Kaija Saariaho: ”Silloin löysin syyni elää”

Neljäkymmentä vuotta sitten Kaija Saariaho oli ujo ja nuori ja eli maailmassa, jossa tytöt eivät säveltäneet. Mutta hänelle säveltäminen oli enemmän kuin valinta: ”Se oli minulle olemassaolon kysymys.” Äskettäin hänet äänestettiin maailman tärkeimmäksi elossa olevaksi säveltäjäksi.

Kuka?

Kaija Saariaho, 67

Ammatti: säveltäjä
Koti: Pariisissa
Perhe: puoliso Jean-Baptiste Barrière, lapset Aliisa Neige Barrière ja Aleksi Barrière

Kolme suosikkia

  • Olivier Messiaen: Quatuor pour la fin du Temps (Aikojen lopun kvartetto), 1940
  • Ingmar Bergmanin viimeiseksi jäänyt elokuva Saraband, 2003
  • Musée Guimet Pariisissa

Ateneumin Fokus-salissa on pieni akvarelli, jonka nimi on Kontrapunkti (1977). Sen punaisena leiskuvasta hiuspörröstä ja silmien keskittyneestä katseesta on helppo tunnistaa, ketä teos esittää. Kaija Saariaho oli tuolloin, 1970-luvulla, kuvataiteilija Olli Lyytikäisen tyttöystävä.

Kun Kaija Saariaho nyt astuu näyttelyyn, muistot nuoruusvuosilta heräävät eloon. Vitriinissä on esillä Ollin muistikirjoja, ja niiden käsiala on kovin tuttu. Valokuva-automaatissa otetuissa kuvissa Ollilla on päässään baskeri, ja Saariaho muistaa, että kuvat otettiin yhteisellä matkalla Skotlannissa. ”Sieltä ostettiin tuo hattu.”

Olli Lyytikäisen näyttely muistuttaa, miten lahjakas vain 37-vuotiaana kuollut kuvataiteilija oli. Itse oppinutta Lyytikäistä pidettiin nerona jo hänen elinaikanaan. Hän liikkui samoissa taiteilijapiireissä kuin Kaijakin; Elonkorjaajat-ryhmään kuului niin kuvataiteilijoita, runoilijoita kuin muusikoitakin. Korvat auki -yhdistykseen kuuluivat Saariahon lisäksi muun muassa Esa-Pekka Salonen, Magnus Lindberg ja Eero Hämeenniemi.

Kaija Saariaho sanoisi nyt nuorelle itselleen: ”Ei sinua kukaan voi estää. Tee se mitä tahdot!”

Ulos maailmaan

Mutta Kaija Saariaholle silloinen kulttuuri-ilmapiiri oli kaikesta kokeellisuudestaan huolimatta ahdas.

”Suomi oli silloin turvallinen, mutta näköaloiltaan suppea maa. Itse olin uskaltautumassa sille tielle, joka mielessäni kangasti eli säveltämiseen. Se oli alkanut tuntua ainoalta syyltä elää”, Kaija Saariaho sanoo.

Saariaho pääsi Paavo Heinisen sävellysluokalle Sibelius-Akatemiaan. Kaija alettiin oppia tuntemaan ”säveltävänä tyttönä”, mutta omassa lajissaan hän oli outo lintu.

”Ainoa naispuolinen elossa oleva säveltäjä, jonka silloin tiesin, oli Helvi Leiviskä. Kävin haastattelemassa häntä Rondo-lehteen, jonne tein toisinaan juttuja. Se oli tärkeä tapaaminen, vaikka edustimme aivan eri maailmoja ja sukupolvia”, Kaija Saariaho sanoo.

Pian hänestä alkoi tuntua, että umpiosta oli päästävä ulos. ”Koin, että minut lokeroitiin ahtaaseen muottiin, sillä säveltävää naista kohtaan oli valtavia ennakkoluuloja. Itsekin olin epävarma: miten minä onnistuisin sellaisessa, mitä juuri kukaan ei ollut tehnyt? Minun oli pakko lähteä, kulkea omaa tietäni, eikä jäädä muiden kuljetettavaksi.”

