Henkilö nojaa pöytään, valkoinen kauluspaita päällä, taustalla mosaiikkitaideteos.
Mirkku Kullberg viettää aikaa myös Berliinissä, jossa asuu hänen puolisonsa, kuvataiteilija Ola Kolehmainen. ”Berliini on täynnä ikäpolvien ja tyylien kerroksellisuutta. Siellä on myös mahtava kulttuuritarjonta ja paljon hyviä ystäviä.”

Mirkku Kullberg: ”Tulevaisuudessa museokäynti korvaa shoppailun”

”Helsingin ydinkeskustan pitää luoda nahkansa uudelleen”, sanoo Mirkku Kullberg, joka on ollut mukana perustamassa vastuullisuuden ja designin kotia. Glasshouse Helsinki sijaitsee Aleksanterinkadulla, vain 257 askeleen päässä Ateneumista. Tulevaisuudessa museot ovat Kullbergin visioissa vilkkaita kohtaamispaikkoja, joissa vierailu korvaa turhan kuluttamisen tarpeita. Kokemansa työn merkityksen ja kuluttamisen eksistentiaalisen kriisin jälkeen hän on entistä vakuuttuneempi, että vastuullinen tekeminen on mahdollista ja välttämätöntä.

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Mirkku Kullberg, olet palannut juurillesi Suomeen, suoraan Los Angelesin businessmaailmasta Loviisan-kotiin. Mitä tapahtui?

”Kun pandemia alkoi keväällä 2020, tulin Finnairin viimeisellä New Yorkin -lennolla Suomeen. Pari kuukautta vietin totaalisesti yksin Loviisassa tuijotellen merta ja lintuja. Pohdin töitäni ja elämääni, ja mietin, milloin viimeksi olen nähnyt kevään tulevan. Myös ensimmäisen lapsenlapsen tuleva syntymä oli saanut jo aiemmin tekemään päätöksen, että nyt reissaaminen saa loppua, mutta pandemia pakotti tekemään sen kertaheitolla. Ilmastonmuutos on ollut mielessäni jo pitkään ja heräsin usein aamuviideltä lukemaan IPCC:n raportteja, kun niitä julkistettiin. Joka aamu herätessäni mietin, mikä työni tarkoitus on.

Olen tehnyt töitä yrityksissä, joiden kasvutavoitteet ovat kovat, enkä enää voi allekirjoittaa kaikkea sitä: myynnin tykittämisen sijasta haluan nyt keskittyä myös antamaan takaisin. Kuluneiden puolentoista vuoden aikana asiat ovat loksahtaneet paikoilleen.

Ensin teimme pienen Lokal-yrityksen kanssa joulumarkkinat Kansallissaliin Aleksanterinkadun varrelle. Ne olivat menestys, vaikka rajoitusten vuoksi asiakkaat joutuivat jonottamaan portaikossa päästäkseen sisään. Sitten puhelimeni soi taas tammikuussa, kun eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta ehdotettiin, että ottaisimme seuraavaksi projektiksi talon siitä aivan vastapäätä eli pian tyhjentyvän Aleksi 13 -tavaratalon. Ensin sanoin ei, sitten sanoin kyllä, miksipä ei!

Ryhmä pääomasijoittajia halusi yhdistää nuoret tekijät ja kokeneemman osaamisen ja siten kiihdyttää pienet yritykset kestävälle kasvu-uralle. Siitä lähti syntymään Glasshouse Helsinki, joka avattiin toukokuussa 2021.”

Henkilö nojaa rakennukseen, valkoinen kauluspaita päällä, katsoo kaukaisuuteen. Taustalla näkyy museoon jonottavia ihmisiä.
”Minulle vuosi alkaa syksystä, kun kesän jälkeen kaikki uusi lähtee käyntiin. Tämä on paras vuodenaika”, Mirkku Kullberg sanoo.
Olet Glasshouse Helsingin toimitusjohtaja eli puutarhuri. Mikä Glasshouse on?

”Vastuullisuuden viitta on kaiken päällä. Minulla on tässä kasvihuoneessa puutarhurin rooli: tarjoamme kasvualustan tulevaisuuden tekijöille ja autamme heidät alkuun. Kuluttaminen ei lopu, mutta me voimme vaikuttaa siihen, mitä kulutetaan.

