Ihmisiä kulkemassa pääportaikossa.
Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Kumppaniksi meille

Uskomme tekoihin ja mahdollisuuteen vaikuttaa. Tarvitsemme kumppaneita, jotta voimme tavoittaa yhä laajempaa yleisöä ja tehdä yhdessä merkityksellisiä avauksia.

Taide muokkaa maailmaa

Rakennamme Ateneumissa taiteen kautta vahvoja pilareita huomisen hyvälle elämälle. Olemme turvallinen paikka taiteen, ihmisten ja ajatusten kohtaamiselle. Haluamme olla mukana vahvistamassa yhteiskuntamme tasa-arvoisuutta ja moniäänisyyttä sekä edistämässä kestävän kehityksen periaatteita.

Olemme alusta ja kumppani, jonka kautta pienetkin teot voivat tuottaa suuria elämyksiä. Yhdessä voimme vaikuttaa monella tasolla. Olemme joustava yhteistyökumppani, jonka kanssa voi lähteä rohkeasti kokeilemaan uutta.

Yhdessä töihin!

Ota yhteyttä

Markkinointipäällikkö Suvi Rusanen, puh. 0400 930 308, suvi.rusanen [a] ateneum.fi

Yhteistyökumppanit

Helsingin sanomat logo
Kustannus Oy Duodecim

Kuvia Ateneumista