Nainen poseeraa Ateneumin edessä turbaani päässä.
Inklusiivisuuden ja monimuotoisuuden asiantuntija ja konsultti Sara Salmani opiskelee tällä hetkellä näyttelijäksi. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Sara Salmani: ”Miksi museo ei puhuttele kaikkia?”

Jos Sara Salmani saisi päättää, museomaailma olisi hänen jäljiltään toisen näköinen. Se olisi vähemmän homogeeninen, ja se purkaisi stereotypioita ja rasistisia asenteita. Sara itse on esimerkki ihmisestä, joka ei helposti löydä näköistään museoiden henkilöstögalleriasta: kahden kulttuurin kasvatti, joka on korkeasti koulutettu, vahvatahtoinen ja itsenäinen nainen – ja joka käyttää hijabia.

TEDx-talkina taltioitu puhe on vaikuttava. Nainen puhujalavalla kertoo nuoruusvuosistaan: punkrokkia kuuntelevasta 17-vuotiaasta tytöstä mustissa vaatteissaan ja punaisessa kravatissaan. Hänessä on vain yksi asia, joka saattaa yllättää – että tyttö käyttää hijabia. Tarinan tyttö on puhuja itse. Kuten aina, Sara Salmani on päättäväinen, ja hänellä on iso tehtävä.

Olet yrittäjä, markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen ja toimit monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden asiantuntijana ja konsulttina. Miten sinusta tuli sinä?

Olen syntynyt Lahdessa iranilaisen isän ja suomalaisen äidin lapseksi. Elämäni kolme ensimmäistä vuotta asuimme Iranissa, mutta niistä ajoista en muista mitään. Sitten muutimme Helsinkiin. Kävin kansainvälistä koulua, joten monimuotoisuus on aina ollut osa elämääni. Vanhempani olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia, joten muistan jo pienenä olleeni mukana rauhanmarsseilla.

Minun on ollut vaikeaa hyväksyä, miten stereotyyppinen ja homogeeninen Suomi edelleen on. Siitä kasvaa minun missioni muuttaa asioita! Olen markkinointiviestinnän ammattilainen, ja minun työkalujani ovat puhe ja koulutus. Koulutan yrityksiä ja työyhteisöjä, ja puhun monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden puolesta.

Sen ohella opiskelen tällä hetkellä näyttelijäksi. Käyn vuoden mittaista Actors Academy Finland -koulutusta, ja valmistun kesällä. Olin juuri äskettäin ensimmäisessä mainoskuvauksessani näyttelijän roolissa. Kävin nuorempana Metropolia-ammattikorkeakoulun elokuvalinjan, ja isäni toimi Iranissa elokuvaohjaajana ja -tuottajana, joten olen kotonani siinä maailmassa. Nykyisessä koulutuksessa yhdistyvät kaikki intohimoni: näytteleminen, esiintyminen ja vaikuttaminen, joka voi tapahtua myös mainonnan keinoin.

Siteeni Iraniin on edelleen vahva ja käymme siellä joka vuosi, paitsi tietysti nyt koronapandemian aikana. Mieheni Soroush on Iranin Shirazista, ja hänen sukunsa asuu siellä. Olemme olleet naimisissa lähes yhdeksän vuotta, ja meillä on viisivuotias tytär Mehra Unelma.

Nainen, jolla on turbaani päässä ja maski kasvoilla, katsoo Albert Edelfeltin rintakuvaa Ateneumissa.
Valkoiset miehet ovat hallinneet taiteen kaanonia. Ville Vallgrenin veistämä Albert Edelfeltin rintakuva (1886) on esillä Ateneumissa.
Mitkä ovat sinun keinojasi vaikuttaa?

Kierrän puhumassa ja konsultoimassa monenlaisissa yrityksissä. On tärkeää tehdä näkyviksi kaikki yhteiskuntamme rakenteellisen rasismin ja syrjinnän muodot, jotka heijastuvat eri aloilla ja kaikenlaisissa työyhteisöissä. Alkaen siitä, millaisia ihmisiä palkataan yritykseen ja mihin tehtäviin. Jopa minun kaltaiseni koulutettu asiantuntija törmää ennakkoluuloihin pelkästään nimeni ja ulkonäköni vuoksi.

Iso osa syrjinnästä tapahtuu tiedostamattomasti – sanotaan, että yleistäminen on aivojemme selviytymismekanismi. Sitä käytämme koko ajan, kun katsomme maailmaa valikoivasti. Tämä johtaa myös siihen, että luomme mielessämme stereotyyppejä ja käyttäydymme niiden mukaisesti.

