Samu-Jussi Kosken kaunista ja omaa

Kun Samuji-tuotemerkin perustaja Samu-Jussi Koski suunnittelee vaatteita, hänellä on usein mielessään neljä naistyyppiä. Vaate on mielikuvissa ensin musta – kunnes se saa värit.

Kuka

Samu-Jussi Koski, 41

Työ: vaatesuunnittelija, Samujin perustaja ja luova johtaja

Perhe: puoliso toimittaja Ville Blåfield

Kolme tärkeää

  • Klassikot: Henri Matisse, Pablo Picasso, Helene Schjerfbeck.
  • Nykytaiteilijat: Karoliina Hellberg, Tuukka Tammisaari, Hannu Väisänen ja monet muut.
  • Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli. ”Tein kokonaisen vaatemalliston Firenzessä opinnäytetyönä tämän maalauksen innoittamana. Se oli kansiossani, ja opettaja innostui siitä niin, että noudatin hänen neuvoaan.”

Tuulikki Pietilä -elokuvia Ateneumissa

Samu-Jussi Kosken suosikkielokuvat Tuulikki Pietilästä ja Tove Janssonista esitetään elokuvailtapäivässä la 8.4. Pääsy museolipun hinnalla tai museokortilla!

Samu-Jussi Koski ihailee Tuomo Sepon kutomia räsymattoja. ”Pitäisiköhän opetella kutomaan?”

”Ensin ajattelin, että kunhan vain tekee kaunista, se riittää. Sitten tajusin, että kyllä siihen tarvitaan rahaakin. Mutta kauniin tekemisestä en ole koskaan tinkinyt”, sanoo Samujin luova johtaja Samu-Jussi Koski.

Hän on hiljattain palannut New Yorkista, jonne on avattu Samujin oma myymälä. Manhattanille, Nolitaan, Prince Streetille –  siis huippuosoitteeseen. Onko aika hienoa?

”Se on ollut unelmani alusta asti: oma kauppa New Yorkissa. Mutta, ollakseni rehellinen, eihän haaveen toteutuminen tunnu koskaan ihan samalta kuin itse haaveilu. On se silti tosi hienoa!”

Koski on realistinen: tuotemerkki on vielä pieni, tulee kaukaa ja kilpailee todella kovassa sarjassa kaikkien maailman huippujen rinnalla. Enteet ovat kuitenkin hyvät: sekä myymälä että itse tuotteet ovat herättäneet huomiota ja ihastusta.

New York Magazine valitsi maaliskuussa Samujin yhdeksi vuoden kiinnostavimmista kaupoista ja hehkutti sekä vaatteita että Koti-sisustustuotteita. Viime syksynä Vogue ihasteli Samujin malliston ajatonta sulokkuutta.

”Suunnittelijan työ on aina tiimityötä, siinä mielessä hyvin erilaista kuin taiteilijan, joka tekee työn täysin omilla ehdoillaan.”

Minun canvakseni: ihminen

Istumme Ateneumin Bistrossa, jonne olen pyytänyt Samu-Jussia juttelemaan kanssani taiteesta, Samujista ja elämästä. Olemme matkalla Ateneumin kolmannen kerroksen Tuulikki Pietilän näyttelyyn, mutta pysähdymme teekupin verran. Hän on kohtelias, keskittynyt ja kaiken sen takana hiukan kiireinen.

Samujin kevään ja kesän 2017 mallistoa.

Samujin kevään ja kesän 2017 mallistoa.

Juuri nyt työn alla on ensi kevään ja kesän naistenvaatemallisto.

”Olemme sillä tavalla vanhanaikainen design-talo, että teemme neljä mallistoa vuodessa. Nyt kaupoissa on kevättä ja kesää, jälleenmyyjille myymme syksyä ja suunnittelupöydällä on kevät ja kesä 2018. Suurin osa nopeiden tuotteiden ketjuista toimittaa uusia tuotteita kahden viikon välein. Meillä suunnittelu tapahtuu vuotta ennen kuin tuotteet ovat kaupoissa”, Samu-Jussi Koski kertoo.

