fbpx

Krista Launonen: ”Taide auttoi jaksamaan sairauden raskaimpina hetkinä”

Kuukauden vieras Krista Launonen Ateneumin edessä

Taiteen moniottelija Krista Launonen on kirjoittanut teoksen ”Hymyn salaisuus – miten taide auttoi minua löytämään elämänilon?” Kysyn, miten hän jaksoi kirjoittaa, vaikka sairastui parantumattomaan syöpään ja oli monta kertaa lähellä kuolemaa. ”Kysymyksenasettelu on outo, sillä asia on aivan toisin päin: kuvataide ja kirjoittaminen auttoivat minua kestämään sairauttani”, Krista Launonen sanoo.

Kuka?

Krista Launonen

Työ: kuvataiteilija, taideterapeutti ja -luennoitsija, tietokirjailija
Ajankohtaista: Hymyn salaisuus – miten taide auttoi minua löytämään elämänilon? (Avain 2020) sekä Avajaiset-podcast.
Perhe: avomies, 9-vuotias poika ja Frida-koira (joka on nimetty Frida Kahlon mukaan)
Koti: Helsingissä
Harrastukset: jooga ja metsäkävely

Kolme suosikkia

”Minua kiinnostaa juuri nyt maalaustaiteessa liminaalivaihe eli elämän ja kuoleman välissä oleva tila. Valitsin aiheesta kolme suosikkimaalaustani.”

  • John Everett Millais: Ophelia, 1851–52, Tate Britain. Tämä maalaus saa veret seisahtumaan. Kirjoitin siitä kirjan Ofelian suru.
  • Arnold Böcklin: Kuolleiden saari. Versioita on viisi, jokainen yhtä mystinen. Suosikkini on Berliinin Alte Nationalgalerien kokoelmiin kuuluva versio vuodelta 1883.
  • Akseli Gallen-Kallela: Tuonelan joella, 1903, Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuolema-aihe ei ollut vieras myöskään suomalaiselle mestarille. Katso kuva teoksesta

Olet kuvataiteilija, taideterapeutti ja tietokirjailija, ja sinut tunnetaan myös innostavana luennoitsijana ja Avajaiset-podcastin tekijänä. Kuvailet tehtäväksesi saattaa ihmisiä taiteen pariin. Miksi ja miten kirjoitit kirjan Hymyn salaisuus?

Kirjan alkutahdit voi laskea siitä, kun siskoni kuoli neljä vuotta sitten. Olimme hyvin läheisiä, ja suruni oli musertava. Läksin etsimään iloa taiteesta, koska uskon sen voimaan ja viisauteen. Kuvataide on ollut erottamaton osa minua jo yli 20 vuotta, vaikka tein pitkän uran myös aikakauslehdissä.

Aloin ihmetellä, miksi kuvataiteessa näkyy niin vähän hymyjä. Miksi elämäniloa on niin vähän? Valtaosa teoksista on synkkiä, tuskaisia ja vakavan asiallisia. On helppo löytää surevia, kärsiviä, kaihoisia ja epätoivoisia hahmoja, mutta nauravat ihmiset ovat kuvataiteessa useimmiten joko juovuksissa tai hulluja. Silti maailman tunnetuin teos Mona Lisa on kuuluisa juuri hymystään!

Halusin tutkia tätä ilmiötä, ja valitsin taidehistoriasta viisi merkittävää hymyä, joiden taustoja ja olemusta keskityin tarkastelemaan. Huolellisen pohdinnan jälkeen viideksi teokseksi valikoituivat eri aikakausilta etruskipariskunnan sarkofagi (n. 500 eaa.), Buddhan pää (n. 300 eaa.), Leonardo da Vincin Mona Lisa (1503–07), Élisabeth Vigée Le Brunin Omakuva (1790) ja John Singer Sargentin Ena and Betty (1901).

Aloittaessani en vielä tiennyt, millainen merkitys kirjan tekemisellä tulisi itselleni olemaan.

Kuukauden vieras Krista Launonen ja Albert Edelfeltin maalaus Lukeva pariisitar

Krista Launonen on nimennyt Albert Edelfeltin Suomen viralliseksi hymymaalariksi. Lukeva pariisitar (1880) -maalauksen malli tunnetaan nimellä Virginie. Teos kuuluu Kansallisgallerian kokoelmaan ja on esillä Ateneumissa Suomen taiteen tarina -näyttelyssä.

Millainen matka kirjan kirjoittaminen oli?

Teosten takaa aukeni riemastuttavia tarinoita, ja kirjoitusprosessista tuli aikamatka taiteeseen ja taiteilijoiden elämään. Ja myös mallien, sillä heidän hymynsä on teosten ansiosta säilynyt meille, jotka satojen vuosien kuluttua tuijotamme niitä!

Tärkeä osa prosessia oli myös se, että maalasin itse toisinnot näistä teoksista samalla, kun kirjoitin kirjaa. Uskon, että sain niistä siveltimellä esiin uusia tasoja.

Minun oli tarkoitus matkustaa aivan konkreettisesti teosten perässä: suunnitteilla oli kunnon road trip Italiaan, joka yhdistää tavalla tai toisella kaikkia näitä teoksia. Matkustaminen on ollut minulle valtavan tärkeää lapsesta saakka, ja koen kroonista kaukokaipuuta. Olin juuri lähdössä Italiaan, kun sain kuulla, että sairastan kroonista syöpää, multippeli myeloomaa eli plasmasolusyöpää.

Sen sijaan että olisin kierrellyt Firenzen kujilla ja taidemuseoissa, makasin syöpähoidoissa Meilahdessa, oksensin ja kärsin kivuista, jollaisia en olisi koskaan osannut kuvitellakaan. Puolentoista vuoden ajan olen saanut hoitoa syöpään, jota ei voida parantaa: se on asettunut minuun pysyvästi. Kantasoluhoidon ansiosta olen kuitenkin hengissä.

Kirjan kirjoittamisesta tuli huonojen päivieni pelastaja ja hyvien hetkien ilo. Samalla kun kerron löydöistäni taiteen maailmasta, kuvaan myös arkeani syövän kanssa. Olen onnellinen, että ehdin ja pystyin kirjoittamaan kirjan loppuun asti itse. Toisinkin olisi voinut käydä.

Krista Launonen ja Magnus Enckellin muotokuva Beda Stjernschantzista

Magnus Enckellin muotokuva kollegastaan, taidemaalari Beda Stjernschantzista on vuodelta 1902. He molemmat opiskelivat Pariisissa, jossa symbolismin ideat levisivät suomalaisten taiteilijoiden yhteisössä.

Miten pärjäät sairauden kanssa nyt?

Olin puolentoista vuoden ajan niin heikossa kunnossa, että jo 15:n minuutin työrupeama päivässä oli kova suoritus. Juuri nyt jaksan tehdä töitä jopa useita tunteja päivässä. Mutta vain pari viikkoa sitten tuli sairaudelle tyypillinen romahdus, joka vei minut sänkypotilaaksi useiksi päiviksi.

Elän eräänlaisessa välitilassa, sairauden ja terveen elämän väliin jäävässä raossa. Minun syöpäni ei katoa mihinkään. Tuossa se Lautturi juuri nytkin istuu irvistelemässä. Olemme sinut nyt, mutta tilanne voi muuttua milloin tahansa.

Opettelin sairauden aikana taktiikan, jota käytän yhä: maalaan ja kirjoitan ideani pitkälti päässäni. Ajatustyötä on 80 prosenttia, ja loput sitten konkreettista tekemistä. Vaikeimpinakin päivinä sain iloa taiteesta, sillä jos en jaksanut muuta, katselin taidepostikortteja, joita minulla on iso kokoelma. Vaikka sitten vain yhtä korttia päivässä.

Maailma ei ole reilu, eikä sairastumisella on mitään tarkoitusta. Kipu ei jalosta ketään, ei myöskään minua, ja antaisin mielelläni tämän kokemuksen pois.

Mutta sen rinnalle on tullut paljon muuta, ja esimerkiksi rakkaus taiteeseen on syventynyt entisestään. Tulin kerran hyvin huonona tänne Ateneumiin. Yritin nousta portaikkoa ylös, mutta pääsin hädin tuskin hissitasanteelle. Raahauduin katsomaan Ellen Thesleffin Omakuvaa (1894–95), joka vielä tuolloin oli näytteillä. Taide auttaa minua pitämään mieleni kirkkaana ja selkeyttää kaaosta.

Krista Launonen ja Hugo Simbergin maalaus Keinutuolissa, Anni Bremer

Hugo Simberg maalasi kihlattunsa, tulevan vaimonsa Anni Bremerin vuonna 1908 teokseen Keinutuolissa, Anni Bremer.

Miten käytät taidetta työssäsi asiakkaiden kanssa?

Luennoin paljon taiteesta ja luovuudesta. Järjestän Mielitila-studiollani maalaustyöpajoja, ohjaan ja valmennan sekä yksilöitä että ryhmiä. Taideterapeuttina käytän kuvaa väylänä ihmisen mieleen: sekä kuvia katsomalla että niitä tekemällä saa näkyviin oivalluksia, joita on joskus vaikeaa tavoittaa pelkillä sanoilla.

Koen että tehtäväni on avata taidetta ja innostaa sen pariin. Avajaiset-podcastia teen yhdessä ystäväni, stailisti Milla Muurimäen kanssa, ja sen tarkoitus on madaltaa kynnystä mennä museoihin ja gallerioihin.

Uskon taiteen voimaan ja viisauteen, ja se on järisyttävän kiinnostavaa ja monitahoista. Hymytaiteilijat elivät elämänsä uteliaina loppuun saakka, ja niin minäkin aion tehdä.

Kuukauden vieras Krista Launonen ja Magnus Enckellin maalaus Fauni

Magnus Enckellin Faunissa (1895) on hymyä ja elämäniloa. Enckellin näyttely on esillä Ateneumissa 14. helmikuuta 2021 saakka.

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Kuukauden vieras Maria Sid

Kuukauden vieras / lokakuu 2020

Maria Sid: ”Nyt ravintoa sielulle!”

Näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Maria Sid on monessa mukana, mutta kaikessa tekemisessään hänellä on sama tavoite: palvella yleisöä mielikuvituksen keinoin. ”Tarvitsemme henkistä ravintoa nyt ihan erityisen paljon. Perhe-elokuva tai museokäynti on yhteisen asian äärellä olemista. Nyt sellaisten hetkien arvo korostuu”, Sid sanoo.

Kuukauden vieras / syyskuu 2020

Mikko Kuustonen: ”Taiteessa säröt ovat kauneuden ydin”

”Taide syntyy usein keskeneräisyydestä ja herkkyydestä rikkinäisyyden äärellä. Onnekas on se ihminen, joka on kyllin herkkä löytääkseen sen särön”, sanoo Mikko Kuustonen. Hän kutsuu itseään kulttuurin sekatyömieheksi, jonka ominaisuuksiin mahtuvat niin tv-viihteen tekijän nopea huumori kuin laulunkirjoittamisen vaatima hauraus ja tiivistämisen taito.

Kuukauden vieras Saara Kankaanrinta

Kuukauden vieras / elokuu 2020

Saara Kankaanrinta: ”Kuvataide puhdistaa sielun”

Ympäristövaikuttaja Saara Kankaanrinta on intohimoinen kuvataiteen ystävä. Hänelle taidekokemus vaikuttaa kuin samoilu monimuotoisessa metsässä – se tuntuu hyvältä ”solutasolla saakka”. ”Museokäynti on kokonaiselämys, ja sen jälkeen tuntuu, kuin silmät näkisivät entistä kirkkaammin”, Saara sanoo.

Kuukauden vieras Krista Launonen Ateneumin edessä

Krista Launonen: ”Taide auttoi jaksamaan sairauden raskaimpina hetkinä”

Taiteen moniottelija Krista Launonen on kirjoittanut teoksen "Hymyn salaisuus – miten taide auttoi minua löytämään elämänilon?" Kysyn, miten hän jaksoi kirjoittaa, vaikka sairastui parantumattomaan syöpään ja oli monta kertaa lähellä kuolemaa. ”Kysymyksenasettelu on outo, sillä asia on aivan toisin päin: kuvataide ja kirjoittaminen auttoivat minua kestämään sairauttani”, Krista Launonen sanoo.