Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar istuu Ateneumin portailla.
Nasima Razmyar. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Nasima Razmyar: ”Taide on ihmisen perusoikeus”

”Lapsuudenperheessäni ei vietetty joulua. Nyt nautin siitä täysillä: lasten kanssa torttuja paistaessani tuli tunne, että sittenkin selviämme tästä oudosta ajasta”, Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar sanoo. Sanotaan, että taide kuuluu kaikille, mutta se ei Razmyarin mielestä vielä ole totta. ”Kaikki vanhemmat eivät koskaan vie lastaan museoon. Eivät minunkaan vanhempani vieneet”, hän sanoo.

Olet Helsingin kaupungin apulaispormestari, ja vastuullasi on kulttuuri ja vapaa-aika. Mitä ajattelet juuri nyt, kun koronarajoitukset ovat sulkeneet niin kulttuurin kuin liikunnan harrastamispaikat, ja valmistaudumme jouluun aivan poikkeuksellisissa oloissa?

Juuri nyt tuntuu siltä, että valoa näkyy tunnelin päässä. Koronarokotukset käynnistyvät jo Isossa-Britanniassa ja pian myös Suomessa. Sairastin itsekin koronainfektion, onnekseni vain lievänä. Joudumme vielä sinnittelemään maskien ja turvavälien kanssa, mutta joskus tämä on ohi.

Perheen kanssa valmistaudumme joulunviettoon. Lapsena tunsin itseni ulkopuoliseksi, kun koulussa askarreltiin ja puhuttiin jouluperinteistä – minun kotonani ei vietetty joulua. Haaveilin silloin, että kunpa minäkin joskus voisin. Ja nyt voin!

Kaikki lapsuuden haaveeni toteutuvat omien lasteni kanssa. Joulun tuoksut, lasten nauru ja musiikki… Joulupukkikin meille tulee, mutta vain pihalle tänä vuonna. Nelivuotias esikoiseni odottaa sitä kovasti!

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar katsoo joulukoristeita Ateneumin museokaupassa.
”Lapsena ajattelin, että kunpa minullakin olisi joskus joulu. Nyt on”, Nasima Razmyar sanoo.
Miten itse pääset kulttuurin pariin? Sekä työn puolesta että vapaa-aikanasi?

Työn puolesta pääsen näkemään ja kokemaan paljon. Avaan näyttelyitä ja vierailen tilaisuuksissa – usein tosin valitettavan kiireellä. Minulla oli kunnia päästä valitsemaan myös Tieto-Finlandia-palkinnon voittaja kuuden ehdokkaan joukosta. Luku-urakka osui juuri koronakaranteenini aikaan, ja se olikin noiden pitkien yksinäisten iltojen pelastus. Vietin päiväkausia eristyksissä, ja työpäivän jälkeen käytin illat lukemiseen.

Valitsin voittajaksi Seija-Leena Nevalan ja Marko Tikan kirjoittaman Kielletyt leikit, joka kertoo tanssin kieltämisen historiasta. Teos herätti miettimään, mitä kaikkea eri aikoina kielletään, mitä moralisoidaan ja mitä onkaan vapaus.

Myös muut kuusi ehdokasta olivat hienoja kirjoja. Tässä yhteydessä haluaisin nostaa esiin Marjatta Sarpanevan puolisostaan Timo Sarpanevasta kirjoittaman Rakkaus ja taide -elämäkerran. Se on sanalla sanottuna kaunis teos ja kertoo oivaltavasti luovuudesta ja tinkimättömästä työnteosta.

Vaatimattomista oloista ponnistaneen Sarpanevan matka maailman huipulle on upea tarina paitsi hänestä itsestään myös suomalaisen designin menestyksestä. Johtuu ehkä omasta taustastani, että edelleen katselen ällistyneenä, miten tällainen pieni kansakunta on voinut sen tehdä!

Oma kulttuurinharrastamiseni on nyt aika vähäistä, mikä johtuu pelkästään perhetilanteesta. 4- ja 1-vuotiaat lapseni ja työ vievät kaiken aikani. Kun kesällä pääsimme pari kertaa mieheni kanssa ulos, kävimme taidenäyttelyissä ja syömässä hyvin – se on minun käsitykseni täydellisestä illasta.

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar katsoo valokuvaa Magnus Enckellistä ja Hugo Simbergistä purjehtimassa.
”Suomen taiteen ja designin historia jaksaa yhä uudelleen hämmästyttää – mitä kaikkea täällä onkaan saatu aikaan”, Nasima sanoo. Taustalla valokuva Magnus Enckellistä ja Hugo Simbergistä purjehtimassa Suomenlahdella vuonna 1902.
Millaisia eväitä sait lapsuudessa kulttuuriin ja taiteeseen?

Varhaislapsuuden eväät olivat hyvin vähäiset. Muutimme Afganistanista, kun olin nelivuotias, ja muistikuvani sieltä ovat olemattomat. Asuimme sitten Moskovassa Afganistanin-suurlähetystössä, ja muistan seisoneeni siellä valtavien kultakehyksisten taulujen edessä – ne olivat varmasti arvokkaita, mutta lapsen silmin myös pelottavia.

Muutettuamme Suomeen vuonna 1992 vanhempani ovat olleet siitä lähtien työttömiä ja vähävaraisia. Kun suomen kielen taito on heikko, on vaikeaa osallistua. Muistan, että isä halusi kerran viedä meidät Taiteiden yöhön. Tulimme Käpylästä varta vasten keskustaan, jossa tapahtui joka puolella toinen toistaan oudompia juttuja. Hetken kuljeskeltuamme menimme minun ja veljeni toiveesta syömään Mäkkäriin – se jäi mieleen.

