alennettu pääsymaksu 13 €
Alle 18-vuotiaat maksutta
S-Etukortilla 14 €

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

Alennukset ja maksutavat
Yhteystiedot

Kaivokatu 2, 00100 Helsinki ainfo@ateneum.fi 0294 500 401

Saavutettavuus

Liikkumisesteetön sisäänkäynti museoon Ateneuminkujalta.

Lue lisää saavutettavuudesta
Opasvaraukset

(ma-pe 9-15) 0294 500 500

Opastustiedustelu
Museokauppa

Ateneumin museokauppa sijaitsee sisäpihalla ja palvelee museon aukioloaikoina.
Kaupan puhelinnumero 0294 500 434.

Kansallisgallerian verkkokauppa
ATENEUM BISTRO

Ateneum Bistro tarjoaa klassista suomalaista bistroruokaa modernilla twistillä. Lounasta on tarjolla tiistaista perjantaihin klo 11-14. Lisäksi tarjolla on kahvilatuotteita.

Lisää Ateneum Bistrosta