Kaija Saariaho jatkoi sävellysopintoja stipendien turvin ensin Saksassa, sitten Pariisissa. Suhde Olli Lyytikäisen kanssa oli päättynyt. Opintojen lopussa Kaija alkoi vähitellen saada tilauksia ja apurahoja; hänen musiikkinsa sai jalansijaa Euroopassa.

Pariisissa hän hakeutui opiskelemaan IRCAMiin (Institut de Recherche et Coordination Acoustique/Musique), kokeellisen musiikin instituuttiin, jonka Pierre Boulez oli perustanut. IRCAMissa oli töissä muuan säveltäjä, Jean-Baptiste Barrière, josta tuli Saariahon puoliso. Pariskunnalla on kaksi nyt jo aikuista lasta.

Elämä asettui Pariisiin. Siellä Kaija Saariaho on tehnyt säveltäjänä elämänuran, jota kukaan ei enää kyseenalaista. Hiljattain säveltäjäkollegat valitsivat hänet BBC Music Magazinen äänestyksessä tärkeimmäksi elossa olevaksi säveltäjäksi.

Kaija Saariaho käy säännöllisesti Suomessa, vaikka onkin asunut Pariisissa jo vuosikymmeniä. Ensi keväänä Musiikkitalossa kantaesitetään hänen uusin sävellyksensä Vista.

Äänten prosessi

Saariahon sävellysluettelo on mittava: yhteensä noin 120 teosta, joihin kuuluu laajoja orkesterisävellyksiä, oopperoita sekä sooloteoksia eri instrumenteille. Hänen sävellyksiään on esitetty ympäri maailmaa arvostetuimmilla musiikkiareenoilla, ja palkintoja on sadellut.

Tämä kaikki on tulosta yli neljänkymmenen vuoden kurinalaisesta ja systemaattisesta työstä ja opiskelusta. Hän oli ensimmäisten joukossa innostunut tietokoneen käytöstä säveltämistyössä.

”Olin jo varhain kiinnostunut äänestä ja akustiikasta, myös äänen muokkaamisesta. Silloin alettiin kehittää sellaista teknologiaa, joka toimii kuin mikroskooppi äänen tutkimisessa. Olen edelleen samalla tiellä, utelias kaikkea työhöni liittyvää kohtaan.”

Tärkeintä säveltämisessä kuitenkin on kärsivällisyys, hän sanoo: ”Se, että jaksaa istua tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosia musiikin äärellä.”

”Se on käsityötä, jota pitää harjoittaa säännöllisesti. Itse luova työ on mielikuvituksen, ajattelun ja tiedon yhteispeliä, salamannopeaa ja yhtäaikaista prosessia aivoissa. Mutta kirjoitusprosessi on hidas”, Saariaho sanoo.

Hän on juuri saanut valmiiksi uusimman teoksensa sinfoniaorkesterille. Sen kantaesitys kuullaan Helsingin Musiikkitalossa 20. maaliskuuta 2020 Susanna Mälkin johtamana.

Teoksen nimi on Vista. Nimi putkahti Saariahon mieleen vuosi sitten tehdyllä matkalla USA:n länsirannikolla. ”Ajoimme Los Angelesista San Diegoon päin. Näköalapaikkojen kohdalla oli jatkuvasti tienviittoja, joissa luki ’vista’. Samaan aikaan uuden teoksen aiheet pyörivät päässäni, ja siitä se lähti. Aivan kirjaimellisesti minulle avautui uusia maisemia, kun olin juuri ennen matkaa saanut valmiiksi monen vuoden työn, uuden oopperan.”

”Pienikin teos voi kypsyä mielessä pitkään. Ja varsinainen sävellystyö vaatii ahkeraa istumista ja keskittymistä”, Kaija Saariaho kuvailee työprosessiaan.

Sydän, hyvästele, lähde!

Olli Lyytikäinen: Pakeneva Hamlet (1976). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, talletus 2019. 

Olli Lyytikäisen näyttelyssä Kaija Saariaho syventyy tutkimaan esillä olevia kirjallisia dokumentteja, joista osa on hänen itsensä kirjoittamia. Mukana on myös tytär, viulisti Aliisa Neige Barrière, joka on juuri aloittanut opintonsa Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla.