Tämä kuvaa hyvin sitä, miten pahalta talousoppineesta ja politiikassa menestyneestä isästäni ja toimittaja-äidistäni on täytynyt tuntua se, että he eivät voineet osallistua uuden kotimaansa kulttuuriin. Afganistanissa he olivat hyvin perillä runoudesta ja kirjallisuudesta. Siksi ymmärrän hyvin niitä perheitä, jotka juuri nyt ovat ulkopuolisia kaiken kulttuuritarjonnan keskelläkin.

Näistä syistä vanhempani eivät koskaan vieneet minua tai veljeäni esimerkiksi museoon. Kun nyt vierailen milloin missäkin hienossa kulttuuritapahtumassa, tekee välillä mieli nipistää itseäni, että onko tämä edes totta.

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar Magnus Enckellin näyttelyssä.
”Helsingissä turisti voi vierailla keskeisissä museoissa helposti, sillä ne sijaitsevat lähellä toisiaan. Toisaalta läheskään kaikki kaupungin asukkaat eivät koskaan käy niissä – siinä meillä on vielä tekemistä”, Nasima Razmyar sanoo.
Millainen taide- ja kulttuurikaupunki Helsinki on? Mikä on hyvää, ja mitä haluaisit kehittää?

On upeaa nähdä, miten ihmiset jonottavat täällä museoihin ja miten uudenlainen paikallinen kulttuuri saunoineen ja tapahtumineen leviää. Ensi kesänä toivottavasti toteutuva Helsinki Biennaali tulee olemaan uudenlainen avaus kuvataiteen saralla, kun nykytaide levittäytyy Vallisaaren upeaan luontoon.

Arkkitehtuurin ja designin uusi museo toteutuu jonain päivänä – se ei ole enää jos vaan kun! Nämä ovat valintoja, joita kaupunki tekee: panostamme taiteeseen, annamme sille tilaa ja rahaa.

Tämän ei kuitenkaan saa antaa sumentaa tosiasiaa: kaikki helsinkiläiset eivät todellakaan ole tämän kulttuuritarjonnan äärellä. Aivan kuten pikku-Nasimaa, ei kaikkia helsinkiläislapsia nytkään viedä museoihin tai teatteriin. On paljon perheitä, joilla ei ole siihen mitään mahdollisuuksia.

Kävin hiljattain vakavan keskustelun Erkki Liikasen, Suomen pankin entisen pääjohtajan ja suuren taiteen ystävän kanssa. Hän sanoi, että valitettavasti taide ei vielä kuulu kaikille. Olen samaa mieltä: meidän pitäisi onnistua siinä paremmin.

Koska kaikilla perheillä ei tule koskaan olemaan samanlaisia lähtökohtia, lasten taidekasvatuksen tulee lähteä varhaiskasvatuksesta ja koulusta. Yhteiset retket museoihin ja muihin kulttuurikohteisiin ovat valtavan tärkeitä, ja niiden pitää olla mahdollisia kaikille bussilipuista lähtien.

Tämän lisäksi taidetta pitää viedä kaikkialle, myös sinne, missä sitä ei perinteisesti ole totuttu näkemään. Maailmalla on esimerkkejä siitä, miten jopa yksi museo voi muuttaa huonomaineisena pidetyn alueen luonteen: se houkuttelee paikalle ihmisiä ja muita palveluita ja siistii aluetta laajemminkin.

Taide on paljon enemmän kuin vain ”virkistysilmiö”– sillä on syvällinen vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Siksi taiteen pitäisi olla perusoikeus kaikille, aivan kuten meillä on oikeus ruokaan, hoivaan ja koulutukseen.

Mikä taide-elämys on vaikuttanut sinuun lähtemättömällä tavalla?

Olin vuonna 2018 avaamassa Ateneumissa Adel Abidinin näyttelyn History Wipes. Hänen teoksensa tekivät minuun valtavan vaikutuksen: historia ja nykyhetki, ihmiskunnan tila, sodat ja muistot – se kaikki kosketti minua syvältä. Vierailin näyttelyssä kolme kertaa. Teoksia katsoessani minulle tuli samaan aikaan fyysisesti melkein huono olo ja kyyneleet silmiin, ja toisaalta olin myös äärettömän kiitollinen siitä, että näitä vaikeita asioita voi käsitellä taiteen kautta.

Vaikka myös digitaaliset taide-elämykset ovat tärkeitä, ne eivät koskaan korvaa läsnäoloa ja niitä kokemuksia, joita voi saada suorissa kohtaamisissa. Niissä toteutuu taiteen perimmäinen tarkoitus, ja siksi ne ovat meille niin tärkeitä.

KUKA?

Nasima Razmyar

  • Työ: Helsingin apulaispormestari, vastuualueina kulttuuri ja vapaa-aika; aiemmin toiminut kansainvälisissä tehtävissä ja SDP:n kansanedustajana
  • Perhe: aviopuoliso Johan Fager, lapset Jonas, 4, ja Jakob, 1.
  • Koti: Helsingissä
  • Harrastukset: lenkkeily

Joulun kolme suosikkia

  1. Lasten riemu ja jännitys jouluaattona
  2. Piparin ja glögin tuoksu
  3. Joululaulut (erityisesti ruotsinkieliset)

Vaikka Ateneum on suljettuna, museokauppa on avoinna! Lue lisää museokaupan aukiolosta

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen