Näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Maria Sid on monessa mukana, mutta kaikessa tekemisessään hänellä on sama tavoite: palvella yleisöä mielikuvituksen keinoin. ”Tarvitsemme henkistä ravintoa nyt ihan erityisen paljon. Perhe-elokuva tai museokäynti on yhteisen asian äärellä olemista. Nyt sellaisten hetkien arvo korostuu”, Sid sanoo.
Maria Sid
Työ: näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja
Perhe: puoliso Peter Achrén, kolme lasta
Koti: Tukholman lähellä
Vierailet parhaillaan tv-katsojien olohuoneessa, kun näyttelet Kaikki synnit -sarjan rikospoliisi Sanna Tervoa. Samaan aikaan elokuvateattereihin saapuu ohjaamasi Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuva. Itse olet kuitenkin juuri nyt Tukholmassa johtamassa kaupunginteatteria. Miten jaat aikaasi näiden kaikkien töiden ja vielä kahden kotimaan, Suomen ja Ruotsin välillä?
Kaikki se on samaa juurta! Näyttelijän ja ohjaajan ammattitaito ja johtamisen opit ovat käytössä eri tavoin läsnä eri töissä. Ohjaaminen on myös työn johtamista, ja teatterijohtajana johdan ohjaajia, mikä on äärimmäisen kiehtovaa hommaa.
Monenlaiset työni tukevat toisiaan, mutta periaatteeni on, että teen yhden asian kerrallaan. Työni ydin on mielikuvituksen leikki, ja teen työtäni yleisöä varten. Ja olipa yleisönä lapset tai aikuiset, palvelen aina taidetta.
Olen myös hyvin omistautunut työlleni. Ei ole mikään vitsi, että työni on myös harrastukseni. Meillä on Tukholman kaupunginteatterissa vuosittain 19 ensi-iltaa yhdeksällä eri näyttämöllä. Normaalioloissa näyttelijöitä voi olla 200, mutta nyt noin 140, sillä olemme tietenkin joutuneet supistamaan toimintaa koronan vuoksi.
Kotini ja perheeni on Ruotsissa. Olen sitoutunut olemaan Tukholman kaupunginteatterin pestissä ainakin vuoden 2022 loppuun saakka. Ja kun tällaisen mandaatin on saanut, silloin paukutetaan täysillä!
Elokuvaa kuvattiin Ateneumissa kahden päivän ajan. Maria Sid ohjaa näyttelijöitä (Minka Kuustonen ja (Lumi Kallio) Taistelevien metsojen edessä.
Teattereihin on juuri tulossa lastenelokuva Risto Räppääjä ja väärä Vincent, jota kuvattiin myös Ateneumissa. Millaista on ohjata lastenelokuvaa?
Pidin koko prosessin ajan johtoajatuksena, että tämä on perhe-elokuva. Sellainen tarina, jota voivat katsoa lasten lisäksi vanhemmat ja isovanhemmat, ja jokainen löytää siitä itselleen jotakin. Nykyisin istumme niin paljon kukin oman päätelaitteemme ääressä, että yhteinen elokuvakokemus voi olla todella jotain erityistä.
Koko perheen elokuvan tekemisessä on ihanaa se, että siinä voi käyttää mielikuvitustaan niin vapaasti. Lasten kanssa työskennellessä on hauskaa se, että heidän kanssaan voi rikkoa rajoja. Olen ihmisenä aika ujo, ja ehkä osittain siitä syystä tunnen lasten kanssa olevani vapaampi kuin aikuisten.
Elokuvanteossa kohtelen lapsia, kuten näyttelijöitä kohdellaan. Kävimme Riston (Silmu Ståhlberg) ja Nellin (Lumi Kallio) kanssa syvällisiä keskusteluja siitä, mitä olemme tekemässä. Heillä on ilmiömäinen kyky olla läsnä ja kommunikoida.
Elokuvassa Rauha Räppääjä saa merkillisen ennustuksen, jonka mukaan hänen lähipiirissään on jälleensyntynyt nero. Onko Risto Räppääjä jälleensyntynyt Vincent van Gogh?
Elokuvaa kuvattiin myös Ateneumissa, miten se sujui?
On ylipäätään jännittävää, kun kuvauksia tehdään museossa. Eikä missä tahansa museossa, vaan juuri Ateneumissa, joka on minulle jollain lailla pyhä paikka. Vähän kuin kirkko. Ympärillä on mittaamattoman arvokkaita taideteoksia, ja siinä sitä käännellään kameroita ja jalustoja Edelfeltien keskellä. Kuvauspaikka toi jonkinlaista iättömyyden tuntua itse elokuvaankin!
Minulle on tärkeää viestiä elokuvan kautta myös lapsikatsojille, että museo on makea paikka. Taide kuuluu kaikille, ja Risto Räppääjä kertoo sen elokuvayleisölle.