Vitriinin sisältämät tarkoin valitut dokumentit ovat koskettavia. Lyytikäistä oli vuonna 1979 syvästi järkyttänyt tulipalo, jossa tuhoutui satoja, ehkä tuhansia hänen töitään. Boheemi elämä ja alkoholismi vaativat veronsa, ja taiteilija löydettiin kotoaan kuolleena tammikuussa 1987.

Näyttelyssä on esillä myös Ollin Kaijalle lahjoittama Hermann Hessen romaani Lasihelmipeli. Olli teki Kaijalle ”20 sävellystä”, piirrosta, jotka hän sidotutti romaanin sivujen lomaan. Teoksen tunnetun runon Vaiheet voi nähdä enteellisenä kummankin elämänkulun näkökulmasta.

”Vain sillä ken on vapaa, valmis lähtöön, / on voimaa murtaa tottumuksen kahleet, / ja kuolinhetkelläkin vielä kerran / tajuta nuorin silmin uudet etäisyydet. / Elämän kutsu loputon on meissä… / Siis tyynny, sydän, hyvästele, lähde!” (suom. Elvi Sinervo)

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Olli Lyytikäisen Kaija Saariaholle lahjoittama Herman Hessen romaani sisältää henkilökohtaisen lisän: Lyytikäisen piirroksia tekstisivujen lomaan sidottuina.

Olli Lyytikäisen teoksia on esillä Ateneumin Fokus-salissa su 5.1.2020 asti. Tutustu näyttelyyn

Kuukauden vieras / maaliskuu 2020

Rosa Liksom: ”Votkaturismi vei minut taiteen luo”

Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksomin lapsuuden maailmassa ei tunnettu käsitettä taidemuseo. Mutta kun hän lähti 14-vuotiaana muiden tavoin bussilla lähimpään suurkaupunkiin Murmanskiin, myös votkaturistit pakotettiin taidemuseoon. Sieltä alkuperäiskansojen taiteesta jäi muistijälki, joka yhä tunkee hänen omiin teoksiinsa. Natalia Goncharovan näyttelyssä Rosa huudahtelee vähän väliä ah ja voi, sillä on ilmiselvää, mikä näitä avantgardisteja yhdistää.

Vuokko Hovatta

Kuukauden vieras / helmikuu 2020

Vuokko Hovatta puhuu ihmisten välisestä ystävyydestä

Ystävyys näyttäytyy Vuokko Hovatan elämässä ylipitkinä puheluina ja arkisena vaihtotaloutena samassa talossa asuvien ystävien kanssa. ”Ystävyys on elintärkeää. Ystävyyden ydintä on se, että tulee oikeasti kuulluksi ja nähdyksi”, Hovatta sanoo. Pian hän nousee Ateneumin lavalle esittämään Tietysti olemme siskokset -monologin ystävyydestä, joka kukoisti Pariisin venäläisten emigranttien yhteisössä. Kuvataiteilija Natalia Goncharova ja runoilija Marina Tsvetajeva olivat kumpikin oman taiteenlajinsa virtuooseja.

Kuukauden vieras Sani Kontula-Webb

Kuukauden vieras / tammikuu 2020

Sani Kontula-Webb: ”Voisiko tämä olla se kadonnut maalaus?”

Taiteentutkijan tähtihetki on löytää kadonneeksi luultu aarre varaston perukoilta. Sani Kontula-Webbille niin on käynyt jo kahdesti.

Rosa Liksom: ”Votkaturismi vei minut taiteen luo”

Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksomin lapsuuden maailmassa ei tunnettu käsitettä taidemuseo. Mutta kun hän lähti 14-vuotiaana muiden tavoin bussilla lähimpään suurkaupunkiin Murmanskiin, myös votkaturistit pakotettiin taidemuseoon. Sieltä alkuperäiskansojen taiteesta jäi muistijälki, joka yhä tunkee hänen omiin teoksiinsa. Natalia Goncharovan näyttelyssä Rosa huudahtelee vähän väliä ah ja voi, sillä on ilmiselvää, mikä näitä avantgardisteja yhdistää.