”Muoti voi olla yllättävä näkökulma Schjerfbeckin tuotantoon, mutta sille on vankat historialliset perusteensa”, sanoo vaatesuunnittelija Carolina Forss. Itsenäisyyspäivänä Ateneumin portaikossa esitellään hänen mallistoaan, joka on saanut innoituksensa muun muassa Schjerfbeckin teoksista.
Carolina Forss
Ikä: 29
Työ: vaatesuunnittelija
Koti: Punavuoressa Helsingissä
Perhe: suku ja ystävät
Harrastukset: lukeminen, lenkkeily, näyttelyt, hyvät elokuvat
Eydtkuhnenin tytössä (1927) voi nähdä viitteitä Schjerfbeckin kiinnostuksesta muotiin. Hän käytti malleinaan lähipiirinsä muodikkaita naisia. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen
Carolina Forssin jokaisen vaatteen yksityiskohta on tarkoin harkittu. Herkät huivit ovat tärkeässä roolissa. Kuva: Eeva Rinne
”Helene Schjerfbeck luki ahkerasti ranskalaisia muotilehtiä, suunnitteli asunsa niiden innoittamana, tilasi muodikkaita kankaita ompelijaa varten ja vaihtoi ajatuksia uusimmista trendeistä. Hänen suosimansa hatut, korkeat kaulukset ja leninkien linjat noudattivat ajan henkeä – Pariisin uusia tuulia”, sanoo vaatesuunnittelija Carolina Forss.
Kuva Helene Schjerfbeckistä yksinäisenä ja erakoituneena rassukkana murenee pala palalta. Hänen vimmansa ja itsenäisyytensä olemme oivaltaneet jo aiemmin, ja nyt on aika nähdä hänet muodin seuraajana.
Vaikka Helene asui pikkukaupungeissa – Hyvinkäällä ja Tammisaaressa – ja pysyi kaukana Helsingin seurapiireistä, hän kävi vilkasta kirjeenvaihtoa ystäviensä kanssa. Yksi läheisistä oli serkuntytär Dora Estlander, joka jakoi Helenen kiinnostuksen taiteeseen ja estetiikkaan, myös muotiin ja vaatteisiin.
Muoti oli Schjerfbeckille rentoutumisen ja viihtymisen lähde, eräänlaista arjen eskapismia. Hän seurasi trendejä ja jopa tilasi vaatteita suoraan Galeries Lafayttesta tai teetti asuja muotilehtien mallien mukaan. Pariisi oli ollut hänen nuoruutensa kaupunki, jossa upouudet tavaratalot ja vaatetusteollisuuden nousu merkitsivät muodin demokratisoitumista. Muoti oli yhtäkkiä myös tavallisen, keskiluokkaisen naisen ulottuvilla.
Carolina Forssin taiteen maisteritutkinnon lopputyö käsittelee muotia Suomen kultakauden kuvataiteessa. Tutkintoon sisältyvä vaatemallisto on saanut innoituksensa esimerkiksi Schjerfbeckin teoksista, sillä kultakauden taiteilijoista juuri hän seurasi muotia aktiivisimmin.
”Kuvataide on vaatesuunnittelijalle inspiroiva lähtökohta nykymuodin suunnitteluun”, sanoo Carolina Forss. Murretut värit ja unenomainen, runollinen tunnelma ovat tyypillisiä piirteitä hänen mallistossaan.
Helene Schjerfbeckin Mummun (1907) vaatteen laskettu, pyöreä olkalinja ja päähuivin mittasuhteet olivat Carolina Forssille tärkeitä yksityiskohtia. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis.
Vastavalmistuneen taiteen maisterin Carolina Forssin opinnäytetöiden punainen lanka on ollut storytelling, tarinankerronta. Mallistojen takana on aina tarina, kuten hysteerisen amerikkalaisen perheenäidin ääni tai Euroopan ihmiskohtalot sata vuotta sitten. Lopputyön aiheeksi valikoitui kultakauden kuvataide, jonka kymmentä teosta Forss tarkastelee kuvaparien kautta. Helene Schjerfbeckiltä on mukana Mummu (”Mommo”) (1907).
”Halusin liittää työni Suomeen ja sen tarinaan ja löytää muodista jonkin syvemmän kerrostuman kuin vain vaatteen tai palan tekstiiliä. Taide on kuitenkin ylimpänä kaikista”, Carolina Forss sanoo.
Lopullinen idea hänelle syttyi Minna Maijalan tietokirjasta Kultakauden maanalainen vastarinta (2017). Maijala kuvaa teoksessaan, miten naiset ilmaisivat vastarintaansa pukeutumalla kokomustaan eli suruvaatetukseen. Tämä lyhyt anekdootti sysäsi Forssin mielikuvituksen liikkeelle: hän päätti tutkia kuvataiteessa esiintyviä vaatteita, jotka erityisesti miljöömuotokuvissa heijastavat kuvatun henkilön taustaa, ikää ja sukupuolta. Vaate on yksityiskohta, joka sisältää paljon merkityksiä ja kertoo myös ajan muodista.
Lopputyön yksi ohjaajista oli Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtaja Susanna Pettersson, joka aiemmin työskenteli Ateneumissa. ”Hän sai minut uskomaan, että vaatesuunnittelijan näkökulma taiteeseen on arvokas, että voin löytää teoksista jotain uutta ja merkittävää”, Forss sanoo.