Työskenneltyään kymmenisen vuotta Marimekolla Koski perusti oman yrityksensä Samujin, jonka ensimmäinen mallisto esiteltiin 2011. Marimekon taiteellisen johtajan työstä irtisanoutunut suunnittelija halusi vielä enemmän tehdä omaa suunnittelutyötä kuin olla osa isoa legendaa.

”Unelmatyöni oli kuitenkin suunnitella omaa. Elämä on liian lyhyt siihen, että tekee jotain muuta kuin mitä eniten haluaa.”

Suunnittelun pohjana on mielikuva naisesta. Tai oikeastaan neljästä naisesta, sillä heitä Samu-Jussi ajattelee usein mallistoa luodessaan. Hän pyrkii suunnittelemaan malliston niin, että jokainen neljästä erilaisesta ja eri-ikäisestä naisesta löytää siitä itselleen sopivia vaatteita ja asusteita.

Samujin valkoinen Iman-takki oli pohjana, kun neljä taiteilijaa suunnitteli oman versionsa taiteilijatakiksi Ateneumin kilpailussa keväällä 2016. Yleisö äänesti voittajaksi Sophie Sälekarin suunnitteleman takin.

Samujin valkoinen Iman-takki oli pohjana, kun neljä taiteilijaa suunnitteli oman versionsa taiteilijatakiksi Ateneumin kilpailussa keväällä 2016. Yleisö äänesti voittajaksi Sophie Sälekarin suunnitteleman takin.

”Olin hiljattain puhumassa Amos Andersonin museossa yleisölle mustan värin merkityksestä. Samassa tilaisuudessa taiteilija Ville Andersson puhui siitä, miten taiteilija aloittaa aina valkoisesta, tyhjästä taulusta. Tajusin siinä, että minun valkoinen tauluni, canvakseni, on ihminen. Ja vaate ei ole ensin valkoinen vaan musta, ja vasta sitten tulevat värit.”

Muodin suunnittelijalle maailma on täynnä virikkeitä. Niitä tulvii kaikkialta: valoista, väreistä, esineistä, ihmisistä, tunnelmista ja unelmista. Ärsykkeitä on niin paljon, että oikeastaan niitä pitää pikemminkin paeta kuin hamuta.

Samu-Jussille pako- ja latautumispaikka sijaitsee Porvoossa. Puolisonsa Ville Blåfieldin kanssa hän asuu vuoroin maalla, vuoroin Helsingin Kruununhaassa, ja välillä käväisee maailmalla kuten New Yorkissa tai Firenzessä.

”On tärkeää mennä välillä paikkoihin, joissa virikkeitä on mahdollisimman vähän. Luonto toimii akkujen lataajana, vaikka sekin on täynnä värejä, struktuureja ja silhuetteja”, Samu-Jussi sanoo.

Taide: ikuinen rakkaus ja ähky

Taiteen katsojana Samu-Jussi sanoo olevansa kärsimätön.

”Olen persoonana sellainen, hirveän nopea. Olen aina käynyt paljon näyttelyissä. Mutta nopeasti tulee myös ähky, etenkin isojen kokoelmien äärellä: sellainen tunne, että on pakko päästä ulos ja saada happea.”

Tämän Stendahlin eli Firenzen syndroomana tunnetun elämyksen Samu-Jussi on kokenut juuri Firenzessä. Sen ylitsepursuava taidetarjonta tuli hänelle tutuksi opiskeluaikana; siellä Samu-Jussi Koski suoritti maisterintutkintonsa. Se on hänen lempikaupunkinsa, jossa hän puolisoineen asui hiljattain useita kuukausia.

”Onneksi osa Samujin tuotannosta tehdään juuri siellä. On aina hyvä syy palata Firenzen valoon.”

Hänen lempitaiteilijansa vaihtelee tilanteen mukaan. On silti yksi ylitse muiden, joka pysyy ja väikkyy myös jollain tavalla mukana vaatemallistojen luomisessa: Henri Matisse.

”En voi olla ihailematta hänen naiskuviaan. Ne ovat jollain lailla minulle ikuinen inspiraation lähde.”

