Iiro Rantala: Abbaa, Zappaa ja suurinta vapautta

Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Vaikka jazz on hänen sydänverensä, myös muut musiikinlajit ja -tyylit kuuluvat Iiro Rantalan musiikissa. Lapsille hän on säveltänyt jo yli 20 vuotta. ”Lapsille tekeminen ei harmita koskaan. Se lähentelee sitä mitä muutenkin tavoittelen työssäni: maksimaalista vapautta”, Iiro Rantala sanoo. Työn alla oleva sävellystyö sijoittuu kuvataiteen maailmaan – ja Ateneumiin.

KUKA?

Iiro Rantala

Ikä: 49
Työ: säveltäjä, pianisti
Koti: Helsingin Töölössä taiteilijatalo Lallukassa
Perhe: vaimo Lotta Kuusisto ja kaksi poikaa
Harrastukset: liikunta, muun muassa pilates

KOLME VALINTAA KESÄN ILOKSI

  • Savonlinnan Oopperajuhlat. ”Kesän ainut festari, jonne menen yleisön joukkoon istumaan. Haluan nähdä Kari Heiskasen Sevillan parturin.”
  • Tammisaaren Kesäkonsertit. ”Tammisaaren kirkossa on ihanaa soittaa, ja Jukka-Pekka Saraste sekä Suomalainen Kamariorkesteri ovat erittäin mieluisia kumppaneita.”
  • Ismo Leikolan englanninkieliset videot Youtubessa. ”Olen todella iloinen, että Ismo Leikola on ensimmäisenä suomalaisena kiilannut stand upin kärkeen USA:ssa. Hänen esiintymisiään on ilo katsoa, koska vaihtuneesta kielestä huolimatta se on erittäin uniikkia suomalaista huumoria.”

 

 

 

Mitä tästä yhdistelmästä voikaan seurata: Risto Räppääjä, tuo Sinikka ja Tiina Nopolan luoma punapäinen muusikonalku; kuvitteellinen taideväärennösjupakka, joka liittyy Vincent van Goghin Tähtikirkas yö -maalaukseen; Iiro Rantalan musiikki; Ateneumin portaikko.

Siitä ja monista muista aineksista rakentuu kahdeksas Risto Räppääjä -elokuva, Risto Räppääjä ja väärä Vincent, jonka ohjaa Maria Sid. Ensi-ilta on vuoden 2020 syksyllä. Elokuvaa kuvataan muun muassa Ateneumissa lähiviikkoina.

Tämä on jo neljäs Risto Räppääjä -elokuva, johon Rantala on säveltänyt musiikin. Kaikkiaan kirjasarjasta on tehty tätä ennen seitsemän elokuvaa.

Missio: kuunneltavaa jazzia

Viime kuukausina Iiro Rantalan Lallukan taiteilijaresidenssissä sijaitsevassa kodissa on kaikunut Risto Räppääjän maailmaan istuva musiikki. Se lähtee Nopolan siskosten kirjoittamasta tarinasta, ja sen notkeissa käänteissä soi kaikuja Abbasta Queeniin, tai toisaalta myös Mozartista Glenn Gouldiin.

Teatterillinen säveltäminen on Iiro Rantalalle luontaista: teos voi soida yhtä hyvin oopperan tai teatterin lavalla kuin elokuvassa.

”Kun on olemassa teksti ja kohtaus, säveltäminen on helppoa. Huumori, näyttämö ja musiikki on minulle täydellinen raami. Sen sisällä voin liikkua vapaasti lajista ja tunnelmasta toiseen. Ja pyrin aina siihen, että yleisö saa musiikista kiinni”, Iiro Rantala sanoo.

Iiro Rantala vierastaa jazzin elitististä ja sisäänpäinkääntynyttä puolta. Hänelle niin rakas musiikinlaji on edelleen pienen piirin harrastus, ”marginaalimusiikkia”. Mutta jos se Rantalasta on kiinni, niin jazzista tulee entistä helpommin lähestyttävää, hauskaa ja kuunneltavaa.