Lopputyöhön kuului kirjallisen osuuden lisäksi vaatemallisto, joka esiteltiin Schjerfbeck-näyttelyn yhteydessä Royal Academy of Arts -museossa Lontoossa, ja joka nähdään nyt 6. joulukuuta Ateneumissa.
Suunnittelija itse luonnehtii mallistoaan herkäksi. ”Nämä eivät ole kovaäänisiä vaatteita”, hän sanoo. Hänen mallistolleen on ominaista romanttinen ja runollinen tyyli, murretut värit ja harkitut yksityiskohdat.
”Maalaustaiteessa oli kultakausi 1800–1900-lukujen vaihteessa. Ehkä nyt on menossa suomalaisten muotisuunnittelijoiden kultakausi”, Forss pohtii.
Helene Schjerfbeckin Halkopoika I (1910–1911) on innoittanut silhuetillaan Carolina Forssia muun muassa vaatteiden leikkausten suunnittelussa. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen
Entä mitä vaatesuunnittelija Schjerfbeckin töistä näkee? Millainen muotinäkemys taiteilijalla oli?
”Hänen teoksissaan toden totta näkyy muodin seuraaminen. Katsokaa hänen hahmojensa silhuetteja, vaatteiden mittasuhteita: ne ovat aina tarkoin harkittu kokonaisuus. Hartialinja, päähuivin mittasuhteet, mallien asennot – kaiken kaikkiaan hienostunut tasapaino.”
Schjerfbeckin töissä esiintyy paljon ajan muodin mukaisesti pukeutuneita naisia, ja niiden ihmishahmot on usein nimetty ammatin mukaan. Teokset eivät ole yksilön muotokuvia vaan enemmänkin tutkielmia siitä, miltä ihmiset näyttävät. Hän käytti malleinaan lähipiirinsä naisia, joiden pukeutuminen ja kampaukset ilmensivät ajan henkeä.
Carolina Forssin sanoin Helenen teosten ilmentämä muoti ei ole koskaan pröystäilevää, muttei myöskään tylsää. Yksi hänen lempitöistään on Halkopoika I (1910–1911), joka puhuttelee häntä abstraktiudellaan ja vahvalla tunnelmallaan. Mutta myös vaatetuksellaan: ”Se poolopaita – hän on aivan ilmetty Jil Sander -poika!” Carolina Forss viittaa minimalistiseen nykysuunnittelijaan.
Hänelle kuvataide ja vaatesuunnittelu elävät hedelmällisessä vuorovaikutuksessa. Ei ole mielekästä tehdä pukuhistoriallista kliseetä: vaikka esiteltävät seitsemän asua ovat saaneet inspiraationsa yli sata vuotta sitten syntyneestä kuvataiteesta, ne ovat myös tulkintaa tästä ajasta.
Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat Carolina Forssista: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen
Itsenäisyyspäivänä pe 6.12.2019 klo 14–16.30
Vietä iltapäivä muodin lumoissa! Nuori vaatesuunnittelija Carolina Forss esittelee kultakauden taiteesta ja erityisesti Helene Schjerfbeckistä inspiroituneen mallistonsa Ateneumin kauniissa pääportaikossa. Muotinäytöksen jälkeen Ateneum-salissa kuullaan taidehistorioitsija, FT Marja Lahelman asiantuntijaluento Schjerfbeckistä ja muodista sekä paneelikeskustelu muodin ja taiteen yhteyksistä sekä inspiraatiosta. Yhteistyössä Suomen Lontoon-instituutti ja Svenska kulturfonden. Lue lisää ohjelmasta
Vaikka Ateneumin ovet avautuvat kesäkuun alussa, Rautatientorin toisella puolella sijaitseva Kansallisteatteri pysyy vielä toistaiseksi yleisöltä suljettuna. Yleisön kulttuurinnälkä on kasvanut eristyksen aikana, kun poikkeusolojen vuoksi ei ole päässyt näyttelyihin tai teatteriin. ”Näitä hyvin erikoisen ajan tuntoja käsitellään teatterissa vielä vuosien kuluttua”, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho ennustaa.
Apu-lehti muistuttaa Ateneumissa kuvatuissa videoissa, että taiteen äärellä emme ole koskaan yksin. Taide yllätti myös päätoimittaja Marja Aarnipuron, kun hän vakavasta sairaudesta toipuessaan tunsi vastustamatonta halua mennä taidenäyttelyyn. Alaston nainen selkäpuolelta kuvattuna oli näky, joka osoittautui enteelliseksi.
Kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksomin lapsuuden maailmassa ei tunnettu käsitettä taidemuseo. Mutta kun hän lähti 14-vuotiaana muiden tavoin bussilla lähimpään suurkaupunkiin Murmanskiin, myös votkaturistit pakotettiin taidemuseoon. Sieltä alkuperäiskansojen taiteesta jäi muistijälki, joka yhä tunkee hänen omiin teoksiinsa. Natalia Goncharovan näyttelyssä Rosa huudahtelee vähän väliä ah ja voi, sillä on ilmiselvää, mikä näitä avantgardisteja yhdistää.
Vaikka Ateneumin ovet avautuvat kesäkuun alussa, Rautatientorin toisella puolella sijaitseva Kansallisteatteri pysyy vielä toistaiseksi yleisöltä suljettuna. Yleisön kulttuurinnälkä on kasvanut eristyksen aikana, kun poikkeusolojen vuoksi ei ole päässyt näyttelyihin tai teatteriin. ”Näitä hyvin erikoisen ajan tuntoja käsitellään teatterissa vielä vuosien kuluttua”, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho ennustaa.