Koulutus on tehokkainta, jos se alkaa yritysten johdosta. Vasta kun inklusiivisuus on osa yrityksen strategiaa, se muuttuu käytännöiksi. Hienolta kuulostava arvopuhe ei toteudu, ellei arvoja jalkauteta tosielämään.

Turbaanipäinen nainen maski kasvoilla seisoo Ateneumissa Heikki W. Virolaisen teosten edessä.
Sara Salmanin mielestä Heikki W. Virolaisen Kalevala-veistoksissa on viitteitä kolonialismista, jota taidemaailman asenteissa on ollut.
Miltä kulttuuriala ja esimerkiksi museot näyttävät tästä näkökulmasta?

Ihan samanlaiselta kuin kaikki muutkin, tasaisen valkoiselta ja muutenkin homogeeniselta! Taustallamme on vahva yhtenäiskulttuuri, mutta historia ei ole niin yhdenmukainen kuin luulemme: Suomessa on ollut ja on nytkin monimuotoisuutta, mutta tarinamme esimerkiksi kansallisesta heräämisestä toistaa yhtä näkökulmaa.

Museoita pitää tarkastella monelta kannalta: millaista kulttuuria ne esittelevät ja mistä näkökulmasta? Keitä teoksissa näkyy? Millaisia ihmisiä museossa on töissä ja missä tehtävissä? Monimuotoisuutta saattaa näkyä asiakaspalvelutehtävissä, mutta harvoin asiantuntijoissa.

On vaikeaa luetella kaikkia niitä stereotypioita, joita alan rakenteissa piilee. Niitä on ihan kaikkialla. On ehkä helpompi havaita, keitä museoiden henkilögalleriassa EI näy.

Kaikki tämä vaikuttaa siihen, ketä museo puhuttelee ja ketä ei.

Nainen, jolla on turbaani päässä ja maski kasvoilla, seisoo valkoisella paperilla peitetyn teoksen edessä Ateneumissa.
Mitä jää piiloon, jos katsomme asioita vain omasta näkökulmastamme? Ateneumin ollessa suljettuna valolle herkkiä teoksia on peitetty väliaikaisesti.
Jos voisit päättää, mitä tekisit museomaailmassa?

Palkkaisin kaikenlaisiin tehtäviin erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Muokkaisin työkulttuuria sellaiseksi, että he myös tuntevat olevansa arvostettuja työyhteisössä. Ulottaisin inklusiivisuuden kaikkeen toimintaan johtamisesta kuratointiin, yleisötyöstä asiakaspalveluun ja opasteisiin.

Asioiden muuttamiseksi ei riitä, että pannaan pystyyn yksi näyttely tai järjestetään monikulttuurisuusviikko kerran vuodessa. Muutoksen pitää olla jatkuvaa kehitystä.

Museoilla ja muilla kulttuurilaitoksilla on valtava vastuu, koska ne vaikuttavat ihmisten asenteisiin syvällisesti ja vahvistavat tietynlaisia narratiiveja. Jos museoita avattaisiin laajemmalle yleisölle, saataisiin enemmän ääniä ja tarinoita kuuluviin. Se muuttaisi käsitystämme maailmasta.

Ja kyllähän maailma muuttuu koko ajan! Esimerkiksi musliminaiset ovat aina pukeutuneet upeasti, mutta vasta viime vuosina heidän aloittamansa modest fashion -ilmiö on saanut huomiota ja kansainvälistä menestystä.

Sama voisi tapahtua taiteessa. Rodullistetut taiteilijat tekevät maailmanlaajuisesti upeita ja merkityksellisiä juttuja, mutta kuinka usein näemme niitä täällä?

KUKA?

Sara Salmani

  • Työ: inklusiivisuuden ja monimuotoisuuden asiantuntija ja konsultti
  • Opiskelee: näyttelijäksi
  • Koti: Helsingissä
  • Perhe: aviomies ja viisivuotias tytär
  • Harrastukset: elokuvat, matkustaminen, antirasistinen kirjallisuus

Kolme suosikkia

  1. Khaled Beyoudinin American Islamophobia -kirja on avannut silmäni systemaattiselle ksenofobialle, jota tapahtuu lakien tasolla USA:ssa, mutta myös Euroopassa.
  2. Instagram-tili @pehmeeog, joka tuo näkyviin marginalisoidut vartalot – ja niin upeasti!
  3. Jäbät & Tunteet -podcastissa puhutaan surusta, rakkaudesta, ilosta, vihasta ja muista suurista ja pienistä tunteista. Plussana mm. rodullistettujen mieheksi identifioituvien äänet, joita harvoin kuullaan.

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen