Kati Outinen ja Helenen katse

Kuukauden vieras Kati Outinen. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Mitä Helene Schjerfbeck mietti unettomina öinä? Makasiko hiljaa vai piehtaroiko? Kun näyttelijä Kati Outinen astuu teatterin lavalle, hänestä tulee Helene, joka katsoo kohti uhmakkaasti, täynnä voimaa. Minä maalaan teidät kaikki on ajankohtaisesta taiteilijasta kertova monitulkintainen näyttämöteos, joka nähdään syksyllä 2019 myös Ateneumissa.

KUKA?

Kati Outinen, 57

Työ: Näyttelijä, ohjaaja, tuottaja. Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja.
Koti: Helsingissä ja Karjaalla
Harrastukset: Pitkät kävelyt, puutarhanhoito, jooga, lukeminen, sienestys

KOLME KULTTUURISUOSIKKIA

  • Elokuva: Alfonso Cuarón – Roma (2018)
  • Näyttely: Anj Smith – Sea Lily, Feather Star Sara Hildénin taidemuseossa (päättyi 20.1.2019)
  • Kirja: Mia Kankimäki – Naiset joita ajattelen öisin (2018)

 

Se katse. Olan yli sivusilmin luotu, vähän varautunut, silti utelias, arvioiva. Ylivenytetty kaula, jähmettynyt asento. Ilmetty Helene Schjerfbeck sellaisena, kuin me hänet muotokuvista tunnemme.

Tämän me näemme, kun näyttelijä Kati Outinen astuu teatteri Jurkan intiimille näyttämölle yhdessä tanssija ja koreografi Annatuuli Sainen kanssa. Katsojan eteen astelee Helene uransa eri vaiheissa. Teksti pohtii ennen kaikkea taiteilijuutta Helene Schjerfbeckin hahmon kautta.

Hahmon, josta meillä monilla on mielikuva, mutta josta oikeastaan tiedämme aika vähän. Meillä on vanhojen elämäkertojen luoma kuva hauraasta ja yksinäisestä naisesta. Ja meillä on nykytutkijoiden luoma monivivahteisempi kuva vahvasta taiteilijasta, joka maalasi niin kuin tahtoi ja loi kokonaan oman ilmaisukielensä.

Oliko hän rakkaudesta riutuva nainen vai kiukkuinen akka? Oliko hän pelottava, ikävä ihminen? Levollinen vai levoton? Miten asetteli hiukset päälaelleen? Miten katsoi kohti, miten valitsi sen mitä katsoo?

Kuukauden vieras Kati Outinen. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Kati Outinen on tutustunut tarkoin Helene Schjerfbeckin teoksiin, jotka syttyvät eloon näytelmässä Minä maalaan teidät kaikki. Osaan esityksistä on vielä jäljellä lippuja.

Taiteilija ja ihminen

Mitä me oikeastaan tiedämme Helenestä? Elämäkertatiedoissa hänen kerrotaan ontuneen nelivuotiaana sattuneen tapaturman seurauksena. Mutta miten hän ontui? Kävelikö vaappuen vai vain lievästi huojuen? Kiroiliko koskaan? Joiko joskus itsensä humalaan? Valvoiko öisin – ja mitä silloin mietti?

”Tässä teoksessa Helene on ennen kaikkea taiteen tekijä. Onko näytelmässä kuvattu tapahtuma  juuri se juuri uneton yö, jolloin tuleva työ etsii ulospääsyä?” Kati Outinen pohtii. Näytelmän teksti on hänen tyttärensä, dramaturgi Iida Hämeen-Anttilan kirjoittama. Hämeen-Anttila on perehtynyt tarkoin Schjerfbeckiä käsittelevään kirjallisuuteen, mutta lisännyt tekstiin myös puhtaasti fiktiivisiä elementtejä.

Äiti ja tytär ovat jo aiemminkin tehneet yhteistyötä Tainaron- ja Pelon maantiede -produktioissa. Se sujuu, kun yhdessä on sovittu säännöt: kun tavataan perheen kuvioissa, ollaan äiti ja tytär, mutta työasioissa ollaan taiteilijakollegat.

Helene Schjerfbeck: Annuli lukee (1923). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kokoelma Kaunisto. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen.

Helene Schjerfbeck: Annuli lukee (1923). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kokoelma Kaunisto. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen.

Juuri taiteilijan työn pohdinta herätti Katin kiinnostuksen ja antoi samastumiskohteen, kun hän sai Iidan tekstin luettavakseen.

Tosin hänellä – ja koko perheellä – on Helene Schjerfbeckiin myös erityinen, omakohtainen side. Outisen isoäiti Annuli Huhtala istui Schjerbeckin mallina tämän asuessa ja työskennellessä Hyvinkäällä, ja hän on ainakin yhden tunnetun työn, Annuli lukee -maalauksen (1923) mallina.

”Olin rakastanut Schjerfbeckin töitä lapsesta saakka, mutta en tiennyt mitään hänen yhteydestään meihin. Isoäitini kuoli kun olin 15-vuotias. Vasta 40-vuotiaana sain kuulla  tuon tarinan, ja tunsin merkillisellä tavalla saaneeni Schjerbeckin teosten kautta yhteyden isoäitiini”, Outinen sanoo.

Kehon kielellä

Outisen ohjaamassa Minä maalaan teidät kaikki -esityksessä ei nähdä Schjerfbeckin maalauksia kuvina vaan liikkeenä ja eleinä, kun näyttelijä ja tanssija rakentavat ilmaisullaan hetkellisiä kuvia, joissa vilahtavat Schjerfbeckin maalaukset: esimerkiksi Toipilas, Haavoittunut soturi hangella, Tanssiaiskengät sekä eri elämänvaiheiden omakuvat.

”Menemme fyysisesti Helenen maailmaan. Teemme kuvat kehollistamalla: ne pitkät kaulat ja leuat, käsien asennot – se kaikki fyysistyy lavalla”, Kati Outinen sanoo.

Hän teki laajan taustatyön ennen kuin alkoi ohjata näytelmää. Inspiraation lähteenä toimivat ennen kaikkea Helene Schjerfbeckin maalaukset. Mutta myös elämäkerrallinen tieto oli tärkeää. Hyvinkää yhdistää häntä Heleneen, samoin taiteen tekeminen, vaikka väline onkin eri.

”Tuntuu, että aidosti ymmärrän Heleneä juuri taiteilijuuden kautta. On vaikeaa selittää, miten hahmoon menee sisään. Tunnetta voisi kuvata sanalla kaksoistajunta: samalla, kun tiedostan olevani näyttämöllä ja vaistoan joka hetki yleisön ja kanssanäyttelijät, toinen puoli minusta on kokonaan esittämäni hahmon sisällä.”

Helene Schjerfbeck on juuri nyt erittäin ajankohtainen taiteilija. Lontoon Royal Academy of Arts -museossa on avautumassa heinäkuussa kattavin katsaus taiteilijan tuotantoon Isossa-Britanniassa. Laajempi versio näyttelystä avautuu Ateneumissa 22. marraskuuta 2019. Kati Outisen ja Annatuuli Sainen näytelmää puolestaan esitetään Ateneumissa yhdeksän kertaa 3. joulukuuta alkaen.

Kuukauden vieras Kati Outinen. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Helene Schjerfbeckin paperipohjaisista teoksista on tehty multimediaesitys, johon voi tutustua Suomen taiteen tarina -näyttelyssä. Nämä  akvarellit, piirustukset ja grafiikan työt ovat herkkiä valolle, ja ne voivat siksi olla vain harvoin esillä näyttelyissä.

Vien vettä janoisille

Kati Outisen monipuolinen näyttelijänura on sisältänyt lukuisia päärooleja etenkin Aki Kaurismäen elokuvissa. Hän voitti vuonna 2002 Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naispääosan palkinnon roolistaan Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä.