_
Taiteilijoiden ringissä

Samujin ensimmäisen vuosihuivin suunnitteli Karoliina Hellberg.

Samujin ensimmäisen vuosihuivin suunnitteli Karoliina Hellberg.

Samujin toiminnassa on paljon yhteyksiä nykytaiteilijoihin. Se on tapahtunut jotenkin luonnostaan.

”Aloimme kuvata mallistoja tai oikeastaan niihin liittyviä fiiliskatalogeja taiteilijoiden ateljeissa. Ensin kuvattiin yksi, ja sitten siitä tulikin konsepti. Meidän yrityksen muusa näyttäytyy siis taiteilijana!”

Samu-Jussi Koski on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Karoliina Hellbergin, Erja Hirven, Aya Iwayan, Pasi Kärkkäisen, Matti Pikkujämsän, Eri Shimatsukan ja Sawako Uran kanssa. He ovat suunnitelleet printtikuvioita Samujin tuotteisiin.

Tuukka Tammisaaren suunnittelema vuosihuivi.

Tuukka Tammisaaren suunnittelema vuosihuivi.

Uusin taideprojekti ovat ”vuosihuivit”. Joka vuosi Samujin mallistoon kuuluu silkkinen taidehuivi, jonka suunnittelee nykytaiteilija ja joka painetaan samassa paikassa kuin Hermesin klassikkohuivit. Ensimmäisen vuosihuivin suunnitteli viime vuonna Karoliina Hellberg, tämän vuoden huivin Tuukka Tammisaari, ja ensi vuoden taiteilija on Natasha Magariel.

Huiveihin liittyy henkilökohtainen tarina, joka varmaankin väijyi vuosihuivi-idean taustalla.

”Kun isoäitini kuoli, löysin hänen kotoaan kaapin, joka oli täynnä Hermesin silkkihuiveja. Isoisä oli tuonut hänelle aina matkaltaan silkkihuivin, yhden joka vuosi.”

Yhteistyö ja ystävyys monien kuvataiteilijoiden kanssa on Samu-Jussi Koskelle tärkeää ja luontevaa. Taidetta on myös Samujin myymälöissä Helsingissä ja New Yorkissa. Taiteesta on tullut elimellinen osa brändiä.

Myymälät ovat paljon muutakin kuin vaatteiden myymisen paikkoja; niissä käydään myös yhteiskunnallista keskustelua. Samuji Talks -keskustelutilaisuudet vetävät väkeä aina tuvan täyteen, ja tallennettuina podcasteina ne leviävät vielä laajemmalle.

”Koen, että myös yrityksellä on oltava arvomaailma. On otettava kantaa ja pystyttävä näyttämään, kenen puolella seisoo”, Samu-Jussi Koski sanoo.

Haru on japaniksi kevät

Vihdoin pääsemme Tuulikki Pietilään. Emme kumpikaan tunne hänen taidettaan erityisen hyvin. Kuten suuri yleisö muutenkin, olemme tottuneet muistamaan hänet ennen kaikkea Tove Janssonin kumppanina. Pietilä ei – hänet tunteneiden ihmisten mukaan – halunnut koskaan olla parrasvaloissa.

Ateneumin kolmannessa kerroksessa 9. huhtikuuta saakka esillä oleva retrospektiivinen näyttely on laaja läpileikkaus hänen monipuoliseen taiteeseensa, ja nyt keskipisteenä on Tuulikki itse.

Mitä saleista löytyy? Valtava kirjo erilaisia tekniikoita ja aiheita – grafiikkaa kuudelta vuosikymmeneltä. Testamenttilahjoitus sisältää Pietilän lähes koko tuotannon, noin 1 400 teosta, joista on esillä 170. Tuokioita ympäri maailmaa suuntautuneilta yhteisiltä matkoilta Toven kanssa, ja elämästä Klovharun saarella Pellingissä.