”Haluan tehdä sellaista musiikkia, josta ihmiset nauttivat. Annan kappaleilleni sisältöä avaavia nimiä ja kerron välispiikeissä tarinoita musiikin ympäriltä”, Iiro Rantala sanoo.

Hänen konserttiensa yleisössä istuu usein ihmisiä, jotka eivät oikeastaan pidä jazzista. Mutta jostain syystä he lähtevät Rantalan konsertista hymy huulillaan ja ainakin piirun verran jazziin päin kääntyneinä.

Rantala rikkoo rajoja. Keikkakalenteristakin näkee, että sinne mahtuu niin klassisia soolokonsertteja ison orkesterin kanssa kuin triokeikkoja pienillä jazzklubeilla – ja kaikkea siltä väliltä.

"Lapsille säveltäminen on valtavan hauskaa. Kaikki lähti siitä, kun oma esikoiseni syntyi 1995", Iiro Rantala kertoo.

”Lapsille säveltäminen on valtavan hauskaa. Kaikki lähti siitä, kun oma esikoiseni syntyi 1995”, Iiro Rantala kertoo.

Yleisön edessä

Kun Iiro istuu Ateneumin kahvilassa, häntä tuijottelee pitkään pariskunta, joka osoittautuu itävaltalaiseksi. Varovasti he kysyvät englanniksi, et kai sinä ole, vai oletko, se pianisti, joka on joskus esiintynyt Salzburgissa? Olenpa hyvinkin, vastaa Iiro, ja itse asiassa juuri tänään lentämässä jälleen Itävaltaan ja Saksaan kiertueelle.

Pariskunta harmittelee, että he eivät tällä kertaa ehdi mukaan konserttiin, mutta Rantala vakuuttaa esiintyvänsä samalla seudulla pian uudelleenkin. Juuri saksalaisella kielialueella hän keikkailee paljon ja vetää salin täyteen niin trendikkäällä A-trane-jazzklubilla Berliinissä kuin jazzfestivaaleilla Itävallan Braunaussa.

Kiertueet kuuluvat muusikon elämään. Nykyisin Iiro Rantala tosin suostuu vain kiertueille korkeintaan viideksi illaksi peräkkäin. Viitenä päivänä vielä jaksaa sen kaiken: matkustamisen, tavaroiden jatkuvan kantamisen ja itse esiintymisen. Sen jälkeen on aika taas pysyä kotona, pianon ääressä, siellä missä musiikki syntyy.

”Olen onnellinen, kun voin tehdä omat valintani. Oman vapauden lisääntyvä tarve tuntuu yhä selvemmin.”

Tästä syystä hän ei istu yhdessäkään toimikunnassa tai hallituksessa, ei vedä seminaareja eikä kirjoita mietintöjä. Hän säveltää, ja soittaa.

Kain Tapper asui taiteilijakoti Lallukassa, jossa on myös Iiro Rantalan koti. Kuvassa Tapperin teos Hevosenkallo (1957).

Kain Tapper asui taiteilijakoti Lallukassa, jossa on myös Iiro Rantalan koti. Kuvassa Tapperin teos Hevosenkallo (1957).

Päässä soi

Luovan prosessin kuvailu toiselle on ehkä mahdotonta. Ihan yhtä vähän kuin kuvataiteilija osaa kertoa, miten kuvat syntyvät ja siirtyvät kankaalle, paperille tai vaikka videolle – yhtä vaikeaa on säveltäjän kertoa, miten kappale syntyy.

Yritetään kuitenkin.

Mistä säveltäminen alkaa? Mitä se vaatii?

Iiro Rantala ei tarvitse erityistä tilaa tai paikkaa, ”huvilaa Marbellassa”, vaan säveltää mieluiten kotona pianon ääressä.

”Minulle säveltäminen on homma, joka on hoidettava. Alkuun pääseminen on joskus vaikeaa, mutta kun pääsen vauhtiin, pysyn keskittyneesti pianon ääressä koko aamupäivän. Teen näin mieluiten joka ikinen päivä, paitsi matkoilla. Neljän tunnin keskittynyt työ päivässä riittää – loppupäivä kuluu kaikenlaista sälää hoitaessa.”

Biisit pulppuavat säveltäjän päässä.

”Se on kiva tunne. Ei mikään salamanisku, mutta mukava olotila. Tosin päätä on joskus vaikeaa saada hiljaiseksi. Illalla ei uni aina tule, koska korvissa soi niin monta melodiaa.”

Ensin on idea, jota säveltäjä lähtee kehittelemään. Prosessia helpottaa, että Rantala kuvittelee esittävänsä tekeillä olevan kappaleen yleisön edessä. ”Jos aihio läpäisee tämän ajatustestin, eräänlaisen laadunarviointikokeen, se on yhden askeleen pidemmällä kohti valmista biisiä.”

Jos aihiosta syntyy kappale, se saa nimen, se levytetään ja sitä pitää jaksaa esittää vuosikausia. Kestääkö se talvet ja syksyt?

”Minulla ei ole mitään pöytälaatikossa. Kaikki mitä on syntynyt, on julkaistu.”

Modernistien värikäs kuvamaailma kiinnostaa Iiro Rantalaa.

Modernistien värikäs kuvamaailma kiinnostaa Iiro Rantalaa.

Fantasiaa ja iloa

”Viime aikoina olen alkanut käydä museoissa ja taidenäyttelyissä. Onko se lopullinen merkki keski-ikäistymisestä?” Iiro Rantala kysyy.

Hänelle läheisimpiä taiteilijoita ovat Marc Chagall, Salvador Dalí ja Joan Miró. Iloa, väriä, fantasiaa! Viime vuosina on läheiseksi tullut myös Gerhard Richter (s. 1932, Dresden), jota pidetään yhtenä tärkeimmistä sotien jälkeisistä saksalaisista taiteilijoista. Hänen värikylläiset, abstraktit maalauksensa puhuttelevat Rantalaa.

”Rohkeat kapinalliset, oman aikansa äärimmäiset modernistit ruokkivat huumorintajuani”, Rantala sanoo.

Myös elämä taiteilijakoti Lallukassa synnyttää itsestään taiteilijoiden ja eri taiteenlajien vuorovaikutusta. Lallukan väki on päässyt koeyleisöksi, kun Rantala on testannut, miten uusi sävellys resonoi yleisössä.

Eri taiteenlajien yhteys toteutuu hänen omassa työssään kuitenkin parhaiten näyttömällä. Oopperassa tai teatterissa yhdistyvät kaikki Iiro Rantalalle rakkaat elementit: musiikki, visuaalisuus, hyvä tarina – ja usein myös huumori.

”Teatteri on aina ollut minulle rakas paikka. Kun nuorena tutustuin Ryhmäteatterin porukkaan, siltä tieltä ei ole ollut paluuta.”

Yhteistyö Raila Leppäkosken, Ulla Tapanisen, Kari Heiskasen ja Kari Väänäsen kanssa sisältää kaiken olennaisen: draaman, huumorin ja musiikin. Samasta lähteestä kumpuaa hedelmällinen vuorovaikutus kirjailija Minna Lindgrenin kanssa. Heidän yhteisprojektinsa Pikaparantola-ooppera (2018) otti kaiken irti nykyihmisen neurooseista ja ihmissuhteista. Raikkaan huumorin ja koomisen oopperan parhaiden perinteiden mukaisesti.

”Huumori kiinnostaa aina. Itseään tärkeinä pitävät ihmiset ovat meille loputon aarreaitta.”

"Onkohan museoissa käyminen lopullinen merkki keski-ikäistymisestä", Iiro Rantala pohtii. Oikealla Väinö Blomstedtin Auringonlasku (1898).

”Onkohan museoissa käyminen lopullinen merkki keski-ikäistymisestä”, Iiro Rantala pohtii. Oikealla Väinö Blomstedtin Auringonlasku (1898).