Lisäksi hän on toiminut näyttelijäntyön professorina ja näytellyt sekä suomen- että ruotsinkielisissä teattereissa. Viime vuosina hän on tehnyt elokuvarooleja monissa kansainvälisissä tuotannoissa, esimerkiksi rikoselokuvassa Dark Crimes (2018), jossa kanssanäyttelijänä oli Jim Carrey.

Tällaiset tuotannot herättävät median kiinnostuksen, mutta Outiselle ne ovat vain yksi ja itse asiassa melko pieni osa hänen työtään.

”Tällaiset kuvaukset tehdään niin, että lennän pariksi päiväksi kuvauspaikalle ja hoidan omat  hommani. 90 minuutin elokuvassa saatan esiintyä neljän minuutin ajan. Tällaiset roolit ovat hauskoja tehdä, mutta en minä niillä elä.”

Kati Outinen on ryhtynyt itse tuottamaan pienimuotoisia näytelmiä, joita pystyy esittämään melkein missä tahansa. Outiselle on ollut tärkeää viedä teatteria sinne, mistä ei niin vain lähdetä esityksiä katsomaan.

Jo neljän vuoden ajan hän on kiertänyt Niin kauan kuin omat siivet kantaa -monologinsa kanssa puhumassa muistista ja minuudesta. Muistisairaan suulla kerrottu tarina on puhutellut ja liikuttanut katsojia ympäri Suomen.

”Minulle on tärkeää puhua tästä, sillä omassakin lähipiirissä on muistisairaita. Halusin kirjoittaa tekstin nimenomaan muistisairaan itsensä näkökulmasta, sillä useinhan näitä tarinoita kertovat omaiset. Minun sanomani on itse muotoilemani kymmenes käsky: kunnioita kaikkia koko ajan. Tämä ei toteudu ainakaan muistisairaiden kohtelussa”, Kati Outinen sanoo.

Esitys on tehty tekniikaltaan sellaiseksi, että sitä on helppo viedä myös laitoksiin tai senioritaloihin. Sitä on esitetty jopa ruokalan nurkassa tai tavallisessa olohuoneessa.

”Tarve kaikennäköiselle kulttuurille on näissä paikoissa huutava. Monelle niissä asuvalle ainoa kulttuurivirike ovat televisio ja virret. Kun menen sinne, tunnen vieväni vettä janoisille”, Outinen sanoo.

Kuukauden vieras Kati Outinen. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Kati Outinen on myös Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja, ja ensi kesänä Kajaanissa kuullaan muun muassa Eeva Kilven runoja.

Ei tarvitse mielistellä

Omissa produktioissaan Kati Outinen on sekä tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, koreografi, puvustaja, lavastaja että tietysti näyttelijä.

”Tämä on kuin paluuta juurilleni, harrastajateatteriaikoihin, jolloin kaikki tekivät kaikkea.”

Monipuolinen tekeminen on Outiselle mieluista, paitsi että tuottajan tehtäviin kuuluva rahojen hankkiminen ja muu paperityö on hänen mielestään rankkaa.

”Olen aina kauhun vallassa, kun siihen pitää ryhtyä. Vaikka pikku hiljaa opinkin, olen silti edelleen täysi noviisi”, hän sanoo.

Kati Outinen on useaan kertaan nostanut julkiseen keskusteluun tilanteen, jossa hänen ikäisensä – keski-ikäiset – naisnäyttelijät ovat. Rooleja ei ole, eikä niitä helposti tule, koska sellaisia ei ole kirjoitettu tarpeeksi. Ilman vakituista kiinnitystä työt kerta kaikkiaan loppuvat, ellei niitä luo itse.

