Taiteentutkijan tähtihetki on löytää kadonneeksi luultu aarre varaston perukoilta. Sani Kontula-Webbille niin on käynyt jo kahdesti.
Sani Kontula-Webb, 35
Työ: Suomen Pietarin instituutin johtaja, valmistelee taidehistorian väitöskirjaa
Perhe: puoliso David Webb
Koti: Pietarissa
Harrastukset: kuriositeettien metsästys Pietarin ja Lontoon kirpputoreilta, metsässä kävely ja erityisesti sienestys (suuressa kaupungissa tulee todella ikävä luontoa), kauhuelokuvat
”Oh my god, oh my god, voisiko tämä olla se, joksi sitä luulen?” Taidehistorioitsija Sani Kontula-Webb kirjoitti Albert Edelfeltin nimen kyrillisillä kirjaimilla venäläiseen Yandex-hakukoneeseen – aivan kuten lukemattomia kertoja ennenkin. Sitten hänen silmiensä eteen lävähti teos, joka näytti oudosti tutulta ja samaan aikaan vieraalta. Maalaukselta, jota hän ei koskaan ennen ollut nähnyt.
Kontula-Webb soperteli sekavasti brittiläiselle puolisolleen Davidille. ”Nuo otsatukat, nuo hiuskiehkurat, nuo lapset, olen nähnyt ne jossain ennenkin, mutta missä?”
Sitten välähti: hän oli nähnyt ne Ateneumin kokoelmiin kuuluvissa Albert Edelfeltin luonnoksissa. Niiden tiedettiin esittävän Romanov-perheen lapsia. Itse maalausta, jota Edelfelt oli kuvaillut kirjeissään ja joka tunnettiin taidehistorian katalogeissa, ei kuitenkaan ollut pystytty jäljittämään.
Kävi ilmi, että hakukoneen löytämä maalaus sijaitsi Rybinskin taidemuseossa Venäjällä. Sani kirjoitti saman tien viestin museoon, ja jo viikon kuluttua hän oli matkalla tuohon 200 000 asukkaan köyhään, venäläisellä mittapuulla pieneen kaupunkiin, jossa taidemuseo kohosi kaupungin keskellä kuin linna.
Albert Edelfelt kuuluu niihin suomalaistaiteilijoihin, joita Sani Kontula-Webb tutkii väitöskirjassaan. Suomen kulttuuriyhteydet Venäjään ovat taiteen tutkimuksessa jääneet vähemmälle verrattuna vaikkapa Ranskaan tai Saksaan, vaikka yhteydet itänaapuriin ovat aina olleet vilkkaat. Taustalla Ateneumin kokoelmiin kuuluva Edelfeltin öljymaalaus Lapsen ruumissaatto (1879).
Nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, että kaikkihan tähtäsi juuri tuohon hetkeen.
Kuvataiteesta innostunut pikkutyttö (”Kontulassa syntynyt Kontula”) istui uskollisesti taidekerhoissa ja savityöleireillä. Hän maalasi jokaisen löytämänsä paperin venäläisten isovanhempien lähettämillä akvarelliväreillä. Isänisän kanssa hän piirsi uudelleen ja uudelleen punaista tupaa ja perunamaata – hiilellä. Helsingin kuvataidelukiossa hän innostui taidehistoriasta, tarinoista teosten takana.
Silti oma suunta ei koulun jälkeen ollut heti selvä. Vuoden verran pähkäiltyään Sani kuitenkin keksi, että on yksi paikka ylitse muiden: Pietarin taideakatemia.
”Äidin puoleiset sukulaiseni asuivat Pietarhovissa, ja olin lukenut koulussa pitkän venäjän, joten venäläinen kulttuuri oli tuttua. Silti haukkasin ison palan, sillä taidehistorian kurssilla olin akatemian ainoa ulkomaalainen opiskelija. Ensimmäiset puolitoista vuotta olin vaikeuksissa: sanavarastoni ei riittänyt alkuunkaan täysin venäjänkieliseen, erittäin vaativaan ja autoritaarisella tyylillä johdettuun opiskeluun.”
Sitkeys ja lahjakkuus voittivat, ja Sani Kontula-Webb valmistui viidessä vuodessa taidehistorian maisteriksi. Nyt hän tekee väitöskirjaansa samaan opinahjoon suomalaisista taiteilijoista, jotka autonomian aikana opiskelivat tai työskentelivät Venäjällä.
Heihin kuuluu tietenkin Albert Edelfelt.
”Opetus Pietarin taideakatemiassa oli erittäin vaativaa, enkä aluksi ymmärtänyt mistään mitään. Opettajia piti puhutella kunnioittavasti, ja tentit suoritettiin suulllisina esitelminä, joiden aiheen sai kuulla vasta hetkeä aikaisemmin”, Sani Kontula-Webb kertoo maisteriopinnoistaan.
Matka Rybinskin taidemuseoon keväällä 2017 kannatti. Sani Kontula-Webb löysi sieltä Edelfeltin vuonna 1881 maalaaman Suuriruhtinaat Boris ja Kirill Vladimirovitš lapsina. Museossa sitä oli pidetty arvossa, mutta tieto teoksen olinpaikasta ei ollut kantautunut muualle.