Tuulikki Pietilä: Eläintarhan kevät, 1959. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Ainur Nasretdin

Tuulikki Pietilä: Eläintarhan kevät, 1959. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Ainur Nasretdin

Oi mitkä värit! Samu-Jussi pysähtyy puupiirroksen eteen. Se on Eläintarhan kevät vuodelta 1959. Pietilä teki myös värigrafiikkaa monilla eri menetelmillä läpi koko taiteilijanuransa.

Samu-Jussilla on yksi henkilökohtainen muistikuva Tuulikki Pietilästä. Kuten monilla muillakin, se liittyy muumeihin.

”En ollut lapsena muumien ystävä. Tutustuin kirjoihin vasta teini-ikäisenä ystäväni kanssa. Luimme muumikirjoja lumoutuneina, ja jossain kohtaa tajusimme, että Tuutikki on Tuulikki Pietilä, ja että he ovat pari.”

Samu-Jussille Tuulikin ja Toven elämästä kertovat elokuvat (Matkalla Toven kanssa, Haru – yksinäisten saari sekä Tove ja Tuuti Euroopassa) ovat olleet isoja elämyksiä. Klovharun saari sijaitsee Porvoon edustalla ulkosaaristossa, ei kovin kaukana Samu-Jussin maaseutukodista.

”Kaitafilmit Tuulikista ja Tovesta ovat mielettömiä. Aina kun puhutaan Klovharusta, muistan, että Haru on japaniksi kevät. Se on jotenkin hieno sattuma.”

Teksti: Leeni Peltonen

Klovharun maisemat Pellingistä ovat Tuulikki Pietilän tuotannossa toistuva aihe.

Kuukauden vieras / maaliskuu 2020

Rosa Liksom: ”Votkaturismi vei minut taiteen luo”

Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksomin lapsuuden maailmassa ei tunnettu käsitettä taidemuseo. Mutta kun hän lähti 14-vuotiaana muiden tavoin bussilla lähimpään suurkaupunkiin Murmanskiin, myös votkaturistit pakotettiin taidemuseoon. Sieltä alkuperäiskansojen taiteesta jäi muistijälki, joka yhä tunkee hänen omiin teoksiinsa. Natalia Goncharovan näyttelyssä Rosa huudahtelee vähän väliä ah ja voi, sillä on ilmiselvää, mikä näitä avantgardisteja yhdistää.

Vuokko Hovatta

Kuukauden vieras / helmikuu 2020

Vuokko Hovatta puhuu ihmisten välisestä ystävyydestä

Ystävyys näyttäytyy Vuokko Hovatan elämässä ylipitkinä puheluina ja arkisena vaihtotaloutena samassa talossa asuvien ystävien kanssa. ”Ystävyys on elintärkeää. Ystävyyden ydintä on se, että tulee oikeasti kuulluksi ja nähdyksi”, Hovatta sanoo. Pian hän nousee Ateneumin lavalle esittämään Tietysti olemme siskokset -monologin ystävyydestä, joka kukoisti Pariisin venäläisten emigranttien yhteisössä. Kuvataiteilija Natalia Goncharova ja runoilija Marina Tsvetajeva olivat kumpikin oman taiteenlajinsa virtuooseja.

Kuukauden vieras Sani Kontula-Webb

Kuukauden vieras / tammikuu 2020

Sani Kontula-Webb: ”Voisiko tämä olla se kadonnut maalaus?”

Taiteentutkijan tähtihetki on löytää kadonneeksi luultu aarre varaston perukoilta. Sani Kontula-Webbille niin on käynyt jo kahdesti.

Rosa Liksom: ”Votkaturismi vei minut taiteen luo”

Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksomin lapsuuden maailmassa ei tunnettu käsitettä taidemuseo. Mutta kun hän lähti 14-vuotiaana muiden tavoin bussilla lähimpään suurkaupunkiin Murmanskiin, myös votkaturistit pakotettiin taidemuseoon. Sieltä alkuperäiskansojen taiteesta jäi muistijälki, joka yhä tunkee hänen omiin teoksiinsa. Natalia Goncharovan näyttelyssä Rosa huudahtelee vähän väliä ah ja voi, sillä on ilmiselvää, mikä näitä avantgardisteja yhdistää.