Suomen koko mielentila

Mutta on Rantalan musiikissa muitakin sävyjä. Lyyrisen herkkiä ja puhuttelevan rajuja, kuten My Finnish Calendar -teoksessa, pitkässä pianolle sävelletyssä sooloteoksessa. Sen 12 osassa jokainen kuukausi on saanut oman tulkintansa. Teos sai ensiesityksensä vuonna 2017 Viapori Jazzissa Suomenlinnassa.

”Se on vuoden mittainen sääkatsaus meidän ankaraan ilmastoomme ja suomalaiseen mielenlaatuun.”

Musiikin lisäksi olennaisia ovat jokaisen kappaleen väliin kuuluvat spiikit, joissa Iiro Rantala avaa ajatuksiaan.

”Niissä kerron suomalaisesta tapakulttuurista ja yleisestä moodista. Nämä tarinat ovat naurattaneet sekä suomalaisia että ulkomaan yleisöjä”, Iiro Rantala sanoo.

Kesällä suomalaisen kalenterin sävyt hivelevät kuulijoita muun muassa Pyreneillä Ranskassa, Kiteellä ja Mikkelissä. Helsingissä se soi ensi itsenäisyyspäivän alla, 5. joulukuuta 2019, Musiikkitalossa 1 700 kuulijalle.

Miksi Suomi?

”Täällä on hyvä. En kaipaa maailmalle – pikemminkin keikoilta kotiin.”

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Jutussa mainitut teokset ovat esillä Ateneumin Suomen taiteen tarina -näyttelyssä. Lue lisää näyttelystä

Kuukauden vieras Pekka Sauri. Kuva: Olli-Pekka Orpo

Kuukauden vieras / toukokuu 2019

Pekka Sauri ja satatuhatta keskustelukumppania

Pekka Saurin twiitit käynnistävät usein monipolvisia keskusteluja, joissa Sauri kannustaa ihmisiä rakentavaan vuorovaikutukseen. Twitter on aktiivisen verkostoitujan unelma: kuka tahansa voi liittyä mihin tahansa keskusteluun. ”Sosiaalinen media on nykyajan kynä ja paperi, ja sillä on iso yhteiskunnallinen merkitys”, Sauri sanoo.

Kuukauden vieras Kati Outinen. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Kuukauden vieras / huhtikuu 2019

Kati Outinen ja Helenen katse

Mitä Helene Schjerfbeck mietti unettomina öinä? Makasiko hiljaa vai piehtaroiko? Kun näyttelijä Kati Outinen astuu teatterin lavalle, hänestä tulee Helene, joka katsoo kohti uhmakkaasti, täynnä voimaa. Minä maalaan teidät kaikki on ajankohtaisesta taiteilijasta kertova monitulkintainen näyttämöteos, joka nähdään syksyllä 2019 myös Ateneumissa.

Kuukauden vieras Claes Andersson. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Kuukauden vieras / maaliskuu 2019

Claes Andersson: ”Olen riippuvainen kirjoittamisesta”

Jazzia, Bachia ja kirjoittamista. Vaikka fyysinen notkeus ja voima iän myötä vähenevät, mieli on avara ja katse kirkas. ”En voi olla kirjoittamatta. Se on tapa selvittää, mitä ajattelen ja tunnen”, Claes Andersson sanoo.

Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Iiro Rantala: Abbaa, Zappaa ja suurinta vapautta

Vaikka jazz on hänen sydänverensä, myös muut musiikinlajit ja -tyylit kuuluvat Iiro Rantalan musiikissa. Lapsille hän on säveltänyt jo yli 20 vuotta. ”Lapsille tekeminen ei harmita koskaan. Se lähentelee sitä mitä muutenkin tavoittelen työssäni: maksimaalista vapautta”, Iiro Rantala sanoo. Työn alla oleva sävellystyö sijoittuu kuvataiteen maailmaan – ja Ateneumiin.