”Kun työt yhtäkkiä vähenivät, jouduin miettimään, vaihdanko alaa vai mitä teen. Tulin sitten puolivahingossa tehneeksi ihan viisaan liikkeen, kun laajensin nykyistä osaamistani teatterin tekijänä. Tajusin, että minun on tuotettava teatteria itse.”

Hyvä puoli tilanteessa on se, että näin Outinen saa tehdä teatteria juuri sille kohderyhmälle, jolle haluaa. Kypsät naiset ovat teatteriyleisön kulmakivi, jota ei tarvitse erikseen houkutella katsomoon.

”Kaikkia muita yleisöryhmiä yritetään kaikin voimin saada kiinnostumaan teatterista. Mutta minä saan tehdä teatteria itseni ikäisille – eikä tarvitse yrittää mielistellä nuoria.”

Me ajattelemme että hänen työnsä kumpusi hänen onnettomuudestaan mutta entä jos se kumpusi hänen onnellisuudestaan?
Kuinka moni voi elämässään kokea sellaista mitä hän koki maalatessaan?
Ja miksi me aina unohdamme pääasian?
Miksi keskitymme lapsettomuuteen, epäonnistumisen kokemuksiin, yksinäisyyteen?
Ja eikö se, että hän siitä huolimatta maalasi tai teki töitä koko elämänsä loppuun asti ole oikeastaan päinvastaista hauraudelle? – 
Iida Hämeen-Anttila, Minä maalaan teidät kaikki

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Liput Minä maalaan teidät kaikki -esitykseen Ateneumissa

Tutustu näyttelyyn Maailmalta löysin itseni – Helene Schjerfbeck (Ateneumissa 22.11.2019–26.1.2020)

 

Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Kuukauden vieras / kesäkuu 2019

Iiro Rantala: Abbaa, Zappaa ja suurinta vapautta

Vaikka jazz on hänen sydänverensä, myös muut musiikinlajit ja -tyylit kuuluvat Iiro Rantalan musiikissa. Lapsille hän on säveltänyt jo yli 20 vuotta. ”Lapsille tekeminen ei harmita koskaan. Se lähentelee sitä mitä muutenkin tavoittelen työssäni: maksimaalista vapautta”, Iiro Rantala sanoo. Työn alla oleva sävellystyö sijoittuu kuvataiteen maailmaan – ja Ateneumiin.

Kuukauden vieras Pekka Sauri. Kuva: Olli-Pekka Orpo

Kuukauden vieras / toukokuu 2019

Pekka Sauri ja satatuhatta keskustelukumppania

Pekka Saurin twiitit käynnistävät usein monipolvisia keskusteluja, joissa Sauri kannustaa ihmisiä rakentavaan vuorovaikutukseen. Twitter on aktiivisen verkostoitujan unelma: kuka tahansa voi liittyä mihin tahansa keskusteluun. ”Sosiaalinen media on nykyajan kynä ja paperi, ja sillä on iso yhteiskunnallinen merkitys”, Sauri sanoo.

Kuukauden vieras Claes Andersson. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Kuukauden vieras / maaliskuu 2019

Claes Andersson: ”Olen riippuvainen kirjoittamisesta”

Jazzia, Bachia ja kirjoittamista. Vaikka fyysinen notkeus ja voima iän myötä vähenevät, mieli on avara ja katse kirkas. ”En voi olla kirjoittamatta. Se on tapa selvittää, mitä ajattelen ja tunnen”, Claes Andersson sanoo.

Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Iiro Rantala: Abbaa, Zappaa ja suurinta vapautta

Vaikka jazz on hänen sydänverensä, myös muut musiikinlajit ja -tyylit kuuluvat Iiro Rantalan musiikissa. Lapsille hän on säveltänyt jo yli 20 vuotta. ”Lapsille tekeminen ei harmita koskaan. Se lähentelee sitä mitä muutenkin tavoittelen työssäni: maksimaalista vapautta”, Iiro Rantala sanoo. Työn alla oleva sävellystyö sijoittuu kuvataiteen maailmaan – ja Ateneumiin.