Rauha Räppääjää näyttelee elokuvassa Minka Kuustonen.
Millä tavalla kuvataide kuuluu sinun elämääsi?
Olen kirjaimellisesti kasvanut taiteen keskellä. Isäni on näyttelijä ja ohjaaja Sven Sid, ja äitini Tuula Mäkelä työskenteli kuvaussihteerinä televisiossa. Isäpuoleni Tommi Mäkelä on kuvataiteilija, joten kasvoin konkreettisesti öljyvärien tuoksussa. Kun muutimme joksikin aikaa Tanskaan Skagenin lähelle, perusteluna oli, että siellä on hyvä valo!
Museofriikkiyteni on siten perua jo lapsuudesta, isovanhempien ja vanhempien vaikutusta. Elän todeksi sitä ajatusta, että museo kuuluu kaikille. Museoissa käyminen on osa arkea ja osa myös työtäni, sillä kuvataide antaa ohjaajantyölle hirveän paljon.
Taidenäyttelystä saan syvyyttä ajattelulle, lavastusideoita, konsepti-ideoita… Kuvataiteen kautta voi pohtia, miten kertoa asioita. Symboliikka on valtavan tärkeää myös ohjauksissa, ja sitä voi ammentaa kuvataiteesta. Sillä samasta asiasta on loppujen lopuksi kyse minunkin työssäni – kerronnasta!
Kenet haluaisit nostaa esille kuvataiteen kaanonista?
Ehdottomasti ruotsalaisen kuvataiteilijan Hilma af Klintin (1862–1944). Hän elätti itsensä maisema- ja muotokuvamaalauksella, mutta teki samaan aikaan myös geometrista, ei-esittävää taidetta. Hän määräsi tämän osan tuotannostaan salaiseksi, ja se oli ensimmäistä kertaa esillä vasta 40 vuotta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1986, jolloin siitä tuli maailmansensaatio.
Ajatella, että hän teki tuon kaiken samaan aikaan kuin Kandinskyt ja Kleet ja Mondrianit, mutta ilman heidän vaikutustaan ja koko maailmalta piilossa. Hänen suuri taiteensa oli salaisuus – se on minusta hurjaa. Tämä tarina on vain yksi esimerkki siitä, miten henkilökohtaista ja kiehtovaa taide voi olla. Ja katsomalla Hilman graafisia töitä minä saan ajatukseni järjestykseen. Sellaista on taiteen voima.
Teksti: Leeni Peltonen
Kuva Maria Sidistä: Teemu Kuusimurto
Kuvat Risto Räppääjä -elokuvasta: Solar Films / Marek Sabogal
Lasten lauantaita vietetään Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuvan hengessä. Tapaa elokuvan näyttelijöitä, maalaa taidepajassa ja lähde opastuksille! Vapaa pääsy alle 18-vuotiaille. Lue lisää tapahtumasta
”Taide syntyy usein keskeneräisyydestä ja herkkyydestä rikkinäisyyden äärellä. Onnekas on se ihminen, joka on kyllin herkkä löytääkseen sen särön”, sanoo Mikko Kuustonen. Hän kutsuu itseään kulttuurin sekatyömieheksi, jonka ominaisuuksiin mahtuvat niin tv-viihteen tekijän nopea huumori kuin laulunkirjoittamisen vaatima hauraus ja tiivistämisen taito.
Ympäristövaikuttaja Saara Kankaanrinta on intohimoinen kuvataiteen ystävä. Hänelle taidekokemus vaikuttaa kuin samoilu monimuotoisessa metsässä – se tuntuu hyvältä ”solutasolla saakka”. ”Museokäynti on kokonaiselämys, ja sen jälkeen tuntuu, kuin silmät näkisivät entistä kirkkaammin”, Saara sanoo.
”Suomalainen design on yhteiskunnan peilikuva: se kuvastaa tasa-arvoa ja luonnonläheisyyttä ja jopa tapaamme ajatella”, Anna Valtonen sanoo. Designmuseon hallituksen puheenjohtajana hän edistää uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon rakentamista Helsinkiin. ”Uusi museo on nyt yhtä tärkeä hanke kuin Ateneum oli aikoinaan, kun rakennettiin kansallista identiteettiä. Nyt katse on tulevaisuudessa”, Valtonen sanoo.
Näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Maria Sid on monessa mukana, mutta kaikessa tekemisessään hänellä on sama tavoite: palvella yleisöä mielikuvituksen keinoin. ”Tarvitsemme henkistä ravintoa nyt ihan erityisen paljon. Perhe-elokuva tai museokäynti on yhteisen asian äärellä olemista. Nyt sellaisten hetkien arvo korostuu”, Sid sanoo.