”Edelfelt kuului keisari Aleksanteri III:n lähipiiriin, jonka veljen Vladimirin lapsia maalauksen pojat olivat. Taiteilija maalasi keisariperheen jäsenistä useita muotokuvia. Hän olikin usein nähty vieras Tsarskoje Selossa, suuriruhtinaan palatsissa, ja keisari Aleksanteri III:n palatsissa Hatšinassa”, Sani Kontula-Webb kertoo.
Tieto maalauksen löytymisestä levisi kansainväliseen mediaan. Uutisen luki myös eräs puolalainen yksityishenkilö. Hän oli löytänyt edesmenneen isoisoäitinsä ullakolta rullalle käärityn teoksen, jota arveli Edelfeltin tekemäksi.
”Olin Lontoossa juhlimassa mieheni syntymäpäivää, kun sain puhelinsoiton Puolan Łódźista. En ollut uskoa korviani, sillä ’löytö mummon ullakolta’ kuulosti liian kliseiseltä ollakseen totta. Mutta nähtyäni teoksen valokuvan aloin jo varovasti uskoa, ja matkustin pian Puolan Łódźiin katsomaan teosta. Ja taas palaset loksahtivat paikalleen.”
Teos oli Edelfeltin kadonneeksi uskottu Koivujen alla (1882), jonka hän oli maalannut Aleksanteri III:n puolison Maria Fjodorovnan tilauksesta.
Albert Edelfelt: Suuriruhtinaat Kirill ja Boris Vladimirovitš lapsina (1881). Rybinskin valtiollinen historiallinen arkkitehtuuri- ja taidemuseo.
Helmikuun kuudentena päivänä Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingin Bulevardilla kohtaavat nämä Edelfeltit, Romanovit ja suomalainen taideyleisö. Molemmat ”kadonneet” maalaukset saadaan ensi kertaa näytteille Suomessa, ja niiden lisäksi 10. toukokuuta 2020 saakka on esillä muita Edelfeltin vähemmän tunnettuja, Venäjän keisariperheen lasten muotokuvia.
”Suomen Pietarin instituutille tämä näyttely on hieno mahdollisuus tehdä yhteistyötä Suomen ja Venäjän johtavien taidemuseoiden kanssa. Henkilökohtaisesti hanke on minulle unelmien täyttymys”, Sani Kontula-Webb sanoo.
Esillä on öljyvärimaalauksia, luonnoksia ja taiteilijan kirjeitä. Näyttely toteutetaan yhdessä Suomen Pietarin instituutin kanssa, jonka johtajana Sani Kontula-Webb on toiminut keväästä 2018 saakka. Kontula-Webb on myös kuratoinut näyttelyn.
Pietari on jälleen hänen toinen kotikaupunkinsa, ja sinne hän toivottaa kaikki kulttuurista kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi.
”Ne, jotka tietävät Pietarin salaisuuden, osaavat jo sujuvasti ylittää rajan. Englantia puhutaan jo laajalti, ravintolatarjonta on maailman huippua, ja kaikki miljoonakaupungin kulttuuripalvelut vetävät vertoja Berliinille tai Barcelonalle”, Sani Kontula-Webb muistuttaa.
Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen
”Tulkaa Pietariin! Kasvavan miljoonakaupungin palvelut ja kulttuuritarjonta ovat muutaman tunnin junamatkan päässä”, Sani Kontula-Webb sanoo.
”Suomalainen design on yhteiskunnan peilikuva: se kuvastaa tasa-arvoa ja luonnonläheisyyttä ja jopa tapaamme ajatella”, Anna Valtonen sanoo. Designmuseon hallituksen puheenjohtajana hän edistää uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon rakentamista Helsinkiin. ”Uusi museo on nyt yhtä tärkeä hanke kuin Ateneum oli aikoinaan, kun rakennettiin kansallista identiteettiä. Nyt katse on tulevaisuudessa”, Valtonen sanoo.
Vaikka Ateneumin ovet avautuvat kesäkuun alussa, Rautatientorin toisella puolella sijaitseva Kansallisteatteri pysyy vielä toistaiseksi yleisöltä suljettuna. Yleisön kulttuurinnälkä on kasvanut eristyksen aikana, kun poikkeusolojen vuoksi ei ole päässyt näyttelyihin tai teatteriin. ”Näitä hyvin erikoisen ajan tuntoja käsitellään teatterissa vielä vuosien kuluttua”, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho ennustaa.
Apu-lehti muistuttaa Ateneumissa kuvatuissa videoissa, että taiteen äärellä emme ole koskaan yksin. Taide yllätti myös päätoimittaja Marja Aarnipuron, kun hän vakavasta sairaudesta toipuessaan tunsi vastustamatonta halua mennä taidenäyttelyyn. Alaston nainen selkäpuolelta kuvattuna oli näky, joka osoittautui enteelliseksi.
”Suomalainen design on yhteiskunnan peilikuva: se kuvastaa tasa-arvoa ja luonnonläheisyyttä ja jopa tapaamme ajatella”, Anna Valtonen sanoo. Designmuseon hallituksen puheenjohtajana hän edistää uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon rakentamista Helsinkiin. ”Uusi museo on nyt yhtä tärkeä hanke kuin Ateneum oli aikoinaan, kun rakennettiin kansallista identiteettiä. Nyt katse on tulevaisuudessa”, Valtonen sanoo.
