Skissi tuli taloon

Ateneumin saleissa liikuskelee toisinaan myös oranssinpunainen Skissi-kissa. Se toivottaa tervetulleiksi erityisesti pienet museovieraat. Skissi opettaa katsomaan taidetta keskustellen ja kaikilla aisteilla nauttien.

Tuntomerkit: Kissa. Oranssinpunainen. Rakastaa taidetta. Tarkkailee ja tuumiskelee. Liikkuu yleensä oppaiden ja lapsiryhmien mukana. Hyvä kuuntelija. Liikehtii kissamaisesti. Vähän pöhkö mutta kiltti. Nauttii taiteesta kaikilla aisteilla ja monissa asennoissa. Harrastaa maalaamista (salaa). Mahdollisesti kuvanveistäjä Ville Vallgrenin kissatalon asukkaiden jälkeläinen. Kehrää.

Skissi ilmestyi taloon syyskuussa, ja se vilahti näkyviin ensimmäisiä kertoja Ateneumin Lastenfestareilla 8. syyskuuta. Kuka tahansa voi tilata Skissi-kissan kierroksen lokakuusta alkaen – ja kissan mukana tulee myös opas!

Ensimmäiset opastettavat pääsivät Skissi-kissan kierrokselle syyskuun alussa. Lasten mielestä metsot “tutustuvat toisiinsa ja leikkivät”.

Lasten ehdoilla

”Muista pitää turvaväliä teoksiin ainakin yksi pitkä hännänmitta”, Skissi muistuttaa.

Pienet vieraat ovat aina olleet tervetulleita Ateneumiin, koko museon 130-vuotisen historian ajan.

Jo 1800-luvun lopussa ymmärrettiin museon pedagoginen tehtävä. Ateneumin varhaisissa kävijäluetteloissa on mainintoja ilmaisista koululaisryhmistä – ryhmäkooksi on saatettu merkitä jopa yli 80 oppilasta.

Ensimmäinen museolehtori Marjatta Levanto palkattiin Ateneumiin jo 1970-luvulla. Ajan henki suosi taidekasvatusta, ja perheitä alettiin aktiivisesti houkutella museon yleisöksi. Marjatta Levannon ja kuvittaja Julia Vuoren pitkän ja hedelmällisen yhteistyön tuloksena julkaistiin muun muassa Tunnetko? – Lasten Ateneum -kirja (1991), jonka avulla monet sukupolvet ovat tutustuneet taideklassikoihin. Levanto ja Vuori julkaisivat useita muitakin taidekirjoja lasten tarpeisiin muun muassa Hugo Simbergistä ja nykytaiteesta.

Monenlaista materiaalia, kirjoja, esitteitä ja tapahtumia on siis lapsille ollut tarjolla ennenkin.

Mutta nyt, 2010-luvulla, on Skissi-kissan aika.

”Tällä kertaa pääosassa on itse hahmo, joka seikkailee oppaan kanssa Skissi-kissan kierroksella. Skissin kanssa on hauskaa tutustua teoksiin yhdessä”, sanovat yleisötyön erikoistutkija Anja Olavinen ja museolehtori Erica Othman. Skissin taidekierros -lehtinen on saatavilla kolmella kielellä – suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Skissi on oppaan mukanaan kuljettama kankainen eläinhahmo, jonka avulla madalletaan kynnystä tulla museoon ja tutustutaan taiteeseen lasten ehdoilla. Kysellen, keskustellen ja ihmetellen.

”Haluamme rohkaista lapsia näkemään ja kokemaan taidemuseon tarjontaa kaikkien aistien kautta. Aikuinenkin voi nähdä teoksista aivan uusia asioita, jos malttaa kuunnella, mitä lapset niiden äärellä miettivät”, Erica Othman sanoo.

Teosten lisäksi opastuskierroksella tutkiskellaan Ateneumia rakennuksena. Mahtavaa portaikkoa koristeineen kannattaa katsella tarkkaan. Myös kalkkikivisissä porrasaskelmissa näkyvät fossiilit ruokkivat lasten mielikuvitusta.

Ateneumin lattia on kalkkikiveä, josta voi löytää miljoonia vuosia vanhoja oikosarvien fossiileja.

Taustalla monipuolinen tiimi

Piirretyn Skissin takana on kuvittaja Jenna Kunnas.

Skissi-kissan syntyprosessissa on monta tuttua nimeä. Skissin on piirtänyt kuvittaja Jenna Kunnas. Kankaisen hahmon on toteuttanut lavastaja ja nukketaiteilija Heini Maaranen. Hahmoa on ollut suunnittelemassa muun muassa taidekasvattaja Amanda Manner. Tiivistä yhteistyötä on tehty niin markkinoinnin, viestinnän kuin yleisötyön ammattilaisten kanssa.

Skissi-hahmo esittäytyy yleisölle jaettavissa lehtisissä. Niissä on esimerkkejä teoksista, joihin lapset ja heidän kanssaan museossa vierailevat aikuiset voivat Skissin avulla tutustua, esimerkiksi Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli (1903) ja Albert Edelfeltin Luxembourgin puistossa (1887), jossa kuvataan lasten elämää noin 120 vuotta sitten.

Lehtisissä on myös herätteleviä kysymyksiä, joiden avulla teoksista on helpompi keskustella.

”Emme halunneet tehdä lapsille luentomateriaalia vaan helpottaa lähestymistä omien havaintojen ja tunteiden avulla. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous -maalauksen kohdalla pohditaan, miksi Kullervo näyttää niin vihaiselta. Tunteiden tunnistaminen on tärkeä taito, jota taide oivallisesti ruokkii. Tämä taas sopii hyvin nykyiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan eli vasuun”, Erica Othman sanoo.

Kissan nimestä järjestettiin yleisökilpailu. Voittanut ehdotus miellytti raatia muun muassa siksi, että Skissi on helppo muistaa, se kuulostaa kissalta ja se liittyy taiteen maailmaan. Nimen ei haluttu liittyvän tiettyyn sukupuoleen tai taiteilijaan.

Taiteen anekdootteja pulppuilevalla asiantuntijajoukolla on tietysti tarina Skissin syntyperästä, tai oikeastaan kaksi.

Akseli Gallen-Kallelan Poika ja varis -teosta katseltiin tarkasti: olisiko oppaana kulkeneen Amanda Mannerin kädessä oleva sulka pudonnut varikselta?

Vallgrenin jäljillä

Taiteessa on kautta historian kuvattu kissoja – egyptiläisistä hautamaalauksista alkaen. Kissat ovat olleet tärkeitä ainakin Helene Schjerfbeckille (1862–1946), joka kymmenvuotiaana tekemiensä kissapiirustusten vuoksi herätti kuvataiteilijan ja taidevaikuttajan Adolf von Beckerin kiinnostuksen. Tämän seurauksena Helene sai 11-vuotiaana, kautta aikojen nuorimpana oppilaana, vapaaoppilaspaikan Taideyhdistyksen piirustuskouluun eli Ateneumiin.

Skissi-kissan syntyperän on kuitenkin leikkimielisesti arveltu liittyvän kuvanveistäjä Ville Vallgrenin (1855–1940) tarinaan. Hänen Pariisin-talossaan vilisi kissoja. Seuraava lainaus on hänen ABC-kirjastaan (Amanita 2003).

”No niin, olin jo aikaa sitten huomannut, että korttelimme monilla kissoilla oli iltaisin rendez-vous ateljeeni edustan pienessä puutarhassa. Valmistin kahdesta vanhasta pakkilaatikosta pienen kissatalon, jossa oli aukko alalaidassa, mutta ei yksikään kissa mennyt siihen. Silloin sain aatteen. Kissoilla piti olla kaksi ovea asunnossaan. Jaoin kissatalon kolmeen kerrokseen, ja alimpaan ja keskikerrokseen oven, josta ne saattoivat kulkea, sitä paitsi pikku ikkunan, jossa oli valkeat verhot. Seuraavana aamuna löysin peräti seitsemän kissaa asettuneena kissatalooni.”

Ehkä Skissi on Vallgrenin kissojen jälkeläinen? Näin ainakin saatetaan vastata, jos joku siitä kysyy.

Wäinö Aaltosen Graniittipoika I (1917–1920) sai lapset pohtimaan, miksi pojalla ei ole vaatteita, vain pyyhe ympärillään. “Se on käynyt suihkussa.” “Pyyhe on siksi, ettei kikulit näy.”

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat Skissistä: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen
Kuvat opastukselta: Anniina Nissinen

Siirry Skissin omalle sivulle

Kuukauden vieras / maaliskuu 2020

Rosa Liksom: ”Votkaturismi vei minut taiteen luo”

Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksomin lapsuuden maailmassa ei tunnettu käsitettä taidemuseo. Mutta kun hän lähti 14-vuotiaana muiden tavoin bussilla lähimpään suurkaupunkiin Murmanskiin, myös votkaturistit pakotettiin taidemuseoon. Sieltä alkuperäiskansojen taiteesta jäi muistijälki, joka yhä tunkee hänen omiin teoksiinsa. Natalia Goncharovan näyttelyssä Rosa huudahtelee vähän väliä ah ja voi, sillä on ilmiselvää, mikä näitä avantgardisteja yhdistää.

Vuokko Hovatta

Kuukauden vieras / helmikuu 2020

Vuokko Hovatta puhuu ihmisten välisestä ystävyydestä

Ystävyys näyttäytyy Vuokko Hovatan elämässä ylipitkinä puheluina ja arkisena vaihtotaloutena samassa talossa asuvien ystävien kanssa. ”Ystävyys on elintärkeää. Ystävyyden ydintä on se, että tulee oikeasti kuulluksi ja nähdyksi”, Hovatta sanoo. Pian hän nousee Ateneumin lavalle esittämään Tietysti olemme siskokset -monologin ystävyydestä, joka kukoisti Pariisin venäläisten emigranttien yhteisössä. Kuvataiteilija Natalia Goncharova ja runoilija Marina Tsvetajeva olivat kumpikin oman taiteenlajinsa virtuooseja.

Kuukauden vieras Sani Kontula-Webb

Kuukauden vieras / tammikuu 2020

Sani Kontula-Webb: ”Voisiko tämä olla se kadonnut maalaus?”

Taiteentutkijan tähtihetki on löytää kadonneeksi luultu aarre varaston perukoilta. Sani Kontula-Webbille niin on käynyt jo kahdesti.

Rosa Liksom: ”Votkaturismi vei minut taiteen luo”

Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksomin lapsuuden maailmassa ei tunnettu käsitettä taidemuseo. Mutta kun hän lähti 14-vuotiaana muiden tavoin bussilla lähimpään suurkaupunkiin Murmanskiin, myös votkaturistit pakotettiin taidemuseoon. Sieltä alkuperäiskansojen taiteesta jäi muistijälki, joka yhä tunkee hänen omiin teoksiinsa. Natalia Goncharovan näyttelyssä Rosa huudahtelee vähän väliä ah ja voi, sillä on ilmiselvää, mikä näitä avantgardisteja yhdistää.