Jazzia, Bachia ja kirjoittamista. Vaikka fyysinen notkeus ja voima iän myötä vähenevät, mieli on avara ja katse kirkas. ”En voi olla kirjoittamatta. Se on tapa selvittää, mitä ajattelen ja tunnen”, Claes Andersson sanoo.
Jazzia, Bachia ja kirjoittamista. Vaikka fyysinen notkeus ja voima iän myötä vähenevät, mieli on avara ja katse kirkas. ”En voi olla kirjoittamatta. Se on tapa selvittää, mitä ajattelen ja tunnen”, Claes Andersson sanoo.
Kun Teemu Muurimäki katsoo vanhoja maalauksia, hän löytää niistä kestäviä, arvokkaita vaatteita. Niin kestäviä, että ne saattoivat periytyä äidiltä tyttärelle tai isältä pojalle. Nykyajan kertakäyttökulttuuri surettaa häntä: ”Polyesteri ei maadu koskaan.”
Elokuvan taika vangitsi ohjaaja Klaus Härön jo pikkupoikana: pimeässä katsomossa istuessaan hän tajusi, ettei ole tämän elämyksen kanssa yksin. Elokuva on yhdessä koettujen tarinoiden taidetta, ja Härölle maailma on tarinoita täynnä. Myös maalausta katsoessaan hän näkee jatkumon – mitä onkaan tapahtunut juuri ennen tuota kankaalle pysäytettyä hetkeä?
Pienen ihmisen historia on Kaari Utriolle ehtymätön aarreaitta. Tavallinen elämä pakenee perinteistä historiankirjoitusta, mutta mikrohistorioitsija löytää vaikuttavan tarinan ainekset usein kodin, naisen ja perheen maailmasta. Ja kuvataiteella on myös tässä mielessä aivan erityinen paikka hänen sydämessään.
”Pyhä ei ole sama kuin juhla tai arjen vastakohta. Pyhyyttä on maanantaissa, ja rukoukset ovat ilmassa leijuvia toiveita.” Samuli Putro tekee tammikuussa Ateneumiin Pienet rukoukset -konserttisarjan, jossa myös yleisön hänelle lähettämät arjen huokaukset pääsevät kuuluville. ”Kolme ja puoli minuuttia on hyvä mitta biisille ja rukoukselle.”
Kansakoulusta hän sai ensimmäiset värikynänsä, ja Kallion yhteiskoulussa syttyi elinikäinen rakkaus kuvataiteeseen. Ateneumin 130-vuotisjuhlan kunniaksi Kansallisgallerian hallituksen puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen pohtii, mihin ja miksi taidetta tarvitaan. Taiteen katsojana hän altistaa itsensä jatkuvasti uusille kokemuksille, mutta yksi taiteilija on silti hänelle aina ylitse muiden.
Ateneumin saleissa liikuskelee toisinaan myös oranssinpunainen Skissi-kissa. Se toivottaa tervetulleiksi erityisesti pienet museovieraat. Skissi opettaa katsomaan taidetta keskustellen ja kaikilla aisteilla nauttien.
Museoiden ravintoloissa häärää yhä useammin huippukokki. Keittiömestari Pekka Terävään henkilöityy iso viipale suomalaista gourmet-osaamista, ja elokuussa hänen Food & Art -festivaalinsa houkuttelee Mänttään alan kansainvälistä eliittiä kokkaamaan yhdessä. Ateneumissa piipahtanut Terävä uskoo kokonaiselämykseen, joka voidaan saavuttaa vain pyrkimällä parhauteen.
Yleisradion uutisankkuri Matti Rönkä on kaikille tuttu kasvo, joka on toimittajan työnsä rinnalle rakentanut toisen ammatin kirjailijana. ”Jos suuret romaanikirjailijat ovat arkkitehtejä, minä olen heidän rinnallaan käsityötaitoinen kirvesmies”, Rönkä sanoo. Hän tunnistaa itsessään taatamaisia mielipiteitä: ”Hiihdän aina perinteisellä tyylillä, enkä käy rock-festivaaleilla.”
”Kulttuurista voisi tulla samanlainen osa arkea kuin säännölliset liikuntaharrastukset”, sanoo Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aalto. Siihen on vielä matkaa, mutta hänen mielestään ollaan jo oikealla tiellä.
Jazzia, Bachia ja kirjoittamista. Vaikka fyysinen notkeus ja voima iän myötä vähenevät, mieli on avara ja katse kirkas. ”En voi olla kirjoittamatta. Se on tapa selvittää, mitä ajattelen ja tunnen”, Claes Andersson sanoo.
