Henkilö puku päällä istuu työpöydän edessä, katsoo kameraan, taustalla värikäs kirjahylly.
”Tutkin mielelläni taustat, tarinat ja merkitykset teosten takana – niin myös näyttelyssä. Myös tiedollinen puoli on usein elämys”, Kimmo Levä sanoo.

Kimmo Levä: ”Kulttuuria ei voi korvata halpatuonnilla”

Kansallisgallerian pääjohtajana juuri aloittaneen Kimmo Levän tarina todistaa, että samaan sydämeen voi mahtua kaksi ämmää – ainakin jos ne tarkoittavat museota ja maratonia. Molemmat liittyvät kiinteästi hänen elämäänsä, ja molemmissa tarvitaan sitkeyttä ja pitkää perspektiiviä. Hänen näkökulmansa uuteen työhön tiivistyy hyvään johtamiseen ja asiakkaan palvelemiseen: hänen lempimuseonsa on sellainen, jonka ovella on jono.

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Olet muutaman viikon työskennellyt Kansallisgallerian pääjohtajana, ja edellinen työpaikkasi oli Museoliitto. Sinua voisi luonnehtia museomieheksi päästä varpaisiin – miten siinä niin on käynyt?

”Lapsuuden toiveammattini oli itse asiassa linja-autonkuljettaja. Se oli isäni ammatti, ja sitähän me pojat tietysti aina leikimme. Kotona ajateltiin, että käyn ensin lukion, ja sitten siirryn kuljetushommiin. Niin ei sitten käynyt: innostuin historiasta, ja aloin haaveilla historianopettajan työstä. Kauhajokelaisessa Hyypän kylässä, tarkemmin sanottuna Könnönkylässä, ei ollut mallia juuri muihin ammatteihin kuin näihin perinteisiin.

Lapsuus oli yhteisöllistä ja turvallista aikaa. Olen aina tykännyt opiskelemisesta, ja tein läksyt huolella – nämä ominaisuudet pätevät minuun yhä. ’Läksyt’ vievät edelleen suuren osan lukemiseen käyttämästäni ajasta ja ovat ammattikirjallisuutta.

Hain ja pääsin Tampereelle opiskelemaan historiaa, ja sen jälkeen museot ovat vieneet mennessään. Kesätyö vuonna 1985 Kauhajoen eduskuntasalimuseon oppaana antoi jo suuntaa, ja pian pääsin kirjoittamaan Kauhajoen Karhun historiaa, sitten Tielaitoksen historiaa ja niin edelleen. Vuodesta 2011 lähtien johdin Museoliittoa, joka on ollut minun näkökulmastani todellinen museoalan korkeakoulu. Juuri kun koko ala oli elämänsä nousukiidossa, iski korona.”

Henkilö puku päällä katsoo maalausta taidemuseossa.
Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset / Kaski vuodelta 1893 kiersi useissa taidemuseoissa osana Suomi 100 -juhlavuotta – myös Hämeenlinnassa, joka on Kimmo Levän kotipaikka.
Millaisia ovat varhaiset museokokemuksesi?

”Museosta sain ensi kosketuksen Kauhajoen pitäjänmuseosta, jossa oli tuulimylly ja talonpoikaisesineitä. Pitkään käsitykseni museosta olikin, että sinne mennessä pitää kumartua ja että siellä haisee vanhoilta tavaroilta – enkä sano tätä yhtään vähätellen!

Ammattimaiseen museotoimintaan pääsin tutustumaan opiskeluaikoina Tampereella. Pyynikinrinteellä vuosina 1966–1993 toiminut Nykytaiteen museo teki niin suuren vaikutuksen, että päätin alkaa sivistää itseäni taiteen kaikilla rintamilla: luin venäläisiä klassikoita ja tutkin nykytaidetta. Vaikka nämä tavat ehkä jäivät muiden harrastusten jalkoihin, en koskaan unohda sitä elämystä.

Tampereella näin myös ensimmäisen kerran, että ihmiset jonottavat museoon. Näyttely oli muinaisesta Egyptistä kertonut Hetki ikuisuudesta Tampereen taidemuseossa (1993–94). Se on edelleen vaikuttava muisto. On merkittävä ilmiö, että museoon jonotetaan.”