Katutason isoista näyteikkunoista näkyy Glasshouse Helsingin yksi puoli: vastuullisten tuotteiden design-myymälä ja do you read me?! -kirjakauppa. Lokal-yrityksen käsityöläisten lähituotteilla on oma kokonaisuutensa, ja lisäksi esillä on muiden pientuottajien vastuullista muotia sekä ihonhoito- ja sisustustuotteita. Jokainen tuote on aseteltu esille harkitusti, ja pelkästään myymälässä vierailu on elämys. Yksi asiakas alkoi itkeä, koska näki niin paljon kaunista. Siellä siis voi käydä myös vain nauttimassa – on myös ihan hyvä ja moraalinen päätös olla ostamatta mitään!

Myymälän liiketoiminta ei kuitenkaan ole toimintamme perusta, vaan ennen kaikkea Glasshouse Helsinki on sekä fyysinen että virtuaalinen kohtauspaikka: saatamme yhteen tekijöitä, jotka pyrkivät vastuullisuuteen. Tarjoamme konsulttipalveluita, koska haluamme olla myötävaikuttamassa yritysten muutokseen. Tätä kaikkea tapahtuu talon toisessa kerroksessa, jossa sijaitsee myös Glasshouse Helsingin oma taidegalleriatila.

Glasshouse Helsingin verkkosivusto on vastuullisuuden tietolähde ja oma mediansa, joka kertoo tarinoita tärkeinä pitämistämme teoista ja ihmisistä niiden takana.”

Henkilö seisoo kiviportaikossa, valkoinen kauluspaita päällä, kukallinen maski kasvoillaan, katsoen viistosti ylös.
”Rakastan kirjoja ja lukemista. Jos en pysty lukemaan, mieli ei pysy koossa”, Mirkku Kullberg sanoo.
Mitä museot ja taide merkitsevät sinulle?

”Minusta on hienoa ajatella sitä siltaa, joka kulkee Glasshouse Helsingin ovelta Ateneumiin ja takaisin. Molemmat ovat kansalaisten kohtaamispaikkoja. Taide kuuluu kaikille, eikä se ole mikään klisee!

Minulle Ateneum on aina ollut jonkinlainen turvapaikka. Samaan aikaan tuttu ja kuitenkin näyttelyiden kautta aina uusi. Rakastan kauneutta, se on elämässäni iso ja rauhoittava tekijä. Sen ja luonnon avulla etsin hiljaisuutta, ulospääsyä kohinasta.

Lempitaiteilijani on Agnes Martin, vuonna 2004 kuollut amerikkalainen taidemaalari. Hänen abstrakti ekspressionisminsa puhuttelee minua yhä uudelleen.

Taide antaa perspektiiviä menneeseen ja tulevaan, ja kulttuurilla on iso merkitys henkiselle hyvinvoinnille. Viimeistään nyt pandemian aikana se on tullut tuskallisen selväksi, ja toivon todella, että siitä otetaan opiksi.

Tiede ja taide ovat uudella tavalla yhteyksissä myös bisnekseen. Tämä kävi ilmi, kun haastattelin museoihmisiä ympäri maailmaa Helsingin uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon taustatyötä varten. New Yorkin MoMAn kuraattori Peter Reed kertoi sen näin: modernin taiteen museon uusi asiakasryhmä ovat juristit ja pankkiirit, jotka kokevat välttämättömäksi tietää enemmän taiteesta ja kulttuurista – koska heidän asiakkaansa edellyttävät sitä. Valistuneet yritysjohtajat tietävät jo, että merkittävän pääoman rinnalla kulkee kulttuuri ja taide.

Näen tulevaisuuden museon paikkana, joka tarjoaa vaihtoehdon myös turhanpäiväiselle kuluttamiselle. Perinteiset tavaratalot ovat kriisissä, mutta museoihin jonotetaan.”

KUKA?

Mirkku Kullberg

  • Työ: Glasshouse Helsingin toimitusjohtaja. Toiminut aiemmin mm. Artekin ja Vitran johdossa sekä Kämp Groupin markkinointijohtajana. Useita hallituksen jäsenyyksiä, tällä hetkellä mm. Alvar Aalto -säätiö (puheenjohtaja), Paimion parantolan säätiö ja Myssyfarmi.
  • Perhe: naimisissa kuvataiteilija Ola Kolehmaisen kanssa, kaksi aikuista tytärtä ja yksi lapsenlapsi
  • Koti: Loviisassa ja Berliinissä
  • Harrastukset: kirjallisuus, meri ja mielen maisemat

Kolme suosikkia

  1. Vanhat ja uudet kirjastot
  2. Meri Helsingin maisemassa
  3. Runonlausunta lavalla: esimerkiksi loistava Elsa Tölli, joka voitti juuri Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnon.

Sinua voisi kiinnostaa myös