Henkilö seisoo taidemuseossa sininen puku päällä.
Museokortti on Kimmo Levän Suomeen tuoma menestystuote.
Miten johdat Kansallisgalleriaa?

”Minulle hyvä johtaminen tarkoittaa, että tehdään oikeita asioita ja oikein. Kolmen museon, Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon, muodostama Kansallisgalleria on Suomen suurin taidemuseo-organisaatio ja kansallinen kulttuurilaitos. Se sisältää niin kokoelmat, rakennukset kuin niissä työskentelevät lahjakkaat ihmiset. Kaiken sen johtaminen on arvokas tehtävä, jolla on pitkä juuret. Mikä voisi olla hienompi työ kuin olla mukana siinä jatkumossa?

Haasteita ei tule puuttumaan: Miten pidetään huolta henkilöstöstä? Miten pitää talous kasvusuuntaisena? Miten kehittää rakennuksia yhdessä Senaatti-kiinteistöjen kanssa niin, että ne pysyvät paitsi kunnossa, myös vastaavat ajan tarpeisiin?

Kolmen vahvan museobrändin on oltava Kansallisgallerian siipien alla enemmän kuin osiensa summa. Siitä huolehtiminen on minun tehtäväni.”

Henkilö puku päällä seisoo taidemuseossa, katsoo graniitista veistettyä taideteosta.
Wäinö Aaltosen taide tuli Kimmo Levälle tutuksi hänen työskennellessään Turun vs. museopalvelujohtajana. Kuvassa Wäinö Aaltosen teos Graniittipoika I (1917–1920).
Mitä museoille kuuluu juuri nyt?

 ”Museo on aivan eri tavalla cool paikka kuin minun lapsuudessani – tämän näen sekä omasta jälkikasvusta että tilastoista. Nyt ymmärretään myös, miten tärkeää on markkinoida museoita. Yksi onnistumisen kokemus on Museokortti, johon sain idean Alankomaista. Sen menestystarina jatkuu yhä ja näyttää kantavan myös vaikean pandemia-ajan yli.

On tärkeää puhua myös rahasta. Kulttuuri, joka sisältää museotoiminnan, tuottaa toimialana noin kolme prosenttia kansantulosta, ja se on enemmän kuin elektroniikka- tai paperiteollisuus. Kulttuurin liikkeellepanema tuotto ei kuitenkaan jää kulttuurilaitoksiin, vaan se hyödyttää ennen kaikkea matkailua, hotelli- ja ravintola-alaa. Aasialainen turisti ei tule tänne, koska voi lentää Finnairilla, vaan koska haluaa kokea kulttuuri- ja luontoelämyksiä. Tämä kuvio meidän pitää saada toimimaan paremmin.

Asiakkaan kannalta on merkityksellistä, että museo kantaa aikojen yli: omasta kansallisesta kulttuurista kertovia museoita ei voi korvata halpatuonnilla. Siinä on kasvunäkymä, joka meidän pitää osata ottaa haltuun.”

KUKA?

Kimmo Levä

  • Työ: Kansallisgallerian pääjohtaja. Sitä ennen toiminut museoalan johtotehtävissä 25 vuotta, mm. Museoliitossa.
  • Perhe: vaimo ja kolme lasta
  • Koti: Hämeenlinnassa
  • Harrastukset: pitkän matkan urheilu; juossut maratonin joka vuosi vuodesta 1989 lähtien.

Mieleenpainuvimmat ulkomaiset museoelämykseni

  1. Vasa-laiva, Tukholma. Vaikuttava esillepano sekä vertaansa vailla oleva historiallinen kertomus.
  2. United States Holocaust Memorial Museum, Washington. Museo kertoi jo ovella olevansa kysymys, ei vastaus. Sen paremmin ei voi tiivistää tunnetta, joka museokierroksella oli joka paikassa: ”Miten tämä on voinut olla mahdollista?” Kierroksen päätteeksi vielä katsaus nykymaailmaan, ja kysymys muuttui muotoon: ”Miten tämä voi edelleen olla mahdollista?”
  3. V&A, Lontoo. Sopiva sekoitus taidetta, designia ja kulttuurihistoriaa sekä kantaaottavuutta yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

SINUA VOISI KIINNOSTAA MYÖS